Yksinäisen keijun siipien havinaa

"Vapaus merkitsee vastuuta. Juuri siitä syystä useimmat kaihtavat sitä." 

–George Bernard Shaw

Joudun joka ikinen päivä skarppaamaan ja työstämään omia voimavarojani, omia rutiinejani, omaa rytmiäni, omaa hyvinvointiani, omaa oloani. Elän hyvin ristiriitaisessa tunnemaailmassa, sisin täynnä kysymyksiä odottaen saavansa niihin vastauksia. Mieli kuin myrskyävä meri odottaen seestymistään.

Minua kannettiin pitkään ja kuvittelin olevani valmis monta kertaa. Kunnes aina uudelleen tipahdin polvilleni ja ymmärsin, että minua vain testattiin josko jo omat siipeni kantaisivat. Tuli aika, kun ymmärsin, että minun oli aika kaivaa omat siivet repustani ja pyrkiä niillä lentoon. Ne siivet olivat hyvin hauraat, mutta tein valintani ottaa siivet käyttöön ja opetella lentämään itse. Olen yrittänyt räpistellä omilla siivilläni eteenpäin ja tuntuu, että taakkani on aina vain painavampi mitä pidemmälle siivilläni lennän. Pian siipeni ovat kuitenkin niin vahvat, että pystyn kivutta lentämään ja estoitta rakastamaan.

Olen siis joutunut ottamaan vastuun omasta elämästäni myös henkisellä tasolla. Aikaisemmin oli helppoa syyttää muita ihmisiä omasta huonosta olostaan, mutta nyt kun olen vastuullinen ainoastaan itse itsestäni ja omasta olostani, tuntuu, että taakkani on valtava. En ihmettele ihmisiä, jotka haluavat antaa periksi ja jättää matkan kesken. Minulle on luotu sisua ja vahvaa voimaa luovia valitsemallani polulla vaikka tuntuu, että sitä kivikkoisemmaksi polku muuttuu mitä pidemmälle sitä astelen. Sitä yksinäisemmäksi sieluni muuttuu mitä syvemmälle metsää kuljen. Joka ikinen hetki minua koetellaan enemmän ja enemmän – aivan kuin joku odottaisi minun lopullista romahtamista. Mutta minä olen rohkea, olen valinnut jatkaa matkaani yksin pimeässä ja tiheässä metsässä. Etsin luvattua maata, jossa uskon ikuisen onnen ja ikuisen rakkauden asustavan.

Välillä kyseenalaistan onko tässä mitään järkeä, löydänkö tietäni ulos tästä sokkeloisesta ja pimeästä metsästä. Kyyneleet kostuttavat silmäni väkisinkin. En edes tunne pelkoa, mutta haluan vain itkeä. Täällä on niin yksinäistä. Tänään on siis yksi niistä päivistä, kun auringonsädekään ei osu pimeään metsään. Onneksi olen jo oppinut ja tiedän, että se on vain väliaikaista ja jaksan taas jatkaa matkaani kunhan hetken levähdän.

Kuka minua oikein odottaa siellä luvatussa maassa.  Onko siellä muita ihmisiä. Tiedän, että sinne asti matkanneet ovat hyvin onnellisia, mutta millaiseksi elämä muuttuu tässä maailmassa, jossa nyt elän. Siitä aion ottaa selvää. Luottamustani itseeni horjutetaan tuon tuosta ja kyllä kait luottamukseni löytää oikean taajuuden kunhan sen annetaan löytää se ja luotetaan luottamiseen itsessään. Epäileminen kuuluu kyseenalaistamiseen. Ilman kyseenalaistamista ei voi löytää oikeita vastauksia. 

Tänään hyvä ystäväni kehotti minua luottamaan itseeni – kehenkään muuhun minun ei tarvitsekaan luottaa. Elämä tarjoaa minulle oman luottamustasoni tasoisia asioita ja ihmisiä kunhan vain luotan itseeni ja elämääni. Riittää siis kun minä itse olen luottamuksen arvoinen. Muuta ei tarvita.

Club For Five feat.Johanna Kurkela: Nothing Else Matters