22.1.2011

Rakkauteni vuosipäivä


"Rakkaus on käyttövoimana elämän ylevimmille arvoille: totuudelle, tiedolle, kauneudelle, vapaudelle, hyvyydelle ja onnelle." –Pitirim Sorokin-


Vietän tänään vuosipäivää. Rakkauteni vuosipäivää. En tuolloin osannut aavistaakaan mitä se minulle merkitsee. Rakkauteni heräsi syvästä unestaan. Rakkauteni alkoi etsimään uutta muotoaan, uutta totuutta.

Rakkauteni on ryvettynyt pohjalla. Se on on nöyryyttänyt minua. Se on pettänyt minut. Se on sulkenut minut elämäni ulkopuolelle. Se on jättänyt hyvästit. Se on kokeillut omia siipiään. Se on koetellut minua niin, että olen lähes menettänyt uskoni siihen. Se on antanut minun odottaa. Mutta aina se on palannut takaisin luokseni. 

Olen naiviudessani luullut, että rakkaudenliekin voi sammuttaa heti kun tekee tarpeeksi kipeää. Mutta ei niin tapahdu. Rakkauteni liekki roihuaa sitä suuremmin mitä kovemmin yritän juosta karkuun. Silloin tiedän, että se on aitoa eikä minun tarvitse enää epäillä mitään.

Näillä koettelemuksilla on ollut tietty tarkoitus elämässäni - kuten kaikella. Niiden tehtävänä on ollut antaa minun löytää itseni. Antaa minun löytää vapauteni. Antaa minun tunnistaa rakkauteni. Nyt tiedän, että rakkauteni ei ole kadonnut minnekään, se on vain vahvistunut vastoinkäymisissään. Olen oppinut luottamaan rakkauteen.

Vertaan tässä rakkautta perunamaahan. Se kasvaa ja versoo pimeässä, pinnan alla. Se ei tarvitse kasvualustakseen hääppöistä maaperää. Se alkaa kasvattamaan maan päälle versoja, mutta se ei tarkoita, että se olisi vielä valmis. Se odottaa kukkimistaan. Kukinnan jälkeen ensimmäiset varhaisperunat odottelevat innokkaimpia maistajiaan. Tilannetta voidaan tarkistaa ja nostaa perunat väliaikaisesti maasta, mutta mikäli aika ei vielä ole, voidaan ne peitellä jälleen maan uumeniin odottelemaan kypsymistään. Rakkaus ymmärtää, koska se haluaa saada hyvän sadon. Se luottaa, että sadon valmistuttua voi saada ikuisen rakkauden.

Rakkauteni on vahvaa. Rakkauteni on väkevää. Rakkauteni ymmärtää. Rakkauteni antaa anteeksi. Se on kärsimätön, koska sillä on suuri kaipuu ja suuri ikävä. Mutta rakkauteni elää ja se voimistuu päivä päivältä, ilman sanoja, ilman tekoja. Rakkauteni on suurta, se on todellista, se on aitoa sydämen tunnetta. En pääse sitä karkuun enkä epäile sitä enää.Tiedän syvällä sielussani mihin kaikkeen rakkaus on valmis ja silloin tiedän, että se on aitoa ja se rakastaa minua juuri sellaisena kuin olen. 

Olen kohdannut rakkaudessa suurinta. Olen kohdannut rakkauden, joka antaa minulle vapauden. Se on aitoa sydämen rakkautta. Sitoutumattomuuden aikakaudella jokainen yhteys on arvokas ilman sitoutumuksiakin. Sitä arvokkaampi yhteys on mitä lujemmasta siteestä on kysymys. Vaali rakkautta, vaali yhteyttä - niin teen minäkin.

"Olen havainnut sellaisen paradoksin, että jos rakastan kunnes tekee kipeää, kipu katoaa mutta rakkaus jää." –Äiti Teresa-


Seal: Love's divine


Ei kommentteja: