Ajattelen elämääni. Ajattelen kuinka jo hyvin nuorena tyttönä haaveilin tietynlaisesta tunnetilasta elämässäni. Itsessäni. Selailin kirjoja ja lehtiä, joissa oli tunnelmakuvia eri vuodenajoista, tapahtumista, luonnosta, tuoksuista, leivonnaisista, sisustuksesta ja vaikka mistä. Olen nyt ymmärtänyt, että nuo kuvat, joiden kautta vain joskus haaveilin olivatkin autenttisia kuvia elämästä. Tuo tunnetila kuvien kautta kosketti minua aina vain hetkellisesti. Halusin kokea sitä lisää. Löytää sen aidosti elämästäni. Aidosta elämästäni.Tunnetta on hyvin vaikea kuvailla. Ehkä vähän sellainen kupliva raikas henkäys jossain sielun syövereissä. Haaveilin siis aidosta onnellisuudesta.
Ruuhkavuodet kuitenkin pitivät minut hyvin kiireisenä ja kiinni jossakin muussa. Ehkä siinä opitussa tunnetilassa, jossa en kyllä kieltämättä kovin hyvin viihtynyt. Eikä se ollut edes mistään tietystä asiasta johtuvaa vaan haaveilin jostain muunlaisesta kokonaisvaltaisesta tunnetilasta. Onnellisuudesta. Kokonaisvaltaisesta onnellisuudesta. Nyt olen löytänyt nuo samaiset kuvat minun elämästäni autenttisina. Todellisina. Aitoina kuvina. Nyt minulla on tuo kaikki omassa elämässäni. Omassa itsessäni. Voin tuntea tuon tunteen koska tahansa. Annan itselleni luvan siihen. En tunne huonoa omaatuntoa tunteesta vaan tiedän ansainneeni sen.
Aivan mahtavuutta. Se tunne kun maailma ympärilläsi nostattaa ihosi kananlihalle. Elämän tarjoilema ainutlaatuisuus palan kurkkuusi. Maailman mahdollisuuksien lukemattomuus kyyneleen silmäkulmaasi. Edessäsi avautuva tulevaisuus autuuden tunteen sydämeesi. Häkellyksentunteen. Sanattomuuden. Pakahduksen tunteen rinnassansa. Kasvun loputtomuuden tunteen sielussansa. Huikeutta. Siis aivan mahtavan huikeita tunnetiloja.
Elän elämääni onnellisen tietoinen siitä, että elämällä on minua varten vielä paljon upeita asioita varattuna. Jotakin sellaista, jonka olemassaolosta en ole edes uskaltanut unelmoida. Tiedän, että elämääni virtaa hyviä asioita kunhan vain annan niiden virrata. Enkä vastustele. Tiedän, että tulen vetämään puoleeni niitä arvoja, joita itse edustan. Tiedän, että tulee vielä joku, jonka arvomaailma ja henkisyydentaso vastaa omaani. Joku, joka uskaltaa aidosti rakastaa minua. Joku, joka uskaltaa vastata minulle samalla mitalla. Joku, joka on tasavertainen kanssani. Uskaltaen olla oma aito itsensä. Uskaltaen elää unelmaansa täysillä todeksi. Uskaltaen kääntää suuntaansa mikäli siltä tuntuu. Uskaltaen olla riippumaton ja vapaa elääkseen. Elääkseen elämää.
Olen siis omakohtaisesti kokenut miten ihminen voi oppia uusia muotoja aistia maailmaa. Muistan kuulleeni monen monta kertaa, että vanha koira ei uusia temppuja opi ja niin se varmaan onkin. Mutta sillä lisäyksellä, että mikäli se ei halua oppia. Moni pähkäilee ajatuksen kanssa, että ei tiedä, miten tulla onnelliseksi. Onnelliseksi tullaan ainoastaan omasta tahdosta. Usein se on jokin tapahtuma elämässä, joka herättää elämänuteliaisuuden. Silloin herää sisäinen uteliaisuus todellista elämää kohtaan. Uteliaisuus kokeilla uutta. Etsiä elämää. Nähdä universumi itsensä ulkopuolella. Astua mukavuusalueensa ulkopuolelle. Hakea sieltä niitä elämisenmuotoja, jotka ovat itseään varten, mutta joiden olemassaolosta ei ole edes tiennyt.
Löydettyään itseään tyydyttävät elämisenmuodot, tulee onni automaattisesti osaksi olemista. Osaksi ihmistä. Sillä kaikki on meissä itsessämme, mutta ulkopuoliset tekijät vain herättävät ne meissä. Herättävät todella. Onnen, rakkauden, ilon, autuuden. Meidän pitää vain palata sinne, missä olemme kokeneet ja tunteneet tuon tunteen itsessämme. Tai löytää aivan uusi paikka kokeaksemme sen. Mutta meidän pitää harjoitella. Harjoitella tunnetiloja itsessämme. Saada kokemusta. Vain siten opimme tunnistamaan sen, mikä on meissä itsessämme ja mikä on opittua. Mikä herättää sen tietyn tunnetilan, jota niin kiihkeästi etsimme, meissä.
Itse olen pohtinut usein sitä, mitä on rakkaus. Luulinhan olevani rakkaudentäyteinen ihminen ja ihmettelin, miten minun rakkauteni ei löydä kaikupohjaa. Kuvittelin, että vastarakkauden löytäminen on helppoa kuin heinänteko, jos vain itse rakastaa. Mutta ei. Ei se niin mene. Tai meneehän se niin mikäli tyytyy siihen mihin on tottunut. Pitkään ajattelin rakkauden olevan vain sellainen tunne, jota tunsin liittomme loppuvaiheessa lasteni isää kohtaan. Tunne, jossa toisen kanssa tulee hyvin toimeen. Huumorintaju pelaa. Halaus, joka lämmittää, kun maailma tuntuu kohtelevan epäreilusti.
Niin, minulle olisi riittänyt tuo opittu tunnetila, jossa olin tyytyväinen. Jossa tunsin, että minusta välitetään. Mutta ei. Maailmankaikkeus on ymmärtänyt, että minä haluan jotakin muuta. Jotakin muuta, jota en ollut vielä oppinut. Rakkautta. Aitoa sydämenrakkautta. Kunnioitusta. Arvostusta. Tasavertaista kumppania, joka ymmärtää ja hyväksyy, että olen Persoona. Persoonastani en sitten tingi. En piirun vertaa. Mutta olen valmis samaan. Kunnioittamaan toista Persoonana. Omana ainutlaatuisena sellaisena. Elämässä omaa elämäänsä. Omaa unelmaansa. Sillä niistähän minäkin elän. Jos haluaa saada on myös annettava. Vaikka minun on pitänyt opetelle fraasi toisin päin – jos haluaa antaa on myös saatava.
Minä en enää ajattele, että jos vain sen saavuttaisin tai sen saisin elämääni, olisin onnellinen. Ei, minä olen onnellinen tässä ja nyt. Tässä ainutlaatuisessa omassa hetkessäni. Eläen todeksi elämää. Se, mitä minä olen elämässäni saavuttanut ja saanut kokea ovat suurenmoisia asioita. Kaikkine vastoinkäymisineenkin. Ne ovat valmistelleet minua olemaan se Persoona kuka todella olen. Persoona, joka toisia ihastuttaa ja toisia vihastuttaa. Niin, niin se tulee aina olemaan. Mutta olen onnellinen, mikäli herätän tunteita suuntaan ja toiseen, sillä silloin tiedän, että en vain ole vaan elän.
Minä olen onnellisin omassa elämässäni. Mitä sinä olet?
Kymppilinja: Onnellisempi
Lyrics:
Päivä päivältä löydän enemmän tästä näin
Ja mä oon valmis uhraamaan kaiken tän eteen
Hetki hetkeltä tää vie multa vaan enemmän
Ja mä oon onnellisempi nyt kuin koskaan ennen
niin oon mäki ja mä oon
Väärä mies valistaan jos rahaa haluut tienata
Mä valitan että rikastun vaan taskuist viedään rahat
Mut köyhä antaa vähemmästki omaisuudestaan
Ota kaikki pois en oo rikas muutenkaan
Mä kerron puolia mitä mä tästä löydänkään
Kouluski viittaa paskabiiseis jossa pysyy köyhän
Mut kaikkeen tottuu ku tietää mitä on onnellisuus
Mun kehotus on (älä muita polje sivuun)
Joka päivä mul on hengenveto jälellä vähemmän
Siks on pakko kävellä eteenpäin pysähtymät lepäämään
Päivä kerrallaan askel etäämmäs
Alkuun uus aamu uus loppu elämän alku
Emmä tällä saa kasaan tilii ei tää oo ammattini
Ainoo loiste mun hampaissa on hammaskivi
Silti mun päivä mun kuukausi mun vuosi
On siihen asti ku synnit allekirjottaa tuomion
Laskee taifuuni tän kylmän kaupungin kosteiden kivien
Jossa kuopatut haaveet jää varjoon nosteiden tilien
Tuhottu paratiisi hetkellisen nautinnon
Joka kätkee allensa kaupungin joka niin kaunis on
Tyrkyttää kykyjä pitää yllyttää kysyntää
Et pääsee ylipäätään yli aitojen nykyään
Hyvää hyvyyttä näkee niin harvoin tylyissä katseissa kadulla
Silti jokin mun sisäl sytyttää
Oon nähny hiekkalaatikot oon nähny sutki
Ja pudistellu olkapäiltä suomiräpin tuhkii
Ku raja tuli vastaan se auras tielle mutkii
Mut onneks joskus tajus itte pitää suun kii
Ei oo helppoi tai vaikeita reittii
Mut jos oot pilannu kasvos ei sitä korjaa meikki
Emmä tarvi palkintoo tiedän että valmiin oon
Tekeen sitä sydämmellä saaden siitä nautintoo
Mä pystyn tekemään sen
Täst yhä eteenpäin meen
Mä pystyn tekemään sen
Mitä tarvitsen
Sä pystyt tekemään sen
Täst yhä eteenpäin meet
Sä pystyt tekemään sen
Mitä tarvit
Lähde: Lirama.net
Lähde: Lirama.net
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti