Kiikkustuolissa minäkin istun

Avasin eilen syksyn lenkkeilykauden. Vihdoista viimein. On se hurjan vaikeaa saada uudestaan kiinni jostakin, jonka tietää tuottavan mielihyvää, mutta on siitä hetkellisesti päästänyt irti. Sama pätee kaikkeen kurinalaiseen toimintaan ja rutiineihin. Syöminen, nukkuminen, liikunta, harrastukset, työ. Kaikki vaativat meiltä suunnatonta ponnistelua tasapainottaaksemme niitä sopivassa suhteessa elämässämme. Tiesitkö muuten, että pitääksesi huolta edellä mainittujen perustarpeiden säännöllisyydestä, kaikki muu sujuisi kuin itsestään.

Jos joskus olet kokeillut sellaista tasapainolautaa niin tiedät varmasti, ettei sellaisen päällä ole ihan helppo pysyä. Tai koitapa nostaa oikea jalka vasemman pohkeen päälle, aseta kädet yhteen rinnan eteen ja seiso siinä yhdellä jalalla viisi minuuttia. Tasapainon etsiminen on vaikeaa ihan missä tahansa. Koko elämä on tasapainottelua. Oikean ja väärän välillä. Hyvän ja pahan välillä. Kärsivällisyyden ja oman tahdon välillä. Nöyryyden ja itsekkyyden välillä. Itsenäisyyden ja sosiaalisuuden välillä. Riittämättömyyden ja riittävyyden välillä. Listaa voisi jatkaa loputtomiin, sillä ihan kaikessa me joudumme tasapainottelemaan läpi elämämme.  Ja jokainen meistä tietää kuinka vaikeaa se todella on. Elämä on siis loputon haaste.

Minä olen viime aikoina hehkuttanut paljon sanoja. Jotenkin tuntuu, että mitä enemmän olen halunnut sanoja kuulla, sitä vähemmän niitä olen kuullut. Niin, niinhän se menee. Etsiessä pakonomaisesti rakkautta, et sitä löydä. Etsiessäsi unelmaasi, ei se sinulle aukea. Etsiessäsi turvallisuutta, kohtaat vaaroja. Etsiessäsi aitoutta ja rehellisyyttä, kohtaat itsekkyyttä ja petosta. Ja ennen kaikkea etsiessäsi itseäsi, löydät kanssamatkaajia. En tiedä minkä maailmankaikkeuden lain alle tuo luetellaan. Eikä sillä ole merkitystäkään. Sillä ne kaikki tapahtumat tulevat elämääsi ikään kuin peiliksi, jotta löytäisit itsestäsi tasapainon ja sen mitä todella etsit. Matkan aikana voi mennä harhaan ja pettyy itseensä lukuisia kertoja, mutta ymmärtäessään, että harhautuksessa on aina opetus, huomaa pian, että se mitä etsii löytyykin juuri niiden harhautusten takaa.

Palatakseni siis niihin sanoihin. Musiikki on elämäni. Siis ainakin suuri osa sitä. Olen tietenkin hehkuttanut kovasti, että sanat tekevät musiikin. Siis voiko sanat tehdä musiikkia? Vai onko musiikkia musiikki. Niin, eilen lähdettyäni lenkille pistin iPodin pyörimään kuten aina teen. Fiiliksen mukaan valitsen suosikkiartistejani soittimesta löytyvistä genreistä. Eilen sitten kävikin niin tälle täällä, sanojen orjalle, että kuulokkeistani ei kuulunut sanoja ollenkaan vaan ainoastaan melodia. Yritin rempata kuuloketta pois ja paikoilleen ja vaihdoin jopa eri artisteja stagelle, mutta ongelma ei tuntunut häviävän. Kaikki halusivat vain esitellä minulle säveltään.

Niin musiikissa sävel on usein meille kuin ilmaa. Kun se on hyvälaatuista niin emme välttämättä huomaa sen eri instrumentteja, värejä ja vivahteita. Kun se on pahanlaatuista haluamme päästä siitä eroon ja silloin sanoillakaan ei ole mitään merkitystä. Samoin on sanojen laita jokapäiväisessä elämässämme. Voimme puhua ja sanoa paljon, mutta mikäli teemme niin ainoastaan, koska olemme oppineet sanat, mutta emme sisäistäneet niitä, ei niillä ole mitään merkitystä tai virkaa. Silloin kun ne tulevat sydämestä ovat ne aitoja ja täynnä merkitystä. Tai voi olla myös niin, että sydämessä on paljon aitoja sanoja, mutta niitä ei uskalla koskaan ilmaista, ovat ne silloin yhtä merkityksettömiä kuin musiikki ilman melodiaa.

Itse olen lyönyt päätäni seinään ja olen kohdannut paljonkin samoja ongelmatilanteita, joissa olen jo aikaisemmin ollut. Ja niin kauan niitä samoja ongelmia eteeni tulee kunnes olen oppinut väistämään ongelman ennen kuin se osuu minuun jälleen. Minä itse tiedän tai olen matkan varrella vasta oppinut, mitkä ovat elämäni haasteellisimmat oppimisalueet. Ja voinkin käsi sydämellä todeta, että paljon olen oppinut ja kehittynyt. Katson elämääni taaksepäin ja mietin erilaisia tilanteita ennen ja nyt – huomaan kuinka olen vapautunut ja tullut riippumattomaksi.

Toki vieläkin tulee aikoja, että elämä tuntuu romahtavan, mutta tiedän ja luotan, että sen romahduksen jälkeen olen jälleen vahvempi ja entistäkin riippumattomampi. Vielä tulee aikoja, että mietin mitä muut mahtavat ajatella kunnes ymmärrän tasapainottaa mieleni ja olemiseni. Elämään juuri siinä hetkessä luottaen itseeni. Silloin tiedän, että sillä ei ole mitään merkitystä mitä muut ovat mieltä ajatuksistani tai tekemisistäni, sillä en ole vahingoittamassa ketään. Olen vain elämässä unelmaani. Enkä anna kenenkään koskaan estää sitä heidän ajatuksillaan tai sanoillaan. Jokainen saa olla mitä mieltä ikinä onkaan. Minä en enää välitä. Voin vain toivoa panettelijoille yhtä onnellista elämää kuin itse elän.

Minä en siis ole velvoitettu tilittämään elämääni kenellekään. Meistä kukaan ei ole. Jokainen on vastuussa ainoastaan omasta elämästään. Minä itse tiedän kuka olen ja mihin kykenen. Minun itsetuntoni ja omatuntoni ovat kunnossa kyllä. Sitä en kiellä. Mutta se, joka minut tuntee tietää varmasti, että se ei ole ylpeyttä eikä itserakkautta vaan lämpöä ja välittämistä, sillä jos minulla olisi mahti antaisin lahjaksi koko maailmankaikkeudelle nämä samat ominaisuudet. Minä ihailen suuresti ihmisiä, jotka uskaltavat elää. Eivätkä välitä mitä muut ajattelevat. Siihen minäkin pyrin. Uskalla sinäkin elää omaa elämääsi todeksi, sillä vain silloin tunnet todella eläväsi.

Annan yhden elämänohjeen, joka kantaa pitkälle. Kuvittele itsesi vanhana mummona tai pappana kiikkustuoliin istumaan. Kuvittele ne ajatukset ja muistot, mitä silloin haluaisit päässäsi pyöritellä. Kuvittele ne viisaudet, jotka haluaisit seuraaville sukupolville opettaa. Kuvittele ne koettelemukset, jotka ovat tehneet sinusta vahvan ja rohkean. Kuvittele ne onnenkyyneleet, hymy ja nauru, jotka nousevat kasvoillesi ajatellessasi mennyttä elämääsi. Kuvittele kuinka kerrot lastenlapsillesi miten saavutit unelmasi vaikka ne aluksi tuntuivatkin mahdottomilta. Sitten elä niin, että voit toteuttaa kiikkustuolissasi kaiken kuvittelemasi. Mutta muista kuitenkin yksi sääntö eläessäsi – älä koskaan elä niin, että vahingoittaisit sillä toista. Kohtele muita kuten toivoisit itseäsi kohdeltavan.