Huijareitten valtakunnassa kaikki hyvin?

Minusta on pikkuhiljaa alkanut tuntumaan, että elämme huijareitten valtakunnassa. Maailmassa, jossa Robin Hoodit mairea hymy huulillaan varastavat niiltä, ketkä ovat kolikkopussinsa nyörinsuut höllällä. Sillä erolla, että nämä Robin Hoodit varastavat keneltä tahansa ja ainoastaan omaan tarkoitukseensa. Ahneus hallitsee valtakuntaamme ja on tyhjiä ’myyntipuheita ja perusteluita’ täynnä, jotka soivat korvissani valheena.

Itse kuljen rehellisyyden ja aitouden polkua uskoen, että sillä on merkitystä. Todella merkitystä. Ehkä tosiaan kuvittelen, mutta kuvittelen silti. Kuvittelen, että olemalla aito, minulle ollaan aitoja. Olemalla rehellinen, minulle ollaan rehellisiä. Olemalla itse luotettava, minä voin luottaa. Niin, nythän olisi sopiva hetki lausahtaa, että tyttö hyvä, oletpa sinä naiivi. Kyllä, allekirjoitan itsekin tuon lausahduksen ja hyvällä omallatunnollakin vielä. Olen naiivi ja luotan ihmisiin. Eikö se ole peruslähtökohta tässä ainutlaatuisessa maailmassamme? Eikö sen pitäisi olla meille kaikille elämän itseisarvo, olla rehellisiä. Olla sitä mitä me aidosti itsessämme olemme. Sillä epärehellisyys on ainoastaan pelkoa ja negatiivista oman edun tavoittelua.

Minulla on tarkka vainu. Niin tarkka, että välillä jopa pelkään sitä itseään. Vainuan ihmisten kuoren alle. Näen sieluun. Tunnen milloin minun pitäisi olla varuillani. Tarkastellessani kohtaamiani ihmisiä, jotka ovat käyttäneet minua hyväkseen tai pettäneet totaalisesti luottamukseni huomaan, että olen vaistonnut epärehellisyyden, mutta olen pelännyt sen kenties tarttuvan ja siksi haudannut tuntemuksen jonnekin sieluni syövereihin.

Yritän saada tarkoitusperästä kiinni ja päädyn jälleen samaan kaavaan, johon niin monta kertaa aikaisemminkin. Kohtaan pelon itsessäni olla täydellisesti minä. Pelon luottaa omaan olemiseeni, jota niin kovasti taukoamatta olen harjoitellut. Unohtaen, että oma rehellisyyteni on ja pysyy vaikka toisen persoonan epärehellisyys yrittää sitä hämätä. Unohtaen, että antaessani vallan toisen epärehellisyydelle tai ahneudelle, omalla rehellisyydelläni ei ole arvoa. Taisteluni on siten hyödytön. Ymmärtämättä, että puhumattomuudella annan valtaa vääryydelle. Lakaisten yhteiskuntamme vääryydet maton alle. Antaen vääryyden ja pahuuden kasvaa kasvamistaan.

Olen niin kovasti pyrkinyt olemaan rehellinen, että olen unohtanut kokonaan oman etuni. ’Oma etu’ kalskahtaa korvissani pahasti. Mutta olenhan tähän mennessä jo oppinut itsekkyyden, oman tahdon, itserakkauden ja muiden negatiivisina pidettyjen ominaisuuksien positiivisen puolen. Löytänyt kultaisen keskitien. Olen siis pikku hiljaa ymmärtämässä myös oman etuni. Oppinut pitämään omia puoliani ja ymmärtämään, että ei ole mitään kiveenhakattuja sääntöjä eduista. Kenenkään eduista. Ahneet ottavat ja rikastuvat. Kiltit antavat ja juuri ja juuri tulevat toimeen ahneuden ja röyhkeyden kustannuksella. Meidän tulee nyt nousta parrikaadeille ja huutaa maailmaan rehellisyyden äänellä. Yksikin ääni ratkaisee. Yksikin ääni voi alkaa muutoksen.

Meidän tulee oppia rakastamaan menestystä ja rahaa. Rakastamaan niitä sopivassa suhteessa. Löytää siinäkin tasapaino elämiimme. Emme tehdäksemme rahasta elämän itseisarvoa vaan työkalun itsellemme, jolla selviydymme tässä maanpäällisessä maailmassamme. Jolla voimme taistella pahuutta ja vääryyttä vastaan. Työkalun, jolla voimme itse mitata oman synnyinlahjamme arvoa. Saavuttaaksemme uusia mahdollisuuksia jakaessamme lahjaamme. Tuoden kanssaihmistemme elämiin sellaista, joka on tarkoitettu. Unohtamatta kuitenkaan koskaan sitä tosiasiaa, että elämän todellista menestystä mitataan viimekädessä aina ihmisarvona.

Tässä etsiessäni elämääni olen joutunut romuttamaan kaikki modernit käsitteet ja hakemaan ääripäätä jostain ihan muualta. Olen joutunut kyseenalaistamaan nyky-yhteiskuntamme koneistoa ja käynyt jokaista komponenttia kohta kohdalta läpi. Olen pyrkinyt hakemaan elämääni sisältöä vastakohtien kautta löytääkseni kultaisen keskitien. Kaikessa. Ihan kaikessa. Käyden tiukkaa ja armotonta keskustelua itseni kanssa siitä balanssista, jota olen elämääni etsinyt.

Nyt huomaan olevani vaiheessa, jossa henkinen minuuteni ottaa mittaa materialistisesta maailmasta rahan muodossa. Olen ymmärtänyt, että en anna materialismin hallita minuuttani tai en anna sen määritellä arvoani. Annan luvan menestykselle virrata elämääni. Nyt olen valmis. Olen ymmärtänyt, että menestyäkseni, tulee minun pyytää sitä. Ymmärtänyt, että pyyteettömyys kaikessa kauneudessaan ei tuo leipää minun pöytääni. Ei lämmikettä kylmeneviin talvi-iltoihini. Eikä kattoa pääni päälle. Ymmärtänyt, että me emme elä hyvällä tahdolla emmekä pyhällä hengellä.

Se, mitä minä edustan. Se, miten miten minä kanssaihmisiäni kohtelen. Se, mitä minä suullani lausun. On se, mikä määritää kuka minä olen. Mammona tuo vain mahdollisuuden elää elämäni unelmaa todeksi sydämeni viitoittamaa tietä. Olla esimerkkinä. Jakaa minun synnyinlahjaani. Auttaa muita kanssamatkaajiani uskomaan unelmaansa tullakseen juuri niiksi persooniksi keitä he ovat. Uskomaan, että elämäänsä on mahdollista elää kuten itse haluaa. Menestyä riippumatta muiden mielipiteistä tai panettelusta. Uskomaan, että silloin, kun itse uskoo niin onnistuu. Eikä muulla ole väliä.

Unohtamatta, että todellinen menestyjä on kuitenkin se, joka menestyy rehellisyydellä ja aitoudella. Riistämättä keneltäkään. Antaen yhtä paljon kuin saa. Pyrkimättä etsimään oikoreittejä saadakseen enemmän kuin antaa. Ymmärtäen oman lahjansa jakaa iloa kanssaihmistensä elämään. Huumaantumatta saamastaan suosiosta tai suitsutuksesta vaan suhtautuen siihen kannustuksena jatkaa eteenpäin. Ymmärtäen, että raha ei tuo mukanaan onnea, kultaa eikä kunniaa. Vaan menestys elämässä. Menestys, jossa saa ja antaa itsestään maailmankaikkeudelle. Sopivan täydellisessä balanssissa.

Tyyneysrukous:

”Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa. 
Rohkeutta muuttaa mitkä voin ja viisautta erottaa nämä toisistaan.”