Hyvästi rakkauteni. Hyvästi jää.

Tänä aamuna radiossa soi tuttu kappale; ’Kukaan ei koskaan’. Tuo kappale herätti minussa vahvoja tunteita. Vahvoja muistoja. Muistoja sinusta. Olen paljon pohtinut sinua ja minua. En oikein tiedä edes miten kutsuisin sinua, sillä mielestäni suhteemme ei täytä ystävyyden määritettä.

Minussa on tänään vahva tunne, että tehtäväsi elämässäni on täyttynyt. Se mitä olet minulle antanut on jotain harvinaislaatuista. Jotain jota en milloinkaan unohda. Paikkasi sydämessäni on taattu. Herätät minussa sellaisia tunteita, joita en ole aikaisemmin kokenut. Niiden olemassaolosta en edes tiennyt. Se on sielunkumppanuutta. Yhteyttä, joka on koukuttanut minut. Mutta en osaa sitä paremmin määritellä, sillä olenhan vielä niin raakile.

Arvostan sinua äärettömän paljon ja jostain kumman syystä annan sinulle kaiken anteeksi jo ennen kuin olet edes ehtinyt loukata minua. Tietämättäsi. Tahtomattasi. Mutta se on minussa. Anteeksianto. Se on aina ollut ja tulee aina olemaan, mutta niinhän sen pitää ollakin, jotta pystymme elämään onnellista ja tasapainoista elämää omassa ainutlaatuisessa hetkessämme.

Olen yrittänyt rimpuilla otteestasi jo monen monta kertaa. Otteesta, josta et ole edes tiennyt pitäväsi kiinni. Olen uhonnut ja vannonut. Paiskinut ovia palaten aina takaisin. Palannut oppimaan jälleen jotakin uutta. Jotakin, jolla olen päässyt tähän pisteeseen. Sinä olet kantanut minua tietämättäsi. Opettanut minut olemaan ja luottamaan. Luottamaan ennen kaikkea itseeni. Mutta myös maailmankaikkeuteen. Ja sen kantavaan voimaan. Luottamaan, että elämä tarjoilee minulle aina parastaan ja ajallaan.

Tänään olen onnellinen. Todella onnellinen. Nauttien elämästä. Kiittäen ja iloiten joka ainutlaatuinen päivä siitä mitä minulla on. Ymmärtäen, että minulla on kaikki mitä tarvitsen. Minulla on itseni. Minulla on läheiseni. Minulla on kulloiseenkin elämäntilanteeseeni tuodut ainutlaatuiset ihmiset; ystävät ympärilläni. Minulla on katto pääni päällä. Maailma avoinna seikkailulleni. Minulla on mahdollisuus. Joka hetki. Minulla on intohimo. Minulla on polte. Polte elämään. Polte oppia jotakin uutta. Polte seikkailla. Polte nähdä ja tuntea tarkoitus ihmisissä, jotka elämääni tuodaan. Oppia heiltä jotakin uutta ja ainutlaatuista.

Nyt on aika, rakas sielunkumppanini, päästää irti. Päästää menemään. Antaa sinun elää ainutlaatuista elämääsi. Intohimoasi. Minun on aika katkaista tämä ainutlaatuinen oppisopimus kanssasi. Sillä luulen, että se kaikki mitä voimme toisiltamme oppia on nyt opittu. On tullut aika solmia uusia sopimuksia. Uusia suhteita. Sellaisia, joilla on merkitystä tässä ja nyt.

Haluan sinun tietävän, että olen äärimmäisen kiitollinen sinusta. Siitä, että olet ollut osa elämääni. Siitä, että olet opettanut minut olemaan tämä persoona kuka olen tänään. Hiljaisesta ja äänettömästä kulkemisesta kanssani. Tällä polulla, jonka alkumetreillä tunsin suurta pelkoa. Jonka alkumetreillä tulit elämääni osoittaaksesi minulle tietä. Alkumetreillä, joilla en tuntenut monia kaltaisiamme matkaajia. Peläten, että olen matkalla paikkaan, jossa ei ole muita. Jossa joutuisin olemaan yksin. Mutta tällä polulla olenkin kohdannut muita kaltaisiani. Sinun kaltaisiasi ainutlaatuisia ihmisiä. Kanssamatkaajia. Uusia sellaisia. Niitä, joiden tehtävänä on opettaa minulle nyt jotakin muuta. Jotakin ennenkokematonta.

Tänään taivas itkee kanssani. Mutta ei hätää, sillä rakastan sadetta. Sillä on sielua puhdistava voima. Se huuhtelee ikävän pois sydämestäni. Se säätelee roihuavaa tultani, joka ei milloinkaan minussa sammu. Se ei lakkaa olemasta. Ei koskaan kukaan voi liekkiäni sammuttaa. Ei kyyneleet. Ei tuulenpuuskakaan. Sillä tuota liekkiä varjelen ja tiedän, että siinä on voimaa. Nyt ja ainiaan.

Hyvästi rakkauteni. Hyvästi jää. Äläkä minusta huoli. Sillä minä jään. Intohimollani elämään.