6.10.2024
Pelko piilosilla
2.10.2024
Minä elän kun pelko on poissa
Elämässä on hyvä asettaa unelmia ja tavoitteita päästäkseen johonkin. On tietenkin ihan ookoo myös vaan elää päivä kerrallaan. Maailma ympärillämme muuttuu ja todellinen elämä asettuu eteen. Mistä löydän uskon huomiseen ja siihen, että elämä kyllä kantaa.
Mitä tapahtuu, jos ihminen lakkaa unelmoimasta turhauduttuaan sen voimaan tai pikemminkin voimattomuuteen. Onko turhautuminen henkilökohtainen este suunnalle vai onko suunta vain väärä. Mistä loppujen lopuksi voi tietää, mihin matkan pitää mennä ja kulkea. Pitäisi päästää irti, mutta jokin tulee ja aina muistuttaa minua sinusta tai herättää sisäisen tilan alkaa luovimaan johonkin suuntaa. Onko sekin vain selviytymiskeino? Mikä onkaan se elämän tarkoitus.
Paljon helpompi oli
luovia henkistä tietä, sillä psyykeen tasolla metakuormitus on valtava. Aivot
käsittelevät tietoa ja järjestävät hermosolujen välisiä tehtäviä uusiksi.
Uuvuttavaa, mutta onko sekin vain osa omaa tarkoitettua matkaa.
Olen vahvasti ollut sitä mieltä, että kaikki mikä eteen tulee, kuuluu elämään ja sitä muovaavaan todellisuuteen. Kaikella on tarkoituksensa niin hyvässä kuin pahassa. Uskon vahvasti myös johonkin suojelusenkeliin, joka auttaa tekemään oikeita päätöksiä sisältäpäin, kun niiden aika on tullut olemaan. Voin toivoa toista, mutta saada jotakin ihan muuta. Silti en lakkaa miettimästä, milloin tulisi oma aika seesteisyydelle ja jonkinlaiselle levolle ja tasapainolle.
Miten kummassa olen valinnut näin monimutkaisen elämän polun elää vai valitsiko se sittenkin minut. Välistä tuntuu, että mitä pidemmälle kulkee, sitä näkyvämmäksi oma historia tulee. Historia, joka ei ole kaunista katsottavaa. Mieli herää kerros kerrokselta tajuamaan kaiken raadollisuuden ja ymmärtämään kaikkea jopa liian paljon paremmin.
Se, mitä olen jäänyt viimeksi paljon pohtimaan, on ihmiskuntamme kasvava yksinäisyys. Se kuinka me erkanemme toisistamme ja jäämme selviytymään ilman niitä, jotka joskus johtivat meidät tähän pisteeseen. Pitäisikö meidän palata luoksemme vai antaa asioiden vain olla. Pelko pidättelee meitä, mutta me olemme historiamme kerrostuma ja sinänsä emme ole ongelmiemme kanssa ainutlaatuisia mikäli vain avautuisimme niistä. Mutta miten voisikaan tämä vähän alavireinen, mentalisoimaton maailma päästä sieltä nousemaan yhdessä muiden kanssa ja vahvistaa uutta tulevaisuutta. Vai kuuluuko tämä kaikki vain tämän elämänkaaren tai maailmankuvan itsetarkoitukseen ja sen vaihtumisen vaiheeseen.
Ja siitäkö myös keskustelupalstat täyttyvät, kuinka ennen kaikki oli niin paljon paremmin. Muistan tuon lauseen myös omasta lapsuudestani ja silloin jo päätin etten usko sitä. Jokaisessa ajassa on niin hyvät kuin huonot hetkensäkin. Ja kyllä, minäkin joskus hiihdin kouluun peltoja pitkin, mutta inhosin sitä, joten en odota enkä usko, että kaikki sopii kaikille, kunhan vaan asennetta ja ahkeruutta löytyy. Kaikki asenne, oli se sitten oikeaan tai väärään, oli olemassa jo silloinkin. Me olemme vain inhimillisiä ihmisiä kautta aikojen. Ei ennen vanhaan ollut todellakaan yhtään sen viisaampaa, kyllä propsit viisaudesta menee nykynuorisolle. Aihe voi vaihdella viisauden osalta. Amen!
Elämä on aina ollut elämää ja tulee ikuisesti olemaan aikakautta, johon kuuluu iloja ja suruja sekä ylä- että alamäkiä. Kukin sukupolvi elää oman näköistä elämää ja on väistämätöntä, että elämä muuttaa muotoaan vaikka vanhetessa voi tuntua, että kaikki oli ennen niin paljon paremmin. Kautta aikojen ja vuosituhansien maailma on pyörinyt ympyrää, kun ajat ja ilmiöt ovat seuranneet toinen toisiaan.
Pelko ajaa Porschella juuri ohitseni.
Pysäyttää kadun kulmaan. Astuu ulos autostaan ja jää viereistä kaistaa hurjastelevan auton
alle. Minä elän, nyt kun pelko on poissa.
18.9.2024
Minä + sinä = me
Huomaan, että kirjoitukseni ei enää tule automaatiolla ja joudun pakottamaan itseni, mikäli tahdon jotain kirjoittaa. Se ei ole hyvä, sillä silloin teksti muodostuu analyyttisen mieleni pohjalta, joka pyrkii sanomaan jotain tärkeää tai fiksua. Luovuus luo flown. Monissa teksteissäni ja etenkin alkuaikojen teksteissä en edes tiennyt mistä kirjoitin, se tuli jostain alitajuntani syövereistä ja kulki käsieni kautta tekstiksi paperille. Tekstit olivat autenttisia omia kasvutarinoita, joihin moni pystyi kollektiivisesti sulautumaan. Olenko siis hukannut luovuuteni liiallisessa aivotyössä. Totta onkin, että tutkiessani nykyistä intohimoni kohdetta tunnen itseni usein uupuneeksi asiasisältöön ja tunnen myös kaikki menneet selvittämättömät kuviot ja tapahtumat lyövän kuin tikareina sieluni syvyyksiin.
Kuitenkin tahtoisin tässä kirjoittaa jotain oppimastani. Pääni lyö tyhjää. Tuntuu kuin se olisi täytetty turhalla tiedolla, millä en tee yhtään mitään. Olen lukenut viime aikoina useita teoksia ja kuunnellut luentoja ihmismielestä. Ihmismieli, joka on särkynyt yhtä pieniin palasiin kuin monet sydämetkin. Me usein järkeistetään ihmisyyttä ja yhteyttämme toisiimme tietämättä oikeastaan mitä meidän tulisi tehdä, että pääsemme eteen päin. Vähän kuin minä nyt tämän kasvavan tietomäärän kanssa, mitä kummaa tulen tekemään tällä vaikka tiedän, että tässä tiedossa on vastauksia mielemme ja itseasiassa koko kehommekin terveyteen. Olemmeko heränneet liian myöhään ymmärtämään mitä ihmisyys on ja miten se oikein toimii. Vai onko nyt sen aika, jolloin herätyskellojen viimeistään pitäisi pirahtaa?
Olen siis tutkinut traumaa. Sen juurisyitä ja seurauksia. Olen tutkinut mielen, aivojen ja autonomisen hermoston kehitystä ja mitä pidemmälle siinä pääsen, sitä tietoisemmaksi tulen siitä kuinka me ihmiset tuhoamme täällä toisiamme. Omaa tietämättömyyttämme ja alati kasvavaa itsekeskeisyyttämme. Puhumattakaan ajankuvamme vuorovaikutustaitojen ja autenttisen kohtaamisen puutteesta. Mitä pidemmälle menemme, sitä huonovointisemmaksi tulemme.
Ja ihmetellään, kun ihmiset ottavat etäisyyttä, koska eivät voi eheytyä, mikäli he eivät ota sosiaalista etäisyyttä sellaiseen, joka on aiheuttanut heidän elämälleen liian huteraa pohjaa. Tietämättömyydessä me kuitenkin herkästi arvostelemme muiden komplekseja ja kokemuspohjaa. Tai kun lapsi yrittää saada vanhempaansa ymmärtämään vanhempansa vastuuosuutta tapahtumiin niin vanhempi pakenee jättäen sen osan polustaan kokonaan taakseen, koska ei näe metsää puilta. Ongelmat jäävät liian usein yksin kannettaviksi ja syyllisyys sen mukana. Ei ole olemassa turvaverkostoa, joka kantaisi, kun yksi osa pettää. Kaikki käsittelemätön kipu kostautuu ja siirtyy kärsimyskehossa kiertoon seuraavaan sukupolveen. Ja tarkoitukseni ei todellakaan ole syyllistää ketään, sillä se on meidän kaikkien yhteinen kantama tässä hetkessä. Kaikki toimintamallit seuraavat sukupolvi toistaan eikä näin ollen ole sellaisia syyllisiä aina olemassakaan eikä ihminen osaa välttämättä toisin toimia vaikka järjellä asian ymmärtää. Myös kieltäjällä on omat, itseään suojelevat defenssit päällä.
Jokainen vastasyntynyt on täysin riippuvainen omasta ekolokerostaan. Siitä, mihin ympäristöön se syntyy. Jokainen oman ekolokeron jäsen on lapsen peili ja varhainen opettaja. Vuorovaikutus ja itseasiassa kaikki ihmisyyttä koskevat sosiaaliset taidot opitaan ekolokeron vanhimmilta. Eikä se, että opitaan puhumaan, syömään, kävelemään ja niin edelleen. Vaan se, että opitaan vuorovaikuttamaan, tuntemaan kaikkia tunteita, sosiaalisista yhteyttä, omaa arvokkuutta ja hyväksyntää, mutta myös se, että kaikki tuo edellä mainittu antaa eheämmän pohjan tulevaisuudenkin mielen terveydelle ja meidän kokonaisuuden tasapainoiselle toiminnalle. Ihmisellä on perustavanlaatuinen tarve tulla hyväksytyksi, olla turvassa ja yhteydessä muiden lajitovereiden kanssa. Ja me omissa peloissamme hylkäämme meille tärkeitä yhteyksiä. Jokainen käsittelemätön oma trauma siirtyy sukupolvelta toiselle niin kauan kunnes tulee joku, jolla on niin sanotusti munaa rikkoa kärsimyskaava.
Kuitenkin tahdon muistuttaa, että mikäli oma ekolokero ei ole palvellut omia tarpeita eikä tukenut turvallisuuden tunnetta, voimme kokea korjaavia kokemuksia kaikissa läsnäolevissa, kuulevissa ja myötätuntoisissa kohtaamisissa matkamme varrella. Hyvä vuorovaikutus on kuin tanssi, siinä tulee kuulluksi ja ymmärretyksi toisen kanssa. Ja se lienee juuri se oikea avain psyykkisen joustavuuden kehittymiselle. Jättää taakseen vahingolliset yhteydet ja pyrkiä etsimään sellaisia, jotka voivat tuottaa tarvitsemaamme energiaa eheytyäksemme. Uudelleen rakennettu luottamus oman arvon kokemiseen saattaa olla pitkä, mutta mahdollinen ja lopulta erittäin kannattava matka.
Lähtökohtaisesti jokainen tänne syntyy viattomana ihmislapsena ja saa omista lähtökohdistaan käsin tietyn määrän määrittelemättömiä attribuutteja mukaansa kannettavakseen oman sukunsa katkeamattomassa ketjussa. Ja vaikka ne usein ovat tiedostamattomia niiden edellisistä kantajista käsin, niin jossain vaiheessa ne tulevat liian raskaaksi kantaa ja siksi ihmisen kokonaisuus lopulta reagoi siihen. Silloin viimeistään ne pitää tehdä läpinäkyväksi, sillä puhumattomuus vain kaikkea pahentaa. Silloin kun alkaa ymmärtämään syy ja seuraus suhteen välistä dynamiikkaa, alkaa eheytyminen. Se on tietoisuuden herättelyä ja oman luovuuden lähteille palautumista.
14.9.2024
Sinä olet aurinko
Voi voi. Tieto lisää tuskaa sanotaan. Kokonaisvaltainen maailman tilanne huolestuttaa. Sitä myötä myös ihmisyyden ja alati kasvavan yksinäisyyden ydin. No, kautta aikakausien maailma on pyörinyt ympyrää. Paitsi silloin kun sen kuviteltiin olevan muodoltaan litteä. Anyways. Ihmistä ei ole luotu yksinäisyyteen vaan yhteyteen toisten kanssa.
Olen vuosien saatossa tutustunut hyvin perinpohjaisesti filosofiaan ja harjoittanut sitä itsekin. Joidenkin mielestä ehkä pikkasen liikaakin. Siellä maailma on kaunis paikka elää ja olla. Siellä on tilaa hengittää ja olla vapaa. Se on kuin suojaisa kupla, johon voi paeta pahaa maailmaa. Se on yhteys johonkin korkeampaan ja kirkas valo pilviverhon taa. Se on yhteyttä luontoon ja yhdenvertaisuutta muuhun elolliseen. Kunnioitusta maahan ja planeettaan. Se on voimaantumista. Energiaa. Parhaimmillaan todellista autentiaa. Se vaatii pysähtymistä ja sydämellä kuulemista. Intuition mahdollistamaa. Oman paikkansa ja jäljen jättämistä tulevaisuuden historiaan. Täyttä tiedostamista läsnäolevasta hetkestä. Kenties lupaa luovuudesta.
Viime aikoina olen tutustunut ihmiseen psyykkisellä tasolla ja tullut tietoiseksi niin ihmiseen pesiytyneen haitallisen käyttäytymismallin muutoksen vaikeudesta kuin mielenterveysongelmia aiheuttavasta aineistosta. Ja voin kertoa, että kovin hyvältä ei lähitulevaisuus näytä. Itseni kohtalo on ollut olla katkaisemassa sukuketjuni traumasidettä, puhdistamassa sukuni naisten kärsimyskehon pimeyden kanavia ja jollain tavalla olla läsnä auttamassa kanssakulkijoitani oivaltamaan oma vastuuosuus tästä päivästä hamaan tulevaan. Ainoa on etten tiedä olenko onnistunut ollenkaan. Sen verran itsepäisiä kaikki oppilaat ovat olleet konsanaan. Useimmiten he ovat pelästyneet ja paenneet pois.
Kuten ehkä arvata saattaa, se ei ole helpoin tie elää tätä elämää ja vaikka tiedostan, että tarve tukeen on suuri, mutta tie ulos vahingollisista uskomuksista ja opituista malleista mallintamaan uutta ja parempaa, on erityisen vaativaa. Sitä ei mennä ostamaan supermarketin alennuslaareista eikä sitä voi tilata netistä. Työ sen eteen, että pääsee kuiville, on jokaisen tehtävä ihan itse. Sitä ei valmiina ole kenelläkään tarjolla. Se on kuin tyhjä taulu edessään, jonka jokainen taiteilija ihan itse piirtää itsessään. Millaisen jäljen sä haluat jättää tähän maailmaan. Mistä juuri sinut tullaan jälkipolvien keskuudessa muistamaan.
Siksi ensiarvoisen tärkeää on ensin tulla hyvinkin tietoiseksi omista haitallisista toimintamalleistaan, jotka janoavat sisäistä muutostaan. Sen jälkeen on löydettävä luovuus itsestään, jotta voi aloittaa sisäisen & autenttisen minä-minä-matkan oman aidon identiteetin äärelle. Kuunnella intuitiotaan ja löytää myötätuntoisia, ehjiä peilejä toisista ihmisistä, jotka luovat turvaa arkeen ja opettavat uudet tavat toimia paremmin. Sitä on lyhykäisyydessään oman aidon identiteetin ja uuden minäkuvan luomistyö. Sen myötä alkaa löytämään oman arvokkuuden ja lopulta arvomaailman. Oman arvomaailman kautta maailmasta tulee sellainen paikka olla ja elää, joka luo pohjan hyvälle elämälle oman tarkoituksen edessä.
Mikäli menneisyys estää sua elämästä tänään hyvää elämää, täytyy sille jotain ihan itse tehdä. Kaltoinkohtelu on aina väärin ja kaltoinkohtelu luo meidän merkittävimmät ongelmat pitkälle tulevaisuuteen, jos ongelmille ei aiota mitään tehdä. Jokaisella voi olla oma lempihaava, jota rakastaa niin ettei halua päästää siitä millään irti. Tuo lempihaava on kuitenkin juuri sen kaiken ydin, joka pitää putsata, puhaltaa ja antaa sen parantua, jotta oma hyvä elämä ilman menneisyyden pimeää taakkaa voisi vihdoinkin alkaa. Mä lupaan ja vannon, että se kaikki on mahdollista saavuttaa kunhan sille oman itsensä antaa ja aikaansa ammentaa. Amen.
29.8.2024
Kun aika on aika on
Kun aika on. Kun aika on oikea. Kun aika on pysähtyä. Kun aika on mennä ja kulkea. Teoriassa aikamääre kuulostaa yksinkertaiselta ja jopa helpolta. Unohda eilinen. Elä tätä päivää. Uskalla unelmoida huomisesta. Mutta älä liikaa ettei tänään jää elämättä kokonaan. Elämä ei hengitä huomisessa eikä varsinkaan eilisessä. Ainoastaan tässä ja nyt. Elämäntaitovalmennuksesta löytyy.
Jos nuoruutemme elimme yhteiskunnan asettamassa skenaariossa onnellisesta elämästä, kyseenalaistamatta siitä mitään, koulutus, työ, talo, kumppani ja lapset. Elimme niin sanottuja ruuhkavuosia lasten ja työn oravanpyörässä. Työtä tuli tehdä, jotta kaiken maailman elämän komponentit sai hankittua. Siinä ei paljon nuorena äitinä osannut ajatella kuka olen minä. Suoritettiin yhteiskunnan asettamaa elämää, mutta täysillä. Tosin oli siellä annettuja tekijöitä, jotka eivät olleet aina omia mieluisia valintoja.
Kunnes saapui aika, joka menetti merkityksen. Enää ei ollut me vaan oli vain minä. Ja lapset tietty. Tuli odotettu yksinäisyys. Alkoi tutustuminen kadotettuun minään. Enää ei ollut kuin aamu, päivä, ilta ja yö. Ne määrittelivät vuorokauden rytmiä. Joskus ei sitäkään. Ensin valvottiin yöllä ja nukuttiin päivällä. Kylläkään ei mielen omasta tahdosta. Järjestelmä meni sekaisin. Yöllä ei tullut unta vaikka kuinka yritti lampaita laskea. Päivisin silmät muurautuivat unessa kiinni lopullisesti, koska mieli oli niin väsynyt. Aina kannoin, väsymyksen lisäksi, huonoa omaatuntoa väsymyksestä matkassani. Olinhan ollut entinen elämäni suorittaja. Ihmenainen ja superäiti, joka teki aina kaikkensa kaikkien muiden eteen paitsi itsensä.
Vaikeinta mun mielestä elämässä on ymmärtää, mikä on elämän ulkopuolelta asetettu taakka ja mikä on sisäsyntyistä. Ulkopuolisista aiheista voi opetella eroon, mutta sisäsyntyiset ominaisuudet on ja pysyy kuten tämä oma ajatustenvirta. Herkkyys. Introverttiys. Ne ajatukset tulee, on ja pysyy vaikka kuka sanoisi, että hellää jo vähän. Toki sitäkin voi rajoittaa kyllä, sillä mieli on manipuloitavissa myös oman itsen tekojen kautta. Toisaalta, jos alistuisin itseni manipulointiin, pettäisin itseni sillä samalla hetkellä. Ihmisen tehtävä on toteuttaa itseään ja käyttää lahjojaan muidenkin kuin vain itsensä hyväksi. Oppia ja opettaa. Kasvaa ja kehittyä.
Palaan takaisin aiheeseen aika. Kun pohditaan sanaa aika. Monille se on kello. Toisille se on viikko ja viikonloppu. Vapaa-aika. Joillekin se on entinen aika. Nykyaika. Moderni. Vanhanaikainen. Toiset haluavat saada aikaan. Merkintöjä. Puumerkkinsä. Jäädä aikaan elämään. Joku kaihoaa keskiaikaa.70-luvun nuoret hippiaikaa. Kuka mitäkin aikaa. Mummo muistelee lapsiensa lapsuusaikaa. Tänään palvotaan tätä aikaa. Vapauden aikaa. Ainutlaatuista hetkeä tässä ja nyt. Haaveillaan ihanasta huomisesta. Salaa, koska huomisen haaveilu on tietyissä piireissä tuomittavaa. Elämä kun on ainoastaan tässä ja nyt.
Mä haaveilen huomisesta. Siitä, että löydän tasapainon. Työn, jossa saan toteuttaa arvopohjaani täysin kenenkään tuomitsematta sitä. Rakastavan parisuhteen, jossa on hyvä olla, jossa arvostus on läsnä, ja joka on pyyteetöntä, vuorovaikutuksellista rakkautta toista kohtaan. Toivon lapsilleni hyvää elämää ja oman paikkansa löytämistä tästä maailmankuvasta, joka on parhaillaan voimassaoleva. Nyt kuitenkin on aika jälleen haaveilulle. Oman elämän organisoinnille. Unelmien uudelleen lataukselle. Oman olemisen armahtamiselle. Vilkaisulle omiin saavutuksiin. Maadoittumiselle. Levähtämiselle hyvällä omallatunnolla. Itsensä arvostamiselle. Muiden mietteiden maatumiselle. Itsen kuuntelemiselle. Ikääntymisen hyväksymiselle. Pysähtymiselle. Piste.
Pitää varoa ettei jää kauniiden kliseiden vangiksi vapauduttuaan oravanpyörästä. Sitä huomaa jäävänsä kliseisiin jumittamaan ja jälleen suorittavansa kliseiden täyttämää elämää muiden mielien mukaisesti. Minulle juuri nyt tämä hetki on vain välttämätön risteys menneestä tulevaan. Se tuntuu erityisen pitkältä hetkeltä, mutta on erityisen tarpeellinen retki. Se on oma hetki, tauko elämästä, jossa en elä tätä päivää vaan se on portti johonkin paljon parempaan, joka on ymmärrettävän termistön mukaan vasta huomenna, tulevaisuudessa. Voi kunpa elämä olisikin niin yksinkertaista, että olisi vain aika tässä ja nyt. Kunpa taakka olisi niin olematon, että sitä ei olisi olemassakaan. Onnellinen minä. Onnellinen sinä. Ehkä joskus tulevaisuuden ajassa sekin on mahdollista, kun ensin on käyttänyt tässä ja nyt ajan hyvin murehtien menneisyyden murheet pois taakastaan.
Menneisyyden murheet on aina osa ihmismieltä. Toiset meistä eivät laske niitä koskaan vapauttaakseen niitä ja he pystyvät niiden kanssa oikein mainiosti elämään. Herkimmät meistä kuitenkin kärsivät ja heidän tulee menneisyys itselleen laskea ja selvittää, jotta voivat elää tasapainoista, hyvää elämää. Tulevaisuudessa. Luovuus elää vapaudessa ja saa polttoaineensa menneisyyden murheista. Aika on aina. Oli se sitten hyvää tai pahaa. Samoin on ilma. Sekin on lämmin tai kylmä. Yhteiskunnan määrittelemät kriteerit vain määrittelevät sen ja antavat tajuttavat kehykset niiden olemiselle. Ja aivan samoin on ihminen. Kaunis tai ruma. Oikea tai väärä. Ihminenkin on osa aineetonta ja aivan jotain muuta kuin mitä yhteiskunta sen meille määrittää.
17.8.2024
Kop kop kuka siellä?
Omantunnon kysymys. Mikä on omantunnon kysymys. Onko se opittu normi tai yhteiskunnan luoma oikea tapa toimia. Liittyykö se rehellisyyteen ja autenttisuuteen. Onko se jopa itsekäs normi. Minua, vain ja ainoastaan minua varten olemassa oleva ajatus tai käyttäytymissääntö. Kuka säännön antaa ja luo. Ohjaako sitä ohjaaja itse vai viekö vietit vieraaseen. Onko se uhka vai mahdollisuus. Eniweis omatuntoa kysytään joka päivä. Kuuletko sen vai annatko sille edes ajatusta. Oletko siihen yhteydessä vai kadotitko sen elämän edetessä.
Pidätkö itsenstäänselvyytenä mikä kuuluu sulle ja mitä sä olet ansainnut saada ja vaatia itsellesi vai näetkö kenties bigger picture ympärilläsi. Ajatteletko tehdessäsi työtä vain palkkapussina vai pohditko syitä ja seurauksia työnantajallesi. Pidätkö itsestäänselvänä omia etujasi ja olet aina ensimmäisenä niitä vaatimassa, eturivissä esiintymässä ja juokset karkuun, kun vastuuta jaetaan tai peräänkuulutetaan?
Ajatteletko koskaan muiden läpikäymiä tunteita omien edesottamuksiesi edessä vai etenetkö aina oma tunne edellä sen enempää piittaamatta, mitä siitä seuraa. Uskallatko perääntyä, kohdata tuntemasi tunteet ja nuolla omat haavasi. Ottaa vastuun teoistasi.
Normi omatunto on yleismaailmallisesti opittu taito. Sitä muokkaa kulttuuri ja mikä on yleisesti, laumassa hyväksyttävää. Väittäisin jopa, että sitä ohjaa myös pelko, mukavuudenhalu ja vietit tottakai. Opitusta omastatunnosta uupuu usein syyllisyys, sillä sille ei ole opittu antamaan tilaa sen sisällä. Sellainen omatunto voi myös muuttua elämän varrella riippuen ympäristöstä ja sen aiheuttamasta todellisuudesta sekö omista tarpeista tottakai. Esimerkkinä voisin ottaa tähän vaikka rahan ja omaisuuden. Ne saattavat häikäilemättä ajaa sun elämää omantunnon alennetulla hinnalla. Omien tarpeiden omatunto. Mitä sitten, kun mikään ei enää tunnu miltään tai elämän edessä eettinen stressi alkaakin painaa päälle.
On olemassa myös toisenlainen omatunto. Sitä kutsutaan aidoksi tai eettiseksi omatunnoksi. Eli sen sanoma pysyy aina muuttumattomana, on sitten kyse kenen tahansa tarpeista. Se on ihmisen syntymäoikeus, ajatella joskus myös epäitsekkäästi. Se on vahvassa yhteydessä intuitioon. Elämä on kartta, jossa intuitio on kuin tuon omantunnon kompassi. Mitä tietoisemmaksi tulee, sitä enemmän ne yhdessä edistävät ainutkertaista elämää, luovat matkalle suunnan, tarpeen ja tavoiteen. Mikäli sitä vastoin toimii, syntyy syyllisyydentunne, joka muuten by the way, on melko terve tunne sekin, sillä se kertoo sulle oikean ja väärän rajamaista.
Se on omien sisäisten arvojen ääni, joka auttaa myös pohtimaan sun sisäistä ajatusta ja eettisen maailman rajoja. Se on vahvana osana henkistä olemusta ja kasvamista ihmisenä. Silloin kun saa yhteyden omaan sisäiseen ääneen, löytää omatunto tasapainon ja paikkansa, etenkin, jos tuntee epätasainoa odotusten ja olemisen välillä. Hyvä toinen esimerkki tästä olkoon ammatit, joissa raha määrittelee ihmisen kohtaamisen astetta tai ainainen kiire laittaa suorittamisen hyvin tehdyn edelle.
Kun omatunto kolkuttaa, se kolkuttaa aina vähintään kahdesti, mutta se kolkuttaa silloin, kun tietoisuus on läsnä sinussa. Silloin olet itsesi äärellä aidosti, et itsekkäästi viettiesi vietävissä. Silloin itsenäisyys astuu itsekkyyden tilalle. Itsekkyyttä ohjaa halut, kun itsenäisyyden kompassi on tahto. Nämä kaksi kannattaa erottaa toisistaan ihan hyvällä, sillä tahto kuljettaa aitojen arvojen ja omanarvon äärelle, kun taasen halut ovat egon kuolemattomuuden symboli ja uudestisyntymä unohdettu universumi.
Meidän kulttuurissa usein pidättelemme kielen kantoja oikean ja väärän rajamaitten edessä, koska meitä pidetään sillon tylsänä ja moraalinvartioina. Ajatellaan, kun kaikki hauskuus ja mukavuusalue katoaa, elämässä ei ole mitään mieltä. Se häpeä, jota esi-isiltämme kannamme mukanamme, tulee näkyväksi, jos toisen nolaa. Meidän kulttuurille on ominaista siirtää vastuu itsestä muille ja mikäli tulee arvostelluksi jostain eettisestä käsin, leimataan asian ilmiantaja herkästi huumorintajuttomaksi nipottajaksi. Kun jää kiinni vaikka muita solvaavasta kommentista tai teosta, kuuluu perästä: -Sehän oli vitsi. Ootpa sä tiukkis.
Siinä siirretään oma syyllisyydentunne toiselle kannettavaksi. Omien sanojen tai tekojen vastuunkannosta ei oo silloin tietoakaan. Silloin just on hukkunut sinne tietoisuuden tietämättömyyteen. Toisiin kohdistuva epäkunnioittava käytös ei ole huumoria eikä vitsejä. Sellainen vastuuttomuus ja huumori paljastaa kyllä kantajansa syvimmätkin salaisuudet.
30.7.2024
Piste.
Piste. Kaikki mikä ei ole tarkoitettu loppuu aikanaan. Yleensä se on osa kokemusta, jonka ihminen tarvitsee jakaakseen ja jatkaakseen. On asioita ja ihmisiä, jotka tulee ja menee. Vielä kerran palaa. Poistuu. Palaa ehkä taas uudelleen. On sattumia, jotka seuraavat. Ihmisiä, siteitä ja suhteita, jotka ovat siellä missä sinäkin. Aivan kuin eläisimme jossain samassa syklissä ja sfäärissä. Tapahtumasta, vuodesta ja sukupolvesta toiseen tietyt ihmiset linkittyvät toisiinsa hyvin vahvasti.
Satua vai totta. Sattumaa vai kohtaloa. Intuitio ohjaa meitä, jos vain annamme sen tapahtua. Tietoisuus lisää elämän syvyyden kokemusta. Annettaessa tilaa ja ajatusta tapahtumille, pystymme kokemaan syvemmän kokemuksen elämästä. Usein kiireisessä elämän rytmissä emme ehdi kokemaan elämän monimuotoisuutta tai emme uskalla antaa elämälle valtaa kuljettaa meitä sinne minne askeleemme tulee kulloinkin kulkea. Emme uskalla vaihtaa suuntaa, kääntyä niin sanotusti alttarilta takaisin, jos tunnemme sydämessämme, että suunta ei nyt ole oikea.
Usein häpeä valtaa olemuksemme, mitä muut nyt sanovat, jos en jatkakaan tätä mihin joskus niin kovin uskoin vai uskoinko? Oliko se vain osa tietä ja sydän tietää milloin valita toisin. Meidän ihmisten luoma yhteiskunta antaa niin rajalliset puitteet toimia joko oikein tai väärin. Säännöt ja rajat ovat hyvästä, jotta sekä ihminen että yhteiskunta toimisivat, mutta liika rajoitus kuolettaa luovuuden ja sitä myötä myös ihmisyyden. Tapamme inhimillisyyden mitä suuremmaksi byrokratia kasvaa. Liiallinen yhteiskuntaa kehittävä kehitys tappaa yksittäisen ihmisolennon luonnollisuutta ja luovuutta.
Omaan ideologiaani on kuulunut vahvasti oman sisäisen äänen kuuleminen. Se on ollut mulle itseisarvo, sillä koen, että mun on pitänyt löytää se. Ääneni on vahva, kuten jokaisen meistä, mutta usein yhteiskunta, lähi-ihmiset ja muiden mielipiteet tai oma miellyttämisen tahto on estänyt kuuluvuutta omalle äänelle. Löytääkseen sen, on täytynyt hakeutua hiljaisuuteen, jossa ei ole häiriötekijöitä. Oma usko on meinannut loppua ja yksinäisyys on käynyt jo lähes sietämättömäksi. On joutunut vaihtamaan koko koneiston. Oman identiteetin löytäminen on ollut rankka, mutta palkitseva prosessi. Sen kaiken äänettömyyden seurauksena olen oppinut tuntemaan itseni enkä enää anna muiden horjuttaa sitä tietoisuutta, kuka sisälläni olen.
Minulla on oma vahva tahto, mutta osaan antaa myös periksi. Menen puolitiehen vastaan, kun huomaan, että toinenkin tekee niin. Tänään en kuitenkaan enää ole manipuloitavissa. Suurin saavutus, jonka olen viime aikoina saavuttanut, on se tietoisuus ihmisen mallista pyrkiä mieleni manipulointiin. Ja se ei enää onnistu, sillä olen viimein oppinut, miten se toimii. Olen viimein oppinut olemaan tyyni sen edessä, että voin asettaa itseeni rajoja. Kertoa, mihin olen valmis ja mihin en. Olla omaa mieltä ilman tunnon tuskaa toisen suuttumuksesta. Lähteä ilman pelkoa. Kertoa omien voimien rajallisuudesta. Silti tuntien, että minä riitän. Tunnustaa itselleni oma rajallisuuteni. Kääntyä ympäri sieltä alttarilta, jos se ei tunnu hyvältä. Asettaa itseni oman elämäni ykköseksi, koska tämä on minun ainutlaatuinen elämäni.
Älkääkä käsittäkö väärin, palvelen edelleen muita, koska se on oikeasti tämän elämän tehtävä. On olemassa oikeanlaista itsekkyyttä ja vääränlaista itsekkyyttä. Jälkimmäinen käyttää kaiken itsekkyyden omaksi hyväksi ja eduksi. Siksi meidän tulee oppia antamisen ja saamisen tasapainon tärkeys. Ottajat ottaa, jos antajat vaan antaa. Pitää opettaa ottajaa myös antamaan, kuten myös ja ehkä vielä enemmän antajaa ottamaan. Se lienee vieläkin vaikeampi tehtävä, sillä antaja tuntee suurta syyllisyyttä ottaessaan tai edes ajatuksesta pyytää. Kiitollisuuden velka painaa hyvää sydäntä.
Ottaja ottaa ilolla vastaan kaikki mitä annetaan ja vieläpä ilman mitään tunnon tuskia. Hän ei pohdi kiitollisuuden velkaa. Hän antaa omalla tavallaan. Ehkä eri kohteeseen, ehkä eri ajankohtaan. Ehkä suoraan sydämestään, kun aika on oikea. Ei koskaan velvollisuuden tunnostaan. Ehkä juuri silloin, kun sydän ohjaa antamaan. Odottamatta itse mitään takaisin. Kenties tämä olisi juuri se terve ja toivottu ihannetila, mutta mitä todennäköisimmin, ottaja ei anna sille edes ajatustakaan.
Ympäri mennään, yhteen tullaan. Toiset taaplaa tavallaan, toiset tyylillään. Kukin yksin. Kaikki yhdessä. Yhtä kaikki, mutta yksi on varmaa. Me olemme täällä toisiamme varten. Löytääksemme tasapainon yhteyteen, sillä itsekeskeinen oman edun tavoittelu ja itsekkyys syövät yhteisöltä yhteisyyttä ja yhteen kuuluvuutta. Itsekkyys rikkoo ja särkee kaikkea kaunista ja hyvää. Harmoniaa. Löydä kaltaistesi luo ja vuorovaikuta siellä missä vaaka pysyy viimeinkin balanssissa.
It’s all like eternity of life. ♾
Intuitio versus ego
Mielen mantrat ja jalkojen jäljet jättävät pysyviä jälkiä elämiin. Jokaisen omansa kuljettavat heidät vaikka maailman ääriin. Joitain eletty elämä ihastuttaa ja toisia se taas vihastuttaa.
Elämä epämukavuusalueella intuition intohimossa on välillä rankkaa ja hyvin yksinäistäkin, kun tuntuu ettei kukaan oikein ymmärrä mielesi liikkeitä eikä jäljitä jalkojesi jälkiä. Kuitenkin edetessään huomaa ettei oikeasti ole koskaan yksin. Matkalla tapaa aivan mahtavia ihmisiä, jotka ovat osa omaa tarinaa.
Intuitio on ihmeellinen energia ja moni pitää sitä joutavana huuhaana, ja siihen joukkoon lukeuduin tavallaan joskus itsekin, kun elin elämissääntökirjan mukaan. Intuitio on kuitenkin yksi ihmisen selviytymisaisteista, joka johdattaa viimein oikealle tielle.
Ihmisen ego tahtoo vain niin kovasti kontrolloida ja päättää omasta elämästään itse, ettei se tahto kuulla mitä sydämellä on asiaa. Onneksemme matkallamme löytyy kuitenkin lopulta ihmisiä, jotka näkee, kuulee ja ymmärtää.
Vaikka joskus on ihan pirun vaikeaa, niin valitessaan intuion, ei elämässä joudu hukkaan vaan elämä pusertaa susta kaiken sun parhauden esiin. Ne lahjat ja vahvuudet, jotka ohjaavat sut oikeille urille. Samaan aikaan vihaajat nuhtelevat sua huonoista valinnoista, jotka lopulta osoittautuvatkin oikeiksi just sulle. Sisäinen kompassi on jokaisen oma henkilökohtainen navigointilaite.
Antaa vihaajien pysyä poteroissaan, sillä he ovat rintamakarkureita tai poteroittensa vankeja, jotka pelkäävät polttaa sääntökirjan ja tarttua itseohjautuvaan aitoon elämään. Sieltä he huutelevat tuskissaan, kun näkevät sun lentävän ja siivilläsi korkeaan nousevan. Elämän edetessä on tehtävä työtä enkä nyt puhu palkkatyöstä. Tätä työtä on tehtävä palkatta, mutta elämä hoitaa bonukset, kun työn tekee hyvin.
Ihmisen kasvu ja kehitys on elinikäinen prosessi, ja vaikka se ottaa paljon, niin lupaan, että se antaa vieläkin enemmän takaisin. Yksi merkittävimmistä asioista on ymmärtää itseään, jotta voi paremmin ymmärtää myös muita. Aivan kuten ymmärtämättä historiaa emme pysty ymmärtämään nykyisyyttäkään.
Elämä on vähän kuin moniteholasit. Niitä on käytettävä, jotta niiden kanssa tulee sinuiksi. Niistä on löydettävä oikea tasapaino, Joskus niillä ei oikein näe kunnolla, mutta perspektiiviä muuttamalla, löytää itselle just oikean vinkkelin. Koordinaatit pitää oppia ja askelmerkit uudelleen laskea. Ne ovat aluksi epämukavat ja hankalat, mutta niihin tottuessaan, paluuta entiseen ei enää ole.
24.7.2024
Hetken tie on kevyt
Elämässä täytyy tehdä valintoja. Itseasiassa teemme valintoja ihan joka hetki. Toiset tulevat selkäytimestä, osa niskavilloista, mutta parhaat ja meille sopivat valinnat saattavat elämäämme intuitio. Valinta on aina valinta ja valinnoista on vastuussa ainoastaan ja yksin valinnan tekijä. "Enhän mä, mutta ne muut" syntyy sosiaalisesta paineesta.
Ihmisen laumaeläimellisyys on elämän turvaverkko, johon hypätään muiden muassa, kun oma turvaverkko on pahasti reikiintynyt. Vähän kuin hammaslääkäri, johon mennään paikkauttamaan mätä hammas tai pahimmassa tapauksessa poistatetaan se pois tieltä, jotta voidaan jatkaa samaa vanhaa elämää, otetaan implantti ja taas mennään. Ollaan mukavuusalueella, jossa vastuu siirretään jollekin toiselle omista valinnoista ja loppuviimeksi omasta hyvinvoinnista.
Ihminen kun on kokonaisuus. Se, että meillä on fyysinen olemus ja psyykkinen mieli sekä sosiaaliset taidot, ovat vain osa kokonaisuutta. Usein etsimme pelastusta tai tietä pois ikävän itsemme luota. Niitämme viljaa kuin se riittäisi loputtomiin. Haemme täyttymystä itsemme ulkopuolelta, pyrkimällä ulkoistamaan oman onnemme ja elämän mielekkyyden.
Monet meistä uskovat, että hetken huuma on vastaus suuriin kysymyksiimme. Vastaus siihen löytyy kuitenkin paljon lähempää kuin kauppakeskusten kaaos tai yöllisten yökerhojen kuhina. Niin ne ihanat uudet tavarat ja kauneushoidot kuin alkoholikin ehkä amputoivat hetkellisesti toimimattomat osat (=tunteet) elämästämme, mutta pidemmällä tähtäimellä seuraukset saapuvat takaisin elämäämme paljon suuremmalla rytinällä.
Emme ole siis etsineet ja hoitaneet syytä vaan paikkailleet vain seurauksia. Kuten sen hammaslääkärin jälkeenkin kävi, reikiintyminen jatkui, mikäli emme tehneet mitään muutosta tai toimenpiteitä estääksemme reikiintymisen jatkumoa. Pitää porautua syvemmälle. Suostua juurihoitoon, ainakin niiden hampaiden osalta, jotka vielä pelastettavissa on. Pitää myös ottaa lusikka kultaiseen käteen ja olla vastuullinen ihan itse mitä sillä lusikalla itseensä syöttää. Niin ja siinäkin tulee kokonaisuus vastaan, sillä suun ja hampaiden kunto on vasta alkusoittoa, sillä seuraavaksi tulee vastaan koko keho ja sen elimet. And my point is clear. Luulen niin.
Viime vuodet on ehkä laittanut meitä miettimään elämää hiukan syvemmin. Ulkoapäin tuleva, meille tuntematon uhka on ollut ja on edelleenkin osa meidän todellisuutta, jota ei pääse karkuun vaikka kuinka kovaa juoksisi. Elämä on laittanut meidät polvilleen ja ehkä olemme tajunneet ettei kaikki ole omissa käsissä eikä itsen hallittavissa. Emme ole enää voineet luottaa ulkoa ostettavaan onneen. Se ei enää olekaan mahdollisuus vaan aito uhka. Koko elämä on saattanut mennä ihan uusiksi.Oli etätyöt ja -koulu, lomautukset, irtisanomiset, harrastusten tauolle jäänti, taloudellinen ja terveydellinen tilanne, puhumattakaan sodan asettamista tummista uhkapilvistä rakkaan sinitaivaamme ylle.
On täytynyt alkaa pohtimaan mitä meillä on ja mitä me oikein elämältä odotamme, sillä meidän perusturvallisuuden tunnetta on viime vuodet vahvasti horjutettu. Olen aina ollut sitä mieltä, että kriisit iskevät ihmimselämään juuri sillä hetkellä, kun olemme tulleet tiemme päähän jonkun tienhaaran osalta. Kriisi on oiva hetki tarkastella mennyttä elämää ja pohtia kiitollisuuden aiheita, mitä olenkaan elämässäni saavuttanut sekä tahtoa nähdä mitä vastoinkäymiset ovat meille opettaneet vai olemmeko ottaneet niistä ollenkaan opiksi. Sanotaan, että vastoinkäymiset palaavat luoksemme niin kauan kunnes opimme niistä oman elämämme läksyn.
Kenellekään seuraajalleni ei liene epäselvää se, että arvotan henkistä hyvinvointia hyvin korkealle. Itseni tehdessä matkaani, olen kulkenut hyvin pimeän metsän läpi, mennyt paikkoihin, jotka ovat herättäneet pelkoa. Riuhtonut ovia, jotka eivät ole meinanneet aueta. Löytänyt ihmisiä, jotka ovat antaneet varmuutta omasta tiestäni. Kurottanut tähtiä ja kuuta. Jalkautunut sinne, minne en ehkä kuulu. Etsinyt vapautta korkean vastuuntuntoni vastapariksi. Löytänyt rakkautta. Päästänyt sen vapaaksi. Pyrkinyt olemaan esimerkkinä ensiaskeleille. Kuullut kuinka joku on inspiroitunut lähelläni. Saanut todistaa, ettei ystävällisyys olekaan yli- eikä aliarvostettua siellä, missä sitä osataan arvostaa. Olen myös saanut osakseni valtavasti kannustusta rohkeuden edessä vaikka olen kulkenut ristiin rastiin seuraten useita teitä. Etsinyt paikkaani ja merkittävää tarkoitusta elämääni.
Kaikki tuo saamani palaute matkani varrella on jäänyt pysyvästi sydämeeni. Muistan jokaisen hetken ja ihmisen, joka on sparrannut minua kulkemaan aina vain rohkeammin eteen päin. Tarpeesta tiedän tieni tarkoituksen ja palaan alkuperäiseen suunnitelmaani auttaa juuri sinua löytämään oman tiesi. Asettamaan sisäiset arvosi elämääsi kantavaksi verkoksi. Etsimään elämän tarkoitustasi. Olemalla oivalluttaja ja esimerkki juuri sinulle, että kaikki on mahdollista, mutta se vaatii työtä itsestä käsin ja vähän myös yksinäisyyttä ja yötä. Omaa olemistaan ei voi heittää toisten verkkoon olemaan. Sellainen on loisen elämää ja se rikkoo ennen kaikkea lopulta toisen.
Omaan minään ja minuuteen tulee panostaa itsensä kehittämisen kautta. Ollakseen joku jollekin, pitää ensin olla minä itselle. Itsensä suurin rakastaja, mutta sitäkin terveellä tavalla. Itserakkaus ja itsensä rakastaminen ovat kaksi totaalisen erilaista tapaa olla. Itserakkaus sisältää liikaa ylpeyttä eikä yhtään nöyryyttä, kun taas itsensä rakastamisessa on kyse siitä, että nöyristely muuttuu nöyryydeksi ja kasvattaa tervettä ylpeyttä uskaltaa olla juuri oma ihana itsensä.
Olen kerännyt kokemustani parhaalla pieteetillä, jotta ymmärtäisin ihmisen lähtökohtaa mahdollisimman laaja-alaisesti. Filosofistinen luonteeni on kasvanut vahvaksi kokemuksistaan ja pystyy jo aika lailla seisomaan selkä suorana ihmisten edessä ja vaikka notkahduksia tulisi, on korjausliikkeet ja oman jaksamisen varmistaminen mukana matkassa. Mielellään kuuntelen ja kuiskaan sydämellä. Onko matkasi vasta alussa ja tahdot kartoittaa henkisen oman persoonasi olemassa oloa ja sitä kautta löytää persoonallisuutesi, joka olet sinä itse ilman ulkopuolisia uskomuksia. Olenko kenties sinun tuleva matkakumppanisi?
Mä luulen, että maailman täytyy alkaa etsimään enemmän itseään ja löytämään henkinen hyvyys itsessään sekä muissa. Vahvista toisessa vahvaa, älä koskaan kaiva toisen heikkouksia vahvistaaksesi itseäsi. Sano toiselle jotain kaunista, älä mollaa ja alleviivaa virheitä. Mistä sä haluaisit olla muistettu, kun sun elämä täällä tulee tiensä päähän? Elätkö elämääsi niin, että jälkikäteen sinut muistetaan juuri niin kuin tahtosi on oleva!
13.7.2024
Minä olen. Sinä olet.
Toinen ottaa sinusta kaiken irti oman etunsa tähden, jos vain sille lupaat sen. Joku potkii sua päähän vaikka vain olisit oma itsesi etkä aiheuta kenellekään koskaan mitään pahaa olemassaolollasi. Hyvyys ärsyttää. Joku toinen ymmärtää puolesta sanasta, kun toiset eivät tahdo mitään ymmärtää vaikka rautalangasta vääntäisi.
Toisille sun omat mielipiteet on myrkkyä ja kelpaat vain, kun et mitään muuta virka. Olet näkymätön, hajuton, mauton, tunteeton. Teet mikä toisen mielestä oikein on. Itse voit huonosti etkä uskalla edes hengittää. Olet vankina maan.
Sitoumukset pidättelevät sinua. Huonot valinnat seuraavat niin kauan kuin riiput niissä kiinni. Et tunne olevasi mikään tai kukaan ilman riippua ranteessa. Tuskakin on tunnetta. Ja silloin elämä tuntuu joltain. Todelliselta. Antaa oikeutuksen olemassaololle.
Sitä pohdin miten voimme jollekin olla energianlähde ja toisille energiasyöppö. Kuinka oma elämän polkumme vaihe vaikuttaa ja se omat haavat voimaannuttaa. Joskus itseltä ottaen toiselta ja joskus toiselta ottaen itseltä.
Oma kauhuskenaario on, että vien ihmisen energiaa vaikka tahtoisin elämään vain hyvää ammentaa. Siksi kait usein elämässä sulkeudun ja kirjoittamisen kautta vastavirtaan uin. Jokainen voi itse päättää mitä ottaa tai saa, kun käsittelee omaa uusiutuvaa energiaa.
Nyt tarvitaan aikaa ja tilaa kurkottaa korkealle vapauteen. Oravanpyöräni on särkynyt jälleen, että tälleen. Tahdon olla esimerkkinä rohkeudelle.
Kuten kuopus joskus rippileiriltä kirjeessään kirjoitti: ”Ihailen äiti sun kunnianhimoa ja rohkeutta tehdä just sitä mitä sä haluut. Sitä esimerkkiä tulen varmasti ammentamaan myös omassa elämässäni.”
Se on kuulkaas niin, että elämässä vain oman olemisen ja tekemisen esimerkillä annetaan muutokselle mahdollisuus. Luodaksemme elämälle parempaa ja voimaannuttavaa energiaa.
Minä olen energia ja valintani on positiivinen, eteenpäin kulkeva energia. Myös sinä olet energia. Millaisella energialla sinä elämää ammennat? Sinun energiasi on läsnä siellä missä sinäkin olet. Kiinnitä huomiosi siihen ja huomaa miten se vaikuttaa ihmisiin lähelläsi ja ympäristöön ympärilläsi.
Oletko hyvän luoja vai pahan hengen tuoja? Valitse itse, sillä se luo sinut, elämäsi ja ympäristön missä milloinkin vaikutat. Ole siellä missä olet parhaimmillasi ja lähde sieltä, missä huonoimmat ominaisuutesi nousevat pyytämättä pintaan.
Mikäli itse aiheutat huonon energiasi, muuta suuntaa ja ota vastuu olemisestasi. Huomioi mitä sinä tuot mukanasi astuessasi tilaan, yhteiseen elämän energiaan.
Minä olen. Sinä olet. Yhdessä me olemme elämän energiaa. Annatko vai otatko. Salaisuus on jälleen se kohta jo kuuluisa tasapaino.
10.7.2024
Kuuletko sä mut?
Kuuletko sä mut? Meillä kaikilla on loistavat lahjat puhua tai noh ei ihan kaikilla. Usein monet vaikenevat, kun pitäisi puhua. Mikäli et uskalla itseäsi avata, niin kannattaa sitä harjoitella. Sosiaaliset kommunikointitaidot ovat arvo itsessään, vaikka olisikin vähän erakkoluonne. On hyvä pystyä avaamaan sisintään ja sanoittaa tunteitaan. Siitä alkaa matka omaan sisimpään.
Toki en kiellä sitä, ettei ajattelussa olisi voimaa. Ajattelu avaa oven ja puhuminen lakaisee tietä puhtaaksi, jotenkin näin sen sanoittaisin. No mutta tarkoitukseni ei ollut kirjoittaa puhumisesta vaan kuuntelemisesta. Sivuan kuitenkin myös puheen lahjaa, sillä se on itseasiassa merkittävä osa sosiaalista kanssakäymistä, vuorovaikutusta sekä onnistunutta keskustustelua muiden kanssa. Hyvään vuorovaitukseen ehkä tarvittaisiin vähän myös tunneälyä ja keskusteluun myötätunnon kompassia.
Asia, josta itse ärsyynnyn, on juurikin se, että vuorovaikutus toisen kanssa ei toimi. Sulkeudun todella herkästi, jos en saa paikkaani keskustelussa. Usein ihminen puskee omaa tarinaansa niin vahvasti esille ettei anna mitään tilaa keskustelussa välikommenteille tai vuorovaikutukselle. Saatika niille omille korvilleen kuulla sitä toista asiaa. Mikäli toinen osapuoli antaa välikommenttia, johon toinen ei pysty ottamaan mitään kantaa vaan odottaa omaa vuoroaan jatkaa omaa puhetta ja tarinaansa, ikään kuin se olisi se tärkeämpi osa keskustelussa, on keskustelu tuhoon tuomittu ja dialogista syntyy monologi.
Eihän se palvele enää ketään. Sama suu jauhaa samaa asiaa jauhamasta päästyään, kohde vain muuttuu. Jos keskeytät ja kerrot, että olet kuullut jo saman tarinan useaan kertaan, ei se vaikuta tarinankertojan tarinankerrontaan millään tavalla. Suu jauhaa asian loppuun saakka, jälleen kerran. Tunnistatko dilemman? Yksi tärkeimpiä taitoja olisi oppia kuulemaan eikä vain miettimään seuraavaa oman monologinsa aihetta. Ilman pysähtymistä ja aikaa kukaan ei pysty keskustelemaan muuta kuin heittämällä tyhjää läppää tai kysymään pinnallisia ja nopeita kysymyksiä.
Toinen seikka, jota pohdin on, että itseni ja sana-arkkuni avattuani vuotaa se ylitse kuin laavavuori. Olen hyvin runsassanainen ja intensiivinen puheessani, mutta tahdon aidosti olla myös itse läsnä ja aidosti kuulla, mitä toisella on sanottavaa, olla kiinnostunut. Syvällinen minuus on niin vahva, että mukavan small talkin tuottaminen saattaa olla hankalaa ja ehkä kömpelöäkin. Se ei ole itselleni tärkeää vaan aidosti tuntea ihminen sen sisuskaluja myöten. Vastapuolelle se on varmasti usein jopa ahdistavaa meidän pinnallisen merkityksen ajankuvassamme.
Summa summarum. Kun terve itsekkyys alkaa valtaamaan luonteen sijaa ja elämän tilaa epäitsekkään ihmisolennon kehossa ja mielessä, alkaa punnitseminen onko tämä oikein, vahingoitanko olemisellani muita kanssaolentoja oman kasvavan (terveen) itsekkyyteni nimissä. Tähän loppuun lausuisin jälleen yhden tärkeän lempiasiani. Balanssi. Tasapaino!
Herkkyys on kuin haavan lehti, joka tuulessa humisee ja soi. Tietynlainen epävarmuus itsevarmuuden keskuudessa pitää nöyränä ja auttaa kehittymään niissä aspekteissa, joissa kehityttävää on. Mielihyvää meille kaikille antaa myös se seikka, että joku meidän elämän piirissä aidosti arvostaa sitä, mitä me edustamme ja on kiinnostunut sparraamaan toista eteenpäin nähden tämän vahvuuksia alleviivaten niitä.
Lähiaikoina olen kohdannut useita sellaisia hyviä tyyppejä, jotka näkevät syvemmälle minuutta kuin ehjä itse itsessäni näen. Sellaisia tyyppejä me ympärillemme kaivataan ja tarvitaan. Sanoittamaan ja kannustamaan vahvuuksissamme eteenpäin. Antamaan boostia nousta siiville ja lentämään taas. Vahvuutemme on syystäkin vahvuuksiamme ja niitä meidän tulee itsessämme vaalia ja käyttää muiden hyväksi!
5.7.2024
Mielen pelko ja sydämen rohkeus
Esi-isiemme tuskat tuhkataan ja sieltä nousee tarujen mukaan uusi ja uljaampi Feniks. Eletään tietynlaista universaaliakin unelmaa uudesta ajasta. Elämän sykli on tullut siihen pisteeseen, jossa maadoitutaan arvostamaan ihan näitä maapallon perusasioita. Sen todistaa ihan vaan vaikka pieni tutkimusmatka maailman kulttuurihistoriaan, jossa elämisen etiikan havaitsee kiertävän ympyrää tasatarkasti kuin analoginen kello konsanaan.
Rohkeus mielestäni tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että uskaltaa elää muutosta. Ilman rohkeutta emme pysty muuttumaan emmekä saavuttamaan mitään uutta. Tietenkin, jos ajattelemme, että materialistisesti maailma on jo melko kehittynyt ja ihmisrukka ihmettelee mihin käyttää kaikki tämä uuden luomisen luovuus, kun maailmaan ei enää uutta mahdu samassa mitassa, tulee aika kun luovuuden voi vapauttaa itsensä kehittämiseen. Sen aika on nyt tullut luoksemme. Luppoaika. Se on uudenlaista rikkautta ja aikamme kuvan mukaisesti erityisen kestävää kehitystä, jota ilman ihminen tulee vain tuhoamaan tulevaisuuden.
Kun mä ajattelen tätä maailman menoa niin hykertelen tavallaan tyytyväisyydestä ja kehrään kotikissan lailla. Tällä omalla henkisellä omaisuudellani olen jättänyt pysyvän jäljen sukuketjuuni. Olen tehnyt valtavasti työtä sen eteen, jonka arvo tässä ajassa on kuin bitcoinit niiden perustamishetkellä. Mutta olenkin investoinut tulevaisuuteen erityisin mentaalisin taidoin, joita pyrin jakamaan kanssaihmisilleni parhaani mukaan koko matkan ajan.
Jos ja kun se kanssasi resonoi, voit ottaa siitä kopin ja pitää pallon itselläsi. Vaikka se on vain pallo, niin sitä tarkastellessasi omasta vinkkelistäsi, se on paljon enemmän kuin vain pallo. Uskon ajattelemisen täydelliseen vapauteen ja jokaisen tulee loppuviimeksi ajatella omat ajatuksensa. Ainoastaan oma ajatus muokkaa, kasvattaa ja kehittää just sua sun omien tarpeiden mukaiseksi ihmiseksi. Mutta kun me ihmiset olemme kollektiivisia, tiedän, että kokemukseni jakaminen saattaa auttaa juuri sinua löytämään ajatustesi punaisen langan, jota seurata omalla uniikilla ladullasi.
Palatakseni siihen rohkeuteen vielä. Jokainen vastuullisesti rohkea ihminen pelkää tekojensa ja niiden seurausten edessä. Ihminen pelkää etenkin silloin, kun asia, jota he tavoittelevat on heille jotenkin erityisen tärkeä ja merkityksellinen. Pelko on hyvä mittari siinä, sillä pelko pitää ihmistä myös vähän varpaillaan, jotta ei tekisi mitään älytöntä tai mokaisi ja kerrasta kaiken tavoittelemisen arvoisen menettäisi. Ajattelee siis myös omavastuuosuuttaan. Terveesti.
Se ensireaktio. Ensivaikutelma. Ajoitus. Itse ainakin tunnen suurinta pelkoa kaiken ensikohtaamisen edessä. Ääni pettää. Sydän hakkaa. Muisti ei muista mitä suun pitäisi sanoa. Minäkin pelkään vaikka tunnen itseni ja elän rohkeasti elämää. Mitä jos? Pelottaako enemmän, jos toive toteutuu vai se, että kaikki kariutuu. Rohkeus on kuitenkin loppuviimeksi sitä, että pelon edessä uskaltaa silti edetä. Kulkea eteenpäin. Kohti maaliviivaa. Luottaa, että sydän edellä universumi antaa juuri sen mitä tarvitset eikä vie sitä sulta pois. Muistetaan myös, ettei kukaan mitenkään lailla menestynyt ihminen olisi siellä missä on nyt, jos olisi antanut pelon hallita mieltä sydämen tiellä.
3.7.2024
Next level - seuraavalle tasolle
Muistan kun vuosia sitten yksi kanssamatkaajani alkoi puhua onnellisuuden tavoittelusta ja olin ihan kuutamolla, miten onnellisuus muka tavoitettaisiin. Olin yrittänyt tavoittaa sitä jo pitkään enkä ollut sitä löytänyt vaikka kuinka yritin.
Kaikki ulkoiset seikat saatiin täytettyä ja elämä oli ulkoisesti hyvinkin mallillaan. Oli lapset, lapsenvahti, turvaverkosto, talo omalla tontilla, mummola järven rannalla, kiinnostava työ, jossa matkustettiin, kelpo sukulaisia, varteenotettavan mukavia työkavereita, ystäviä ja naapureita. Oli varaa joskus lomaillakin eikä kaupassa tarvinnut laskea ruokakorin rahallista arvoa tai metsästää taukoamatta tarjouksia.
Takaisin siihen onnellisuuden tavoitteluun, jota ei siis löytynyt ainakaan tuon elämän ensimmäisestä kappaleesta.
Kerron tulevissa kappaleissa miksi näin ei ollut. Kerron siitä kuinka yksinkertaista onnellisuuden oivallus loppuviimeksi on. Ethän kuitenkaan erehdy luulemaan, että siihen pisteeseen, missä voit sisäisesti olla tyytyväinen ja kokea onnellisuutta, matkaaminen olisi jokin vähäpätöinen pyrähdys tästä päivästä huomiseen. Valitettavasti ei.
Kaikki merkityksellinen elämässä vaatii vähän enemmän ja ehkä jopa paljon enemmän. Se vaatii sitä sinulta itseltäsi. Sitä ei voi ulkoistaa vaikkakin oikeat ulkoiset lähteet auttavat matkalla rauhoittumaan, hiljenemään, oivaltamaan ja kaikista tärkeintä, oppimaan itsestään enemmän. Usein se vaatii pysähtymistä itsen ja elämän äärelle. Kuuntelemaan korvilla, mutta ennen kaikkea sydämellä. Ja pitkäjänteisesti olemaan uskollinen sisäiselle kutsulleen.
Ihmiselämän tarkoitus monelle on syntyä, elää ja lopulta kuolla. Näin sen voisi kaikessa yksinkertaisuudessaan määritellä. Elämiseen kuuluu juurikin ne kaikki tavoitteet, joita ensimmäisessä kappaleessa mainitsin. Yhteiskunta määrittelee, että ainoastaan koulusta valmistutaan ja mahdollisimman korkea tutkinto takataskussa helpottaa elämää ja tekee siitä mielekkään. Usein työ- ja omaisuusarvopohja lähtee omasta kasvuympäristöstä, mutta niinhän ne lähtee kaikki muutkin arvot. Usein kuitenkin juurikin nuo mainitsemani arvottavat liikaakin elämää, joko niiden puutteessa tai niiden yltäkylläisyydessä. Mihin ovat sitten kaikki muut arvot hautautuneet? Ristiriita tulee siitä, ettei ole kirkastunut omia aitoja sisäisiä arvojaan vaan elää ulko-ohjatussa ideaalikuplassa, että näin pitää olla ja näin muutkin asiat arvottavat. Tai joskus arvot tulevat sieltä, missä ne trendaa.
Elämme yltäkylläisyydessä, sähköisten laitteiden ja sosiaalisen median ähkyssä. Elämässä alkaa ottamaan valtaa toisten arvot tai ehkä enemmänkin ihanteet. Sosiaalinen media luo kuvaa aivan erilaisesta elämästä ja maailmankuvasta. Ihmiskäsitys on ajanut karille ja kolisten. Yksilöllisyys ja inhimillisyys on elävältä haudattu. On helppo väitellä peltilaatikkoa vastaan, kun ainahan voi blokata, jos omaan sieluun ja sydämeen tekee kipiää. Toisen välitön ja fyysinen läsnäolo luo inhimillisyyttä ja tuo autenttisen aitouden yhteyteen. Virtuaalisesti ihmiset voidaan pyyhkäistä oikealle tai vasemmalle riippuen siitä, ollako kiinnostunut vai eikö olla. Pinnalliset ihanteet sanelevat, kun samalla sielu anelee.
Onko tarkoitusperät oikeat vai vain puhtaasti itsekkäät? Ihminen on hukkunut virtuaalimaailmaan kuten first person shooterissa konsanaan. Mutta ei kait sillä oo niin väliä, otetaan uusi kierros ja katsotaan, jos saa pelattua elämän läpi ja pääsee seuraavalle tasolle. Onhan noita elämiä ja jatkossa odottaa varmasti jotain vieläkin parempaa, upeampaa ja uljaampaa.
Omatunto kolkuttaa vai kolkuttaako? Eihän ihmisten tunteet ole voineet tuhoutua virtuaalisen maailman myötä. Ehkä tämä on nyt sitä, kun sanotaan, että robotit tulevat valtaamaan maailman ja viemään ihmisen kokoisen paikan saapuessaan. Ehkä. Vai onko tämä vain hetki, kun maailma mullistuu ja syntyy uusi aikakausi, jossa ihminen ei löydäkään onneaan kiipeämällä toista pitkin itseensä. Riippumalla muiden elämän verkossa tulee eittämättä aika, ettei toisten verkot sua enää kannakaan. Silloin on aika astua oman elämänsä estradille ja katsoa itseään peilistä ja pohtia, olenko tyytyväinen omaan elämääni.
Alustus saattaa olla pitkä, mutta onnen avaimet on puolestaan kovin yksinkertaiset. Elämän mielekkyys saavutetaan elämällä todeksi omia arvojaan. Siinä on myös elämän tarkoitus selitetty samassa lauseessa. Iisi biisi, mutta matka omien aitojen arvojen äärelle saattaakin olla se hankalin matka.
Ongelma syntyy siis siitä, että elämän kulussa olemme hukanneet omat elämän arvot tai ne eivät ole periytyneet tai edes ehtineet vielä syntyä ja mikäli arvoja vielä löytyy, niin ne saattavat olla hyvinkin suppeana edustettuna elämässämme. Kun se yksi ja ainoa pettää kuin jalat alta, olemme hukassa ja kun se meidän onni riippuu siinä yhden arvon sakarassa kiinni, niin lopulta sen menettäminen lyökin suuren tyhjiön elämäämme.
Summa summarum, pidä siis hyvä huoli elämässäsi, että olet tasapainottanut aikaasi eri lähteisiin, jotka tuottavat mielihyvää elämääsi. Tiedän, että tässä maailman sykkeessä se ei ole helppo rasti, mutta sen sinä voit tehdä ainoastaan itse. Äläkä koskaan viljele aikaasi sinne, missä sitä ei arvosteta eikä se tuota sinulle itsellesi mielekkyyttä. Muutoksia odotellessa jää pian hyvä elämä elämättä. Elä rohkeasti omaa elämääsi ja tallaa oma polkusi, josta jonain päivänä syntyy tie, jossa kohtaat kaltaisiasi ja yhdessä voitte tehdä elämästä jälleen elämän arvoista.
1.7.2024
Ymmärryksestä yhteyteen
Päivän agenda. Itsetuntemuksen, tarpeiden & motivaation äärellä. Kaikki kun vaikuttaa kaikkeen. Jokaisen ytimessä on niin paljon komponentteja, jotka täytyy saada ensin järjestykseen, ennen kuin alamme todella toimimaan tiedostamisesta tekoihin.
Tiedostaminen on kaiken ydin ja lähtökohta. Ensin syntyy tunteet, joista seuraa ajatukset, ehkä joudumme harjoittelemaan myös sanoitusta ja vasta kaiken sen jälkeen pitkäjänteinen todeksi tekemisen harjoittelu tekee meistä mestareita. Alamme nähdä ympäröivää maailmaa, ja sen miten me siinä käyttäydymme tai miten me voimme tehdä toisin, ja olla olemassa myös muita varten.
Me voimme ihan itse vaikuttaa annammeko me tilaa kusipäisyydelle vai riistämmekö me siltä yhdessä hengen. Tarvitaan niin sanottua omaa psykologista joustavuutta ymmärtääksemme ensin itseämme ja kasvattaaksemme vastustuskykyä ymmärtääksemme ihmisiä ympärillämme. Psyykkiset taidot ovat harjoiteltavissa aivan kuten fyysisetkin. Ja henkisen käyttöoikeus meillä on olemassa luonnostaan ihan jok’ikisellä.
Koetko siis, että ajatukset, tunteet tai reaktiosi häiriköivät päätösten tekoa tai vaikeuttavat vuorovaikutusta muiden kanssa? Hyvinvoiva mieli edellyttää menneisyyden huonojen tunnekokemusten integrointia osaksi oman elämän narratiivia, jotta tulet joustavammaksi & tasapainoisemmaksi oman mielesi & kanssaihmisten kanssa.
Treenaa mieltäsi hiljaisessa tietoisuudessa ja havainnoi omia tuntemuksia. Mene metsään. Halaa, huutele ja juttele puiden kanssa. Ole hiljaa ja kuule lintujen laulu & haavan havina. Kirjaimellisesti. Ole läsnä ja laske vaikka lehtiä puissa tai kiviä tiellä. Havainnoi ja tule tietoiseksi tästä hetkestä ja itsestäsi. Ajatuksista, tunteista ja tarpeista. Mitä kuljetat mukanasi. Mitä hyvää. Mitä huonoa. Mitä kokemusta ja lahjaa kannat kainalossasi. Mistä pitää kynsin ja hampain kovaa kiinni. Mille näyttää kengänpohjaa ja sanoa ikuiset hyvästit.
Sanotaan, että ymmärtääksemme nykyisyyttä, pitää meidän ymmärtää myös historiaamme. Sieltä meidän elämän katkeamaton ketju on alkunsa saanut, halusimme sitä tai emme.
Mutta hey you bitch see the big picture around you. It’s not just all about you!
Mahdottomasta mahdolliseksi
Persoonallisuus merkitsee itselleni tosi paljon. Siitä huolimatta, että usein se herättää ihmisissä myös närkästystä. Se, että uskaltaa olla erilainen. Uskaltaa tavoitella jotain suurempaa. Unelmaa. Kulkea omaa tietään. Antaa syvimmät ajatukset näkyä. Kuulua. Tuntua. Siitä mielestäni elämässä on kyse.
Toisia ajatus erilaisuudesta hirvittää. Toisia se taas ihastuttaa. Selvääkin selvempää on, että riskejä elämässä on otettava mikäli haluaa elää täyttä elämää. Toisille täysi elämä saattaa täyttyä vaatimattomissakin oloissa, eikä täysi elämä todellakaan tarkoita mitään blingblingiä, mammonaa, kuuluisuutta ja seurapiirielämää.
Yksi ystävä ja esimieheni kerran sen hyvin tiivisti, ei kaikkien tarvitse olla artisteja ollakseen jotain. Ja tämä on tosi. Menestys ei ole ulkoisia puitteita vaan todellinen menestys on sisäinen rauha ja odotusarvo siitä, että minä itse voin myötävaikuttaa elämääni heikoimmistakin lähtökohdista käsin.
Helppoa oman onnen ja rauhan etsiminen ei ole, joten siitä ajatuksesta kannattaa lähteä liikkeelle. Moni, entinen itseni mukaan lukien, ajattelee, että tästä kun selviän tai tuon kun saavutan, tulen onnelliseksi. Tai noudatan kaiken maailman elämän kliseitä, kuten: raha ei tuo onnea, elä hetkessä läsnä, ole hyvä ihminen, ole kiitollinen, rakasta itseäsi, ajattele positiivisesti ja niin edelleen.
Ajatuksissa ja aforismeissa asuu totuus, mutta totuutta ei voi käsittää, mikäli sitä ei sisäistä omaksi rauhaksi ja tunteeksi todellisten tekojen kautta. Monet hienot ajatukset ovat vain sananhelinää mikäli emme pysty sisäistämään niitä. Kestää vuosia ja vuosia, että omaa suhdettaan ennen kaikkea itseään kohtaan, mutta myös ympäristöään kohtaan, pystyy muuttamaan lopullisesti. Kuitenkin pikku hiljaa, pala palalta, mahdottomaltakin tuntunut muuttuu mahdolliseksi.
Pitkä matka tähän pisteeseen on kuljettu ja tänään kykenen näkemään itseni muiden valossa. Ymmärrän, että vuosia jalostamani ominaisuudet ovat olleet minussa aina, niin hyvässä kuin huonossa, mutta en ole tahtonut nähdä niitä muiden valossa, ainoastaan omassa itsekeskeisessä valossani. Oman epävarmuuteni ja heikkouteni kautta.
Ihmisen henkinen kasvu ja kehitys tarkoittaa sitä, että itseään kykenee katsomaan kriittisesti itsensä ulkopuolelta, muiden silmin. Vain siten pystyy kehittymään edelleen luonnettaan hävittämättä, antamatta muiden turmella sinun ainutlaatuisuuttasi. Antaen persoonasi olla juuri se kuka olet.
Vain täten, huolehtimatta mitä muut sinusta sanovat tai ajattelevat persoonallisuutesi edessä tai liian usein takana, sillä paskanjauhanta ei tästä maailmasta valitettavasti lopu, voit tulla todelliseksi menestyjäksi. Hyväksymällä heikkouden osana itseäsi, antamalla vahvuuden hallita herkkää sinääsi sen edessä, missä ikinä joku yrittää jälleen kerran siihen tikarilla sivaltaa. Sillä hetkellä heikkous muuttuu herkkyydeksi ja se on ihmisyyden mitta.
Kun hyväksyy itsensä ja pitää itseään arvokkaana, alkavat ihmiset ympärillä kohtelemaan sinua samalla arvopohjalla. Itsestä, omasta ajatus- ja arvomaailmasta jokainen on lähtöisin ja sinne kaikki aina palaa takaisin. Se, kun kykenee arvostamaan itseään, näkyy ulos rakkautena ympäröivää maailmaa ja kokonaisvaltaista elämää kohtaan.
Sidenote:
Herkkyys on ihmisyyden arvokkainta osaa ja sitä täytyy vaalia. Herkkyys on heikkoutta ainoastaan silloin, kun annat muiden hyväksikäyttää sitä. Eikä vahvuutta pidä käyttää muiden herkkyyden heikentämiseen vaan oman minuuden vahvistamiseen, kehittämiseen ja suojaamiseen. Ole sinä ja anna minun olla minä. Yhdessä me olemme me. Yhdessä olemme enemmän. Aina ja ikuisesti.
Muistatte varmasti kuinka kautta aikojen perheissä on usein majaillut ”mustia lampaita”. Niitä, jotka ovat erilaisuudellaan rikkoneet perheen sisäistä dynamiikkaa ja täten tulleet enemmänkin parjatuiksi kuin rakastetuiksi. Ja vieläpä niiden ihmisten taholta, joiden olisi tullut rakastaa ”no matter what”! Itse en kuitenkaan koskaan ollut se tarinan musta lammas vaan kiltti, pehmeä, valkoinen ja joukkoon hyvin sulautuva. Vasta paljon myöhemmin tuli aika, kun ymmärsin ettei värillä ole niinkään mitään väliä. Sen määritti vain ahdas vertauskuva aidon ihmisyyden edessä. Tahdoin vain tulla omaksi persoonaksi.
Tänään, arvottaessani persoonallisuutta enemmän, ymmärrän, että villani väri on kulloinkin se, joka pukee minua ja tukee sinua. Kiltteys ja pehmeys eivät värin vaihdosta ole kärsineet vaan päinvastoin, vain vahvistuneet. Turhaan pelkäsin, että tavoitellessani uutta ja parempaa, joutuisin luopumaan hyvästä vanhasta. Huono vanha on ainoa, joka uudistuksen myötä häviää. Me itse olemme myötäluojia elämällemme, joten me voimme itse vaikuttaa, mitä otamme, mitä säästämme ja mitä taakse pois jätämme. Sitä ei tee kukaan muu meidän puolestamme tai niin ei saisi ainakaan antaa tapahtua.
Tai tarina rumasta ankanpoikasesta, ja kuten muistamme, sekin tarina päättyi paremmin kuin hyvin, ankanpoikasen omaksi eduksi vahingoittamatta millään tavalla muita eläimiä matkan varrella. Matka kaikin puolin oli ruman ankanpoikasen ainoastaan itse kuljettava. Ja viimein hän löysi kuin löysinkin sen paikkansa, jonne hän kuului ja joka tuli osaksi häntä, jossa häntä rakastettiin, myös niiden parjaajien taholta. Hän löysi viimein oman identiteettinsä, kun hänestä lopulta kasvoi uljas ja kaunis valkoinen joutsen.
29.6.2024
Pieni motivaatiopuhe
Me ollaan kaikki vain sivuja elämän kirjassa. Irti revitty ja ehkä toiseen kirjaan jo siirretty ja liimattu. Se mitä meihin on printattu kertoo historiastamme. Se on dna-jäänne, josta ei pääse eroon vaikka kuinka prameaan elämän kohtaukseen meidät siirrettäisiin.
Se kuinka viisaasti osaat omaa dna:tasi lukea ja tulkita, arvottaa sen, minkä kokoisen paikan elämän kirjassa lopulta lunastat. Sinä itse kirjoitat oman lukusi ja sinä itse määrität, miten se lopulta kuulijan korvissa soi.
Meidän elämään tuodaan ihmisiä joskus ihan randomina. Ne saattaa meitä ihastuttaa tai vihastuttaa. Tahtoisin antaa nyt vinkin, miten saat kaiken hyödyn irti toisesta ja käytettäväksi ainoastaan omaan tarkoitukseen, itsekkäitä ihmisiä kun me kaikki lopulta tykönämme ollaan.
Se elämän kirja, jota sinä kirjoitat kohdallesi tai muutat fonttityyppiäsi lähtee loppuviimeksi aina toisesta, syyn voi tässäkin tapauksessa siirtää toiselle. Dna on myös peritty ja syntymässä osaksemme langetettu. Tosin oman elämän kirjan kirjoitusvastuu on vain ja ainoastaan sinulla, dna voidaan muuttaa ainoastaan siten.
Se miten toinen sussa resonoi, kertoo oikeastaan ainoastaan susta ja sun ainutlaatuisista arvoista. Siten sä oot itseasiassa ihan oikeutettu tuntemaan kuten sä tunnet. Se mitä sä tunnet saa todellisen arvon juuri siinä hetkessä, kun sä ymmärrät, miksi sä tunnet niin. Siinä hetkessä sä olet paikallistanut sun menneisyyden haavan, jota voit alkaa nyt hoitamaan. Ja kun hoidat sitä huolella ja pitkäjänteisesti, niin mä vannon kautta kiven ja kannon, että jonain päivänä tuo tunne ei enää avaa sun vanhaa haavaa ja silloin sä olet onnistunut muuttamaan sun dna:ta. Elämän kirjan uusi kappale voi siis alkaa.
Palaan siis siihen hyötyyn, miten voit toisia ihmisiä hyväksi käyttää eli kun koet mitä tahansa tunteita toisten ihmisten seurassa, niin ota tilanne ja tunne itseesi ja tarkastele sitä, reflektoi tai peilaa, sillä se on se hyöty, ainoa hyöty, mitä toisista voi itselleen hyvällä omallatunnolla ottaa ilman vastinetta. Ja sama kulkee molempiin suuntiin. Mutta muista, älä siirrä omaa haavaasi muiden kannettavaksi tai parannettavaksi. Se on sun ikioma haava ja sä voit vain ja ainoastaan itse parantaa sen.
Jos me ymmärrettäisiin paljon paljon paremmin omaa vastuuta omasta paikasta elämässä, kasvusta ja kehityksestä, me osaisimme muuttaa meidän toimimatonta dna:ta. Usein me ehkä ajatellaan, että onni tulee ostaen tai että hyvinvointi tulisi menestyksen myötä tai raha takaisi onnen, mutta kuten edesmennyt Aki Hintsa kirjassaan Voittamisen anatomia, on ylös kirjannut, niin menestys on hyvinvoinnin sivutuote.
Se, että tulisimme onnelliseksi, ei juonna juuriaan menestykseen vaan nimenomaan henkiseen hyvinvointiin, jossa oma dna on korjattu ja uusi radioaalto sille avattu. Huippukoripallovalmentaja Henrik Dettmann väittää, että oppiminen on tärkeämpää kuin voittaminen. Ei se määränpää vaan kuljettu matka. Sisäinen motivaatio kasvaa, kun oma henkinen kapasiteetti vahvistuu ja siten päästää vasta osaksi onnellisuutta.
Paljon voi maailmassa asioita ostaa ja rahalla mitata, mutta henkinen pääoma, joka on rikkain voimavaramme, ei tule kello kaulassa vaan kovalla työllä, jolle ei löydy mitään, mitään hintaa kuin vasta lopussa, sillä siellähän se kiitos seisoo ja se hinta on yhtä kuin priceless. Eli korvaamaton. 🫶🏻
28.6.2024
ELÄMÄÄ ALTER EGON JÄLKEEN
Rakas lukijani. Tänään sain loistoajatuksen. Reilu yhdeksän vuotta edellisen kirjoittamani julkaisun jälkeen. Sattuneesta syystä aloin lueskelemaan vanhoja tekstejäni ja ymmärsin, että kaikki se, mitä niissä olen silloin kirjoittanut on oleva hyvinkin validia myös tänään. Juuri tässä hetkessä. Olen luonut omaa polkuani pitkän matkaa ja miksi ikinä heittäisinkään oman rakkaan ja arvokkaan lapseni pesuveden mukana pois. Tänään olen alkanut kutomaan verkkoa. Tekemään suurta palapeliä kaikista niistä paloista, jotka osakseni matkallani on langennut ja elämäni reppuun kertynyt. Ja loppuviimeksi tämä blogini taitaa olla niistä kaikista suurin ja arvokkain.
Olen kuin kulkenut pieniä ja vähän suurempiakin etappeja elämän tiellä, jotka ovat kaikki johtaneet juuri tähän. Kaikki tiet eivät viekään Roomaan. Tänään minulla on olemassa jotain sellaista energiaa ja uhmavoimaa, jota olen elämääni paljonkin ajan saatossa kaivannut. Kuva tulevaisuudestani siintää horisontissa kirkkaana näkynä, jota kohden olen nyt matkani aloittanut. Näkymässäni ei näy sumua vaan kirkas taivaanranta, jonka alla veden pehmeät aallot kevyesti liplattelee. Ethän ymmärrä väärin etteikö vastoinkäymisiä ja surullisia päiviä olisi vielä minuakin varten, mutta niihin en aio enää jäädä lillumaan enkä jaloistani kiinni roikkumaan.
Saattaa olla, että matka tähän päivään saakka on ollut joskus upporikasta tai rutiköyhää, mutta se matka on ollut juuri se oikea. Olen elänyt ja etsinyt. Välillä väsynyt ja eksynyt. Aina kuitenkin olen pyrkinyt toteuttamaan ja tekemään. Unelmista uuteen päivään syntymään. Olen ehkä ollut hiukan poikkeuksellinen ja onnekaskin, sillä ei kaikilla ole varaa tällaiseen matkaan. Olen laittanut kaiken likoon, koska olen luottanut ja uskonut, että kaikella on loppuviimeksi elämää suurempi tarkoitus. Tosiasiassa minulta ei ole edes kysytty tahdonko tätä matkaa.
Olen luopunut alter egostani jo aikaa sitten, jotta minun ei tarvitsisi olla pahoillaan muiden edessä eikä tuntea sellaisia tunteita, jotka eivät vie elämää eteen päin. Ne tunteet olen jo aikani alussa nimennyt ja pois elämästä pelannut. Kateus ja katkeruus. Vapaus olla minä ihan itse ja antaa vapaus olla sinä sitäkin suuremmin. Vastuu omasta tiestä, polusta, teoista, sanoista ja jopa ajatuksista. Ymmärrys tunteista erotella ne toisistaan. Häätää sellaiset tunteet takametsään, joilla ei ole mitään merkitystä olemisen ja aidon ihmisyyden kannalta. Oppinut olen paljon kaikenlaista. Sinultakin. Ystäväni. Eikä oppi tule milloinkaan lakata olemasta. Jos niin käy, niin elämän peli on pelattu ja se on oleva ohi.
Toivon, että voin edelleen tulevaisuudessa kirjoittaa sanoja sinunkin sydämeen. Missioni on olla joku jollekin. Matkakumppani. Hetken levähdyspaikka. Oivalluksen ovi. Rakkauden säie. Lämpöinen läikähdys. Se on se, mitä varten olen täällä olemassa. Oivalluttamassa juuri sinua omaan ainutlaatuisuuteen ja vastuuseen oman elämän elämisestä. Uskalluksesta unelmointiin ja sen tärkeydestä sun elämässä. Pyrkimyksenä auttaa näkemään omia esteitä ja erityisesti oman arvon omalla matkallaan. Itseohjautumaan. Kuulemaan oman sydämen äänen matkalla sinne, minne on menossa. Olemaan ainutlaatuinen yksilö, mutta osana yhteistä yhteisöä ja kipinöivää rakkautta.
Olen ollut kirjoittamassa montaa tarinaa ja nyt on tullut minun aikani. Nyt on minun tarinani aika. Enää en pelkää sitä, kuka olen. Minä olen. Ainutlaatuinen. Minä olen täällä sinua varten. Luomassa rakkauden polkua perille asti. Sinä päätät, mitä teet. Minä tiedän, mitä minä tulen tekemään. Rakkaudella elämään. Olemaan joku jollekin. Aina ja ikuisesti.
Rakkaudella aina, Katjasi