Rakas lukijani. Tänään sain loistoajatuksen. Reilu yhdeksän vuotta edellisen kirjoittamani julkaisun jälkeen. Sattuneesta syystä aloin lueskelemaan vanhoja tekstejäni ja ymmärsin, että kaikki se, mitä niissä olen silloin kirjoittanut on oleva hyvinkin validia myös tänään. Juuri tässä hetkessä. Olen luonut omaa polkuani pitkän matkaa ja miksi ikinä heittäisinkään oman rakkaan ja arvokkaan lapseni pesuveden mukana pois. Tänään olen alkanut kutomaan verkkoa. Tekemään suurta palapeliä kaikista niistä paloista, jotka osakseni matkallani on langennut ja elämäni reppuun kertynyt. Ja loppuviimeksi tämä blogini taitaa olla niistä kaikista suurin ja arvokkain.
Olen kuin kulkenut pieniä ja vähän suurempiakin etappeja elämän tiellä, jotka ovat kaikki johtaneet juuri tähän. Kaikki tiet eivät viekään Roomaan. Tänään minulla on olemassa jotain sellaista energiaa ja uhmavoimaa, jota olen elämääni paljonkin ajan saatossa kaivannut. Kuva tulevaisuudestani siintää horisontissa kirkkaana näkynä, jota kohden olen nyt matkani aloittanut. Näkymässäni ei näy sumua vaan kirkas taivaanranta, jonka alla veden pehmeät aallot kevyesti liplattelee. Ethän ymmärrä väärin etteikö vastoinkäymisiä ja surullisia päiviä olisi vielä minuakin varten, mutta niihin en aio enää jäädä lillumaan enkä jaloistani kiinni roikkumaan.
Saattaa olla, että matka tähän päivään saakka on ollut joskus upporikasta tai rutiköyhää, mutta se matka on ollut juuri se oikea. Olen elänyt ja etsinyt. Välillä väsynyt ja eksynyt. Aina kuitenkin olen pyrkinyt toteuttamaan ja tekemään. Unelmista uuteen päivään syntymään. Olen ehkä ollut hiukan poikkeuksellinen ja onnekaskin, sillä ei kaikilla ole varaa tällaiseen matkaan. Olen laittanut kaiken likoon, koska olen luottanut ja uskonut, että kaikella on loppuviimeksi elämää suurempi tarkoitus. Tosiasiassa minulta ei ole edes kysytty tahdonko tätä matkaa.
Olen luopunut alter egostani jo aikaa sitten, jotta minun ei tarvitsisi olla pahoillaan muiden edessä eikä tuntea sellaisia tunteita, jotka eivät vie elämää eteen päin. Ne tunteet olen jo aikani alussa nimennyt ja pois elämästä pelannut. Kateus ja katkeruus. Vapaus olla minä ihan itse ja antaa vapaus olla sinä sitäkin suuremmin. Vastuu omasta tiestä, polusta, teoista, sanoista ja jopa ajatuksista. Ymmärrys tunteista erotella ne toisistaan. Häätää sellaiset tunteet takametsään, joilla ei ole mitään merkitystä olemisen ja aidon ihmisyyden kannalta. Oppinut olen paljon kaikenlaista. Sinultakin. Ystäväni. Eikä oppi tule milloinkaan lakata olemasta. Jos niin käy, niin elämän peli on pelattu ja se on oleva ohi.
Toivon, että voin edelleen tulevaisuudessa kirjoittaa sanoja sinunkin sydämeen. Missioni on olla joku jollekin. Matkakumppani. Hetken levähdyspaikka. Oivalluksen ovi. Rakkauden säie. Lämpöinen läikähdys. Se on se, mitä varten olen täällä olemassa. Oivalluttamassa juuri sinua omaan ainutlaatuisuuteen ja vastuuseen oman elämän elämisestä. Uskalluksesta unelmointiin ja sen tärkeydestä sun elämässä. Pyrkimyksenä auttaa näkemään omia esteitä ja erityisesti oman arvon omalla matkallaan. Itseohjautumaan. Kuulemaan oman sydämen äänen matkalla sinne, minne on menossa. Olemaan ainutlaatuinen yksilö, mutta osana yhteistä yhteisöä ja kipinöivää rakkautta.
Olen ollut kirjoittamassa montaa tarinaa ja nyt on tullut minun aikani. Nyt on minun tarinani aika. Enää en pelkää sitä, kuka olen. Minä olen. Ainutlaatuinen. Minä olen täällä sinua varten. Luomassa rakkauden polkua perille asti. Sinä päätät, mitä teet. Minä tiedän, mitä minä tulen tekemään. Rakkaudella elämään. Olemaan joku jollekin. Aina ja ikuisesti.
Rakkaudella aina, Katjasi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti