Omantunnon kysymys. Mikä on omantunnon kysymys. Onko se opittu normi tai yhteiskunnan luoma oikea tapa toimia. Liittyykö se rehellisyyteen ja autenttisuuteen. Onko se jopa itsekäs normi. Minua, vain ja ainoastaan minua varten olemassa oleva ajatus tai käyttäytymissääntö. Kuka säännön antaa ja luo. Ohjaako sitä ohjaaja itse vai viekö vietit vieraaseen. Onko se uhka vai mahdollisuus. Eniweis omatuntoa kysytään joka päivä. Kuuletko sen vai annatko sille edes ajatusta. Oletko siihen yhteydessä vai kadotitko sen elämän edetessä.
Pidätkö itsenstäänselvyytenä mikä kuuluu sulle ja mitä sä olet ansainnut saada ja vaatia itsellesi vai näetkö kenties bigger picture ympärilläsi. Ajatteletko tehdessäsi työtä vain palkkapussina vai pohditko syitä ja seurauksia työnantajallesi. Pidätkö itsestäänselvänä omia etujasi ja olet aina ensimmäisenä niitä vaatimassa, eturivissä esiintymässä ja juokset karkuun, kun vastuuta jaetaan tai peräänkuulutetaan?
Ajatteletko koskaan muiden läpikäymiä tunteita omien edesottamuksiesi edessä vai etenetkö aina oma tunne edellä sen enempää piittaamatta, mitä siitä seuraa. Uskallatko perääntyä, kohdata tuntemasi tunteet ja nuolla omat haavasi. Ottaa vastuun teoistasi.
Normi omatunto on yleismaailmallisesti opittu taito. Sitä muokkaa kulttuuri ja mikä on yleisesti, laumassa hyväksyttävää. Väittäisin jopa, että sitä ohjaa myös pelko, mukavuudenhalu ja vietit tottakai. Opitusta omastatunnosta uupuu usein syyllisyys, sillä sille ei ole opittu antamaan tilaa sen sisällä. Sellainen omatunto voi myös muuttua elämän varrella riippuen ympäristöstä ja sen aiheuttamasta todellisuudesta sekö omista tarpeista tottakai. Esimerkkinä voisin ottaa tähän vaikka rahan ja omaisuuden. Ne saattavat häikäilemättä ajaa sun elämää omantunnon alennetulla hinnalla. Omien tarpeiden omatunto. Mitä sitten, kun mikään ei enää tunnu miltään tai elämän edessä eettinen stressi alkaakin painaa päälle.
On olemassa myös toisenlainen omatunto. Sitä kutsutaan aidoksi tai eettiseksi omatunnoksi. Eli sen sanoma pysyy aina muuttumattomana, on sitten kyse kenen tahansa tarpeista. Se on ihmisen syntymäoikeus, ajatella joskus myös epäitsekkäästi. Se on vahvassa yhteydessä intuitioon. Elämä on kartta, jossa intuitio on kuin tuon omantunnon kompassi. Mitä tietoisemmaksi tulee, sitä enemmän ne yhdessä edistävät ainutkertaista elämää, luovat matkalle suunnan, tarpeen ja tavoiteen. Mikäli sitä vastoin toimii, syntyy syyllisyydentunne, joka muuten by the way, on melko terve tunne sekin, sillä se kertoo sulle oikean ja väärän rajamaista.
Se on omien sisäisten arvojen ääni, joka auttaa myös pohtimaan sun sisäistä ajatusta ja eettisen maailman rajoja. Se on vahvana osana henkistä olemusta ja kasvamista ihmisenä. Silloin kun saa yhteyden omaan sisäiseen ääneen, löytää omatunto tasapainon ja paikkansa, etenkin, jos tuntee epätasainoa odotusten ja olemisen välillä. Hyvä toinen esimerkki tästä olkoon ammatit, joissa raha määrittelee ihmisen kohtaamisen astetta tai ainainen kiire laittaa suorittamisen hyvin tehdyn edelle.
Kun omatunto kolkuttaa, se kolkuttaa aina vähintään kahdesti, mutta se kolkuttaa silloin, kun tietoisuus on läsnä sinussa. Silloin olet itsesi äärellä aidosti, et itsekkäästi viettiesi vietävissä. Silloin itsenäisyys astuu itsekkyyden tilalle. Itsekkyyttä ohjaa halut, kun itsenäisyyden kompassi on tahto. Nämä kaksi kannattaa erottaa toisistaan ihan hyvällä, sillä tahto kuljettaa aitojen arvojen ja omanarvon äärelle, kun taasen halut ovat egon kuolemattomuuden symboli ja uudestisyntymä unohdettu universumi.
Meidän kulttuurissa usein pidättelemme kielen kantoja oikean ja väärän rajamaitten edessä, koska meitä pidetään sillon tylsänä ja moraalinvartioina. Ajatellaan, kun kaikki hauskuus ja mukavuusalue katoaa, elämässä ei ole mitään mieltä. Se häpeä, jota esi-isiltämme kannamme mukanamme, tulee näkyväksi, jos toisen nolaa. Meidän kulttuurille on ominaista siirtää vastuu itsestä muille ja mikäli tulee arvostelluksi jostain eettisestä käsin, leimataan asian ilmiantaja herkästi huumorintajuttomaksi nipottajaksi. Kun jää kiinni vaikka muita solvaavasta kommentista tai teosta, kuuluu perästä: -Sehän oli vitsi. Ootpa sä tiukkis.
Siinä siirretään oma syyllisyydentunne toiselle kannettavaksi. Omien sanojen tai tekojen vastuunkannosta ei oo silloin tietoakaan. Silloin just on hukkunut sinne tietoisuuden tietämättömyyteen. Toisiin kohdistuva epäkunnioittava käytös ei ole huumoria eikä vitsejä. Sellainen vastuuttomuus ja huumori paljastaa kyllä kantajansa syvimmätkin salaisuudet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti