Mielen pelko ja sydämen rohkeus

Usein kuulee ihmisten sanovan, ootpa sä rohkea, kun joku tekee jotain yhteiskunnan odotuksista tai raameista poikkeavaa. Ajatellaan, että poikkeaminen jokapäiväisestä olisi jotenkin ennen kuulumatonta käytöstä. Hyvällä tavalla. Sitä usein ihannoidaan, jos ei olla kateellisia. Jotkut pitävät sitä ehkä vähän tyhmänä, päättämättömänä tai kenties jopa mielenvikaisuutena. Sitä, ettet kulje valmiiksi tampattuja latuja vaan annat sun sisäisen kompassin näyttää tietä tuntemattomaan. 

Mun ajatuksen mukaan tällaisten ihmisten luovuus ja tietoisuus elämän rajallisuudesta alkaa löytämään omia uomiaan tässä maailmankaikkeudessa ja se tarvitsee tilaa tullakseen näkyväksi sekä sitä tarvitaan kehittyäkseen edelleen ihmisenä ja lopulta ihmiskuntana.Kun alkaa tamppaamaan omia uniikkeja latujaan ja etsimään sisäistä viisauttaan, niin se viimein johtaa siihen elämään, mitä varten on täällä olemassa. 

Raiteilta hyppy tuntemattomaan on sitä todennäköisempää mitä vahvemmin oma sisäinen ääni on ristiriidassa ulkoa tulevan hälinän kanssa. Aikamme kuva on vahvasti sisältäohjautuvaan elämään johtavaa. Luulen, että yksi suurin syy on se, että elämämme vahvasti muuttuvassa maailmassa. Sellaisessa, jossa vanhalle sanotaan lopulliset hyvästit ja uusi vastaanotetaan avoimin sydämin. 

Esi-isiemme tuskat tuhkataan ja sieltä nousee tarujen mukaan uusi ja uljaampi Feniks. Eletään tietynlaista universaaliakin unelmaa uudesta ajasta. Elämän sykli on tullut siihen pisteeseen, jossa maadoitutaan arvostamaan ihan näitä maapallon perusasioita. Sen todistaa ihan vaan vaikka pieni tutkimusmatka maailman kulttuurihistoriaan, jossa elämisen etiikan havaitsee kiertävän ympyrää tasatarkasti kuin analoginen kello konsanaan.

Rohkeus mielestäni tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että uskaltaa elää muutosta. Ilman rohkeutta emme pysty muuttumaan emmekä saavuttamaan mitään uutta. Tietenkin, jos ajattelemme, että materialistisesti maailma on jo melko kehittynyt ja ihmisrukka ihmettelee mihin käyttää kaikki tämä uuden luomisen luovuus, kun maailmaan ei enää uutta mahdu samassa mitassa, tulee aika kun luovuuden voi vapauttaa itsensä kehittämiseen. Sen aika on nyt tullut luoksemme. Luppoaika. Se on uudenlaista rikkautta ja aikamme kuvan mukaisesti erityisen kestävää kehitystä, jota ilman ihminen tulee vain tuhoamaan tulevaisuuden. 

Kun mä ajattelen tätä maailman menoa niin hykertelen tavallaan tyytyväisyydestä ja kehrään kotikissan lailla. Tällä omalla henkisellä omaisuudellani olen jättänyt pysyvän jäljen sukuketjuuni. Olen tehnyt valtavasti työtä sen eteen, jonka arvo tässä ajassa on kuin bitcoinit niiden perustamishetkellä. Mutta olenkin investoinut tulevaisuuteen erityisin mentaalisin taidoin, joita pyrin jakamaan kanssaihmisilleni parhaani mukaan koko matkan ajan. 

Jos ja kun se kanssasi resonoi, voit ottaa siitä kopin ja pitää pallon itselläsi. Vaikka se on vain pallo, niin sitä tarkastellessasi omasta vinkkelistäsi, se on paljon enemmän kuin vain pallo. Uskon ajattelemisen täydelliseen vapauteen ja jokaisen tulee loppuviimeksi ajatella omat ajatuksensa. Ainoastaan oma ajatus muokkaa, kasvattaa ja kehittää just sua sun omien tarpeiden mukaiseksi ihmiseksi. Mutta kun me ihmiset olemme kollektiivisia, tiedän, että kokemukseni jakaminen saattaa auttaa juuri sinua löytämään ajatustesi punaisen langan, jota seurata omalla uniikilla ladullasi.

Palatakseni siihen rohkeuteen vielä. Jokainen vastuullisesti rohkea ihminen pelkää tekojensa ja niiden seurausten edessä. Ihminen pelkää etenkin silloin, kun asia, jota he tavoittelevat on heille jotenkin erityisen tärkeä ja merkityksellinen. Pelko on hyvä mittari siinä, sillä pelko pitää ihmistä myös vähän varpaillaan, jotta ei tekisi mitään älytöntä tai mokaisi ja kerrasta kaiken tavoittelemisen arvoisen menettäisi. Ajattelee siis myös omavastuuosuuttaan. Terveesti. 

Se ensireaktio. Ensivaikutelma. Ajoitus. Itse ainakin tunnen suurinta pelkoa kaiken ensikohtaamisen edessä. Ääni pettää. Sydän hakkaa. Muisti ei muista mitä suun pitäisi sanoa. Minäkin pelkään vaikka tunnen itseni ja elän rohkeasti elämää. Mitä jos? Pelottaako enemmän, jos toive toteutuu vai se, että kaikki kariutuu. Rohkeus on kuitenkin loppuviimeksi sitä, että pelon edessä uskaltaa silti edetä. Kulkea eteenpäin. Kohti maaliviivaa. Luottaa, että sydän edellä universumi antaa juuri sen mitä tarvitset eikä vie sitä sulta pois. Muistetaan myös, ettei kukaan mitenkään lailla menestynyt ihminen olisi siellä missä on nyt, jos olisi antanut pelon hallita mieltä sydämen tiellä.