"Vain rakkaus voi yhdistää eläviä olentoja täydentäen heitä ja tuottaen tyydytystä, sillä rakkaus yksin ottaa ja liittää heidät yhteen sen avulla, mikä heissä itsessään on syvintä."
– Pierre Teilhard de Chardin -
Rakkaus on saanut viime aikoina minussa aivan uuden käsitteen. Minulle rakkaus on aikaisemmin ollut vain jotakin konkreettista, jonka voi määritellä tai jota voi käsin kosketella. Olen kuvitellut, että sitä voi määräillä tai sitä voi hallita, mutta niin ei ole.
Rakkaus on tunnetila, se ei ole tauti, josta pitäisi parantua vaikka se kalvaakin ihmisen sisintä sairauden lailla. Se ei ole tila, jonka voi pyyhkäistä elämästään pois, kun siltä tuntuu, vaan se on ja pysyy ilman sanoja, ilman tekoja, ilman läsnäoloa, ilman omaa ymmärrystä.
Olen luullut, että rakkaus tulee luokseni rakastamalla enemmän, mutta minä olen saanut opetuksen, että rakkaus tuleekin luokseni vain ja ainoastaan omilla ehdoillaan. Olen ymmärtänyt, että vain rakastamalla itseään voi rakkaus toiseen ihmiseen syventyä. Rakkaus muuttaa muotoaan aina vain kauniimmaksi mitä enemmän rakastan itseäni. Tunnen rakkauteni ja luotan rakkauteen. Silloin tiedän, että myös minun rakkauteni tunnetaan siellä, missä rakkauteni on läsnä, ilman sanoja, ilman tekoja.
Tärkeintä on, että mikäli itse tunnistat suuren rakkauden, et anna minkään tulla sen väliin. Rakkaus tulee pysyvästi elämääsi juuri silloin, kun olet sille itse valmis. Aikaisemmin luulin, että rakkaus on ehdoton ja että se on yhtä valmis kuin minä olen. Luulin, että kun kohtaan rakkauden, se olisi ruusunpunainen eikä se tuntisi sanastossaan sanaa kärsimys. Mutta olin väärässä. Ei rakkaus ole aina heti valmis. Rakkaus odottaa omaa aikaansa kunnes sinä itse olet valmis rakkaudelle. Olen ymmärtänyt, että rakkaus ei tarvitse sanoja todistaakseen olemassaoloaan. Se tarvitsee vain yhteyden.
Se yhteys on jotakin, jota ei voi selittää. Sellaisen yhteyden olemassaolosta en tiennyt mitään ennen kuin itse koin sellaisen yhteyden ja annoin sen syventyä huomaamattani. Se yhteys vain syvenee ja syvenee ajansaatossa ilman omaa panosta saatikka omaa ymmärrystä. Se yhteys syvenee vaikka yritän päästää yhteydestä irti. Tunne on huikea ja se vaatii käsittelyä. Se vaatii myös luottamusta. Se vaatii oman sisäisen tunteen tunnistamista ja myöntämistä.
Tuo yhteys ei päästä minua otteestaan eikä anna minulle lainkaan löysiä. Tuo yhteys vaikeuttaa minun olemistani päivä päivältä vaikka yritän ravistella sitä itsestäni irti. Tuo yhteys aiheuttaa minulle kovasti kärsimystä, mutta tiedän, että kaikki kannattaa, sillä uskon, että tuolla yhteydellä on elämää suurempi merkitys. Uskon tuon yhteyden olevan rakkautta, koska rakkaus käyttäytyy juuri niin. Tai ainakin minä uskon niin.
Olen aina luottanut omaan intuitiooni ja niin teen nytkin. Uskon, että tunne toimii molempiin suuntiin. Se yhteys on niin vahva, että ihminen ei voi yksin luoda sitä – siihen tarvitaan kahden ihmisen yhteiset voimat. Kaksi ihmistä, jotka elävät erillään mutta niin yhdessä, kaukana toisistaan mutta niin lähellä, poissa mutta niin läsnä. Silti yhteys vahvistuu ja rakkaus vain kasvaa.
Olen kirjoittanut mustekynälläni jo monta kirjettä. En voi niitä lähettää, koska niillä ei ole määränpäätä. Tiedän, että vielä jonakin päivänä rakkaudella kirjoitetut kirjeeni vastaanottaa ihminen, joka on vahva, pelkonsa kohdannut, arvonsa kartoittanut ja täydellisesti itsensä löytänyt. Ihminen, joka on valmis kohtaamaan suuren rakkauteni. En aio niitä julkaista täällä, sillä ne ovat hyvin henkilökohtaisia kirjeitä. Ne ovat kirjoitettu suurella kaipauksella. Ne ovat yhtä aitoja kuin rakkaus minussa.
Hyvää ystävänpäivää teille rakkaat lukijani. Uskokaa rakkauteen ja rakastakaa toisianne. Mikäli et ole kohdannut elämäsi suurta rakkautta vielä, älä huoli, sen aika tulee, kun olet siihen itse valmis. Riittää kun vain uskot ikuisen rakkauden voimaan.
Juha Tapio: Kaksi Puuta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti