Nainen minussa alkaa saamaan uutta muotoaan. Olen kuin ajovaloista sokaistunut peura, joka koikkelehtii sinne ja tänne. Etsien omaa paikkaansa. Etsien tulevaisuuttaan. Eläen kuitenkin tästä hetkestä. Eläen unelmistaan. Nauttien kaikesta ympäröivästä ihanuudesta. Iloineen, suruineen, tuskineen päivineen. En oikein tiedä, miten voin. Olen hyvin rauhallinen, mutta kuitenkin kovin levoton. Olen onnellinen, mutta jokin kalvaa mieltäni. Olen täynnä energiaa, mutta toisaalta uupumus valtaa minut täysin. Tunnen, että elän elämäni parasta aikaa, mutta en oikein ole tyytyväinen mihinkään. Nautin suunnattomasti täydellisestä rauhasta omassa yksinäisyydessäni, mutta kaipaan toisen ihmisen läheisyyttä enemmän kuin koskaan.
Olenko päässyt kasvussani sille tasolle, että negatiivisten tunteiden vallatessa kehoni ja mieleni ne eivät otakaan minusta enää yliotetta. Vai olenko vihdoin löytämässä sitä suurta naista itsestäni, joka ei enää halua pärjätä vain yksin. Olemalla rohkea. Olemalla vahva. Muutoksia, muutoksia. Päätöksiä, päätöksiä. Vastuuta. Yksinäisyyttä. Ikävää. Turhautumista. Kaipuuta. Olenko tuhoamassa naissukumme kärsimyskehoa ja samalla lunastamassa lupausta tulevaisuuden naisellemme saada olla nainen. Saada olla heikko. Olla se nainen, joka ansaitsee olla. Olenko vihdoinkin oppinut luottamaan. Olenko vihdoinkin oppinut antaa elämän kuljettaa minua juuri sinne, minne se milloinkin katsoo minun parhaakseni kulkevan.
Uskallan heittäytyä elämänvirran vietäväksi. Nyt elämä on sen minulle jo todistanut. Niin hyvässä kuin pahassakin. Vaikka tekemäni väärät valinnat kuluttavat energiaani ja horjuttavat talouttanikin, uskon silti, että miettimällä pääni puhki en olisi valinnut koskaan toisin. Sillä huonotkin valinnat elämässäni olivat joskus loistavia valintoja ja tuntuivat ainoilta oikeilta ratkaisuilta. En ikinä parjaa itseäni tekemistäni vääristä ratkaisuista vaan olen onnellinen siitä viisaudesta, jonka ne ovat minulle antaneet.
En tiedä, jotakin tapahtuu minussa. Tiedän, että se on jotain hyvää, jota olen odottanut jo kauan tapahtuvaksi. Tiedän ja tunnen tämän prosessin. Se tuntuu inhorealistisen hyvältä. Se tarkoittaa, että kaikessa tuskassani on tapahtumassa jotain elämää suurempaa. Jotain, joka tekee todella hyvää juuri minulle. Tunnen sen itsessäni. Luotan intuitiooni ja luotan elämään entistäkin vahvemmin.
Olen yllättynyt, että joudun työstämään paljon asioita, jotka kuvittelin olevan ikään kuin vahvuuteni; kärsivällisyys, rakkaus, arvot, intuitio. Olen huomannut sellaisen paradoksin, että kirjoitettuani ja pohdittuani elämääni täällä blogissani teoreettisella tasolla, joudun kohtaamaan ne aina myös omassa henkilökohtaisessa elämässäni. Teen siis alitajussani kasvua, joka minun pitää purkaa kirjoittamalla ensin ulos itsestäni. Vasta sitten pystyn kohtaamaan aiheet todellisuudessa. Kirjoitustahtini on ollut aika hurjaa, joten olen joutunut miettimään omaa kasvuani runsaasti viime aikoina. Minulla on hurjasti kasvettavaa. Vuosia ja vuosia kiinniotettavaa.
Välillä ajattelen pitää taukoa kirjoittamisessani, mutta jokin pakko ajaa minua kirjoittamaan ja vasta blogini julkaisemisen jälkeen tunnen olevani jälleen levollinen. Hetken, kunnes tulee jälleen aika kohdata kasvuni todellisuudessa jonkin oman elämäni tapahtuman kautta. Kasvu ei tunne sanaa armo. Siinä käydään läpi kaikki, niin heikkoudet kuin vahvuudetkin. Vain sillä tavoin voi löytää oman todellisen ja rehellisen minänsä.
Olen erittäin onnellinen huomatessani uusia ulottuvuuksia, unelmia ja luovuudenmuotoja, joita minussa on. Välistä olen niin onnellinen oivalluksistani, että hykertelen omaa tyytyväisyyttäni itsekseni ja pian kyyneleet nousevat jo silmiini. Ne ovat onnenkyyneleitä, jotka kuitenkin saattavat kesken kaiken muuttua kaipuunkyyneliksi. En tiedä, oloni on hiukan sekava enkä oikein tiedä, mitä todellisuudessa tunnen. Ehdottomasti olen jonkin suuremman murrosvaiheen kynnyksellä. Mahdollisesti olen juuri luopumassa vanhasta käyttäytymismallistani olla elämäni kontrolloija.
Siirrän siis tämän blogini myötä elämäni täydellisesti virran vietäväksi. Luottaen, että elämä tarjoaa minulle parastaan juuri ajallaan ja auttaa minua saavuttamaan lukemattomia toteutumattomia unelmiani. Luottaen, että elämä tekee minusta lopullisesti eheän, kunnes olen siihen valmis. Haluan kasvaa pienestä naisesta suureksi naiseksi. Saas nähdä, mitäköhän tämäkin blogini poikii. Sen elämä minulle vielä tulee osoittamaan. Saat nähdä. I promise <3
Heräsin tähän aamuun tämän äitini lähettämän ja siivittämän runon voimin:
"Tänä aamuna olet jättänyt taaksesi eilisen
ja valkeni loppuelämäsi ensimmäinen uusi päivä.
Se on uusi alku uusine mahdollisuuksineen.
Se on annettu elettäväksi täysillä.
Iloittavaksi ja nautittavaksi.
Sinä määräät purtesi suunnan.
Olet oman elämäsi kapteeni."
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
Juha Tapio: Ei Viisaampaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti