Olen ajelehtinut ulapalla jo kyllin pitkään. Olen tuntenut itseni kadotetuksi, petetyksi ja jopa hulluksi aika ajoin. Olen etsinyt totuutta, jonka olemassaolon tiedän olevan. Olen kohdannut hurjasti esteitä matkani varrella ja olen joutunut pettymään enemmän kuin koko aikaisemman elämäni aikana yhteensä. Mutta mikä tärkeintä, olen elänyt. Rakkauttani, rehellisyyttäni ja ystävällisyyttäni on pilkattu. Lupauksia on rikottu enemmän kuin laki sallii. Olen sen itse sallinut, mutta vain etsimällä voi löytää. Joka ei tee virheitä ei koskaan ota riskiä löytää elämäänsä.
Tuntuu, että uusi hyökyaalto iskee aina juuri kun on viimeisillä voimillaan saanut itsensä pinnistettyä kuivalle maalle hetkeksi huilimaan. Tuntuu kuin olisi lähtenyt saavuttamaan niin suurta unelmaa, että sen saavuttamiseksi ei edes yksi ihmiselämä riitä. Matkani edetessä tuntuu, että vastoinkäymisistä tulee aina vain suurempia mitä pidemmälle matkaani kuljen. Tuntuu, että pian maailmasta loppuu ihmiset, jotka ymmärtäisivät, mitä teen ja mistä puhun.
Vaikka kuinka katson ympärilleni ja näen maailmani kauneuden ja täydellisyyden, ei se riitä. Vaikka kuinka yritän pyyteettömästi suhtautua maailmaa kohtaan, en siltikään usko, että olen pyyteetön, sillä aika ajoin kiukku ja jopa viha täyttävät sisimpäni, kun en itse saakaan samanlaista pyyteetöntä rakkautta ja välittämistä osakseni. Hyödyttääkö miten itse elämääni elän tai kanssaihmisiäni kohtelen, jos itse saan osakseni vain välinpitämättömyyttä ja laskelmointia. Nyt riittää jo!
Tiedoksi vain maailma, minä alan tarkkailla entistä tarkkanäköisemmin kehen voin luottaa ja kehen en. Minä annan kyllä pyyteettömästi, kun antamisen aika on. Pyyteettömyys kuitenkin loppuu ymmärtääkseni siinä hetkessä, kun sanon ääneen, että myös minä haluan saada. Haluan saada, sillä ihminen on luotu sellaiseksi. Ihminen tarvitsee kannustusta, tunnustusta ja hyväksyntää. Niin, se on kuulkaas niin, että elämä on sekä antamista että saamista. No nyt ajattelet ’lakkaa antamasta tyttö hyvä’! Ei huolta, kyse taitaa kohdallani olla jälleen kerran vain yhden robotinosasen uudelleenohjelmoinnista uuteen ymmärrykseen. Tulee siis tässäkin aiheessa jälleen aika, että voin täydellisen rentoutuneena nojautua keinutuolissani taaksepäin luottaen, että se kantaa kyllä.
Samaa voisi sanoa, että lakkaa rakastamasta tai ole kärsivällinen. Missä menee raja minkäkin kanssa. Olla kärsivällinen rakkaudessa? Tai lopettaa rakastaminen kunnes sen aika on. Olla kärsivällinen kunnes. . .niin, missä menee raja? Rajaa ei ole. On vain alistuttava vieläkin kärsivällisempien tahtoon. Mikäli rakastaa ja rakkauden aika ei vielä ole, niin onko mitään muuta vaihtoehtoa? Ei, on vain pyrittävä olemaan ja hyväksymään tilanne vaikka itseen sattuu kuinka. Ei rakkautta voi laittaa syrjään odottamaan päivää parempaa. Se joko on tai sitä ei ole. Toisaalta ymmärrän täysin myös rakkaudenpelon – mitä useammin sydämensä on avannut ja haavoittanut, sen vaikeammaksi sydämen avaaminen uudelleen aina vain käy.
Haluaisin antaa kuitenkin yhden kultaisen neuvon koko universumille. Älä ikinä pilkkaa rakkautta. Sillä rakkaus on hyvin haavoittuvainen vaikka sydän ei haavoilla olisikaan. Uskon, että sen hetkellinen kieltäminen voi jopa vahvistaa sitä, mutta sen pitkäaikainen kieltäminen on kidutusta eikä kenenkään pitäisi kokea sitä – ikinä. Kuka kieltää rakkauden, se kieltää elämän. Tiedän, että en ole yksin kipuni kanssa. Meitä on tuhansia ja tuhansia naisia, jotka kokevat samoin. Me naiset olemme niin altavastaajina tässä rakkauden valtapelissä eikä me muuta voida. Mutta tiedoksi miehet, naisia sattuu. Niitä sattuu ja kovaa. Naiset haluavat jälleen olla heikkoja ja haluavat suojelua ja turvaa. Mitä tekee mies, juoksee itse karkuun ja välttelee vastuunottoa. Mies, nyt on aika herätä ja ottaa miehen valtikka omaan kultaiseen käteen, siihen, mihin se kuuluu.
Sanotaan, että onnellisuuteen ei tarvita mitään ulkopuolisia tekijöitä. Kaikki on meissä itsessämme. Totta. Rakkaus, onnellisuus, ajatukset, tunteet,teot ovat meissä itsessämme. Me pystymme itse tekemään maailmastamme onnellisen. Me pystymme itse jakamaan rakkauttamme kaikille sitä tarvitseville ja vieläpä pyyteettömästi. Mutta sydämenrakkaus on jotakin erilaista. Sydämenrakkautta meidän kaikkien tulee halajata. Sydämenrakkaudesta me saamme sen puuttuvat palasen ja puuttuvan voiman, joka tekee meistä eheän. Sydämenrakkauden piiriin kuuluvat kaikki ne ihmiset, jotka ovat sydämissämme paikkansa ansainneet.
Lopuksi vielä hyödyllistä tietoa perinteisestä sukupuoliroolijakaumasta. Itse ainakin olen kovasti yrittänyt opetella omaa rooliani olla nimenomaan nainen - eikä liene mikään salaisuus, että olen itse vahvana, ulospäinsuuntautuneena ja hyvin itsenäisenä naisena pyrkinyt löytämään sisäisen naisen itsessäni - ainoa huoleni enää on, löytyykö vielä sellaisia miehiä, jotka olisivat sisäistäneet sisäisen miehen roolinsa yhtä perusteellisesti ja uskaltaisivat elää sitä todeksi tässä muuttuneessa maailmassa :)
”Perinteisten länsimaisten sukupuoliroolien mukaisesti miehen tulisi olla naista rohkeampi ja aktiivisempi toimija elämän alueilla. Ajatellaan myös, että miehen pitäisi olla päätäntävallassa naisen yläpuolella ja että vaaratilanteissa naisen edut on asetettava miehen etujen edelle. Nykyisin kaikki eivät hyväksy tällaisia käsityksiä. Toimittaja Akuliina Saarikoski on siteerannut Valerie Solanasta, jonka mukaan miehet ovat kykenemättömiä empatiaan, rakkauteen, ystävyyteen ja huolenpitoon.
Mies ja nainen nähdään länsimaisessa sukupuolijärjestelmässä vastakkaisina ja toisensa poissulkevina: mies on aktiivinen, nainen passiivinen; mies on rationaalinen, nainen emotionaalinen; mies on voimakas, nainen heikko; mies on itsenäinen, nainen riippuvainen. Kukaan luonnollinen mies tai nainen ei vastaa koskaan täysin miehen tai naisen stereotyyppiä, sillä miehen ja naisen stereotyypit ovat kaavamaisia ja jäykkiä ja toisensa poissulkevia.”
LÄHDE: Wikipedia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti