Oodi äidin rakkaudesta

Ja niin tapahtui Järvenpäässä vuonna 1995 jKr., että helmikuussa ja sen ensimmäisenä päivänä saimme syntymälahjaksemme tämän ainokaisen poikamme - kanssa hänen isänsä Kaj.

Jooa Casper Alexander. Olet aarteeni. Olet iloni. Olet elämäni rakkaus. Se ylpeys, jota saan sinun tähtesi mukanani kantaa, se elämälleni ehdottoman tarkoituksen antaa. Koko elämäni merkittävin tehtävä täällä päällä maan on olla äiti ja siitä elämän voimani mä saan. Olen erityisen siunattu ja etuoikeutettu saadessani tehtäväkseni olla juuri sinun äitisi. Rakas poikani. Sielunkumppanini. Ehdoton rakkauteni sinun elämällesi ikuisen turvan antakoon.

Kun olit pieni poikanen vasta, saimme usein kuulla kuinka lämmin sydän ja suuri sielu sinulla Jooa on. Tiesimmehän sen toki itsekin, mutta hyvin usein se tuli esille myös muiden puheista. Päiväkodin ajoilta minulle on jäänyt erityisesti mieleeni poika, joka hakeutui leikeissä muista syrjään, mutta sinä menit hänen luokseen ja pyysit häntä liittymään leikkeihinne ja tuolloin olit kuusivuotias vasta.

Olet aina ollut hyvin joviaali, lojaali ja kanssaihmiset huomioonottava, niin että kuka tahansa äiti tuntisi suunnatonta ylpeyttä tehtävässään äitinä tuollaisen hienon pojan rinnalla. Olet saanut syntymälahjaksesi viisaan sielun ja monenlaisia taitoja. Sinun tehtäväsi on kehittää lahjojasi niin etteivät ne valu hukkaan. Tehdäksesi elämässämme vielä paljon kaunista, hyvää ja hyödyllistä.

Olet kuulunut ensimmäiseen ikäluokkaan, joilla kaikilla on ollut mahdollisuus esiopetukseen ennen kouluun menoa. Tuosta hetkestä vuonna 2001 on alkanut koulutaipaleesi, joka nyt huipentuu valkoiseen lakkiin, jonka tänään joulukuussa 2014 tummille kutreillesi syystäkin ylpeänä taipaleestasi, saat painaa. Koulutiesi olet suorittanut sinä itse, ei kukaan muu sitä puolestasi ole voinut tehdä. Se sama pätee kaikkeen elämässä. Vastuun päätöksistäsi kannat sinä vain. Kaikki minkä eteen olet valmis tekemään työtä ja vielä enemmän työtä, on mahdollista toteutua, mutta tahto ja motivaatio tekemiseen lähtee sinusta itsestä. Uskalla kuitenkin ottaa myös muilta aitoa apua vastaan, sillä omin voimin emme unelmiimme yllä.

Tänään on suuri päivä, sillä tänään päättyy yksi etappi yhteisessä elämän matkassamme. Tähän päivään kulminoituu osaltasi niin yleissivistävä kouluoppi kuin se  varsinainen vanhemman kasvatusoppikin. Voin vain tässä todeta, että rakkauteni on kantanut laatuleimattua  hedelmää. Siitä olet todisteena sinä hieno nuori mies. Tähän päivään saakka olemme luoneet yhdessä perustuksia elämällesi ja tässä hetkessä siirrän osaltani vastuun sinulle käyttää niitä oppeja ja hyveitä parhaasi mukaan, jotka minulla on ollut ilo ja velvollisuus sinulle siirtää sukumme ketjussa.

Kaikki siirretty ei ole vältäämättä vain kaunista, hyvää ja hyödyllistä, joten pyydän sinua harkitsemaan tarkoin mitä kannattaa kantaa mukanaan ja vaalia ja mikä heittää repusta pois ettei se käy omalla matkallasi liian raskaaksi kantaa. Surutta siis jätä taaksesi epäkurantti ja hyödytön, jalosta ja kehity omassa elämässäsi itseäsi ja perhettäsi varten, mutta ennen kaikkea tulevia sukupolvia silmällä pitäen. Meidän jokaisen velvollisuus on muuttaa ja muuttua oman elämämme myötäluojina. Kasvaa ja kehittyä koko matkan ajan, sillä kukaan meistä ei ole valmis vaikka niitäkin, "täydellisyyden kuvajaisia" tulet matkallasi kohtamaan, mutta muista, että täydellisyys on vain harhaa.

Nyt on sinun aikasi alkaa tosissaan tutustumaan persoonaan nimeltään Jooa. Omantuntosi ääneen, joka kertoo sinulle mikä on totta ja mikä tarua. Mikä on hyvää ja mikä pahaa. Mikä oikein ja mikä väärin. Minne sinun tulee kulkea ja miten elämässäsi valita. Olet viisas nuori mies ja tiedän myös, että sinulla on taito kuulla vaikka usein vaikenetkin. Sinulla on suuri sydän rakastaa maailmaa ja antaa anteeksi myös vihamiehillesi. Ole aina armollinen itsellesi ja muille. Ja kohtele muita kuten toivot itseäsi kohdeltavan. Ole nöyrä, mutta älä koskaan alistu kenenkään edessä äläkä sinäkään ketään jalkoihisi tallaa. Vapaana on kaikkien helpompi hengittää.

Tämä on vain yksi elämä ja sinä itse voit tehdä siitä täyttä elämää. Vastoinkäymisetkin ovat oleellinen osa kasvuprosessia, joka ei siis pääty milloinkaan. Ja muista elämä ei ole sinulle velkaa, sillä elämä on sinulle lahja. Elämä tulee asettamaan sinulle runsaasti kysymyksiä, jos vain tahdot kuulla ne. Uskalla vastata ja tehdä päätöksiä. Aina et voi tietää, onko päätös oikea vai väärä elämättä ensin sitä todeksi. Käännä suuntaa, jos huomaat valinneesi vaihtoehdoista väärän. 

Hyvä elämä lähtee siitä, että uskaltaa elää eikä pelkää mitään turhaa tai varsinkaan sitä kuka kuuluu olla. Uskaltaa kyseenalaistaa eikä tyydy valmiisiin vastauksiin. Näin löydät oman polkusi ja omat arvosi, jotka on sinua itseäsi varten. Jos kuulet vain muiden parhaan, et milloinkaan löydä omaa ääntäsi etkä elä sinun elämääsi. Jokaisella on oman sydämen ääni, joka kertoo itselle kaiken oikean ja tarpeellisen. Tarinan juuri sinun näköisen ja oloisen. Kuitenkin rakastaen ja pitäen tärkeimmistäsi aina huolta. Heidät huomaten ja huomioonottaen.

Muista, että äidin rakkaus on jotain, joka on tässä, nyt ja aina. Se on jotain niin syvää ettei sitä voi mikään milloinkaan sammuttaa eikä kukaan tuhota. Rakkauteni on ikuisesti sidottu sinun sydämeesi ainokainen poikani ja siksi voit aina luottaa minuun. Luottamus on ansaittua ja äidin tekemät lihapadat korvaamattomia, joten siksi tiedän, että palaat aina luokseni vaikka matka tai vuodet meitä välillä estäisi.

Yhteisen aikamme muistot muistojenarkussa on taottu sydämiimme ikuiseksi. Sinulla ja minulla on jotain ainutlaatuista, jota kukaan muu ei voi ymmärtää ja jota kukaan ei voi milloinkaan meiltä pois ottaa. Jatka alkamallasi tiellä, jossa uskallat olla Sinä, olla erilainen ja jossa uskallat osoittaa lähimmäisillesi syvää rakkautta. Rakkaus särkee kaikki muurit ja esteet tieltämme. Se poistaa vihan ja pelon. Rakkaus on kaikista suurin. Vaikka ei aina helpoin tie kulkea.

Jooa. Rakastan sinua tässä, nyt ja ikuisesti - tasavertaisesti kanssasi. Olet puhtainta kultaa täällä päällä maan. Ja siitä ansaitulla ylpeydellä merkkinä tätä kultaista lyyraa kannan rinnan vasemmalla puolen, päällä oman sydämen. Asetan sen vierelle tähän toisen lyyran kultaisen - muistomerkiksi äitiyden suurimman saavutuksen.

Rakas, kuuletko minut tässä?

Toimiva parisuhde. Mitä se oikein on? Pidämmekö toisiamme niin itsestäänselvyytenä ettemme enää anna edes ajatusta, mitä toinen ihminen meille on ja merkitsee. Palveleeko hän vain minun intressejäni vai olenko minä valmis olemaan myös häntä varten. Itsekkyys ei sovi parisuhteeseen. Silloin toinen tuhoutuu. Hän ei täyty parisuhteessa. Hän ei saa itselleen sitä, mikä parisuhteen tarkoitus on. Itseasiassa kumpikaan heistä. Parisuhteen perimmäinen tarkoitus on olla olemassa toista varten. Olla vahva kuin tammi, kun toinen on heikko. Olla turva ja lämpö, joka pirtin lämmittää. Olla rakkaus, joka kantaa ja elämälle ainutlaatuisen tarkoituksen antaa. 

Hyvä ja tarkoituksenmukainen parisuhde tulee toista puolitiehen vastaan. Herkistyy ensisijaisesti toisen tarpeille. Se ei alista, mutta ei myöskään alistu. Se ei asettele ehtoja. Se kasvaa yhdessä koko matkan ajan. Jossa matka on ikuisuus. Tulee aikoja, kun toinen on heikko ja tarvitsee tukea. Kannustusta. Rakkaus on kuin parisuhde -sana, se täyttyy suhteessa toiseen, sen pariin. Se on vuorovaikutusta niin sanoissa kuin teoissakin. Parisuhde vaatii paria pitämään siitä hyvää huolta. Olemaan pariaan varten.

Parisuhde tukee toista sen tavoitteissa ja päämäärissä. Parisuhteessa on yhteisiäkin tavoitteita ja päämääriä. Molemmilla tulee kuitenkin olla myös omia sellaisia. Kenenkään edessä ei tule uhrata eikä uhrautua omissa unelmissaan. Parisuhteessa omia unelmiaan kohti kuljetaan toista kunnioittaen ja toiselle itsestään osansa antaen. Jos haluaa saada on myös oltava kyky antaa itse. Parisuhteessa ei tule asettaa jyrkkiä rajoja. Ja vaikka rakkaus on vapaa tai sen ainakin tulisi olla, vaatii parisuhde myös rajoja, joka on yhteistä vastuuta niin itsestä kuin toisestakin. Vastuunkantoa  omista teoistaan ja tekemättä jättämisistään. Vastuuta omasta paikastaan ja kasvumahdollisuuksista parisuhteessa. Luottamus vaatii rehellisyyttä. Hyvä ja kestävä parisuhde vaatii kunnioittavaa vuorovaikutusta välillä kahden ainutlaatuisen ihmisen.

Parisuhteessa olemme tasavertaisia kumppaneita. Kuuntelemme toisiamme. Emme vain korvillamme, vaikka hyvä, jos edes niillä, vaan meidän tulee herkistyä sydämessämme toista varten. Oppia rakastamaan ilman, että toisen tarvitsee sitä osakseen pyytää. Emme saa silti liikaa riippua toisessa. Emmekä etenkään niin, että uhraamme itsemme rakkauden alttarilla toisen elämän tähden. Elämä on ainutlaatuinen ja jokaisella se on oman näköinen. Tavallaan meillä tulee olla pelisäännöt, jotka kunnioittaa kaikkia osapuolia. Mustasukkaisuus voi olla merkki aidosta välittämisestä, mutta sairaalloisena se estää rakkauden aidoimman olomuodon. Vapauden. Kun taas vapauden vastapari on vastuu. Ilman vastuuta vapaus on tuhoon tuomittu.

Parisuhteessa tulee puhua. Uskaltaa ilmaista omia mielipiteitään ja tunteitaan ilman, että niistä suututaan. Suuttuminen on merkki omasta kypsymättömyydestä. Kun taas mustasukkaisuuskin saattaa olla oman arvostuksen tunteen puutetta. Jokainen tarvitsee oman tilansa ja paikkansa parisuhteessa. Jokainen tarvitsee oman arvontunteen ja kunnioituksen parisuhteessa. Rakkaus ei ole koskaan toisen alistamista, valtaa, ylenkatsomista tai manipulointia. Aito rakkaus on kannustamista, turvaa, arvostusta ja toisen ainutlaatuisuuden suurta kunnioitusta. Hyväksyä toinen omassa persoonassaan.

Niin. Hyväksyä toinen sellaisenaan. Se onkin sitten ihan oma lukunsa. Me usein tahdomme ymmärtää asioita hyvin mustavalkoisesti. Kauneinkin ajatus kätkee itsekkyyttä taakseen.  Ymmärrämme miten tahdomme  ymmärtää. Hyväksyä toinen omassa ainutlaatuisessa persoonassaan ei toden totta tarkoita, että hyväksymme mitä vain. Se tarkoittaa, että hyväksymme toisen omassa persoonassaan, omine unelmineen ja ajatuksineen. Toisen hyväksyminen ei vapauta ketään vastuunkannosta ja omien huonojen tapojen pois kitkemisestä. Henkilökohtaisesta kasvusta.

Aito rakkaus tapahtuu hiukan eri tasolla kuin rakkaus, jota me usein pidämme rakkauden perikuvana. Aito rakkaus kykenee näkemään toisen näkymättömät mahdollisuudet ja kaivamaan ne esille. Se ei tarkoita, että toisen tulee muuttua minun kaltaisekseni, vaan että  suhteen toinen puolikas kannustaa toista puolikasta löytämään omat mahdollisuutensa, joita ei itse välttämättä näe omaksi tehtäväkseen. Vaan ei jälleen kerran niin, että minävallanhimo toiseen ihmiseen määrää kaapin tai tehtävän paikan. Jokainen kuitenkin itse loppu viimeksi oivaltaa tehtävänsä. Aito parisuhde kasvaa rakkaudessaan taukoamatta haastamalla toista kasvamaan kanssaan. 

"Rakkaus" voi olla siis fyysistä. Silloin se on enemmänkin toisen esineellistämistä. Omien halujen tyydyttämistä. Rakkaus ei siis todellakaan ole aito nimitys tuolle aktille. Psyykeen tasolla koemme rakkauden emotionaalisesti saaden siitä turvaa ja aitoa läheisyyttä. Henkisellä tasolla rakkaus on toden totta aivan jotain uniikkia. Ainutlaatuista. Se on rakkautta, jota ei voi koskaan millään korvata. Kukaan toinen ei voi herättää niin syvää rakkautta sinussa, että voisi täyttyä ja syttyä niin kokonaisvaltaisesti. Sitä kutsutaan sielujen liitoksi. Täydelliseksi sielunkumppanuudeksi. Sen tason rakkaudessa tapahtuu suoranaisia ihmeitä. Tuntee toisen kuin ei ketään toista milloinkaan. Sen tason rakkaus on valmis antamaan anteeksi loukkaukset. Sen tason rakkaus on valmis jopa luopumaan toisesta. Sillä tasolla rakkaus on aidosti vapaa. Sillä tasolla rakkaus on puhdasta ja paljasta. Se on kuin Feeniks -linnun kultamunastaan kuoriuttuma uusi lintu. Uusi alku. Uusi elämä.

Millä tasolla sinä käsittelet rakkautta? Ulkoiset avut,  luonteenpiirteet vai sydämen sivistys? Rakkaus kärsii, kaiken kestää ja anteeksiantaa. Se voi jopa vihata vahvistaakseen ja syventääkseen rakkauttansa, mutta anteeksi antaessaan rakkaus on lujempi kuin vuori eikä sitä enää silloin milloinkaan saa epäillä tai kyseenalaistaa, sillä ainoastaan aito rakkaus kykenee kasvamaan ja siivet rakkauden parilleen tuhkasta kasvattamaan. 

Kuuletko minut taivaan lintu

Olen peräänkuuluttanut perinnettä ja juuria ainakin omassa elämässäni. Kuitenkin vasta myöhemmällä iällä tajusin sen merkityksen. Mutta niinhän elämä menee, tulee aika, kun on tarkoitettu näkeväksi elämän todellinen luonne. Ruuhkavuodet pitävät meidät kiireisinä eikä ole aikaa pohtia elämän syvällisyyttä ja sen tarkoitusta. Toisaalta voimme myös olla niin yhteiskuntaohjautuneita, että menemme sinne minne meidän oletetaan menevän, huomaten myöhemmin, että suunta olikin täysin väärä.

Kautta aikojen elämä on ollut kuin vuoristorata, niin yksittäisessä elämänkulussa kuin kulttuurihistoriassakin. Ihanteet ovat vaihdelleet ja usein muutospaineessa mennään laidasta toiseen. Viime vuosina nyky-yhteiskuntamme ihanne on ollut läsnäolo ja tasapainoinen elämä. Sinänsä ihan pätevä pyrkimys, kun alamme pohtimaan maailman menoa. Hidastaminen on ehdottoman tärkeää. Niin, mutta seuraako se onni tasapainoista elämää.

Totta on, että ihminen juoksee karkuun omaa turhautumistaan. Ahdistus tekemättömyyden keskellä laittaa kohtaamaan itsensä ja siksi keksitään uutta tekemistä jottei tarvitse olla yksin ja kohdata omia haavojaan tai vajavaisuuksiaan. On niin helvetin helppoa syyllistää kaikista virheistä muita. Tulemme siis vastuukysymykseen, kuka on vastuussa sitten minun syntymästä ja elämästä, tekemättömistä töistä tai tehdyistä töistä. Mielellään tietty tehdyistä töistä otetaan kunnia itselle. 

Mitä sitten voimme, jos en olekaan saanut mitään aikaiseksi, koska äiti ei opettanut minua rakastamaan. Tai isä oli aina vain vihainen. Voi voi, parka polo boy tai tyttö ihan yhtä lailla. Kuka on vastuussa juuri minun ja jälkipolvieni elämästä? Päätöksistä, joita teen tai jätän tekemättä? Tai siitä vastuusta, johon lapsemme meidät heidän tulevaisuudessaan syyllistävät? Lohdutonta, todella lohdutonta, jos en itse voisi vaikuttaa elämäni kulkuun lainkaan. 

Kuitenkin heti ensi töikseen täytyy lopettaa syyllisen etsiminen itsensä ulkopuolelta. Enkä väitä, että tehtävä olisi helppo, mutta kuka on luvannutkaan helppoa elämää. Helppo elämä on elämätöntä elämää ja todellisen vastuun siirtämistä itsestä ulos ja siinä voi sitten tuuditella menemään etiäpäin kuin mummo hangessa siinä jaffat tulloo mainoksessa. Ja jos en tee sitä itseni vuoksi, voisin tehdä sen vaikka lasteni vuoksi. Ahdistus on nimittäin sellainen velikulta, että se kasvaa sukupolvelta toiselle, jos kukaan ei ota vastuukseen katkaista sukuketjun dilemmaa.

Olemme juureton kansa vaikka asustelemme yltäkylläisyyden keskellä täällä pienessä ja hyvinvoivassa lintukodossamme. Meillä ei ole nälänhätää, ei malarianpelkoa tai enää edes poliota. Meillä ei ole todellista elämänuhkaa paitsi henkinen huonovointisuutemme. Meillä on materiaalinen hyvinvointi maailman kärkiluokkaa, mutta silti olemme onneton ja uupunut kansa. Etsien elämään tasapainoa. Ja väittäisin, että loppu viimeksi myös todellista tarkoitusta. 

Tarkoitus muuten löytyy kartoittamalla ja elämällä omia henkilökohtaisia arvojaan todeksi. Arvoja, jotka tuotetaan itse kuten työ ja harrastukset tai elämysarvoja, joissa nautitaan muiden tuottamista arvoista tai vaikka luonto, joissa koetaan elämää. Unohtamatta korkeinta arvojen toteuttamista eli asennetta. Asennetta niin menestyksen kuin vastoinkäymistenkin keskellä. Asenteen muokkaukseen vaikuttaa suuresti oma tahto antaa tarkoitukselle sille kuuluva arvo.

Tänään väitän, itsekin tasapainoista elämää etsineenä ja sen löytäneenä, että se mitä todella tarvitsemme, on juuret. Tietoisuus siitä, mistä olemme tulleet ja miksi olemme sieltä lähteneet. Tämän lisäksi tarvitsemme päämäärän. Tietoisuus siitä minne olemme matkalla tällä elämän pituisella matkalla. Sitä kutsutaan myös unelmaksi, tavoitteeksi. Eikä se välttämättä ole vielä valmis edes visiossaan. Ennen muinoin arvomaailma kumpusi perinteestä. Nyt meidän tulee entistä tarkemmin kuunnella sisäistä ääntämme havaitaksemme, löytääksemme oman paikkamme, joka on tarkoitettu olevan. 

Tässä yhteiskunnassa elämme amerikkalaisempaa elämää kuin amerikkalaiset itse. Kuunteletko todella omaa ääntäsi vai menetkö niin sanottujen yleisten ihanteiden perässä? Massan mukana, sutena lampaiden vaatteissa. Jos tahdot oikeasti voida hyvin, kohtaa itsesi ja kuule äänesi. Löydä arvosi ja arvokkuutesi. Älä anna maailman häiritä sinun ääntäsi. Sinun äänesi on ainutlaatuinen, uniikki. Vain sinä voit itse kuulla sen.

Itsekeskeisyyden valtakunnassa näemme ja koemme ainoastaan oman tuskan ja kipumme, mutta tuo kipu on meidän yhteinen. Olemme kiinnostuneita vain siitä, mitä itse hyödymme. Vaikka todellinen onni kumpuaa siitä, että suuntaa tekonsa toisia kohden ja siitä tosiasiasta, että kuulee oman sielunsa kauniin äänen ja tottelee sitä. 

Vuorovaikutus on erityisen tärkeää, koska se herättelee oman sielun, mutta ainoastaan tietoisuudessaan. Päätöksen tekee jokainen itse kuten tuntee sisimmässään. Usein se voi olla vaikeaa, koska muiden mielipiteet ehdottomasta totuudesta tai ohjeet miten pitäisi toimia sekoittavat omantunnon ääntä. Omatunto on kuin intuitio, jolloin ainoastaan itse voi tietää, miten milloinkin tulisi toimia. Pelko nolaantumisesta tai virhearviosta estää kuulemasta sisäistä ääntään. Siinäkin on kyse tavallaan oman vastuun siirrännästä. 

Kun ihminen ottaa itsestään vastuun, lakkaa ahdistus jossain vaiheessa olemasta, sillä hän alkaa tuntemaan itseään ja kulkemaan siihen suuntaan, josta löytää tarkoituksellista elämää ja joka on itseä varten. Tekemään omat päätöksensä itse. Alkaa ohjautumaan sisältäpäin välittämättä mitä muut ajattelee. Ja näin pitää olla, sillä ainoastaan sinä itse voit elää sinun omaa elämää. Ainoastaan sinä itse voit löytää elämäsi todellisen tarkoituksen ja tuo tarkoitus kun täyttyy, seuraa onni sen myötä, sillä sinä olet täyttyvä siinä persoonassa, kuin olet tähän maailmaan saapunut. 

Ihminen on oman elämänsä myötäluoja eikä siksi pidä takertua kohtaloonsa, sillä meillä jokaisella on oma kohtalo kannettavanamme, mutta myös vapaus toteuttaa omaa tulevaisuuttamme. Tästä päivästä alkaen. Sinä pystyt ja kykenet siihen kunhan hyväksyt itsesi ja menneisyyden kohtalosi kuten on oleva. Menneisyys on tehnyt sinusta sinut ja se on sinulle lahjaksi annettu, jotta voit tehdä oman tulevaisuutesi historiasta juuri sellaisen, kuin itse tahdot.

Rakkaus on yhtä suuri kuin kaksi on

Rakkaus. Tuo maailman ihanin ja kamalin asia yksissä ja samoissa kansissa. Toteutuessaan se saa elämän vuolaana virtaamaan. Ilon pirskahtelemaan. Askeleet lentämään. Kaiken toimimaan kevyesti kuin kedon perhonen. Toteutumattomana se pysäyttää virran ja saa sen vedenkin pilaantumaan. Rumuuden kasvoille valumaan. Se amputoi elämäntahtoa. Kuolettaa kaiken kauniin kuin routa tämän maan.

Olen pohtinut paljon rakkauden sanomaa ja lausunut paljon, myös perätöntä rakkaudesta. Myönnän sen, sillä valmis ole minäkään en. Olen luullut olevani vahva ihminen ja kykenevä kantamaan mitä elämä eteen asettaa. Oikealla asenteella pääsee vastoinkäymistenkin yli, mutta on jotain esteitä, joita ei yksin kukaan kykene ylittämään. Meidän pitää tunnistaa oma äänemme, kuunnella sitä tarkkaavaisesti  ja myöntää oma kykenemättömyytemme heikkoutemme edessä. 

Se rakkaus, joka lävitseni on virrannut, ei ole ollut minusta peräisin. Rakkaus asuu kyllä meissä, mutta tarvitsemme toisen herättämään sen henkiin. Vain hengissä oleva rakkaus voi kertaantua. Säteillä ympärillemme. Oli aika, kun hehkuin ja säteilin. Rakkautta kauttani ammensin. Viime aikoina, kun olen katsonut peiliin, olen nähnyt siellä surullisen, yksinäisen ja ruman naisen. Katson häntä silmiin. Näen kyyneleet. Näen ikävän ja onnettomuuden. Vain toinen ihminen, joka on nähnyt kaiken sen, tietää mistä minä nyt puhun.

Rakkaus on usein meille itsestäänselvyys. Emme ymmärrä kuinka järkyttävän voiman se meille antaa, jos vain osaamme vaalia sitä tykönämme. Sydämissämme. Se on elämän perusta, mitä ilman emme ole edes olemassa. Se, joka rakkautta pilkkaa, sitä tikulla silmään. Kuljemme kuin sokeat kohti tulevaa. Kun kohtaamme valon, tuon rakkaudenvalon, häikäistymme ja menetämme lopunkin näkyvyyden edessämme. Jatkamme vanhan toistoa kunnes ymmärrämme sen, aidon rakkauden niin kauniin merkityksen. Voiman ja sen haavoittuvuuden.

Matkalla kohtaamme esteitä, jotka pyrkivät horjuttamaan, manipuloimaan ja rakkauden omistamaan. Ymmärtämättä, että rakkautta ei voi kukaan koskaan omistaa. Ei toiselta pois ottaa. Rakkaus asuu meissä. Se on meidän yksityisomaisuutta kunnes tulee päivä, että vastaan kulkee se joku, joka avaa tuon rakkauden lippaan omilla avaimillaan. Se rakkaus on kuin vanha vuosikertaviini. Parhaimmillaan nautittuna. Väärin säilytettynä voi pilaantua ikuisesti. Sen ainutkertaisuus on ymmärrettävissä ainoastaan niissä sieluissa ketkä on tarkoitettu. Se kahden ihmisen välinen yhteys. Sitä ei voi koskaan selittää. Sitä ei voi kukaan mitenkään tuhota.

Aito sydänten rakkaus palaa aina takaisin kuin bumerangi. Se ymmärtää aitouden, sen ainutlaatuisuuden ja kokonaisuuden merkityksen. Syvä usko sydämessä määrää suunnan sen. Sitä ei voi ylittää. Sitä ei voi alittaa. Siitä täytyy mennä läpi. Tahto saada ylimmän rakkauden. Rakkauden kahden ainutlaatuisen sydämen. Minä tiedän mihin meen. Siellä sydän on sidottu toiseen sydämeen, jo ennen kuin edes tiesin sen. Ilman toista ihmistä, joka herättää meissä rakkauden, olemme mitättömiä. Ilman rakkautta emme yllä todellisiin kykyihimme. Aito rakkaus kaivaa esiin sinun todellisen mahdollisuuden ja kauneuden.

Pysähtynyt rakkaus on kuolettanut myös minun rakkauden ja tehnyt minusta surullisen. Olen maksanut tästä rakkaudesta kovan hinnan, mutta uskon siihen niin lujaa, että tiedän sen olevan kaiken sen kärsimyksen arvoinen. Rakkaus vaatii kestääkseen vahvan perustuksen. Se vaatii itsensä tunnistamista, jotta voi sydämestään tunnustaa toisen. Aidosti arvostaa ja kunnioittaa. Tiedäthän jo, että suurinta rakkaudessa on kyky asettaa sielut vapaaksi, sillä kestävä rakkaus voi lentää toisen luo ainoastaan vapain siivin. Ethän pelkää rakastaa kun aidon rakkautesi kohtaat. Tee sille elämään tilaa ja aikaa, sillä se yhdessä parantaa ja pelastaa maailmaa. Myös sinun oman, henkilökohtaisen maailmasi. Rakkaus tarvitsee toista toteutuakseen. Yksin sillä ei ole tarpeellista voimaa, josta uudistuvaa rakkautta elämäämme ammentaa.

Lantti ja toivomuskaivo

Pilvet roikkuvat. Maata hivelevät. On sumuinen aamu. Näkyvyys lyhyt ja hyvin heikko. Siitä huolimatta aika kuluu ja matka jatkuu. Tämän aamun sää kuvaa hyvin viime vuosien elämääni. Yht'äkkiä pilvet karkaavat ja aurinko ihoani jo hyväilee. Antaa energiaa. Kohta jo sataa ja herra yläkerrassa jylistelee kiukuissaan. Sadunhohtoinen ilta-aurinko timentteja vedenpintaan maalailee. Tahdon niin myötä- kuin vastoinkäymisissä sanottaisiin vihkivalassakin. Tahdon siis kaikkea tätä mitä osakseni saanut oon. Usko tai älä niin onnekas ihminen täällä päällä maan mä oon.

Joskus minua hävettää. Hävettää suunnattomasti. Olen kuin tuuliviiri, joka eri käänteissä osoittaa milloin minnekin. Löytämättä paikkaa. Löytämättä tehtävää. Paniikkinappula on punainen, jonka erottaa hyvin, kun maallinen paniikki iskee. Taloudellinen huoli. Mitä se oikeasti on. Siitä en taida tietää yhtään mitään, sillä minulla ja lapsillani on vielä katto pään päällä. Vaikkakin asuntoni onkin myyntiuhan alla mikäli en saa asioitani kuntoon tämän vuoden aikana. Mitä sitten? Sitten siirryn vuokralle, jossa asumiskuluni kaksinkertaistuvat. Ai niin, sittenhän vapautuu pesämunaa, jolla maksan vuokrani. Olen siis hyvin onnekas ihminen. Minulla on siis vaihtoehto, jota kaikilla ei ole.

Joku sanoo nyt, että mene töihin pahviaivo. Ai niin, töitäkin voisi tehdä. Niin, helppo ratkaisu on palata vanhaan, mutta tekeekö se minut onnelliseksi, jos se ei ole ennenkään onneani suonut ja autuutta minulle tuonut. Uskallan väittää, että en ole eksynyt yksin. Uskallan väittää, että sinäkin olet yhtä eksynyt, koska luet tarinoitani. Tai sitten vain saat mielihyvää siitä, kun muilla menee huonommin kuin sinulla. Silloin sinun ongelmasi on vieläkin suurempi kuin minun ongelmani, sillä et ole vielä tajunnut, että sinulla on ongelma.

Ihmiskunnan suurin kirous lienee tällä hetkellä, että meillä on valtavasti tietoa, joka luonnollisesti lisää meidän vastuuta, koska emme voi sanoa ettemme tiedä. Siitä huolimatta kukaan ei ole halukas kantamaan vastuuta vaan siirtää sitä itsestä ulospäin tuijottaen omaan napaansa. Sen sijaan voisimme alkaa kiinnittämään huomiomme muihin omien kokemuksiemme pohjalta palvellaksemme koko ihmiskuntaa. Aito hyvä edellä. Tullaksemme nöyräksi antaaksemme pyyteettömästi ilman ainaista oman edun tavoittelua. Tai voimmehan loputtomasti selitellä kuinka tarvitsemme lisää maata ja mammonaa. 

Olen kuullut lukemattomia tarinoita siitä kuinka rahat ei riitä ja kuinka ei ole varaa ostaa sitä ja tätä tai matkustaa kerran vuodessa kaukomaille. Uskallan väittää, että kukaan näistä valittajista ei oikeasta elä puutteessa. Uskallan väittää, että rahasi riittävät kaikkeen mikä todella tarpeen on. Uskallan myös väittää, että kun mittaamme rahassa arvoamme, löytyy oikeasti rikkaimmat ihmiset sieltä, missä on maallista puutetta. Kokemus luo pohjan viisaudelle. Todelliset selviytyjät ovat siis niitä, jotka ovat kohtalostaan huolimatta kyenneet luomaan itselleen uuden, paremman elämän. Sellaisen elämän, jota ei rahalla osteta.

Kliseistä klisein: Raha ei tuo onnea, mutta helpottaa kyllä elämää kummasti. Taloushuolien kanssa elävän elävöittävä energia kuluu pähkäillessä, mistä maksaa välttämättömmimät elämisen kulut. Joskus aiemmin ajattelin, että henkinen viisaus ja maallinen rikkaus eivät kulje käsi kädessä. Ne eivät sovi yhteen eikä niitä viedä edes huomenna pussauskoppiin. Onneksi tuosta viisaudesta olen tullut hitusen viisaammaksi. Kyllä maallinen mammona helpottaa elämää ja antaa vapauden toteuttaa kutsumustaan. Palvella ihmiskuntaa maallisen maan.

Tahtoessaan vaikuttaa ja jakaa viisautta, jonka elämä on sille suonut täytyy olla maallista mammonaa, jotta sitä tärkeää asiaa voi jakaa. Pyhällä hengellä kun ruumis ei elä. Pyhästä hengestä elää ainostaan se henki, joka tekee kaiken työn ja lepää läpi yön. Uskallan väittää, sillä olen tänään rohkealla päällä, että minun hengessäni asuu sellaista viisautta, jota tahdon teillekin edelleen jakaa, sillä se on kutsumukseni. Elämäntarkoitukseni. En minä turhaan kadotuksessa kärsinyt ole. Oppiakseni ymmärtämään sinunkin elämää.

Tänään on suotuisa päivä heittää vähenevistä lanteistani yksi, se uniikki, elämän toivomuskaivoon, jossa tuo lantti monistuu niin, että saamme edelleenkin kattomme päällämme pitää jatkaakseni tätä hyvän työtä, jota tahdon maidän ihmiskuntaa palvellaksemme tehdä. Maailma muuttuu, muutumme sen mukana. Tahdomme tai emme. Muutos ajaa meitä muutokseen, josta löydämme aidon tarkoituksen elämällemme, jos vain tulemme nöyräksi löytääksemme sen. 

Ota kiinni elämästä. Säilytä arvokkuus. Löydä arvosi. Usko itseesi. Ja vastuuta itsesi täyttämään oma ihmisen kokoinen paikkasi. Älä syytä maailmaa, sillä sinä olet osa sitä. Ilman vastuunkantoa itsestämme, teoistamme tai tekemättä jättämisistämme olemme kaikki yhtä syyllisiä. Niin minäkin aion tehdä ja menestyä. Mutta älä huoli, sillä tahdon menestyä yhdessä sinun kanssasi. Muutos alkaa pienistä teoista, kuten tuo toivomuskaivon lantti. Muutos vaatii kuitenkin tahtoa tekoihin. Ilman tekoja paraskin aikomus ei ole minkään arvoinen. Ei edes tuon pienen lanttisen. Etsivä löytää. Pyytävälle annetaan.

Yksi askel unelmasta

Istun hetken pihamaan varjoisassa nurkassani, valkoisessa rottinkituolissani. Kärpänen hyörii ympärilläni. Haapojen heleä lehtien laulu soi taustamusiikkinani. Kärpänen istahtaa viimein iholleni haistellen auringosta hikistä pintaani. Pieni lintunen sirkuttaa pihapuussa. Aurinko tunkee säteensä puun lehvästön lävitse. Istun ensimmäistä kertaa koko kesänä hiljaisella pihamaallani laiskuuteni ränsistämässä puutarhassani. Villivadelma ja ahomansikka ovat vallanneet pihani.

Huhtikuun lopussa kirjoitin blogimerkinnän, jossa pyysin kutsumukseni kaiun minulle vastaavan. Sehän totta tosiaan takaisin huuteli ja antoi minulle mahdollisuuden kokeilla siipiäni aloilla, joihin tunsin vahvaa poltetta. Kuukauden koeajalla sain kokea jotain ainutlaatuista. Täytyy vain todeta, että molemmista kokeista nautin täysillä ja kaikein lisäksi vieläpä omilla juurillani. Koin onnistumisen riemua ja välittämistä ympärilläni. Toisten taholta myös omia oppejani kohdistettuna minuun. Välillä teki kipeää, mutta nöyränä ja ystävien kannustamana tein mitä pitikin. Suoritin loppuun koeaikani. Opin paljon uutta ja uskon, että myös minusta opittiin. Ainakin toivon niin. 

Joten palatakseni tuohon huhtikuuhun, jossa huutelin kutsumukseni kaikua. Sain vielä samana päivänä postia eräältä lukijaltani, jossa hän kutsui minut runottamaan valokuvanäyttelyään. Tuo näyttely oli merkityksellinen eritoten valokuvaajaystävälleni, sillä hän on lahjakas kuvaaja, mutta ei vain ole saanut lyötyä itseään lävitse, jotta hän saisi tehdä työtään todella ammatikseen, sellaiseksi, josta maksetaan palkkaakin. Palkka lienee harrastuksen ja työn erotus. 

Osaan samaistua häneen täydellisesti, kirjoittajan ominaisuudessa. Yhdessä olemme hitusen enemmän, sillä jokainen taiteilija tai unelmansatavoittelija on loppu viimeksi unelmansa kanssa ihan yksin. Ypöyksin. Kukaan toinen paitsi oman unelmansa toinen tavoittelija ei voi ymmärtää sitä intohimoa ja poltetta omaan tekemiseensä. Ei voi ymmärtää kuinka taloudellisessa epävarmuudessa jokainen luova taiteilija elää ennen läpimurtoaan. Uskoessaan niin kovasti omaan unelmaan. Omasta mielestäni kaikki kliseiset iskulauseet nyt, joita itsekin lujasti kirjoittelin, ovat muuttuneet naurettaviksi. Niin moneen kertaan uskoni ja voimani menetin. Mutta niiden avulla olen itseni läpimurtanut tähän päivään. Elämäni ja unelmani palaset kekooni kantanut, joista palapeliäni tänäänkin jälleen rakentelen.

Mikään taiteenlaji ei ole helppo laji. Siksi minusta onkin kornia, että usein yhteiskunnassa lajin edustajat lynkataan ennen kuin heidät tunnustetaan. Miten onkaan niin hullua, että muoto taiteessa saa todellisen arvonsa vasta taiteilijan saatua julkista arvostusta. Jos runoni olisi allekirjoittanut vaikkapa edesmennyt Tommy Tabermannin tai Saima Harmaja, olisi niiden sointi jotenkin erilainen kuin se on nyt, minun kirjoittamana. Eikö kauneudelle ja satumaisella soinnulle olisi oikeasti enemmän todellista tilaa maailmassamme? Tuntuu oudolta, että tämän sodan, väkivallan ja henkisen huonovointisuuden keskellä ihminen ei näe tai tahdo kuulla elämämme kauneutta. Todellista kauneutta, joista ammentaa omaa elämäänsä edes hitusen. Tätä ihmetteli juurikin eräs ystäväni. 

Eikä sillä, että sanat muuttaisi maailmaa, mutta toivoisin niiden saavan ihmiset oivaltamaan. Miten maailmaa muutetaan, sillä kukaan meistä ei pysty ihmetekoihin. Eikä edes suuriin tekoihin. Hyvässä. Jokainen kun omalta osaltaan muuttaisi katsontakantaa, alkaisi se vaikuttamaan omaan ympäristöön ja pikku hiljaa kertaantumaan. Fakta kuitenkin on, että taidetta tosissaan tarvitaan. Se on yksi merkittävä osa toisen ihmisen elämysarvoja, joista koostuu elämän pohja ja osa onnellisuutta.

Toinen unelmani koekuukausi tapahtui myös juurillani. Kotipitäjässäni. Olin kahvila-leipomo -myymälässä työssä, jossa nautin suunnattomasti. Nähden kuitenkin kahvilaunelmani raadollisuuden. Kuinka se repisi ihmisen kappaleiksi eikä omin käsin siihen kaikkeen kykenisi. Sain vahvistuksen leipomusunelmaani. Se on hitusen muuttanut muotoaan, jos perustaisin pienen leipomon vaan. Siellä leipoisin päivisin ja nauttisin työstäni. Keskittyisin leipomaan mitä parhaiten osaan; kuivakakkuja, pikkuleipiä, näkkileipää, korppuja ja ehkä silloin tällöin karjalanpiirakoita. Opin siis leipomomyymälässä, että tuoreleipomo voi olla todellinen painajainen toteuttaa asiakkaiden toiveet, tarpeet ja todellinen kysyntä. Omassa kahvilassa menisi pian fysiikka ja psyyke sen mukana sekä todellinen ilo, jok' on leipoa. Tämä skenaario "kuivatuote" kotileipomosta veisi minut toiselle paikkakunnalle, sillä tilat toimintaan on jo olemassa. Mutta sinnehän me halajammekin. Omille, aidoille juurillemme. Sinne, jossa tuntee olevansa kotona. Me olemme juureton kansa ja se on todella surullista. Juurista kun kumpuaa se todellinen aito osa omaa arvomaailmaa.

Nyt on päätöksen aika. En enää voi viivytellä. Pitää olla rohkea ja tehdä päätös. Avata uusi kirja elämälle. Tässä kanavassa on kelluttu jo liian pitkään. Nyt on saatava tarvittava energia ja hippunen myös hyvää onnea. Otettava hämäläistä härkää sarvista kiinni ja siirryttävä myös fyysisesti seuraavalle levelille. Nyt on tullut aika uhmata itseä. Nyt on tullut aika päättää päättämättömyyden ja selittelyiden kausi siirtyen rohkeasti eteenpäin. Tarttua tuumasta toimeen. Tämän myötä lunastan myös muita unelmiani kuten vaalia perinteitä ja kotiseutuni juuria. Siirtää perinnekulttuuria sukupolvissa eteenpäin. Kesätyöni ja aikani kotona opetti, että ne ihmiset keitä tarvitsen ovat olleet aina elämässäni. Ihmiset, jotka hengittävät samoja juuria kanssani. Uskovat samaan tulevaisuuteen ja näkevät sen aidot mahdollisuudet. Kuin pieni polku monet tekijät johdattivat jälleen heidät luokseni. 

Huomaan, että päättämättömyydessäni olen kovin uhmannut ja usuttanut. Sillä lienen itselleni voimia kerännyt ja varmuutta päätökselleni vahvistanut. Tiedän, että olen valmis ja saan energiani kunhan vain uskon edelleen unelmaani. Minun pitää vain itse uskaltaa. Kukaan muu ei tule sitä koskaan tekemään puolestani. Sillä kuuntelenhan minä ainoastaan sydäntäni. Vain omalla tekemiselläni on väliä. Kukin kuuntelee omaa sydäntään ja toimii oman intuitionsa varassa. Niinhän minäkin ihmisiä opetan. Miksi tämä päätös olisi vaikea, sillä olenhan suuria päätöksiä elämässäni ennenkin päättänyt. Onko epäonnistumiset jättänyt jälkensä ja todellisen sydämestä lähtevän päätöksen edessä pelkäänkin sen onnistumista. Sillä eihän ole muuta vaihtoehtoa, jos päätöksen teen ja sydänääni edellä meen.

Nyt toivon vaan mä sulta, että puhallat mun liekkiin hyvän onnen tuulta. Onneni ja kutsumukseni on vain yhden puhelinsoiton päässä. Kuinka voinkaan jännittää niin. Onko se sittenkään oikea päätös? Sitähän ei voi tietää muuta kuin ottamalla siitä selvää. Päättämättömyys on painajainen eikä koskaan vie elämää eteenpäin. Joten päätös on vain yksi askel unelmasta. Ja niin unelmasta tuli totisinta totta.

Huumori hukassa vai sen kukassa

Ihan aluksi tahdon pyytää anteeksi. Olen sukeltanut syvissä vesissä ja tahtomattani vetänyt muita mukaani. Pinnan alle piiloon. Sillä siellä on hyvin yksinäistä ja pimeää. Mitä syvempään sukeltaa, sitä pimeämpää siellä on. Seuraavaksi tahdon esittää kiitokseni. Minulla on ollut upeita oppaita, tahtoen tai tahtomattaan matkassani mukana. Tietyt ihmiset nousevat tuon tuosta mieleeni, jotka ovat minua  opastaneet tai joskus minä olen opastanut heitä. Vuorovaikutuksessa aina ymmärtämättä tarkoitusta. Eikä unohtamatta ihmisiä, jotka ovat toimineet osana esikuvaani.

Olen kiertänyt ja kaartanut. Luottanut ja pettynyt. Rakastanut ja vihannut. Itkenyt ja nauranut. Opetellut erottelemaan tunteita kuin jyviä akanoista. Opetellut ymmärtämään, että ikävä tunne ei ole vain ahdistava möykky sisälläni vaan joukko eri asioista johtuvia eriteltyjä tunteita. Opetellut etten ole vastuullinen toisen tunteista. Ainoastaan omistani, joita sisälläni kannan. On monia eri variaatioita negatiivisista tunteista ja positiivisista tunteista. Ennen tunnevalikoimissani oli ainoastaan hyviä ja huonoja tunteita. Niitä ei edes oltu jaoteltu sinun tai minun tunteikseni. Tunsin itsessäni myös sinun tunteesi.

Monia monia kertoja tuskailin. Miksi en saanut naurunarusta vedettyä. Tiesin, että ilo ja huumori ovat korkein olemukseni, yhtä rakkauden kanssa, mutta syvällisyys oli imaissut imuunsa. Päivittäin toivoin pian löytäväni sisäisen blondin minusta. Etsin iloa ja löysinkin, mutta se ei vain tarttunut minuun kiinni. Olin kuin tefloni. Ahdistuin ilosta. Tunsin tuskaa. En siitä, että muilla oli ilo irti vaan siitä etten saanut itseäni nauramaan. Keskityin vain sukeltamaan ja välistä löytämään pinnan, jossa haukkaan happea.

Tänään olen löytänyt ilon. Olen löytänyt naurun ja huumorin. Tänään naurunaruistani löytyy vain päävoittoja. Ei tyhjiä naruja sanois nauraja. Toki olen myös surullinen aika ajoin. Vihaan vihamiestäni, mutta nyt tiedän, että minulla on oikeus omiin tunteisiin. [lainaus: Yks Antsku Imatralta vaan]Olen pukeutunut näkymättömään suojakaapuun kuin mikäkin ghostbuster. Vain sillä mitä minä itsestäni ulospäin suollan on väliä. Sitä tartutan muihin ihmisiin. Ymmärtäen, että ilo tarttuu niihin ketkä kykenevät sitä vastaanottamaan. 

Toisille ilo voi tehdä kipeää. Tuntuen kuin se olisi pinnallista ja välinpitämätöntä. Mutta ei. Sitä se ei missään tapauksessa ole. Usko iloon ja nauruun niin olet sen löytävä. Itsestä lähtevä ilo ja huumori ovat elämän suola ja sokeri yhdessä. Muistatko kun nauroit niin, että sisuskalusi hytkyivät, adrenaliini virtasi suonissa, vedet valuivat noroina pitkin kasvojasi. Sitä on ilo ylimmillään. Sen olin hukannut ja sitä etsin. Kunnes sen uudelleen itsestäni löysin.

Ystäväni ja mahtavin mentorini kaikista [rakas Maijaseni, tämä on sinun meriittisi] joskus opetti, että ihmisen kasvu ja kehitys ei ole vain syvällisyyttä vaan se on tasapainottelua henkisyyden ja materiaalisuuden välillä. Olen luopunut paljosta kasvaakseni henkisesti ja voidakseni hyvin. Luopunut siis myös materiasta. Silti asiani ovat paremmin kuin koskaan aiemmin. Vanha paradoksi kuuluu, saat sen mistä luovut. Itse olen sitä jatkanut: ja jopa vieläkin enemmän. Siihen uskon. Edelleen. Vaikka välistä lannistuisinkin. Kukaan ei ole luvannut helppoa elämää eikä oikotietä onneen.

Tänään olen erityisen kiitollinen kaikesta, jonka olen osakseni saanut ja jonka osana saan olla. Erityisesti niistä ihmisistä, joita varten olen olemassa ja jotka ovat minua varten olemassa. Jotka arvostavat ja jotka iloitsevat tänään kanssani. Vaikka olisivat surullisiakin. Jotka hengittävät samaa ilmaa kanssani. Tuntevat sieluni laulun. Sydämeni sykkeen ja lämmön. Heidän kanssaan tänään tanssin.

Kuljettuani pitkän, yksinäisen ja hyvin askeettisenkin tien, uskallan kokemuksellani valaa toivoa sinuun, joka vielä etsit ja kaipaat. Iloa. Naurua. Tai vaikka rakkautta. Kaiken aika ja paikka tulee ja on kunhan vain uskot ja luotat. Nouset ylös yhä uudestaan ja uudestaan. Olet valmis taisteluun kun sen hetki on. Sisäiseen taisteluun itsesi ja tunteittesi kanssa. Sinä vain itse voit käydä omat taistelusi. Ikävät tunteet kun vaan kuuluvat elämään ja yrittävät meille aina jotain parempaa opettaa. Muista aina matkatessasi, että jokaisella, aivan jokaisella meistä on haavoja ja arpia. Olemme oman elämämme sotureita ihan jokainen. Jokaisella on ihan ikioma kohtalonsa, joka voi poiketa hyvinkin paljon omastasi. Ole siis lempeä ja herkistä itsesi kuulemaan maailman ääni ja antamaan tilaa ihmisille ympärilläsi.

Menneisyydestään ei koskaan pääse irti. Pitää vain oppia kylvämään menneisyytensä siemenet uudestaan tuottaakseen tulevaisuuden satoa. Tänään on portti menneisyydestä tulevaan ja jokainen astuttu askel, jätetty jälki on jo kirjoitettu menneisyyden historiaan. Tänään on aika kirjoittaa tulevaisuutemme historiaa. Toivotaan toivotaan, että joskus saamme toisenlaisen maan. Mutta yksin toivo ei riitä vaan tarvitaan todellisia tekoja. Meissä makaa tulevaisuuden maamerkki. Tarvitaan siis todellisia tekoja tulevaisuuttamme varten.

Tavoittele asioita. Anna ajatus ja päämäärä. Huomioi omat tarpeesi kullakin hetkellä. Etsi ne joukot ja siirry heidän pariin, jotka vahvistavat sinua tullaksesi todelliseksi sinäksi. Ei ole suvaitsemattomuutta tai itsekkyyttä viettää elämäänsä kaltaistensa parissa, jotka vahvistavat juuri sinua ja sinun ainutkertaisuuttasi. Muusta voi päästää irti. Menemään. Elämän suurinta rikkautta on saada ja antaa yhtä lailla. Ja sitä on aito vuorovaikutus. Älä milloinkaan vähempään tyydy, sillä mikään muu ei ole elämää lainkaan.

Vastaa kutsumukseni kaiku

Jälleen yksi uusi päivä edessäni. Istun aloillani. Väsymys painaa silämluomiani. Huomaan, että ajatukset vilisevät päässäni. Luovuus kihelmöi kehossani. Innostus pulppuaa jossain sisimmässäni. Nauru heläjää. Kohta jo taas itkettää. Kuuntelen sisäistä ääntäni. Sydämeni kammiovärinää. Tunnen veren vahvana suonissani. Lämmön kehoni kuorissa. Mieleni pulppuaa ajatuksistani enkä saa otetta tulevastani. Poukkoilen sinne, tänne ja tuonne enkä tiedä minne pitäisi mennä. Sydämeni puhuu niin kiivaasti.

Olen elänyt elämääni uskoen typeriin tehtäviini. Uskoen niin, että jälleen seinään tömähdin. Mitä siitä jäljelle jäi. Vain parasta siis. Henkisesti vahva minäni. Uskoni tehtäviini on ollut vahva siitä syystä, että valmistuisin viimein kutsumukseeni. Vieläkään en kirkkaana sen ääntä kuule. En sen loistoa näe. Huoli tulevasta painaa matalaksi. Tekee nöyräksi elämän edessä. Tiedostaen, että minä olen. Minä teen. Minä välitän. Minusta välitetään. Vaikka tunnen totaalisesti epäonnistuneeni edellisessä raskaassa mutta antoisassa tehtävässäni. Olen kuin uudisraivaaja. Saadessani uuden siemenet istutettua, on aikani jatkaa matkaa taas. Eteenpäin. Uuteen savottaan.

Olen erityisen aistiherkkä persoona. En tiedä mitään maailman energiavärähtelyistä, mutta ollessani itse avoin olemuksessani, tunnen erityisen herkästi sen värähtelyt. Joskus maailma ympärilläni pyörii kuin hurrikaani ja minun on vetäydyttyvä ettei se imaise minua mukaansa. Maailmanmeno tuntuu kovin ahdistavalta. Tuntuu kuin siihen virtaan hukkuisi. Eikä enää pelastuisi.

Uskoni horjuessa vahvasti, joudun kyseenalaistamaan uskoni. Uskoni mihin. Uskoni minun henkeni voimaan. Meissä jokaisessa on henki. Oma henki. Hyvä henki. Se vain voi olla matkan varrella pahoin vaurioitunut ja se laittaa ihmisen tekemään pahoja asioita peloissaan. Toiset maailma ympärillämme laittaa pelon kautta alistamaan ja toiset alistumaan. Selvyyden nimeksi, jotta emme ajatteli niin mustavalkoisesti, jää välimaastoon persoonat, jotka ovat löytäneet oman identiteettinsä äänen. Itsetuntonsa. Oman omantunnon äänen. Heitä meidän kannattaisi kuunnella paljon enemmän. Heissä asuu sellainen ikivanha viisaus, joka ei ole ainoastaan omia mielipiteitämme asioista vaan hyvän hengessä muokkaantunut maailmankuva ja ihmiskäsitys.

Alkuvuodesta olin täynnä tarmoa saarnatakseni henkisen hyvinvoinnin kehityksen puolesta. Viime viikolla olin perustamassa taas kahvilaa, jossa pääsen leipomaan. Yksi kerta olen sanoittaja. Toinen runoilija. Kolmas elämänkertakirjailija. Neljäs satujen luoja. Kohta elämäntaitovalmentaja. Luennoitsija. Nuoren itsenäistymisprosessia tukeva tukiaikuinen. Ammattibloggari. Kerran leivontaan ja kansanperinteisiin kohdistuva. Nyt kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin keskittyvä. Ja ja ja. Missä oikein on paikkani ja kutsumukseni. Paniikin iskiessä, uskoni horjuessa ja voimieni hiipuessa en usko selviytyväni. 

Tällä kyseisellä hetkellä pyydän, toivon ja rukoilen enemmän kuin mitään muuta, saavani siivet alleni, jotka johdattavat minut kutsumukseni luo. Energiani eivät riitä enää poukkoiluun enkä todella tiedä mihin minun kuuluu kulkea. Mihin kaikki lahjani ja kokemukseni ovat tarkoitettu. Minulle on kuitenkin annettu lahjoja ja kokemusta tarpeitteni mukaan ja siitä tiedän, että en voi itse vain valita, mutta niitä tahdon nyt hyväksi käyttää. Sinun hyväksesi. Meidän hyväksämme. Tulevaisuutemme tukipilariksi. Palan halusta päästä jo elämään.

Minä olen. Sinua varten. Teen kaiken sen. Meidän yhteisen hyväksi. Näihin sanoihin ja näihin tunnelmiin. Avoin työhakemukseni on universumille nyt heitetty. Ja syvään uskon, että tehtävä löytää nyt minut.

Omatunto kolkuttaa aina kahdesti

Hyvän ja merkityksellisen elämän kannalta ihmiselle on tärkeää löytää oma ääni. Tunnistaa ja kuulla sisäinen äänensä. Tuo vuosien varrella ehkä jopa kadotettu ääni. Aidon omatunnon ääni. Kasvuympäristössä meidän aidon synnynnäisen omantunnon ääni on joutunut koetukselle. Ympäristötekijät kuten vanhemmat, sisarukset, kaverit, opettajat ja muut sidosryhmät ovat jättäneet jälkensä kunkin omaantuntoon. Ihmisen ulkopuolelta tulleesta äänestä on näin muodostunut opittu omatunto. Mikäli oman aidon omantunnon ääni on kovin ristiriidassa ulkoa tulleen omantunnon äänen kanssa, syntyy ihmisellä jossain vaiheessa niin kova sisäinen ristiriita, että se aiheuttaa eettisen stressin. Stressin, joka aiheuttaa uupumusta, koska ihminen elää elämäänsä vastoin synnynnäisen omantunnon ääntään ja siten vastoin henkilökohtaista arvomaailmansa.

Tärkeää merkityksellisen elämän kannalta olisi siis kyetä kuulemaan oma aito sisäinen äänensä. Oppia ymmärtämään sitä.  Oppia siis tuntemaan itsensä. Ottaa ympäristön vaikutteita käyttöönsä ainoastaan, jotka ovat itseään varten. Rakentaen omalle elämälleen sellaisen arvopohjan, joka antaa turvallisen perustuksen sille sekä vastaa omaa näkemystä mielekkäästä elämästä. Löytää elämänsä punainen lanka ja antaa sen johdattaa itseään. Tulematta alttiiksi kaiken maailman vaikutteista, jotka valtamaailma allekirjoittaa ja asettaa muka ainoiksi vaihtoehdoiksi. Se mikä sopii minulle, ei välttämättä ole lainkaan sinua varten. 

Olemme saattaneet jo lapsesta saakka kulkea väärää uraa luulleen sen olevan meitä varten, koska niin meille on kerran uskoteltu ja todeksi kerrottu. Aidolle persoonallemme ei ole annettu tilaa kehittyä siksi kuka se oikeasti on. Tuolta uralta poishyppääminen vaatii suunnattomasti rohkeutta. Uskallusta olla erilainen. Tahtoa löytää oma elämätön elämä. Usein oman unelman löytäminen ei ole yksinkertaista. Tai juuri sitä se ei ole. Unelmansa eteen joutuu tekemään valtavasti työtä. Löytämään keinoja, jotka johtavat unelman luokse. Löytämään uusia väyliä. Kysymään tyhmiä kysymyksiä. Olemaan vahva. Myöntämään oma heikkoutensa. Olemaan rehellinen. Ja suunnattoman avoin. Oman arvopohjan kartoitus voi olla vaikeaa, sillä tyytymättömänä ei ole vielä ollut siellä, minne joutuu menemään. Lannistumatta lähteä aina uudelleen liikkeelle. Tappionsakin uhalla. Ja vielä sen jälkeenkin. Sydän verillä vahvistaen omaa uskoaan omaan unelmaan. Omaan elämään.

Löytääkseen oman elämättömän elämänsä, saavuttamattoman unelmansa, elämäntarkoituksensa pitää uskaltaa heittäytyä. Muuntua naiviksi. Kuin pieni lapsi kulkemaan. Kyselemään. Ja etsimään. Matkaamaan tietä, jota ei ole vielä kukaan askeleillaan askeltanut. Valmiuksia sukeltamaan kohdatessaan syvät vedet. Ja kasvattamaan siivet, joilla lentää vastaantulevien esteiden ylitse. Noustakseen korkeampaan nähdäkseen itsensä. Nähdäkseen maailman, jossa vaikuttaa. Se vaatii kiinnostusta ihmisistä. Oppiakseen heistä. Palvellakseen heidän tarpeitaan. Peilatakseen omia heikkouksiaan. Rajatakseen oma minänsä. Vahvistuakseen.

Näe itsesi ulkopuolisen silmin ja toimi siten kuin tahtoisit muiden itsesi sinut näkevän. Kohtele muita kuten toivot itseäsi kohdeltavan. Keskitä huomio muihin ihmisiin ja heidän vahvuuksiin. Löydä heistä heidän potentiaalinsa niin samalla löydät etsimäsi. Kaiken myös itsestäsi. Kuuntele itsesi ääntä. Sydämesi johdatusta. Opi kanssamatkaajista, mutta älä anna heidän johdattaa sinua harhaan vastoin sinun ääntäsi. Omaatuntoasi. Uskalla muuttaa suuntaa kun sisälläsi tunnet niin. Silloin olet aina oikealla tiellä. Vaikka tuntuisi ettei tie johda mihinkään. Näe päämäärien täyttyminen elämänmittaisena janana. Kasvata siis kärsivällisyyttä, nöyryyttä ja uskoa. Tahdo aina enemmän kuin haluat. Halu on vain väliaikaista mielihyvää. Tahto on tosi, jotakin pysyvämpää, joka siintää kaukaisuudessa.

Uskalla kohdata vastoinkäymisiä. Kärsimystä. Opi niistä itsessäsi, sillä ne kertovat aina sinun omista heikkouksistasi, jotka opit pikku hiljaa kääntämään omaksi vahvuudeksesi. Kaikki mikä on tapahtunut menneisyydessäsi on osa sinua ja sinun elämääsi. Käännä tappio voitoksi, sillä ilman kokemaasi sinusta ei koskaan olisi tullut sinä. Näe menneisyys, huonokin sellainen, rikkautenasi. Liity selviytyjien joukkoon huimaan. Tee aina päätöksiä johonkin suuntaan. Päättämättömyys lisää vain kantamaasi taakkaa.

Ole kiitollinen. Anna aina anteeksi heti. Naura ja iloitse. Naura itsellesi ennen muita. Tunnista tunteesi. Tunne tunteesi. Älä koskaan kiellä niitä, mutta älä myöskään siirrä niitä toisten kannettavaksi. Äläkä milloinkaan lähde taisteluun toisen omaatuntoa vastaan. Käytä energiasi ainoastaan terveeseen vuorovaikutukseen, jossa molemmilla on oma tilansa ja arvostuksensa. Vain siten jokainen voi kehittyä. Elämä on vuorovaikutusta. Ihmiseltä ihmiselle. Ole sinäkin ihminen. Inhimillinen ihminen.

Ne on tosi tekoja jotka pyhittävät sanat

Viime aikoina olen huomannut, että olen paikallistanut itsessäni särmiä. Hyviä särmiä. Sellaisia terveitä särmiä, jotka on pitänyt minuun kasvaa, jotta muutkin näkevät, että olen rajallinen olento. Enää en ota iskuja vastaan vaan isken kyllä takaisin puolustaen minuuttani. Tuntematta pelkoa. Tuntematta huonoa omaatuntoa. Olen ikäänkuin voimistunut nyt terveen vahvaksi ja löytänyt tien oman hengenvoimani luokse.   Olen oppinut olemaan vihainen kohdatessani itseeni kohdistuvaa epäkunnioittavaa käytöstä. Tosi vihainen. Puolustamaan persoonaani pelkäämättä. Anteeksi pyytelemättä itsepuolustustani.

Niin viime aikoina minua on alkanut suunnattomasti ärsyttämään ihmisten tyhjät puheet. Sananhelinä, joista ei ole teoiksi. Helppo pukea kauniita aikomuksia sanojen muotoon ja kuvitella, että on täyttynyt elämässään jotenkin suureksi ja mahtavaksi. Luullaan, että suuret sanat tekevät suuren persoonan. Niin se ei kuitenkaan ole, sillä loppu viimeksi ainoastaan elämän todelliset teot ja sanojensa todeksi eläminen on jotain, jolla voi rintaansa röyhistellä. Ne, jotka tekevät tekoja muuttavat maailmaa ympärillään. Tosi tekoja. Ansaitsevat pyhityksen sanoilleen. Kauneimmille mitä maa päällään kantaa voi. He uskaltavat olla erilaisia ja toteuttaa sanomaansa. Pelkurit jäävät paikoilleen polkemaan kun eivät uskalla tarttua elämänsä haasteisiin. On niin helvetin helppo olla onnellinen, kun antaa leipäluukkunsa jauhaa saaden omissakin korvissaan kuulostamaan itsensä tosi viisaaksi ja hyväksi ihmiseksi. Oma elämätön elämä jää elämättä ja suusta syljetyt sanat sisäistämättä.

Todellista taitoa on kyky nousta tarkastelemaan omaa olemistaan ja sisäistää sanat parantaviksi teoiksi. Tietenkin siinä on omat vaaransa. Saattaa tuntua inhottavalta, kun selkäydintä porataan ja sanoja ruuvataan paikoilleen. Vanhat mallit tulevat jostakin. Ne tulevat kasvatuksemme myötä ja ovat iskostuneet syvään sielunkuvaamme kuin se perkele kirkonpenkkiin. Kyllä. Muistan lapsuudestani muutaman unen, jotka toistivat itseään kerta toisensa jälkeen ja yksi niistä oli, että jouduin kotimme lähellä sijainneella pienellä järvellä vahvan virran pyörteiseen ja lähestulkoon hukun sinne. Niin minulle on käynyt myös elämässäni. Nyt jo useaan toistamiseen ainakin yhtä monta kertaa kuin lapsuuteni unissa. Mutta se kuuluu elämään. Ei elämällä ole mitään mukavuustakuuta. Elämä ei ole meille mitään velkaa. Päinvastoin meidän tulee tarkastella mitä me olemme elämälle velkaa ja miten voimme täyttää tuon ihmisen kokoisen paikan, joka on juuri minua itseäni varten täällä täytettävänä.

Ihmisyydessä on sellainen upea ominaisuus, että huomenna on aina uusi päivä ja uusi tulevaisuus. Kaikki mitä olen elämässäni kokenut on rikastuttanut minua ja tehnyt minusta vahvan ja viisaan, jos vain tajuan sen. Meillä kaikilla on sama mahdollisuus. Jokainen on tullut viisaaksi omassa elämässään. Se viisaus pitää vain ottaa käyttöön ja pyrkiä siihen päämäärään tulevaisuudessaan mikä on tehty juuri minua varten. Kompuroiden kerta toisensa jälkeen omiin kengännauhoihinsa, mutta uudestaan ja uudestaan aina nousten ylös ja ravistaen pölyt helmoistaan voi jatkaa matkaansa ylväämpänä kuin koskaan kohti omaa tulevaisuuttaan. 

Keräämään uskon, toivon ja rakkauden rippeet mailta ja mannuilta. Surren surunsa, joka ei enää edes tee kipeää. Niin monta kertaa suru on jo selätetty ja kyyneleet kuivattu. Silloin huomaan kuinka vahvaksi menneisyys on minut tehnyt. Kuin rautarouva astelen ylväästi kohti seuraavaa haastetta elämässäni. Ymmärtäen, että en ole tili- enkä selitysvelvollinen yhtään kelleen. Voin jatkaa eteenpäin. Jättäen taakseni kaiken sen turhanpäiväisen, joka ei auttanut kantamaan minun unelmaani. Valiten itselleni uuden unelman, jos yksi elämässäni paikkansa auki on jättävä. Olen vapaa kahleista kunhan uskallan päästää toimimattomasta irti. Voima on minussa itsessäni enkä siitä enää kenenkään vuoksi luovu. Säilytä oma voima itselläsi, no matter what ja käytä se oman historiasi kirjoittamiseen, mikäli haluat oman historiasi olevan merkityksellinen.  

Luulin hiljentyväni. Pysähtyväni. Kunnes elämä tempaisikin minut mukaansa ja annoin virran taas viedä. Silloin tiesin, että voin luottaa. Olin oppinut luottamaan. Viimeinkin. Enää en säikähdä, kun kohtaan pelottelua, sillä minun ei ole syytä säikkyä eikä pelätä. Voin luottaa nyt. Jokainen askel vie minua eteenpäin. Jokainen taakse jätetty askel on jättänyt jälkensä historiankirjoihin. Minun historiaani ja monen muun. Olen onnellinen voidessani iloita, että saan kulkea rinnalla ja opastaa muita kaltaisiani. Ihmisiä, jotka etsivät omaa elämäntarkoitustaan. Jotka uskovat samaan asiaan kanssani. Tunnen itsessäni ylpeyttä siitä kuka olen. Kuka minusta on tullut. Tiedän suuntani ja se on ainoastaan eteen- ja ylöspäin. Kaikki, ketkä ja mitä olen matkallani kohdannut ja kärsinyt ovat vahvistaneet minut pikku hiljaa muokaten minut kokonaiseksi naiseksi. Tunnen tulleeni vahvaksi rajalliseksi persoonaksi, joka ei enää käytä sydäntään itsensä tai muiden epätoivoon ja säälin tunteeseen vaan itsensä ja muiden rohkaisuun ja lempeään rakkauteen.