Rakkaus. Tuo maailman ihanin ja kamalin asia yksissä ja samoissa kansissa. Toteutuessaan se saa elämän vuolaana virtaamaan. Ilon pirskahtelemaan. Askeleet lentämään. Kaiken toimimaan kevyesti kuin kedon perhonen. Toteutumattomana se pysäyttää virran ja saa sen vedenkin pilaantumaan. Rumuuden kasvoille valumaan. Se amputoi elämäntahtoa. Kuolettaa kaiken kauniin kuin routa tämän maan.
Olen pohtinut paljon rakkauden sanomaa ja lausunut paljon, myös perätöntä rakkaudesta. Myönnän sen, sillä valmis ole minäkään en. Olen luullut olevani vahva ihminen ja kykenevä kantamaan mitä elämä eteen asettaa. Oikealla asenteella pääsee vastoinkäymistenkin yli, mutta on jotain esteitä, joita ei yksin kukaan kykene ylittämään. Meidän pitää tunnistaa oma äänemme, kuunnella sitä tarkkaavaisesti ja myöntää oma kykenemättömyytemme heikkoutemme edessä.
Se rakkaus, joka lävitseni on virrannut, ei ole ollut minusta peräisin. Rakkaus asuu kyllä meissä, mutta tarvitsemme toisen herättämään sen henkiin. Vain hengissä oleva rakkaus voi kertaantua. Säteillä ympärillemme. Oli aika, kun hehkuin ja säteilin. Rakkautta kauttani ammensin. Viime aikoina, kun olen katsonut peiliin, olen nähnyt siellä surullisen, yksinäisen ja ruman naisen. Katson häntä silmiin. Näen kyyneleet. Näen ikävän ja onnettomuuden. Vain toinen ihminen, joka on nähnyt kaiken sen, tietää mistä minä nyt puhun.
Rakkaus on usein meille itsestäänselvyys. Emme ymmärrä kuinka järkyttävän voiman se meille antaa, jos vain osaamme vaalia sitä tykönämme. Sydämissämme. Se on elämän perusta, mitä ilman emme ole edes olemassa. Se, joka rakkautta pilkkaa, sitä tikulla silmään. Kuljemme kuin sokeat kohti tulevaa. Kun kohtaamme valon, tuon rakkaudenvalon, häikäistymme ja menetämme lopunkin näkyvyyden edessämme. Jatkamme vanhan toistoa kunnes ymmärrämme sen, aidon rakkauden niin kauniin merkityksen. Voiman ja sen haavoittuvuuden.
Matkalla kohtaamme esteitä, jotka pyrkivät horjuttamaan, manipuloimaan ja rakkauden omistamaan. Ymmärtämättä, että rakkautta ei voi kukaan koskaan omistaa. Ei toiselta pois ottaa. Rakkaus asuu meissä. Se on meidän yksityisomaisuutta kunnes tulee päivä, että vastaan kulkee se joku, joka avaa tuon rakkauden lippaan omilla avaimillaan. Se rakkaus on kuin vanha vuosikertaviini. Parhaimmillaan nautittuna. Väärin säilytettynä voi pilaantua ikuisesti. Sen ainutkertaisuus on ymmärrettävissä ainoastaan niissä sieluissa ketkä on tarkoitettu. Se kahden ihmisen välinen yhteys. Sitä ei voi koskaan selittää. Sitä ei voi kukaan mitenkään tuhota.
Aito sydänten rakkaus palaa aina takaisin kuin bumerangi. Se ymmärtää aitouden, sen ainutlaatuisuuden ja kokonaisuuden merkityksen. Syvä usko sydämessä määrää suunnan sen. Sitä ei voi ylittää. Sitä ei voi alittaa. Siitä täytyy mennä läpi. Tahto saada ylimmän rakkauden. Rakkauden kahden ainutlaatuisen sydämen. Minä tiedän mihin meen. Siellä sydän on sidottu toiseen sydämeen, jo ennen kuin edes tiesin sen. Ilman toista ihmistä, joka herättää meissä rakkauden, olemme mitättömiä. Ilman rakkautta emme yllä todellisiin kykyihimme. Aito rakkaus kaivaa esiin sinun todellisen mahdollisuuden ja kauneuden.
Pysähtynyt rakkaus on kuolettanut myös minun rakkauden ja tehnyt minusta surullisen. Olen maksanut tästä rakkaudesta kovan hinnan, mutta uskon siihen niin lujaa, että tiedän sen olevan kaiken sen kärsimyksen arvoinen. Rakkaus vaatii kestääkseen vahvan perustuksen. Se vaatii itsensä tunnistamista, jotta voi sydämestään tunnustaa toisen. Aidosti arvostaa ja kunnioittaa. Tiedäthän jo, että suurinta rakkaudessa on kyky asettaa sielut vapaaksi, sillä kestävä rakkaus voi lentää toisen luo ainoastaan vapain siivin. Ethän pelkää rakastaa kun aidon rakkautesi kohtaat. Tee sille elämään tilaa ja aikaa, sillä se yhdessä parantaa ja pelastaa maailmaa. Myös sinun oman, henkilökohtaisen maailmasi. Rakkaus tarvitsee toista toteutuakseen. Yksin sillä ei ole tarpeellista voimaa, josta uudistuvaa rakkautta elämäämme ammentaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti