Usko - Toivo & Rakkaus

"Usko - toivo & rakkaus.

Kadotettuasi uskon tulee sinusta passiivinen.

Kadotettuasi toivon tulee sinusta epävarma.

Kadotettuasi rakkauden lakkaa elämäsi olemasta." 

-Lovebug-

Olenhan vahva nainen. Tiedän sen. Tunnen sen. Myös muut tietävät ja tuntevat sen. Jopa valitettavasti pelkäävät sitä. Ehkä tiedostamattaankin. Miten vahvuus oikein määräytyy. Onko vahvojen ihmisten täytynyt käydä läpi vastoinkäymisiä enemmän elämässään. Vai onko se vain jokin suojakuori muuten niin herkän sisällön ympärillä. Vai onko se kenties fakta, että nuo vahvat ihmiset nimenomaan pystyvät ottamaan vastoinkäymiset paremmin haltuunsa kasvaakseen niistä. Uskoen kaiken tarkoitukseen. Onko vahvat ihmiset riippumattomampia kuin muut. Itsenäisempiä. Haluavatko he menestyä omassa elämässään. Kuunnella sydämensä ääntä. Olla poikkeavia sääntömääräisessä maailmassa. Onko vahvat ihmiset tietyn tyyppisten vanhempien aikaansaannoksia. Tai tietyntyyppisen ympäristön kasvatteja. On pitänyt opetella olemaan vahva tai vahvaksi on kasvatettu.

Minulla on myös toinen puoli, olen herkkä nainen. Herkkä kuin haavanlehti. Mutta huomaan, että mitä enemmän pyrin tulemaan vieläkin herkemmäksi, tulenkin vahvemmaksi. Uskon kaiken tarkoitukseen. Uskon intuitioni ääneen. Herkälle parempi nimitys olisi mielestäni kyllä tunneihminen. Tunteelliset ihmiset uskaltavat ja osaavat ilmaista tunteitaan laidasta laitaan. Mikäli itkettää niin itketään. Mikäli naurattaa niin nauretaan. Mikäli rakastuttaa niin rakastetaan. Mikäli ottaa päähän, niin sekin pitää purkaa ulos. Ikäpolveni lapset kasvatettiin niin ettei negatiivisia tunteita saanut ilmaista tai näyttää. Hyväksytty ja kunnon ihminen on aina kiltti ja hiljaa.

Itse olen viime aikoina tehnyt valtavia tunteenpurkauksia. Olen joutunut oikein opettelemaan niitä. Sellaisia purkauksia, jotka vapauttavat negatiivista energiaani. Aikaisemmassa elämässäni kohdistin negaatiot lähestulkoon aina lapsiini. Siirsin siis käyttäytymismalliani eteenpäin seuraavalle sukupolvelle. Purin heihin oman pahan oloni, sillä en paremmasta tiennyt. Minä en ollut koskaan oppinut muuta. Olen siis opetellut uusia kanavia purkaa negatiivista energiaani, sillä purettavahan se on. Aina. Mutta ei vihaa ja pahaa oloa saa purkaa muihin ihmisiin. Eikä liiemmälti sitä saa pitää sisällään, sillä se syö ihmistä ja tekee ihmisestä vieläkin vihaisemman ja katkeran, joka väkisinkin purkautuu muihin ihmisiin. Purkamisen jälkeen tulee anteeksiannon vuoro. Sitten aiheeseen ei enää palata.

Olen viime vuosina kokenut jumalattoman paljon epäoikeudenmukaisuutta. Oikeasti ihan käsittämättömän paljon. Olen pyrkinyt oppimaan kaikista koettelemuksista ja tulemaan vahvemmaksi ja vaativammaksi. Olen koko ajan menettänyt paljon. Siis rahassa. Mutta ehkä se on ollut se hinta, jota olen maksanut matkastani. Elämänkoulustani. Itsenäisyydestäni. Riippumattomuuden tavoittelusta. Kaikki ne ovat vahvistaneet minua persoonana ja tainnuttanut sitä ahdistuneisuutta, mitä vastoinkäymiset ihmisessä aiheuttavat. Eheyttänyt. Auttanut luottamaan, että kaikki selviää kyllä. Siis luottamaan entisestään omaan intuitioonsa. Ja elämän kantavaan voimaan.

Kyllä, voin sanoa, että tänään olen ihmisenä menestynyt. Vaikka palkkaa siitä ei maksetakaan. Olen oppinut luottamaan. Luottamaan ennen kaikkea elämään. Ihmisiin minun ei tarvitsekaan luottaa, sillä epäluotettavien ihmisten sanoma on minulle selvää. Maailman epäoikeudenmukaisuus, epäluotettavuus ja epärehellisyys on aivan käsittämätöntä. Elämmekö siis epämaailmassa? Enkä ehkä ihan vieläkään ole oppinut luottamaan, että hyvyys jossain vaiheessa palkittaisiin. Sillä hetkellä kun törmää seinään, tuntuu, ettei ole vastauksia olemassakaan. Olen kuitenkin onnekas, sillä uskoni on niin vahva, että pystyn keräämään itseni nopeasti. Olen selättänyt jo niin suuren määrän ahdistusta ettei vastoinkäymiset saa minusta enää otetta kuin hetkellisesti. Olen myös onnekas siinä mielessä, että olen siunattu suurella joukolla rakkaita YSTÄVIÄ, jotka auttavat, ohjaavat ja kannustavat minua, kun olen eksyksissä ja neuvoton.

Olen oppinut tuntemaan itseni. Hyväksymään oman vajavaisuuteni ja sitä kautta pystyn tunnistamaan sellaisen myös toisessa. Joten minun on helpompi hyväksyä. Helpompi ymmärtää. Ymmärrän, että asiat tapahtuvat enkä itse voi vaikuttaa niihin vaikka kuinka tunnollinen tai hyvä omassa elämässä olisinkin. Ja hei, en minä aina onnistu. Usein huomaan itseni pyörittelevän silmiäni ja tuhahtelevan, kun homma ei pelitäkään. Sitten muistan, että en voita sillä mitään, ainoastaan kulutan omaa energiaani, sillä silmilläni ei ole sellaista voimaa, että se saisivat asiat muuttumaan vaikka se olisi täysipäiväinen työnkuvani. Maailma on kuten on. Ainoastaan minä voin tehdä omasta elämästäni mielekkäämpää pyrkien positiivisuuteen ja rakentavaan sosiaalisuuteen. Rakastaa ympäröivää maailmaa sydämelläni. Ärsytyksenkin keskeltä löytää ne kultajyvät ja laittaa kiertoon.

Joku kerran pohti pitääkö onni ansaita. Itse olen sitä mieltä, että ei missään tapauksessa, sillä onni pitää oivaltaa, sille pitää antaa koti itsestä ja olla tietoisesti läsnä omassa elämässään. Onnen oivaltamisen eteen voi joutua tekemään paljonkin töitä. Selättämään niitä menneisyydessä muodostuneita elämänkaavoja, joilla ei ole mitään virkaa. Pyrkiä sisäistämään, että asiat maailmassamme tapahtuvat meistä riippumattomina tapahtumina. Turhaa kantaa huolta sellaisesta, johon ei voi itse mitenkään vaikuttaa. Kyllä elämä aina jotenkin kantaa kunhan vain sen antaa kantaa.

Oman unelmani kanssa olen ajautunut nyt niin ahtaalle, että en todellakaan tiedä miten jatkaisin tästä, mutta minun on vain luotettava ja uskottava vieläkin vahvemmin. Minua koetellaan nyt oikein kunnolla, olenko todella tosissani asiani kanssa. Pakotetaan alitajuntani työstämään ratkaisua. Välistä olen luovuttamassa. Osittain myös yhteiskuntamme on ajamassa minua luovuttamisen partaalle. Olen jo joutunutkin tekemään ratkaisuja, jotka eivät olleet suunnitelmissani. Ja lisää joudun tekemään, kuulin juuri tänään. Pala palalta unelmaltani viedään pohja, jotta tulisin jälleen osaksi yhteiskunnan monotonista koneistoa. Onneni ja olemiseni kuolisi mikäli joutuisin takaisin suorittamiskeskeiseen yhteiskuntaan olemaan vain yksitoikkoinen, ruosteinen mutteri koneistossa. Minulla on kykyjä enempään, minulle on annettu toisenlainen tehtävä, miksei sitä haluta nähdä? 

En kuitenkaan aio palata sinne, mistä kerran lähdin. En toivo sielulleni kuolemaa ja siksi minun pitää löytää keino selvittää minne minun pitää mennä, jotta löytäisin sinne, missä minun kapasiteettini ja kykyni pääsevät esille. Tuo ainainen paha; raha määrittelee elämäämme. Ihmisyysarvo ja yrittäminen on niin poljettu etten oikein edes ole aikaisemmin käsittänyt sitä. Millä kumman arvoilla me ihmisyyttä mittaamme. Minkä kumman vuoksi maailmamme on ajautunut tällaiseen tilanteeseen, ettei persoonallisuudelle anneta mitään arvoa tai poikkeukselle sijaa järjestelmässämme. Tarinaani kuunnellaan ja siihen todella uskotaan, mutta järjestelmämme on niin sääntökeskeinen ja jäykkä, ettei sille kyetä antamaan mitään mahdollisuutta.

En aio kuitenkaan luovutaa. Taistelen. Taistelen niin kauan, kunnes minua kuullaan todella. Niin kauan kuin minussa on Usko - Toivo & Rakkaus, niin kauan minun sieluni E-L-Ä-Ä onnellista elämää M-I-N-U-S-S-A - nuo kolme ovat uskollisimmat matkakumppanini ja niistä minä pidän viimeisillä voimillani kiinni loppuun saakka.