Valoja & Varjoja

Esirippu nousee. Varjot vaeltavat estradilla. Huomaan kuinka selvästi varjot peittävät todellisen valon loisteen. Valon, joka loistaa meille kaikille. Jokainen voi nähdä siitä pilkahduksen huomaamatta valon todellista voimaa ihaillessaan vain varjojen sulavaa liikettä, niiden taukoamatonta tanssia, houkutusta edessään. Tartumme varjoihin heikkoina ja peloissamme. Lähdemme tiedostamattomaan taisteluun. Taisteluun varjoja vastaan. Etsien totuutta. Etsien onnea. Etsien rakkautta. Etsien ikuista valoa.

Salissa on pimeää kuten varjojenkin maailmassa on. Kaivan kassistani paperinpalan ja kynän. En anna pimeyden häiritä, sillä sisäinen valoni loistaa ja sieluni muodostaa uusia sanoja. Se riittää minulle. Kynäni kirjoittaa taukoamatta. Suuria oivalluksia tulvii päähäni syvältä sieluni syövereistä. Minun on purettava nuo ajatukset paperille, sillä ne tulevat kysymättä aikaa ja paikkaa.

Samoin tekevät ihmiset, jotka elämäämme tuodaan. Ne eivät kysele sinulta oletko valmis. Ne tuodaan elämäämme halusimme sitä tai emme. Jokin tarkoitus kaikella on. Nuo ihmiset, jotka ovat osoittaneet meille valontietä. Nuo ihmiset ovat tulleet ja he ovat menneet. He ovat koskettaneet meitä valonsäteellään. Yrittäessämme väistää valon kosketuksen keinolla millä hyvänsä jatkaen matkaamme vieläkin syvemmälle varjojen maailmaan. Tuo säde polttaa ja siitä säteilevä valo häikäisee lähes sokaisee meidät emmekä ole mitenkään valmiita kohtaamaan tuota valoa täydessä loisteessaan vielä. Kulje, kulje niin pitkälle, kunnes kuulet sielusi äänen pyytävän sinua muuttamaan suuntaasi.

Me jokainen tulemme joskus tienhaaraan. Meidän tulee valita kumpaa polkua lähdemme etenemään. Voimme hylätä kaiken mitä meillä on ollut ja valita varjojen polun, sillä siellä seireenit kutsuvat meitä emmekä pysty vastustamaan tuota kaunista, lumoavaa kutsua. Emme näe mitään, mutta seikkailunhalussamme haluamme kokea jotakin uutta. Jotakin mahtavaa. Meidän on lähdettävä tuolle polulle emmekä voi muuta.

Meitä pelottaa. Meitä ahdistaa. Valo tuntuu häikäisevän ja jopa polttavan. Olemme niin ahdistuneita, että uskomme piilottavamme ahdistuksen pimeyteen, varjojen maailmaan. Tuossa maailmassa ahdistuksemme vain kasvaa kasvamistaan. Siirrämme omaa tuskaamme eteenpäin luullen, että siinä piilee totuus löytääksemme itsemme. Luulemme, että tuska häviää, kun tanssimme varjojemme kanssa. Itse asiassa levitämme tuskan sanomaa. Siirrämme vastuuta omasta pahasta olostamme muihin, koska emme todella uskalla kohdata sitä itsessämme.

Tuskankaruselli on pyörähtänyt liikkeelle. Olemme itse matkustajia ja tarjoamme kyytiä kanssaihmisillemme välittämättä seurauksista. Pääasia, että itsellä on hetken aikaa hyvä olla. Joku ottaa palasen sitä tuskaa ja kantaa sitä mukanaan kunnes tuo toisen tuskantaakka on niin painava, että sen on kutsuttava seuraava matkaaja karusellin pyörteisiin. Karuselli pyörii ja pyörii koskaan pysähtymättä. Tuska kasvaa matkaajissa päivä päivältä. Lopulta ainoa vaihtoehto matkaajille on hypätä tuosta karusellista oman tuskantaakkansa kanssa ja ottaa vastuu ainoastaan oman taakkaansa kantamisesta. Niin toimii vastuuntuntoinen ihminen, joka ei halua olla varjojenlähettiläs. Hän haluaa valonlähettilääksi, sillä valonlähettiläänä voi jakaa iloa ja valoa kanssamatkaajiensa elämään. Varjojen maailmassa näyttämön sankareina ovat katkeruus, kyynisyys, kosto, pelko ja viha.

Valonkantajat jättävät elämääsi aina jotakin, jonka muistat sinä yksinäisenä hetkenä, kun huomaat, että varjot jatkavat loputonta leikkiään välittämättä siitä, kuka oikeasti olet. Varjot vievät sinut mukanaan, pimentävät näkyvyytesi ja huomaat olevasi yhä syvemmällä ahdingossa. Silloin tulee aika kaivaa repustaan esille se pieni valonsäde, jonka valonkantaja on jättänyt luoksesi. Tuo liekki ei milloinkaan sammu vaikka kulkisit kuinka pitkälle varjojen viitoittamaa tietä. Löytääksesi etsimäsi polun. Nyt valonpolun. Tuo liekki ei milloinkaan lakkaa olemasta, sillä se on annettu juuri sinulle sydän täynnä rakkautta. Sen tarkoituksena on lämmittää sinua, kun sinua paleltaa. Sen tarkoituksena on toimia tiennäyttäjänä, kun olet eksynyt. Sen tarkoituksena on auttaa sinua valitsemaan viisaammin seuraavassa risteyksessä, sillä koskaan ei ole liian myöhäistä valita polkua, jonka päässä loistaa ikuinen valo. Mutta tiedä, että helppoa polkua edes valon luokse ei ole olemassakaan.

Eksy, jotta voit löytää perille. Vaali valonsädettä, joka kosketti sinua, sillä se muistuttaa sinua ikuisesti, että on olemassa myös toinen polku. Kanna soihtua ja anna valon soihdussasi sokaista sinut, sillä vain häikäisevä valo häivyttää varjot elämästäsi. Me jokainen olemme astuneet harhaan löytääksemme sen, mitä etsimme. Tuo valonkantaja on istuttanut valonsäteen varjojen maailmaan. Se on uhmannut omia voimiaan niin tehdessään. Se on tehnyt, koska se on välittänyt.  Mutta viisas valonkantaja osaa kerätä voimansa jälleen ja uskoo, että tuo valonsäde valaisee vielä jonain päivänä varjojentien kulkijaa.

Valonkantaja ponnistelee taukoamatta varjojen maailmassa. Se on hänen työtään. Se on voimia kuluttavaa, sillä varjot pyrkivät nappaamaan kiinni myös valonkantajasta, mutta valonkantaja on vahva ja osaa vetäytyä varjojen maailmasta ja jättää varjojenmaailmassa kulkijat etsimään omaa polkuaan rauhassa. Tietoisena siitä, että päivänä minä hyvänsä tuon polun kulkija kaivaa repustaan sen pienen valonsäteen siemenen istuttaen sen omaan sydämeensä löytääkseen sieltä kirkkaan valon, joka puolestaan jonain päivänä voi viitoittaa tietä muille eksyneille. Ainoastaan täydellisessä pimeydessä huomaa valon merkityksen. Yksinäisimpänä hetkenä sen antaman lämmön. Sillä hetkellä ymmärtää, että tuo valo on kulkijassa itsessään. Että ainoastaan kulkija itse voi valaista omaa polkuaan.

Valonkantajat tulevat elämääsi herätelläkseen elämän sinussa. He poistuvat elämästäsi juuri oikealla hetkellä, sillä viisas valonkantaja tietää kyllä, milloin on tehnyt voitavansa. Valoa ei voi siirtää ihmiseltä toiselle vaan jokaisen on löydettävä oma sisäinen valo pimeytensä ja yksinäisyytensä keskeltä. Valonkantajan voima ei ole niin mahtava, että se voisi muuttaa kenenkään elämää vaan muutos lähtee aina kulkijasta itsestään. Pienin askelin, tuon valonsäteen voimalla, jonka kulkija on saanut osakseen. Taistellen itse omia varjojaan vastaan, sillä niin valonkantajakin on joskus tehnyt.

Valonkantaja on kohdannut rakkaudessa suurinta. Valonkantaja on jätetty yksin taistelemaan omia varjojaan vastaan. Päästen pienin askelin perille löytääkseen valon itsessään. Onnen itsessään. Rakkauden itsessään. Ne kaikki ovat meissä jokaisessa – toinen voi vain herätellä meidän tietoisuuttamme niiden olemassaolosta. Luoden uskoa, että jokainen voi löytää ne taistelemalla – taistelemalla varjojaan; pelkojaan vastaan. Selättämällä varjon kerrallaan omasta elämästään. Ottamalla vastuun omasta tuskastaan tartuttamatta sitä kanssaihmisiinsä. Tie on raskas ja pitkä, mutta välttämätön mikäli halajaa ikuisen valon valaisevan ainutlaatuista elämäänsä – nyt ja ainiaan.

Yö: Päivänsäde & menninkäinen