Tarina nimeltään Elämä

”Valon Soturi tietää, että tietyt hetket toistuvat. Hän näkee usein edessään samat ongelmat ja tilanteet joihin on törmännyt jo aikaisemmin, ja silloin hän masentuu. Hän ajattelee, ettei pääse eteenpäin elämässään, koska samat vaikeudet ovat taas vastassa. ’Olen kokenut jo tämän’, hän valittaa sydämelleen. ’Niin oletkin’, sydän vastaa. ’Muttet ole päässyt koskaan sen yli.’ Silloin Soturi ymmärtää, että toistuvilla kokemuksilla on yksi ainoa tavoite: niiden tarkoituksena on opettaa hänelle sellaista mitä hän ei halua oppia.”

-Paulo Coelho: Valon Soturin käsikirja-

Tunnen kuinka valonsäde kolkuttelee sieluni portilla. Se etsii säteen mentävää aukkoa, mutta sielunkantaja ei ole antanut sille mahdollisuutta. Sielunkantajan vahva mieli pyrkii vartioimaan sielunporttia kaikin keinoin. Se ei halua päästää valosädettä sielunportista sisään, sillä se olisi vanhan mielen kuolema. Vanha mieli lähettää sielunkantajalleen edelleen käskyjä miten hänen tulisi ohjailla valoa kantajassaan. Mieli pyrkii taukoamatta manipuloimaan sielunkantajaansa toimiakseen haluamallaan tavalla. Tavalla, jolla se on aina toiminut. Tavalla, joka on juurtunut sielunkantajaansa syvästi.

Sielunkantajan tahto on niin vahva, että mielen on annettava hiukan löysiä sielunkantajalleen löytää uusia tapoja lähestyä sielunsa porttia ja tapahtumia elämässään. Uusia, ennen kokemattomia tapoja, joiden avulla sielunkantaja yrittää löytää yhteyden oikean ja väärän välillä. Reittejä, joita pitkin sielunkantaja yrittää kulkea lähemmäksi valoa. Ymmärtämättä, että mieli on kuin vankila, jota kuunnellen ei pysty olemaan sitä, mitä hän syvällä sielussaan on. Muutos on kuitenkin välttämätön, sillä viisas sielunkantaja ymmärtää, että vanhalla mielellä ei ole mitään virkaa.

Taitava sielunkantaja osaa manipuloida mieltään mukautumaan käyttäytymismalliin, jonka olemassaoloon sielunkantaja itse uskoo. Taitava sielunkantaja tietää totuuden ja osaa erottaa oikean väärästä. Vanha mieli on kuitenkin edelleen vahva ja pyrkii taukoamatta nostattamaan vanhoja kaavoja esiin sielunkantajan toimintamallissa. Bumerangi-ilmiö on käynyt jo liiankin tutuksi. Silloin sielunkantaja ymmärtää, että on uskallettava kurkistaa vieläkin syvemmälle sieluunsa nähdäkseen totuuden. Jatkaakseen matkaansa eteenpäin palaamatta jälleen uudelleen lähtöruutuun.

Minä olen tarinankertoja. Olen pyrkinyt tarinoideni avulla käsikirjoittamaan omaa elämääni ja muidenkin siinä ohella. Kyllähän minä tiedän paremmin. Olen onnistunut osittain manipuloimaan omaa mieltäni ja taistelemaan aikaisempia kaavoja vastaan odottaen tuloksia. En ole ollut tässä tarinassani yksin, sillä minulla on ollut uskomattoman ihania matkakumppaneita; sielunkumppaneita, jotka ovat kertoneet heidän tarinaansa. He tarinoineen ovat olleet osa minun tarinaani. Olemme matkanneet yhteistä polkua kuitenkaan onnistumatta yhteensovittaa nuita kahta ainutlaatuista tarinaa. Olen luullut, että jossakin on valmis tarina, joka sopisi täydellistymäksi omalle tarinalleni. Olen illusioinnut ihannetarinan ja pyrkinyt yhdistämään nuo kaksi erillistä tarinaa yhdeksi tarinaksi. Meidän tarinaksi.

Jo pienestä tytöstä saakka minun on pitänyt osata osoittaa olevani osaava ja vahva nainen. On pitänyt osata hakea hyväksyntää luullen siten löytävänsä totuuden itsessään. Se kuinka olen jo pienestä tytöstä saakka pyrkinyt tarjoamaan sitä, mitä itse eniten tarvitsen, tulee nyt entistäkin vahvemmin esille, kun sen uskallan kohdata. Rohkenen sanoa sen ääneen. Se, kuinka menen isäni luo häntä halaamaan, odottaen todellisuudessa, että isäni ottaisi minut, pienen tyttönsä syleilyynsä ja kertoisi minulle rakkautensa. Alitajuisesti kerta toisensa jälkeen toivon saavani vastakaikua milloinkaan saamatta sitä. Kuitenkaan koskaan menettämättä uskoa ja toivoa, että niin tapahtuisi. Siitä minä olen elänyt ja hengittänyt.

Nyt huomaan toistaneeni aivan samaa kaavaa kaikkien kohtaamieni miesten kanssa. Odottaen, että joku huomaisi sieluni syvimmän toiveen. Uskoen ja luottaen, että joku ymmärtäisi, mitä minä tarvitsen. Enhän ole uskaltanut sitä vaatia, koska en ole kokenut ansaitsevani sitä. Mutta nyt asiat muuttuvat. Tiedän, että olen ansainnut rakkautta, välittämistä ja turvaa. Tiedän, että juuri niitä tarvitsen. Tähän saakka olen kieltänyt sen itsessäni vahvan naisen naamio kasvoillani. Olen näyttänyt itsestäni ainoastaan urhean minäni, vanhan käyttäymismallini mukaisesti, joka ei itse tarvitse mitään, kunhan vain saa antaa.

Tänään annan valonsäteelle luvan tunkeutua läpi sieluni portista. Tänään sieluni ja mieleni ovat ymmärtäneet, että yhteistyö on viisautta. Viisaus on yhteistyötä. Tulemista puolitiehen vastaan. Se, joka on kanssani matkaa tehnyt tietää kyllä. Se, mitä minä olen viljellyt, sitä minä haluan nyt niittää. Se, miten minä olen toiminut, sitä minä haluan nyt osakseni saada. Tähän saakka olen puhunut sanoilla, joita olen halunnut itse kuunnella. Olen pyrkinyt todistamaan, että minä olen totta. Että minä olen aito. Että minussa asuu rakkaus. Olen siis etsinyt totuutta, aitoutta ja rakkautta. Olen kohdellut kanssaihmisiäni juuri siten miten minä haluan itseäni kohdeltavan. Nyt olen vihdoin ymmärtänyt, että minun on puhuttava sanoilla, jotka muutkin kuulevat ja ymmärtävät.

Tänään käännän puhtaan sivun elämässäni ja annan tarinani elämän käsikirjoitettavaksi. Päättymättömäksi tarinaksi, jossa ei ole alkua eikä loppua. Annan tuolle tarinalle ainoastaan nimen - Elämä. Luotan syvimpään sieluni ääneen ja pyydän itselleni kaikkea sitä samaa, mitä minä olen valmistautunut antamaan ja ehkä vielä hitusen enemmänkin. Sillä nyt uskallan pyytää. Minun roolini elämäntarinassani on tästä eteenpäin olla feminiininen ja hauraskin nainen, joka on jättänyt taakseen hoivaamisviettinsä. Nainen, joka vastaanottaa ja ansaitsee osakseen vuorovaikutusta, arvostusta, läheisyyttä, turvallisuutta ja rakkautta. Nyt ja ikuisesti.   

Apulanta: Hiekka