Anna hyvän kiertää

Sitten ymmärsin, että totuus on läsnä minussa. Minä en pysty vaikuttamaan totuuteen kenessäkään muussa. Ainoastaan itsessäni. Minun tulee uskoa ja luottaa sisäiseen viisauteeni. Nähdä tapahtumien kulku vain itsessäni ja luottaa siihen täydellisesti. Uskoa, että kaiken tulee mennä ja tapahtua kuten elämä sen minulle tarjoaa.

Minä voin luulla, että se, mitä minä haluan, on oikein. Mutta olen kuitenkin viisaampi ja ymmärrän, että se ei ole niin. Meidän jokaisen on löydettävä oma polkumme ja seurattava sitä valoa, jonka edessämme näemme. Silloin kasvamme niiksi persooniksi joita meidän kuuluu olla. Silloin tavoittelemme omaa unelmaamme. Meillä jokaisella on siihen ainutlaatuinen oikeus. Meidän jokaisen tulee löytää oma tapamme toimia ja elää. Unohtamatta kuitenkaan kunnioittaa kanssaihmisiämme. Vain siten olemme läsnä omassa elämässämme. Vain siten löydämme vapauden. Vapaaehtoisuuden tarttua juuri niihin asioihin, jotka meistä itsestämme tuntuvat tarttumisenarvoisilta, hyvältä ja oikealta. Vain sitä kautta löydämme läsnäolon omassa elämässämme.

On itsekkyyttä vaatia rakkaudelleen vastinetta. Ainoastaan pyyteettömällä rakkaudella osoitat kuinka paljon välität. Vain pyyteetön rakkaus on aitoa sydämenrakkautta. Se luo turvallisuutta. Se luo luottamusta. Aidosti. Se ei tunne pelkoa tai epävarmuutta. Se luottaa omaan voimaannuttavaan voimaansa. Se on onnellinen, kun tietää, että sillä on merkitystä. Me emme voi omalla tahdollamme vakuutta tietävämme paremmin, sillä jokaisen on itse oivallettava mikä kulloinkin on parasta. Luottamalla omaan sisäiseen ääneen. Joka antaa kyllä merkkejä omasta suunnasta – onko se sitten oikea tai väärä.

Pyyteettömyys on vaikea laji. Mutta silloin, kun löydämme sisäisen rauhan ja tasapainon, valon itsestämme, kykenemme täydelliseen pyyteettömyyteen. Huomaat pian, että pyyteettömyydellä on itse asiassa voimaannuttava voima myös sinuun itseesi. Minä luulin, että minun pitää oppia olemaan antamatta mikäli toinen ei halua vastaanottaa kunnes tajusin, että antamisella - pyyteettömällä sellaisella, on suurempi voima kuin osaa aavistaakaan. Minulla on voimaa, jonka voin siirtää omalla olemuksellani ja välittämiselläni kanssaihmisiini. Vihdoin ymmärsin, että tuhoan vain itseäni mikäli minun pitää lopettaa antaminen vaikka en itse saisi mitään. Antamalla palan itsestäni teen tilaa itselleni kasvaa ja kehittyä jälleen. Kasvaa viisaammaksi ymmärtämään mahtavaa maailmankaikkeuttamme.

Meidän materialistisessa maailmassamme on aina vain entistä vähemmän pyyteettömyyttä. Miksi? Sijoitamme itsemme aina etusijalle. Ja niin pitää ollakin silloin, kun olemme heikkoja. Meidän tehtävämme on ensisijaisesti kantaa vastuu itsestämme ja omista voimistamme. Luulemme voimaantuvamme hetkessä, kunnes huomaamme, että omat voimamme eivät kantaneetkaan kuten olimme aluksi suunnitelleet. Huomaamme ottavamme monta askelta taaksepäin omassa voimaantumisprosessissamme. Mutta ei huolta, sillä voima on sinussa itsessäsi. Mikään ei ole mennyt hukkaan. Hidastamalla hiukan huomaat voimiesi palautuvan aina vain nopeammin romahduksen jälkeen.

Meidän energiavarantojemme suurimmat energiasyöpöt ovat tahto elää muita varten, negatiivisuus sekä mennyt elämä. Olemme tietämättämme varastoineet kehoomme negatiivista energiaa. Tuo negatiivinen energia pitää saada purettua ennen kuin pystymme vastaanottamaan positiivista energiaa sen täydessä kapasiteetissaan. Mutta mistä sitten saamme positiivista energiaa? Missä voimme ladata akkujamme positiivisuudella niin ettei se rasita meidän prosessia purkaessamme negatiivista energiaa itsestämme.  Ilman, että voimattoman minän tulee antaa mitään vastalahjaa. Sillä kuten kaikki tiedämme vajaasta akusta virtaa jakaessa, on akku pian tyhjä.

Meidän tulee löytää ne elämisen muodot, joissa voimme positiivista energiaa ladata itseemme samalla säästäen vähäistä energiavarastoamme. Omien voimiemme mukaan. Itselleni ne ovat riittävä lepo, terveellinen ja säännöllinen ravinto, liikunta, pyyteettömät ystävät, elokuvat, musiikki, luonto, leipominen ja tietenkin tämä kirjoittaminen. Uutena muotona, nyt kun olen itse voimaantunut riittävän vahvaksi, on tullut pyyteetön välittäminen lähimmäisistäni, heidän jaksamisestaan ja hyvinvoinnistaan. Heidän kannustaminen, tukeminen ja voimaannuttaminen.

Olen siis tullut elämässäni pisteeseen, jossa voin jakaa positiivista energiaani ladatakseni samalla myös omia akkujani. Omat energiavarastoni eivät ehdy purkaessani positiivista energiaa vaan tuottavat lisäenergiaa omaan olemiseeni. Se on ollut pitkä tie koota itsensä ja tunnustaa itselleen, että antamisella on voimaannuttavaa voimaa sekä saajalle että antajalle. Aikaisemmin koin jopa huonommuutta antamisestani ja kyseenalaistin sen merkityksen. Sillä annoin muille vallan itsessäni ja kuvittelin, että he tietävät paremmin mikä minulle on parasta. Nyt olen kuitenkin tullut tarpeeksi vahvaksi ymmärtääkseni, että en häiritse ketään olemassaolollani. En kyseenalaista enää haluaako toinen vastaanottaa sitä vai ei. Mikäli kohtaan välinpitämättömyyttä en anna sen lannistaa, sillä nyt ymmärrän paremmin, että se ei ole oikeasti välinpitämättömyyttä vaan se on energiavarastojen tyhjäkäyntiä.

Miksi en siis antaisi mikäli minulla on annettavaa luottaen, että jonakin päivänä se kantaa hedelmää kyllä. Miksi en siis jakaisi omaa voimaani, kun minulla sitä on ja auttaisi kanssaihmisiäni löytämään takaisin heidän omansa. Olenhan itsekin joskus ollut heidän asemassaan. Välinpitämätön ja väsynyt. Energiavarastot tyhjillään. Silloin olen kohdannut ihmisiä, jotka ovat rakastaneet minua tarpeeksi välittääkseen. Antaakseen palan itsestään juuri minua varten, saadakseni kerättyä voimani takaisin. Ilman, että he olisivat odottaneen siitä koskaan vastalahjaa itselleen. Nyt tänä päivänä nuo ihmiset ovat sydänystäviäni, koska he ovat paikkansa ansainneet sydämessäni vilpittömällä pyyteettömyydellään. Pyyteettömällä rakkaudellaan. Anna hyvän kiertää – niin minäkin teen.   

Aikamatka menneisyydestä tulevaisuuteen

Istun junassa. Vietän viimeistä päivää tällä ainutlaatuisella vuosikymmenelläni. Olen matkalla tapaamiseen. Perhoset mahanpohjassani lyövät leikkiä. Telmivät levottomasti. En muista aikaa kun minua on jännittänyt näin. Tapaaminen itsessään ei minua hermostuta. Mitä tapaaminen tuokaan mukanaan saattaa muuttaa elämäni täydellisesti. Kamppailen mielessäni mahdollista askelta, jota olen ottamassa. Tai pikemminkin harppausta. Hyppyä tuntemattomaan. Ehkä jopa oman mukavuusalueeni ulkopuolelle. En voi tietää onko päätös, mikäli sen aika tulee, väärä tai oikea. Minun on vain luotettava, että sisäinen ääneni kertoo minulle, mitä minun tulee päättää kun aika on. Onko tuo loikka tulevalle vuosikymmenelle? Suunnannäyttäjä tulevaisuudelleni? Tulevaisuudelleni, jossa elän todeksi omaa unelmaani.

Maisemat vilisevät silmissäni ohikiitävinä hetkinä. Yritän rentoutua musiikin tahdissa. Pian ajatuksiini tunkeutuu tuttuja kasvoja lapsuudestani. Näen äidin. Näen isän. Aivan kasvojeni edessä. Heistä huokuu rauha ja tasapainoisuus. Yritän nähdä selkeämmin. Pian kyyneleet valuvat noroina poskiani pitkin. Yritän pidätellä kyyneleitäni, mutta huomaan, että kyyneleet valuvat vain vuolaampina, mitä enemmän yritän taistella niitä vastaan. Tunteeni on jokseenkin epätodellinen. Mieleeni hiipii suunnaton melankolia, hitunen pelontunnetta sekä hitunen onnentunnetta samanaikaisesti. Tunnen sisälläni kuinka äitini ja isäni saavat uuden muodon edessäni. Olenko viimeinkin saanut katkaistua napanuoran lapsuuteeni säilyttäen kuitenkin iloiset hetket muistoissani. Tunnen suunnatonta ylpeyttä vanhemmistani.

Niistä arvoista, jotka he ovat minuun juurruttaneet. Niistä elämänneuvoista, joilla he ovat minut elämääni evästäneet. Tunnen kuinka he katsovat minua ylpeydellä sinä persoonana kuka minusta on ajan tuoksinnassa jalostunut.

Tunnen ylpeyttä rohkeudestani ja vahvuudestani pärjätä omassa elämässäni. Siitä olemisesta ja niistä arvoista, joilla elämääni elän. Näen silmissäni lapsuuteni ja nuoruuteni vilisevän pikakelauksella ohitse. Tuo itsetuntoa vailla oleva tyttönen on vuosien saatossa jalostunut olemaan vahvasti läsnä omassa persoonassaan. Omassa elämässään. Muistan tuon pienen tytön täynnä pelkoa siitä, kuka hän on. Saan vieläkin otteen tunteeseen nuoruudestani, kun tuntui, ettei kukaan ulkopuolinen välitä. Ei hyväksy minua itsenäni. Tuo tyttönen tunsi valtavaa epävarmuutta omassa olemisessaan. Tänään tunnen olevani väkevästi juuri sama persoona, joka oli tuolloin tuon pienen tytön ruumiissa. Tuolloin se tyttö ei uskaltanut luottaa tunteeseensa, sillä maailma hänen ympärillään kertoi omaa tarinaansa. Eikä hän voinut tietää. Tänään tuo pieni tyttönen on kasvanut kypsäksi naiseksi ja uskaltaa luottaa. Luottaa, että kelpaa maailmalle juuri omassa ainutlaatuisessa persoonassaan.

Tuon junamatkan aikana luovuin vuosikymmenistä, jotka ovat kantaneet minua tähän päivään saakka. Olen kiitollinen kaikesta, jota elämä on minulle tarjonnut ja eritoten niistä vastoinkäymisistä ja koettelemuksista, jotka mennyt elämäni on eteeni tuonut. Sillä ainoastaan niiden avulla minä olen jalostunut kypsäksi persoonaksi ja ennen kaikkea naiseksi, joka uskaltaa elää rohkeaa elämää. Aidosti sydämellään. Tuo mennyt aika on luonut perustan tulevaisuudelleni. Kaikki ne lukemattomat vastoinkäymiset ja koettelemukset ovat nyt nivoutuneet suureksi lankakeräksi, jonka aion uusiokäyttää kutoakseni tulevaisuuteni elämänpirtaa.

Nyt siirtyessäni elämässäni seuraavalle vuosikymmenelle kannan mukanani tuota lankakerää vaalien sitä. En anna langan katketa, sillä se lanka on kultaakin arvokkaampaa. Se on kaikki mitä minussa on. Se on kaikki, millä todellisuudessa on merkitystä. Aion kutoa siitä suuren villahuovan, joka suojelee minua, läheisiäni ja kanssaihmisiäni. Sen huovan alle on turvallista käpertyä piiloon julmaa maailmaa. Tuota huopaa koristaa lukemattomat timantit, jotka muistuttavat minua menneen elämäni iloista, onnistumisista ja onnenhetkistä. Jokainen timantti heijastaa tulevaisuudelleni enemmän valoa ja säteilyä. Mutta enhän olisi minä, jos en soisi sitä kaikkea myös kanssaihmisilleni. Joten tiedä, että huopani alla on tilaa jokaiselle, joka vierelläni haluaa kulkea.

Nyt siirtyessäni uudelle vuosikymmenelle voin kertoa olevani rohkea, itsenäinen ja vahva nainen. Tunnen ajoittain pelkoa, mutta se kuuluu asiaan. Minä voitan pelkoni ja uskallan elää omassa elämässäni. Uskallan kannustaa kanssaihmisiäni elämään elämäänsä ilman vihaa ja katkeruutta. Minä voin tänään kertoa valinneeni elämäni suunnan jo hyvin varhain, mutta pelko on pidätellyt minua. En ole uskaltanut elää itseni näköistä elämää. En ole uskaltanut unelmoida suuria. En tiennyt mihin minusta on ennen kuin aloin tutkimaan itseäni ja kanssaihmisiäni ympärilläni ymmärtäen, että vain taivas on rajana meidän unelmillemme. Ei ole oikeaa tai väärää tapaa elää elämäänsä, kunhan vain uskaltaa luottaa oman sydämensä ääneen.

Tänään voin kertoa, että en tunne pelkoa päättämättömyydestäni. Uskallan päättää kun aika on. Tänään voin kertoa, että tunnen suurta iloa itsessäni. Onnea olemisessani. Minä olen etsinyt ja löytänyt sen, mikä on ollut koko ajan minussa itsessäni. Nyt voin turvallisin mielin jättää menneisyyden taakseni ja siirtyä tulevaisuuteeni hymy kasvoillani. Hymy koko olemuksessani. Annan tänään luvan sisäisen aurinkoni loistaa täydessä loisteessaan - koko maailmalle.

Toivon sydämestäni, että se loiste kantaa kauas. Maailmanääriin. Universumin ulkopuolelle. Toivon, että kanssaihmiseni saavat siitä tarvitsemaansa elämänvoimaa. Elän tässä pienessä mökissäni yksinkertaista elämääni, joka on kaikessa mukavuudessaan aivan ainutkertaista. Elä sinäkin. Hyvästele menneisyys ja toivota valo tervetulleeksi elämääsi. Löydä ikuinen aurinko ja sen loiste – sinusta, itsestäsi. Ja anna sen valaista ainutlaatuista universumiamme. 

Celine Dion: A new day has come

Sadonkorjuun aikaan

Olen nyt pitkäjänteisesti ja kärsivällisesti rakentanut pohjaa tulevaisuudelleni. Olen tehnyt paljon alustusta ja heitellyt monia verkkoja vesille. Huomaan yht’äkkiä olevani tilanteessa, josta joskus vain haaveilin. Joka joskus tuntui jopa saavuttamattomalta. Olen ottanut pieniä askeleita. Ja välillä suuriakin askeleita. Ennen kaikkea olen toiminut kaikissa toimissani hyvin määrätietoisesti ja kärsivällisesti. Vihdoin joku on kiinnostunut ottamistani askeleista. Olen siis tulossa pisteeseen, jossa kulminoituvat pitkäaikaiset haaveeni yhdistää elämäni eri osa-alueita yhtenäiseksi kokonaisuudeksi.

Jokin kumma on kuljettanut minua kuin varkain. Se kumma on ollut alitajuntani, joka on ruokkinut unelmaani. Kuljettanut minua pisteestä toiseen. Paikasta toiseen luoden pohjaa sille kokonaisuudelle, joka nyt on edessäni. Olen elänyt täysin intuitiollani antaen alitajunnalleni positiivisia signaaleja kehitellä suurempaa kokonaisuutta, jossa voin yhdistää monia eri osaamisalueitani. Käyttää täyttä kapasiteettiani tehden työtä, josta nautin ja jonka tunnen antavan merkityksen elämälleni.

Mikään ei ole ollut turhaa, kuten ajatusmaailmaani kuuluu. Jokainen askel, jokainen projekti, jokainen kohtaaminen on vienyt minua lähemmäksi unelmaani. Kun kuljemme unelmaamme kohden saattaa tie näyttää melko lavealtakin. Kaikkea kannattaa ja pitääkin kokeilla, sillä muuten ei tiedä, mikä on itseään varten. Mikä on osa unelmaa. Pikkuhiljaa eliminoidaan toimimattomia kaavoja toimintakentästä tehden tilaa uusille malleille, jotka vähitellen mukautuvat vanhaan toimintakenttään muovaten kokonaisuutta eheämmäksi. Jalostaen unelmaa. Pikku hiljaa olen löytänyt näkökenttääni kaukaisen visioni eläen päivä kerrallaan lähemmäksi unelmaani. Visio siintäen aina vain kirkkaampana ja kirkkaampana edessäni.

Olen tunnollisesti hoitanut kylvötöitä. Olen varjellut omia visioitani haukan lailla. Olen kärsivällisesti odottanut, että siemenet alkavat itämään ja sato kypsymään. Olen onnistunut lannoittamaan ja kastelemaan viljelmiäni sopivassa suhteessa. Olen uskonut ja luottanut. Olen käyttänyt itsekkäästi kaiken liikenevän energian saadakseni viljelmäni kasvamaan.

Mutta mitä käykään, kun tulee sadonkorjuun aika. Kun sato on edessäni ja pitäisi alkaa niittotyöt? Olenko niin orientoitunut hoivaamaan viljelmääni, että en raaskisikaan alkaa niittotöihin. Kuinka paljon sadosta maksetaan? Riittääkö korvaus? Joudunko luopumaan viljelmästäni, joka on ollut minulle kuin pieni lapsi. Jota olen hoivannut ja kasvattanut. Olenko valmis luopumaan vapaudestani tullakseni osaksi yhteiskunnan koneistoa? Olenko valmis tuottamaan sieluni tuotoksia paineen alla. Säännöllisesti.

Olenko tottunut liian helppoon elämään elää ilman rajoituksia? Vaikka tiedän, että tarvitsen rajoja ja rutiineja tunteakseni itseni vahvaksi ja eläväksi. Olenko alkanut epäilemään itseäni ja kykyjäni juuri sillä hetkellä kun toiminnan aika olisi? Pelkäänkö, että iso paha maailma ottaa hyödyn rehellisyydestäni ja kompastun omaan aitouteeni. Toisaalta uskon vahvasti ihmisen rehellisyyden ja aitouden kantavan hedelmää, mutta olenhan aikaisemminkin kompuroinut ja pudonnut sudenkuoppiin. Mutta olenko tänään kenties viisaampi uskomaan ja luottamaan, että aitouttani ei käytetä hyväksi.

Kun toiminnan aika tulee, ihminen alkaa epäröimään, sillä silloin on jo niin lähellä unelmaansa, että menettää selkeän näkyvyyden. Alkaa epäröimään, koska edessä on hyppy tuntemattomaan. Uskallanko sittenkään luottaa omaan visiooni? Onko se todella sitä, mitä elämältä haluan. Kantaako se? Olenko valmis tekemään uhrauksia unelmani eteen. Sehän on selvää, että elämä ei jatku samanmoisena kuin aika ennen unelman täyttymystä.

Ei ehkä nähdä selkeästi, mitä kaikkea tuo uusi aika tuo mukanaan. Uusia mahdollisuuksia ainakin. Kukaan tai mikään ei voi viedä ihmisestä sitä, mikä on ihmisessä itsessään. Jokainen itseään rakastava ihminen tekee päätöksiään ainoastaan itseensä ja omaan olemiseensa luottaen. Selvää on, että kompromisseja on tehtävä toisten kanssa elettäessä. Pitää asettaa arvot uudelleen suurennuslasin alle ja miettiä tarkasti missä vaiheessa oman elämänsä arvot sillä hetkellä makaavat. Onko olemassaolevien arvojen välissä tilaa uudelle. Tehdä päätöksiä niiden pohjalta aloittaakseen jotakin uutta.

Epäröinti kuuluu asiaan, sillä sillä tavoin voi varmistua siitä, että on menossa oikeaan suuntaan. Epäröinnin tarkoituksena on perehdyttää ihminen vielä kerran juurta jaksain asiaansa. Luoda sisäistä luottamusta ja uskoa toiminnan hetkellä. Tukea päätöksenteossa. Sen tehtävänä on antaa uutta erilaista voimaa kantajalleen. Nyt unelmoinnista realistiseen toteutukseen. Ladata motivaatiota katsoa vieläkin kaukaisempaan. Epäröinti kuuluu terveeseen elämänhallintaan. Pitää kuitenkin uskaltaa tehdä aina päätös suuntaan tai toiseen eikä vain jäädä epäröimään.

Moni uskaltaa kyllä unelmoida, mutta uskaltaa elää unelmaansa vaatii jo suurista suurinta rohkeutta. Se vaatii toimintaa. Vain voittamalla omat pelkonsa ja uskomalla täydellisesti itseensä ja asiaansa voi elää unelmaansa todeksi, kun sen aika on. Vain elämällä elämäänsä täysillä voi saavuttaa sitä, mikä monella jää vain ikuiseksi unelmaksi. Mutta muista, että kaikkeen tekemiseen pitää sitoutua täysillä. Pitää pitää näkymä mielessään kristallinkirkkaana ja tehdä paljon ja paljon työtä elääkseen unelmaansa. Mutta se vaatii aikaa. Se vaatii uhrauksia. Saadakseen jotakin on myös itse oltava valmis antamaan. Tekemään kompromisseja. Oltava valmis menemään puolitiehen vastaan. Kuten kaikessa toisten ihmisten kanssa elettäessä.

Tunteiden karuselli

Aito tunneihminen, joka osaa käsitellä tunnemaailmaansa elää täysillä tunteeseensa luottaen. Vahva tunneihminen ymmärtää tunnemaailmaa keskivertoa paremmin. Se ymmärtää, että tunteet eivät ole säädettävissä. Se ymmärtää mikäli sille puhutaan. Se ymmärtää mikäli toinen ei koe samaa tunnetta itsessään. Se osaa käsitellä tunteiden tuoman surun ja jatkaa jälleen matkaansa surutyön tehtyään. Se kykenee nousemaan takaisin omille jaloilleen seisomaan. Se ei katkeroidu. Se uskaltaa jälleen rakastaa kerättyään särkyneen sydämensä sirpaleet.

Mikäli tunneihminen katkeroituu kuolee hänen koko lämminhenkinen tunnemaailmansa. Kuolee hänen koko olemuksensa. Valoisa ja aurinkoinen persoonansa. Tunneihminen on tietoinen vahvasta tunnemaailmastaan ja elää täysillä sydämensä viitoittamaa tietä. Hän uskaltaa heittäytyä tunteeseen ja uskoo tunteensa voimaan. Minun mielestäni se on ihailtavaa. Mutta olenhan itsekin sellainen, joten pystyn luonnollisesti ymmärtämään vahvan tunnemaailman olemassaolon. Tietenkin siitä seuraa, että vahvasti tunteellaan elävät kohtaavat usein sydänsuruja ja särkevät sydämensä ehkä useammankin kerran matkansa varrella. Mutta he uskaltavat elää ainutlaatuista elämäänsä. He uskaltavat rakastaa täysillä.

Olen usein kyseenalaistanut kuinka monta kertaa päätään pitää hakata seinään ennen kuin oppii ja tajuaa. Olen ollut jopa vihainen itselleni miksi en osaa olla tunteettomampi ja katkaista tunnesiteitäni tarpeeksi ajoissa. Ei se niin helppoa ole. Minun pitää oppia lukemaan merkkejä vieläkin tarkkanäköisemmin. Minun käsittelyprosessini toistaa aina samaa kaavaa. Ensin ymmärrän ja uskon. Uskon, että myös toisessa elää tunteet minua kohtaan. En halua antaa periksi tai luovuttaa. Luen epäsuoria merkkejä olemassa olevasta rakkaudesta, josta minulla ei kuitenkaan ole mitään varmuutta tai todisteita. Minä kerta toisensa jälkeen kuvittelen olevani poikkeuksellinen nainen sääntöjen keskellä.

Elänkö siis illuusiomaailmassa rakkaus polttoaineenani? Aika kuitenkin tekee jossain vaiheessa tehtäväänsä ja minun on vain hyväksyttävä, että rakkauteni ei saanutkaan toista lentämään kanssani. Joudun työstämään prosessia hyvin pitkään ja hartaasti. Useimmiten luulen olevani jo asian yläpuolella kun jokin tapahtuma jälleen nostattaa tunteeni pintaan. Tunneside katkeaa yleensä jonkin ulkopuolisen tekijän tai merkin toimesta, joka auttaa minua katkaisemaan tunnesiteeni lopullisesti.

Miehet eivät tunnu ymmärtävän kuinka vahvoja tunnesiteitä he jälkeensä jättävät. Ymmärtääkseni naisen tunneside muodostuu nopeammin ja siitä syystä nainen särkee sydämensä herkemmin. Minä en voi lämpimässä sydämessäni ymmärtää miksi minua ei haluta ymmärtää. Onko se vain pelkoa? Meidän pitäisi olla rehellisiä ja avoimia toisiamme kohtaan sillä ilman sanoja ei ole puhetta. Ilman puhetta tunteet kuolevat sydämestä pikkuhiljaa. No sehän varmasti on tarkoituskin, mutta epäselvät asiat jättävät kuitenkin arpia sydämiimme. Joka kerta.

Miten kummassa me ihmiset oppisimme tuntemaan empatiaa. Miten kummassa me ihmiset oppisimme olemaan rehellisiä ja avoimia toisillemme. Pienempi paha olisi sanoa suoraan asioista kuin jättää taakseen puhumattomuutta ja selvittämättömiä asioita. Vaikka sitten toista loukkaisikin omalla rakkaudettomuudellaan. Näin säästyttäisiin avohaavoilta.

Kun emme tunnista itseämme emme pysty tunnistamaan myöskään muita. Pelko elää meissä tehden meistä vieläkin epävarmempia siitä keitä olemme ja mitä haluamme. Jopa minä pelkään itseäni aika ajoin. Tunnen edelleen epävarmuutta omasta avoimuudestani ja rehellisyydestäni. Pelkään karkottavani ihmiset läheltäni olemalla aito ja rehellinen itseni. Kuten on käynyt jo liian monta kertaa. Pelkään, että maailmasta ei löydy yhden yhtä miesolentoa, joka pystyy koskaan kohtaamaan todellisen aidon minäni. Tuo pelko on juuri jäämistöä lähimenneisyyteni selvittämättömistä asioista, lukemattomista lupauksista ja puhumattomuudesta. Hylkäämisestä, joka on langennut osakseni. Kerta toisensa jälkeen. Enkä minä ole vieläkään oppinut. Joten työstettävää riittää ja sitä aina vain riittää.

Rakkaudessa tunnen olevani heikoilla vaikka se pitäisi olla minun vahvuusaluettani. Rakkaus on kiusannut minua maailmassani eniten. Tuntuu etten kylliksi pysty työstämään sitä, sillä vanhat selvittämättömät asiat vellovat vieläkin sisälläni. Se on pakottanut minut kyseenalaistamaan omaa olemistani. Miksi en voi vain luottaa sen voimaan. Miksi en uskalla jättää rakkauttanikin elämänvirran vietäväksi? Olenhan tuli-ihminen. Minä saan elinvoimani rakkaudesta ja minä kaipaan sitä elämääni. Ilman rakkautta en koe olevani eheä. Ilman rakkautta en loista täydessä persoonassani.