Aurinko paistaa lämpimästi ikkunastani sisään. Tunnen sen säteiden hivelevän ihoani. Istun ja yritän saada otteen keväästä ja auringon suomasta lämmöstä. Mieleni on tyyni ja sieluni vapaa. Tunnen pettymystä sisimmässäni, mutta tuo tunne ei saa minusta enää otetta kuten aikaisemmin. Tunnen samanaikaisesti mielihyvää, sillä tiedän kuinka vahva olen. Olen päästänyt irti, olen päästänyt menemään. Olen siis saavuttanut jotakin, jonka eteen olen tehnyt kovasti töitä. En enää anna pettymysten sammuttaa sisäistä aurinkoani.
Katson edelleen ulos ikkunastani. Aurinko paistaa vieläkin kirkkaammin paljastaen kaiken lian ja pölyn, mutta en välitä. Myös luonto on likainen ja pölyinen, mutta silti niin kaunis. Auringolla on valtava merkitys elämässämme. Se valaisee. Se lämmittää. Se toimii luonnon kasvuvoimana ja ihmisten polttoaineena. Mitä tapahtuisi, jos maailma myrkyttäisi sen ja värjäisi sen mustaksi? Mitä tapahtuisi, jos emme enää pääsisi nauttimaan sen luomasta vehreydestä ja väreistä? Mitä tapahtuisi, jos aurinko kuolisi eikä se enää koskaan nousisi? Maailma tuhoutuisi. Niin tärkeä se meille on.
Kuuntelen ihmisten tarinoita ja kaikki tarinat toistavat samaa. Antajat jatkavat antamistaan ja ottajat ottavat kyseenalaistamatta mitään. Antajat väsyvät ja ottajat syyllistävät heikkoudesta eivätkä ymmärrä väsymisen todellisia syitä. Murheellisten maailma. Petettyjen valtakunta. Olen ollut estradilla pelkäämättä mitään ja luottaen elämään. Tajuamatta kuitenkaan mitä esiripun takana tapahtuu. Olen uskonut. Olen luottanut. Milloin me heräämme tästä painajaisunestamme. Milloin me ymmärrämme, että aurinko on meidän kaikkien etuoikeus. Milloin me ymmärrämme, että elämä on sekä antamista että saamista - yhdessä.
Aurinko on valtakuntamme ainoa pelastaja. Me näemme auringossa usein vain sen välillisen vaikutuksen; pölyn ja lian, joka aiheuttaa meille mielipahaa ja huolta. Pelkäämme auringon paljastavan meidät kuten se paljastaa pölyn ja lian. Katsoessamme pölyn ja lian läpi aurinkoon, voimme nähdä sen voiman, jota se tarjoaa meille joka ikinen päivä, kun se sallii meille näyttäytyä. Ainoastaan sillä on todellista merkitystä.
Yritän hyväksyä maailmaa sellaisena kuin se on ja osoittaa rakkauttani universumille niin hyvin kuin osaan, mutta silti päälleni sataa taukoamatta. Olen ymmärtänyt, että sisäisen aurinkomme paljastuttua meitä varjostaa huoli. Yritämme loistaa aina vain kirkkaammin ja kirkkaammin, mutta silti maailma näkee meistä kuitenkin usein vain lian ja pölyn. Ei sillä, kuinka kirkkaasti loistamme ole oikeasti mitään vaikutusta, kunhan vain loistamme. Vain sillä on merkitystä, että maailma herää ja on valmis ottamaan tuon loisteen vastaan.
Vain se, joka näkee auringon todellisen voiman voi nähdä myös ihmiskunnan sisäisen loisteen. On hyväksyttävä, että toiset näkevät vain välillisen merkityksen eivätkä aurinkoa itseään. Silloin se toimii kuin peili, josta tarkkailija voi tarkkailla omaa sisintään. Eikä toki ole auringon syy, ettei se pysty miellyttämään meitä kaikkia vaikka se kuinka kirkkaana loistaakin. Ei ole auringon syy ettei sitä nähdä vaan niiden, jotka eivät halua nähdä sitä. Herää unestasi ja katso ympärillesi. Näe auringon todellinen kauneus. Näe auringon todellinen voima.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti