Veteen piirretty viiva

Olen ajelehtinut ulapalla jo kyllin pitkään. Olen tuntenut itseni kadotetuksi, petetyksi ja jopa hulluksi aika ajoin. Olen etsinyt totuutta, jonka olemassaolon tiedän olevan. Olen kohdannut hurjasti esteitä matkani varrella ja olen joutunut pettymään enemmän kuin koko aikaisemman elämäni aikana yhteensä. Mutta mikä tärkeintä, olen elänyt. Rakkauttani, rehellisyyttäni ja ystävällisyyttäni on pilkattu. Lupauksia on rikottu enemmän kuin laki sallii. Olen sen itse sallinut, mutta vain etsimällä voi löytää. Joka ei tee virheitä ei koskaan ota riskiä löytää elämäänsä.

Tuntuu, että uusi hyökyaalto iskee aina juuri kun on viimeisillä voimillaan saanut itsensä pinnistettyä kuivalle maalle hetkeksi huilimaan. Tuntuu kuin olisi lähtenyt saavuttamaan niin suurta unelmaa, että sen saavuttamiseksi ei edes yksi ihmiselämä riitä. Matkani edetessä tuntuu, että vastoinkäymisistä tulee aina vain suurempia mitä pidemmälle matkaani kuljen. Tuntuu, että pian maailmasta loppuu ihmiset, jotka ymmärtäisivät, mitä teen ja mistä puhun.

Vaikka kuinka katson ympärilleni ja näen maailmani kauneuden ja täydellisyyden, ei se riitä. Vaikka kuinka yritän pyyteettömästi suhtautua maailmaa kohtaan, en siltikään usko, että olen pyyteetön, sillä aika ajoin kiukku ja jopa viha täyttävät sisimpäni, kun en itse saakaan samanlaista pyyteetöntä rakkautta ja välittämistä osakseni. Hyödyttääkö miten itse elämääni elän tai kanssaihmisiäni kohtelen, jos itse saan osakseni vain välinpitämättömyyttä ja laskelmointia. Nyt riittää jo!

Tiedoksi vain maailma, minä alan tarkkailla entistä tarkkanäköisemmin kehen voin luottaa ja kehen en. Minä annan kyllä pyyteettömästi, kun antamisen aika on. Pyyteettömyys kuitenkin loppuu ymmärtääkseni siinä hetkessä, kun sanon ääneen, että myös minä haluan saada. Haluan saada, sillä ihminen on luotu sellaiseksi. Ihminen tarvitsee kannustusta, tunnustusta ja hyväksyntää. Niin, se on kuulkaas niin, että elämä on sekä antamista että saamista. No nyt ajattelet ’lakkaa antamasta tyttö hyvä’! Ei huolta, kyse taitaa kohdallani olla jälleen kerran vain yhden robotinosasen uudelleenohjelmoinnista uuteen ymmärrykseen. Tulee siis tässäkin aiheessa jälleen aika, että voin täydellisen rentoutuneena nojautua keinutuolissani taaksepäin luottaen, että se kantaa kyllä.

Samaa voisi sanoa, että lakkaa rakastamasta tai ole kärsivällinen. Missä menee raja minkäkin kanssa. Olla kärsivällinen rakkaudessa? Tai lopettaa rakastaminen kunnes sen aika on. Olla kärsivällinen kunnes. . .niin, missä menee raja? Rajaa ei ole. On vain alistuttava vieläkin kärsivällisempien tahtoon. Mikäli rakastaa ja rakkauden aika ei vielä ole, niin onko mitään muuta vaihtoehtoa? Ei, on vain pyrittävä olemaan ja hyväksymään tilanne vaikka itseen sattuu kuinka. Ei rakkautta voi laittaa syrjään odottamaan päivää parempaa. Se joko on tai sitä ei ole. Toisaalta ymmärrän täysin myös rakkaudenpelon – mitä useammin sydämensä on avannut ja haavoittanut, sen vaikeammaksi sydämen avaaminen uudelleen aina vain käy.

Haluaisin antaa kuitenkin yhden kultaisen neuvon koko universumille. Älä ikinä pilkkaa rakkautta. Sillä rakkaus on hyvin haavoittuvainen vaikka sydän ei haavoilla olisikaan. Uskon, että sen hetkellinen kieltäminen voi jopa vahvistaa sitä, mutta sen pitkäaikainen kieltäminen on kidutusta eikä kenenkään pitäisi kokea sitä – ikinä. Kuka kieltää rakkauden, se kieltää elämän. Tiedän, että en ole yksin kipuni kanssa. Meitä on tuhansia ja tuhansia naisia, jotka kokevat samoin. Me naiset olemme niin altavastaajina tässä rakkauden valtapelissä eikä me muuta voida. Mutta tiedoksi miehet, naisia sattuu. Niitä sattuu ja kovaa. Naiset haluavat jälleen olla heikkoja ja haluavat suojelua ja turvaa. Mitä tekee mies, juoksee itse karkuun ja välttelee vastuunottoa. Mies, nyt on aika herätä ja ottaa miehen valtikka omaan kultaiseen käteen, siihen, mihin se kuuluu.

Sanotaan, että onnellisuuteen ei tarvita mitään ulkopuolisia tekijöitä. Kaikki on meissä itsessämme. Totta. Rakkaus, onnellisuus, ajatukset, tunteet,teot ovat meissä itsessämme. Me pystymme itse tekemään maailmastamme onnellisen. Me pystymme itse jakamaan rakkauttamme kaikille sitä tarvitseville ja vieläpä pyyteettömästi. Mutta sydämenrakkaus on jotakin erilaista. Sydämenrakkautta meidän kaikkien tulee halajata. Sydämenrakkaudesta me saamme sen puuttuvat palasen ja puuttuvan voiman, joka tekee meistä eheän. Sydämenrakkauden piiriin kuuluvat kaikki ne ihmiset, jotka ovat sydämissämme paikkansa ansainneet.

Lopuksi vielä hyödyllistä tietoa perinteisestä sukupuoliroolijakaumasta. Itse ainakin olen kovasti yrittänyt opetella omaa rooliani olla nimenomaan nainen - eikä liene mikään salaisuus, että olen itse vahvana, ulospäinsuuntautuneena ja hyvin itsenäisenä naisena pyrkinyt löytämään sisäisen naisen itsessäni - ainoa huoleni enää on, löytyykö vielä sellaisia miehiä, jotka olisivat sisäistäneet sisäisen miehen roolinsa yhtä perusteellisesti ja uskaltaisivat elää sitä todeksi tässä muuttuneessa maailmassa :) 

”Perinteisten länsimaisten sukupuoliroolien mukaisesti miehen tulisi olla naista rohkeampi ja aktiivisempi toimija elämän alueilla. Ajatellaan myös, että miehen pitäisi olla päätäntävallassa naisen yläpuolella ja että vaaratilanteissa naisen edut on asetettava miehen etujen edelle. Nykyisin kaikki eivät hyväksy tällaisia käsityksiä. Toimittaja Akuliina Saarikoski on siteerannut Valerie Solanasta, jonka mukaan miehet ovat kykenemättömiä empatiaan, rakkauteen, ystävyyteen ja huolenpitoon.

Mies ja nainen nähdään länsimaisessa sukupuolijärjestelmässä vastakkaisina ja toisensa poissulkevina: mies on aktiivinen, nainen passiivinen; mies on rationaalinen, nainen emotionaalinen; mies on voimakas, nainen heikko; mies on itsenäinen, nainen riippuvainen. Kukaan luonnollinen mies tai nainen ei vastaa koskaan täysin miehen tai naisen stereotyyppiä, sillä miehen ja naisen stereotyypit ovat kaavamaisia ja jäykkiä ja toisensa poissulkevia.” 

LÄHDE: Wikipedia

Kiltin tytön syndrooma vaiko robotinelämää ?

Olen viime aikoina paininut runsaasti luottamuskäsitteen kanssa. Minun oma sisäinen mielikuva rehellisyydestä ja moraaliudesta ovat elämäni ajan toimineet totaalisessa ääripäässä. Minua on kotona opetettu olemaan aina rehellinen ja kantamaan korkeaa moraalitajua matkassani. Hienoja ominaisuuksia, mutta tässä mittakaavassa kuin ne ovat minussa olleet ovat ne pikemminkin jopa sairaalloisia ominaisuuksia. Tuon kaiken lisukkeena vielä täydellinen tunnollisuus, niin ahdinkopaketti on valmis.

Sairaalloiseksi hienojen ominaisuuksien omaksuminen menee siinä hetkessä, kun sanojen ja tekojen välillä vallitsee epäjohdonmukaisuus eikä lapsi kasvaessaan pysty ymmärtämään mikä yhteys hienojen sanojen ja vähemmän hienojen tekojen välillä on, sillä niistä ei löydy mitään johdonmukaisuutta, ei sitten mitään. Ainoa vaihtoehto on mennä aivan ääripäähän oman toimintansa kanssa, jotta edes hitusen pystyisi vastaamaan tuohon epäjohdonmukaiseen ohjelmointimalliin. Tai kukapa määrittelee missä mittakaavassa mitkäkin ominaisuudet pitäisi ihmiskunnassamme olla. Itse vertaan ominaisuuksiani lähinnä omaan toimintaani. Siihen, missä kulkee oman mukavuusalueeni raja.

Ystäväni sanoi minulle eräs päivä esitettyäni läheiselleni hartaan toiveen kunnioittaa minun vakaumustani, että kukin tekee kuitenkin niin kuin haluaa vaikka sinä sanoisit mitä. Kuten sinäkin teet. Tuo lause jäi elämään mieleeni, että tekeekö ihmiset kuten he haluavat vaikka esittäisinkin toiveen koskien omaa vakaumustani asiassa, jossa minulla on ensisijainen päätäntäoikeus. Minä en ole kuulunut aikaisemmassa elämässäni tuohon ryhmään. Minä olen tehnyt kaiken kuten minulle on sanottu. Olen ollut todella vahvasti ohjelmoitu ja vielä kaupanpäälle tarkkaan aivopesty persoona. Kun kiltissä ja herkässä persoonassa korostetaan ohjelmoinnin yhteydessä hyveellisiä ominaisuuksia, on lopputulos persoonassa hyvinkin hämmentävä. 

Sinä hetkenä tajusin, että siitä syystä minun irtautuminen vanhoista käyttäytymismalleista on ollut äärimmäisen raskasta, koska olen joutunut käyttämään kaiken energiani taistellessani kiltin tytön syndroomaa vastaan. Olen joutunut kohtaamaan järkyttävän, kylmän ja julmankin maailman, jossa minun pitäisi oppia luovimaan omillani. Olemaan oma persoonani ja seisomaan täydellisesti omien näkemysteni takana muiden hallitsevista mielipiteistä huolimatta. Oppia erottamaan jyvät akanoista ja kuuntelemaan omaa sisäistä viisauttani. Muistan lapsuudestani sanonnan ’oppia kantapään kautta’ ja sitä minä teen juuri nyt – niin perusteellisesti.

Olen elänyt elämääni kuin tiiviissä lasipurkissa tuntien huonoa omaatuntoa päivittäin aivan turhanpäiväisistä asioista, miten olin sanonut väärän sanan jossakin lauseessa tai kun en työpäivän päätteeksi jaksanutkaan mennä lenkille vaikka töissä sanoin meneväni. Märehtien päivätolkulla pääni puhki muiden vähäpätöisiä lausahduksia omissa kivuissaan ja peloissaan, mitähän se silläkin tarkoitti.  Niin, olen hallinnut elämääni ja ajatuksiani satakymmenen prosenttisesti. Olen ottanut jokaisen neuvon ja sanonnan kirjaimellisesti kuin ne olisivat olleet ainoa, ehdoton totuus. Minun ominaisuuksiini ei ole kuulunut minkäänlaista suodatinta, jolla olisin osannut arvioida mikä on minussa, minussa itsessäni totta ja mikä ei. Olen ollut täydellinen kontrollifriikki. Olen pyrkinyt olemaan täydellinen, mutta ainoa missä olen onnistunut täydellisesti on ollut täydellisyydentavoittelu ja muiden miellyttäminen. Lohduttavaa? Järkyttävää!

Luojan kiitos olen herännyt unestani. Minulla on mahdollisuus muuttaa toiminta- ja ajattelumalliani. Meillä kaikilla on. Olen aloittanut purkamaan ohjelmointiani. Minulla ei ole käsikirjaa, miten minut on rakennettu ja osa muttereistakin on jo ruostunut kiinni paikoilleen, joten olen alkanut käymään rakennettani ja ohjelmaani läpi pala palalta, osa osalta. Tämä tuntuu joskus niin raskaalta hajottaa itseään pieniin palasiin ja pyrkiä löytämään osasille uudet paikat robotissa nimeltänsä ’Minä.’ Vielähän osaset paikoilleen löytävät, mutta tuo herkkä ja haavoittunut robotti pitää saada jälleen toimimaan muiden robottien joukossa näillä uusilla ominaisuuksilla varustettuna. Siinä samalla yritän vasemmalla kädellä purkaa lasteni ohjelmointeja, jotta he voisivat tulla niiksi persooniksi, joita ovat eivätkä minun jatkeekseni tai yhteiskuntamme ohjelmoimiksi.

Kuulen päivittäin uusia ohjelmointivinkkejä miten minun pitäisi toimia tai mitä asioita teen väärin. Minua on ohjelmoitu ja manipuloitu koko elämäni ja nyt riittää. Minä olen oman elämäni ohjelmoija. Minä teen kuten minusta tuntuu – virheineen päivineen. Ilman virheitä en voi löytää uutta toimintamalliani.  Minusta on tullut itsekäs. Terveesti itsekäs. Minä päätän, miten elämääni elän ja se on hienoa! Aitoon elämään voi toinen avata oven, mutta sisään on jokaisen astuttava itse ja elettävä itsensä näköistä aitoa elämää. 

The Bare Necessities (Finnish)

Riitänkö ? En riitä. Riitän!

Aistin ympärilläni syvää väsymystä. Ihmiset tuntuvat kamppailevan jaksamisen ja riittämättömyydentunteen rajamaastossa. Niin teen minäkin. Taistelin ja taistelin uupumusta vastaan hokemalla itselleni päivittäin, että tämä tehtävä vielä ja ensi viikolla helpottaa. Yritin tsempata itseäni pysyen positiivisena. Viikko toisensa jälkeen jouduin kieltämään yhteisen ajan lapsiltani, koska olin niin väsynyt. Olin siis jälleen joutunut jaksamisen oravanpyörään. Juoksin kiinni omaa elämääni tässä kiireen ja riittämättömyydentunteen täyttävässä ’hidasta elämää’ kampanjassani. Kunnes tuli aika jälleen pysähtyä, vetää syvään henkeä ja sanoa itselleen ’kiire loppuu ainoastaan hyppäämällä oravanpyörästä ulos.’  Niin helppoa se on.

On niin helppo jäädä oravanpyörään juoksemaan ja uskottelemaan, että maali häämöttää kohta. Jouduin koko ajan kieltämään elämästäni sellaiset asiat, jotka arvotan elämässäni korkealle, hyvin korkealle. Lapset vaistoavat vanhempiensa pahan olon ja väsymyksen. He voivat pahoin mikäli vanhemmat voivat pahoin. Ennen ajattelin, että asetan lapseni itseni edelle, mutta ei, niin homma ei toimi. Minä asetan itseni lasteni edelle, koska se on velvollisuuteni. Minun pitää pysyä voimissani kulkiessani lasteni rinnalla kohti heidän tulevaisuuttaan. Minä olen tuon lupauksen antanut, kun olen elämänlahjoista suurimman vastaanottanut.

Kun oikein alamme miettimään elämäämme. Painamme niska limassa päivästä ja vuodesta toiseen ventovieraita ihmisiä miellyttäen. Kiellämme elämästämme tärkeimmän. Itsemme, lapsemme ja läheisemme. Meillä ei ole aikaa rakkaimmillemme, koska ventovieraiden miellyttäminen vie kaiken ajan. Luulemme, että tulemme vieläkin onnellisemmiksi, kun vaihdamme elämämme vieläkin hienompaan titteliin ja isompaan palkkapussiin. Ehkä  luontoisetuna saadaan vielä kallis auto, josta naapurit voivat olla kateellisia. 

Minä tiedän tuon. Ajattelin joskus itsekin samalla lailla. Kunnes muutos oli väistämätön. Onni ei tullut suorittamisen myötä. Onni ei tullut materian myötä. Minä väsyin, minä uuvuin. Ihmettelin kuinka paljon minun tulee oikein vielä saavuttaa ansaitakseni onneni. Onni ei siis löydy tästä meidän ihmisten luomasta epätodellisesta materiaalisesta maailmasta, jossa kellään ei enää ole oikeasti hyvä olla. Ihmisen työpäivä ei enää ole vain normaali työpäivä vaan työnantaja on tunkeutunut jo meidän jokaisen kotiin tehden meistä työnorjia. Meidän pitää miellyttää, jotta saamme pitää tuon työpaikan, jossa olemme onnettomia ja vaikka kuinka paljon miellytämme, emme saa siitä itse yhtään enempää. Tulemme aina vain onnettomammiksi. Lopulta olemme niin uupuneita, että elämämme lakkaa olemasta pyrkiessämme keräämään voimamme uudelleen. Mitä tekee silloin työnantaja? Tuohon ei liene syytä edes vastata.  

Ideologiani yrittäjäksi ryhtyessäni muutama vuosi sitten oli halu tehdä työtä, jota haluan tehdä, saada tuloja siinä määrin, että pystyn elättämään itseni ja läheiseni sekä saadakseni täydellisen päätäntävallan omasta jaksamisestani ja läsnäolostani läheisteni elämässä. Kunnes eräänä päivänä huomasin, että en tehnytkään työtäni vain edellä mainituista syistä vaan olin jälleen ajautunut tilanteeseen, jossa miellytin lukemattomia tahoja. Tajusin, että vaikka teen työssäni kuinka hyvää jälkeä tahansa, vain harvoin asiakas on täydellisen tyytyväinen. Ihminen on sellainen, että se  haluaa vain parasta ja uskoo vieläkin paremman olemassaoloon vaikka olin luullut tarjoavani hänelle parasta oman mittapuuni mukaan. Huomasin, että minua alettiin pitämään itsestäänselvyytenä ja jopa maagikkona. Silloin ymmärsin, että olin elänyt ohi unelmaani. Tuli aika jälleen päivittää oman elämäni toimintasuunnitelma.

Olen päättänyt, että riitän juuri tässä mitassa kuin olen. Riitän itselleni ja läheisilleni, kenellekään muulle en ole elämässäni tilivelvollinen, mikäli en itse toisin päätä. Kuuntelen tästä lähtien itseni lisäksi ainoastaan läheisteni vaatimuksia ajankäyttöni suhteen. En suostu enää pelkäämään ja sen myötä miellyttämään muita. Se vie minut tuhoon. Se vie meidät tuhoon. En suostu enää elämään kenenkään muun unelmaa kuin omaani. Lupaan myös pitää omat unelmani siinä mittakaavassa, että pystyn olemaan muista riippumaton eläessäni niitä todeksi. Lupaan uskaltaa kuunnella omaa intuitiotani olla väsyttämättä itseäni pyrkiessäni vastaamaan muiden odotuksiin. En halua riistää kenenkään muun mahdollisuutta löytää ja elää omaa unelmaansa todeksi. Jokainen on ansainnut oman unelmansa elettäväkseen.

Uupumus on seurausta pelosta. Uupumus on seurausta muiden miellyttämisestä. Uupumus on seurausta liiallisesta vastuunkannosta. Uupumus on pelkoa ottaa oma elämä hallintaansa täydellisesti. Älä pelkää elää elämääsi, sillä se on ainutkertainen. Älä pelkää repäistä itseäsi irti onnettomasta elämästäsi ja aloittaa elämä itseäsi varten. Voitettuasi pelkosi päättää oman elämäsi kohtalosta olet voittanut peloista suurimman. Se on ensi askel, jonka otettuasi huomaat, että onnellinen elämä on mahdollista. 

Ala elämään läsnä omassa elämässäsi. Ala elämään omaa unelmaasi todeksi tässä ja nyt. Älä tee sitä kuitenkaan ilman suunnitelmaa, sillä ilman suunnitelmaa suunnittelemme epäonnistumisen. Aloita vaikka miettimällä seuraavaa. Uskallanko olla onnellinen omassa elämässäni tässä ja nyt? Voisinko olla onnellisempi tekemällä sitä, mistä unelmoin vaikka saisinkin siitä vähemmän rahaa? Ja muista, sinä riität juuri sellaisena kuin olet. Sinä olet juuri niin onnellinen kuin annat itsellesi luvan olla!

Adam Lambert: Aftermath

Lyrics:

Have you lost your way?
Livin' in the shadow of the messes that you made
And so it goes
Everything inside your circle starts to overflow

Take a step before you leap
Into the colors that you seek
You give back what you give away
So don't look back on yesterday

Wanna scream out, no more hiding
Don't be afraid of what's inside
Gonna tell ya you'll be alright
In the aftermath

Anytime anybody pulls you down
Anytime anybody says you're not allowed
Just remember you are not alone
In the aftermath

You feel the weight
Of lies and contradictions that you live with every day
It's not too late
Think of what could be if you rewrite the role you play

Take a step before you leap
Into the colors that you seek
You give back what you give away
So don't look back on yesterday

Wanna scream out, no more hiding
Don't be afraid of what's inside
Gonna tell ya you'll be alright
In the aftermath

Anytime anybody pulls you down
Anytime anybody says you're not allowed
Just remember you are not alone
In the aftermath
In the aftermath

Before you break you have to change your own mind
Take a trip and fall into the pit
Tell a stranger that their view is full

So all you feel is love, love
All you feel is love, love

Wanna scream out, no more hiding
Don't be afraid of what's inside
Wanna tell you you'll be alright
In the aftermath

Wanna scream out
No more hiding
Don't be afraid of what's inside
Gonna tell ya you'll be alright
In the Aftermath

Anytime anybody pulls you down
Anytime anybody says you're not allowed
Just remember you are not alone
In the aftermath

In the aftermath
(Gonna tell ya you'll be alright)
In the aftermath
In the aftermath
Just remember you are not alone
In the aftermath

Lähde: [- From: http://www.elyrics.net/read/a/adam-lambert-lyrics/aftermath-lyrics.html -]

Rakkautta & Voimaannuttavaa voimaa

Eräänä iltana lähes aikuinen tyttäreni oli menossa luonani suihkuun. Meillä on hiukan erilainen elämänrytmi ja itse tykkään mennä nukkumaan jo hyvissä ajoin. Hän tuli ennen suihkua luokseni sohvalle halimaan ja kertomaan kuinka rakastaa minua. Olin hiukan hermostunut, kun hän vielä viivytteli siinä minun nukkumaanmenoani ja totesin hänelle, että ”joo, joo, niin minäkin sinua, mutta en 20 vaille 10, nyt suihkuun.” Hetken hiljaisuuden jälkeen hän totesi hiljaisella äänellä ”mutta äiti mä rakastan sua joka hetki.”  Hetken ihmettelin ja kerroin hänelle rakastavani myös häntä joka hetki. Johon hän vastasi ” mutta mä rakastan sua myös 20 vailla 10.”

Rakastan sinua joka ikinen hetki rakas tyttäreni. Opetit minulle juuri jotakin merkittävää. Ymmärsin, että rakkaus antaa meille turvallisuudentunteen kun se on aitoa ja se on läsnä. Vain silloin voi välittää lämpöä ja välittämistä. Muullainen rakkaus on merkityksetöntä eikä kelpaa mihinkään. Olen etuoikeutettu, että elämässäni on ihmisiä, jotka pyyteettömästi rakastavat minua piittaamatta siitä, että olen väsynyt. Saan rakkautta osakseni joka päivä. Ja minun etuoikeuteni on vastata tuohon pyyteettömään rakkauteen.

Meidän keskustelu jatkui siinä tyttäreni toimesta. Hän oli selvästi pohtinut rakkauden sanomaa. ”Äiti, minusta on outoa, että ystäväni ja heidän vanhempansa eivät osoita rakkauttaan toisilleen. Hädin tuskin he koskaan halaavat.” ja se jatkui vielä: ”oletko äiti sinä opettanut myös isän rakastamaan” Vau, se oli hieno hetki elämässäni. Ymmärsin, että rakkauteni sanoma oli sisäistetty rakkaan esikoiseni ajatuksissa. Halusin kuitenkin varmistua ja kysyin, josko hän kokee ”rakastan sinua muruseni” menettäneen merkityksen, osoitetaanko meillä liikaa rakkautta ? Hän oli ehdottomasti sitä mieltä, että ei missään nimessä.

Niin, aitoa sydämenrakkautta ei voi koskaan osoittaa liikaa eikä se koskaan menetä merkitystään. Läsnäolottomuuden hetkellä, kun vastasin tyttäreni rakkauteen, joka ei tullut sydämestäni, vaistosi tyttäreni sen välittömästi. Äitinsä intuitio, sanoisinko. Mutta kun olen läsnä, halaan häntä ja kerron rakastavani, hän tuntee välittämäni lämmön ja aitouden. Hän tuntee turvaa. Tuona iltana turvallisuuden tunteesta ei ollut tietoakaan, koska en pystynyt välittämään hänelle sitä omassa väsymyksessäni.

Olen suunnattoman onnellinen, että olen pystynyt siirtämään rakkaudentaidon ja lähimmäisestä välittämisen taidon niin monelle ihmiselle matkani varrella, eritoten lapsilleni. Se tulee olemaan todella hyödyllinen taito heidän pitkän matkansa varrella. Itse kulkiessani matkaani välillä epäilys valtaa mieleni, onko rakkaudesta mitään jäljellä tässä kylmässä ja kyynisessä maailmassa. Nuo hetket lasteni ja muiden läheisimpieni kanssa todistavat minulle, että rakkautta voi ja pitää jakaa, se ei koskaan menetä merkitystään eikä rakkaudenmalja läiky yli. Rakkaus on uusiutuva voimavara ja toimii polttoaineena elämällemme. Se jättää jälkensä meihin kaikkiin – ikää ja sukupuolta katsomatta.

Emme ehkä aina näe tai tajua sitä rakkautta, jota pidämme itsestäänselvyytenä ymmärtämättä, että se ei ole itsestäänselvyys. Me emme aina ymmärrä rakkauden voimaa vaikka se on  meille yhtä arvokasta kuin puhdas vesi, auringonpaiste tai lintujen laulu. Se voimaannuttaa. Se pitää vain huomata ja sitä pitää osata arvostaa. Rakkaus on niin valtavan hieno tunne, että haluan elää sen kanssa tässä ja nyt. En sitten kun minulla on aikaa tai kun en ole enää väsynyt.

Haastan nyt sinut rakas lukijani jakamaan rakkautta. Se palkitsee, lupaan sen. Kerro tänään jollekin hyvin merkittävälle ihmiselle elämässäsi kuinka tärkeä hän on sinulle. Mene luokse ja halaa häntä. Älä välitä vaikka kohtaisit rimpuilua tai välinpitämättömyyttä, pidä otteessasi kunnes toinen ymmärtää, että olet tosissasi ja tarkoitat sitä. Rakastakaa – se voimaannuttaa!

Wet Wet Wet - Love Is All Around Us

Lyrics:

I feel it in my fingers
I feel it in my toes
The love that's all around me
And so the feeling grows

It's written on the wind
It's everywhere I go
So if you really love me
Come on and let it show

You know I love you, I always will
My mind's made up by the way that I feel
There's no beginning, there'll be no end
'Cause on my love you can depend

I see your face before me
As I lay on my bed
I cannot get to thinking
Of all the things you said

You gave your promise to me and I gave mine to you
I need someone beside me in everything I do

You know I love you, I always will
My mind's made up by the way that I feel
There's no beginning, there'll be no end
'Cause on my love you can depend

I got to keep it moving

It's written in the wind
Oh everywhere I go
So if you really love me
Come on and let it show
Come on and let it,
Come on and let it
Come on and let it,
Come on and let it show

Elämäni miehet

 

Olen kovin miettinyt miksi oma suhteeni miehiin on hyvinkin haastava. Nuoruudessani soluttauduin miesten maailmaan olemalla yksi pojista, jotta saisin osakseni hyväksyntää juuri sellaisena kuin olen. Sitten heräsin. Vuosi sitten elämääni saapui ihminen, joka haastoi minut löytämään naisen itsessäni. Ensin jopa vähän loukkaannuin, että enkö muka ole muka tarpeeksi naisellinen? Enkö pukeudu kuin nainen vai enkö ole naisellisen hehkeä?

Aluksi ajattelin, että naiseuden löytäminen tarkoittaa jotain konkreettista. Pitäisikö minun mennä ostamaan uusi nätti mekko itselleni. Varmasti sitäkin, mutta löysin siitä myös syvällisemmän tarkoituksen kun oikein aloin sitä etsiä. Jouduin kamppailemaan tuon haasteen kanssa melkoisen paljon ja vasta nyt vuosi myöhemmin voin todeta, että ymmärrän mitä hän sillä tarkoitti. Sitä kasvu on. Ottaa haasteita vastaan ja pyrkiä löytämään niistä niiden tarkoitus. Itselleni se on ollut melko helppoa, sillä olen hyvin tunnollinen ihminen enkä halua menettää mahdollisuuttani löytää opetusta kaikesta, missä vähääkään uskon sellaista olevan.

Minulla on vahva oma tahto, mutta osaan myös ottaa kanssaihmiset huomioon. Tahtoni taipuu helpostikin muiden edessä. Minä olen aina ollut se, joka antaa periksi. En ole kuunnellut itseäni tai pikemminkin minulle on ollut aivan sama, sillä olen ollut tyytyväinen kaikkeen mitä tuleman pitää. En ole koskaan osannut vaatia mitään mahdottoman suurta. Tänä päivänä uskon, että se on minun vahvuuteni ja siitä syystä pystyn olemaan inhorealisti ja kohtaamaan vaikeatkin ajat paremmin. Siitä syystä pystyn antamaan anteeksi, koska en näe, että oikeuksiani tai mielipiteitäni olisi mitenkään loukattu. Toki olen ajan saatossa myös oppinut pitämään puoleni ja kuuntelemaan omaa sisäistä ääntäni.

Suhde isääni on ollut lapsuudessani jotenkin etäinen. Isä oli paljon poissa, mutta kun hän oli paikalla, nautin täysin rinnoin. Minulla on kuva-albumissani valokuva, jossa isä konttaa lattialla ja minä istun selässä, meillä on selvästikin hauskaa. Toisessa kuvassa hän makoilee sohvalla aamutakissaan ja minä istun hänen ison vatsansa päällä, me molemmat nauramme. Ne muistikuvat ovat vain kuva-albumissani, valitettavasti. Aivan uusi mielikuva minulle syntyi isästäni, kun omat lapseni syntyivät. Hän näytti olevan sellainen pappa, jonka toivoin isäksi itselleni. Hän oli hauska ja naurava. Hänestä huokui rakkaus lapsiani kohtaan. Hän osasi osoittaa rakkauttaan vain pieniä lapsia kohtaan.

Isäni on joutunut puoliorvoksi hänen ollessa vasta 12 -vuotias. Samalla reissulla hänestä tuli kuusihenkisen perheen uusi isähahmo vanhimman lapsen velvollisuudesta huolehtia leskeksi jääneestä äidistään ja neljästä nuoremmasta sisaruksestaan, joista nuorin oli vasta 2 -vuotias. Hän joutui astumaan isän rooliin hyvin nuorena tietämättä yhtään mitä isänä oleminen edes tarkoittaa. Hän joutui luomaan itse tuon roolimallin, koska todellinen roolimalli oli yht’äkkiä viety pois heidän elämästään. En yhtään ihmettele, että isä ei osannut olla sellainen isä minulle tai veljelleni kuin me olisimme toivoneet hänen olevan. Muistikuva omasta isästäni on, että hän on usein vihainen.

Vasta tänään voin sanoa ymmärtäväni häntä täydellisesti. Hänen täytyy olla täynnä niin paljon pahaa oloa ja kohtaamattomia pelkoja. Syvällä sisimmässäni olen aina nähnyt isäni kohtaamattomat pelot. Hän on elämässään jäänyt paitsi niin paljosta. Pohjimmiltaan isäni on hyvä ihminen, todella hyvä ihminen. Olen voinut luottaa häneen, että hän tulee apuun, kun apua tarvitsen. Aina tavatessamme menen isäni luo ja halaa rutistan häntä sekä moiskautan suukon poskelle. Hän ei ole ihminen, joka vastaisi rakkauteni osoituksiin, mutta hän on pehmennyt vuosien varrella, kun olen aina vain sitkeästi mennyt ja suorittanut samat rituaalit – rakkaudesta isääni. Tänä päivänä tunnen sen lämmön ja mielihyvän hänessä. Näen hänen jo odottavan, että menen ja osoitan rakkauttani häntä kohtaan.

Minulla on siis muodostunut hyvin rakastava suhde isääni. Vanhempieni eron jälkeen jouduin kuitenkin itse muodostamaan tuon suhteen. Olin se, joka vaatimalla vaati isää olemaan isäni. Huolehtimaan minusta ja tapaamaan minua. Eron jälkipeleissä osoitin omaa tahtoani polkemalla jalkaani, että minun isästäni ei puhuta pahaa toisen sukuhaaran keskuudessa. Minun rakkauteni isääni oli syvää vaikka vanhempani erosivatkin. Ja niinhän se on, lapsilla on aina kaksi vanhempaa eikä ero tee kummastakaan vanhemmasta vähemmän rakastettavaa. Vanhempien rakkauden loputtua meidän pitää muistaa, että lapsien rakkaus vanhempiaan kohtaan ei lopu avioeroon.

Suhde pappaani oli rakastava. Suhde isääni on rakastava. Suhde lasteni isään on rakastava. Minä tunnen suurta rakkautta omaa poikaani kohtaan. Kaikki kohtaamani miessuhteet oman eroni jälkeen ovat olleet osaltani täyttä ymmärrystä täynnä. Olen paiskonut ovia oman kasvuni kivuissa, mutta aina olen palannut takaisin ainakin pyytämään anteeksi. Olen pyrkinyt oppimaan kaikista vastoinkäymisistä jotain hyödyllistä ja loppu viimeksi olen kiittänyt ’elämäni miehiä’ siitä, miten he ovat tahtomattaankin minua kasvattaneet ja kouluttaneet. 

Vain niiden vastoinkäymisten kautta olen pystynyt kasvamaan siksi naiseksi, joka olen. Olen oppinut antamaan anteeksi. Olen oppinut, että vika ei ole minussa mikäli mies ei pysty kohtaamaan minun suurta rakkauttani. Olen oppinut vaatimaan kohtelua, jollaista minunlaiseni nainen ansaitsee. Minä olen kuka olen, enkä pohjimmaltani tästä muuksi muutu – voin vain kasvaa vieläkin hienommaksi yksilöksi.

Arvot ovat minussa syvässä ja ne vahvistuvat päivittäin tehden minusta vieläkin suuremman persoonan. Olen ylpeä siitä miksi minä olen syntynyt. Olen ylpeä siitä miten minä kohtelen kanssaihmisiäni. Olen ylpeä siitä miten minä elän elämääni. Enää en epäile pitäisikö minun tulla joksikin toiseksi, että minut hyväksyttäisiin. Minulle on annettu lahjoista suurin, rakkaudenlahja ja nyt tiedän, miten sitä tulee käyttää.