Huumori hukassa vai sen kukassa

Ihan aluksi tahdon pyytää anteeksi. Olen sukeltanut syvissä vesissä ja tahtomattani vetänyt muita mukaani. Pinnan alle piiloon. Sillä siellä on hyvin yksinäistä ja pimeää. Mitä syvempään sukeltaa, sitä pimeämpää siellä on. Seuraavaksi tahdon esittää kiitokseni. Minulla on ollut upeita oppaita, tahtoen tai tahtomattaan matkassani mukana. Tietyt ihmiset nousevat tuon tuosta mieleeni, jotka ovat minua  opastaneet tai joskus minä olen opastanut heitä. Vuorovaikutuksessa aina ymmärtämättä tarkoitusta. Eikä unohtamatta ihmisiä, jotka ovat toimineet osana esikuvaani.

Olen kiertänyt ja kaartanut. Luottanut ja pettynyt. Rakastanut ja vihannut. Itkenyt ja nauranut. Opetellut erottelemaan tunteita kuin jyviä akanoista. Opetellut ymmärtämään, että ikävä tunne ei ole vain ahdistava möykky sisälläni vaan joukko eri asioista johtuvia eriteltyjä tunteita. Opetellut etten ole vastuullinen toisen tunteista. Ainoastaan omistani, joita sisälläni kannan. On monia eri variaatioita negatiivisista tunteista ja positiivisista tunteista. Ennen tunnevalikoimissani oli ainoastaan hyviä ja huonoja tunteita. Niitä ei edes oltu jaoteltu sinun tai minun tunteikseni. Tunsin itsessäni myös sinun tunteesi.

Monia monia kertoja tuskailin. Miksi en saanut naurunarusta vedettyä. Tiesin, että ilo ja huumori ovat korkein olemukseni, yhtä rakkauden kanssa, mutta syvällisyys oli imaissut imuunsa. Päivittäin toivoin pian löytäväni sisäisen blondin minusta. Etsin iloa ja löysinkin, mutta se ei vain tarttunut minuun kiinni. Olin kuin tefloni. Ahdistuin ilosta. Tunsin tuskaa. En siitä, että muilla oli ilo irti vaan siitä etten saanut itseäni nauramaan. Keskityin vain sukeltamaan ja välistä löytämään pinnan, jossa haukkaan happea.

Tänään olen löytänyt ilon. Olen löytänyt naurun ja huumorin. Tänään naurunaruistani löytyy vain päävoittoja. Ei tyhjiä naruja sanois nauraja. Toki olen myös surullinen aika ajoin. Vihaan vihamiestäni, mutta nyt tiedän, että minulla on oikeus omiin tunteisiin. [lainaus: Yks Antsku Imatralta vaan]Olen pukeutunut näkymättömään suojakaapuun kuin mikäkin ghostbuster. Vain sillä mitä minä itsestäni ulospäin suollan on väliä. Sitä tartutan muihin ihmisiin. Ymmärtäen, että ilo tarttuu niihin ketkä kykenevät sitä vastaanottamaan. 

Toisille ilo voi tehdä kipeää. Tuntuen kuin se olisi pinnallista ja välinpitämätöntä. Mutta ei. Sitä se ei missään tapauksessa ole. Usko iloon ja nauruun niin olet sen löytävä. Itsestä lähtevä ilo ja huumori ovat elämän suola ja sokeri yhdessä. Muistatko kun nauroit niin, että sisuskalusi hytkyivät, adrenaliini virtasi suonissa, vedet valuivat noroina pitkin kasvojasi. Sitä on ilo ylimmillään. Sen olin hukannut ja sitä etsin. Kunnes sen uudelleen itsestäni löysin.

Ystäväni ja mahtavin mentorini kaikista [rakas Maijaseni, tämä on sinun meriittisi] joskus opetti, että ihmisen kasvu ja kehitys ei ole vain syvällisyyttä vaan se on tasapainottelua henkisyyden ja materiaalisuuden välillä. Olen luopunut paljosta kasvaakseni henkisesti ja voidakseni hyvin. Luopunut siis myös materiasta. Silti asiani ovat paremmin kuin koskaan aiemmin. Vanha paradoksi kuuluu, saat sen mistä luovut. Itse olen sitä jatkanut: ja jopa vieläkin enemmän. Siihen uskon. Edelleen. Vaikka välistä lannistuisinkin. Kukaan ei ole luvannut helppoa elämää eikä oikotietä onneen.

Tänään olen erityisen kiitollinen kaikesta, jonka olen osakseni saanut ja jonka osana saan olla. Erityisesti niistä ihmisistä, joita varten olen olemassa ja jotka ovat minua varten olemassa. Jotka arvostavat ja jotka iloitsevat tänään kanssani. Vaikka olisivat surullisiakin. Jotka hengittävät samaa ilmaa kanssani. Tuntevat sieluni laulun. Sydämeni sykkeen ja lämmön. Heidän kanssaan tänään tanssin.

Kuljettuani pitkän, yksinäisen ja hyvin askeettisenkin tien, uskallan kokemuksellani valaa toivoa sinuun, joka vielä etsit ja kaipaat. Iloa. Naurua. Tai vaikka rakkautta. Kaiken aika ja paikka tulee ja on kunhan vain uskot ja luotat. Nouset ylös yhä uudestaan ja uudestaan. Olet valmis taisteluun kun sen hetki on. Sisäiseen taisteluun itsesi ja tunteittesi kanssa. Sinä vain itse voit käydä omat taistelusi. Ikävät tunteet kun vaan kuuluvat elämään ja yrittävät meille aina jotain parempaa opettaa. Muista aina matkatessasi, että jokaisella, aivan jokaisella meistä on haavoja ja arpia. Olemme oman elämämme sotureita ihan jokainen. Jokaisella on ihan ikioma kohtalonsa, joka voi poiketa hyvinkin paljon omastasi. Ole siis lempeä ja herkistä itsesi kuulemaan maailman ääni ja antamaan tilaa ihmisille ympärilläsi.

Menneisyydestään ei koskaan pääse irti. Pitää vain oppia kylvämään menneisyytensä siemenet uudestaan tuottaakseen tulevaisuuden satoa. Tänään on portti menneisyydestä tulevaan ja jokainen astuttu askel, jätetty jälki on jo kirjoitettu menneisyyden historiaan. Tänään on aika kirjoittaa tulevaisuutemme historiaa. Toivotaan toivotaan, että joskus saamme toisenlaisen maan. Mutta yksin toivo ei riitä vaan tarvitaan todellisia tekoja. Meissä makaa tulevaisuuden maamerkki. Tarvitaan siis todellisia tekoja tulevaisuuttamme varten.

Tavoittele asioita. Anna ajatus ja päämäärä. Huomioi omat tarpeesi kullakin hetkellä. Etsi ne joukot ja siirry heidän pariin, jotka vahvistavat sinua tullaksesi todelliseksi sinäksi. Ei ole suvaitsemattomuutta tai itsekkyyttä viettää elämäänsä kaltaistensa parissa, jotka vahvistavat juuri sinua ja sinun ainutkertaisuuttasi. Muusta voi päästää irti. Menemään. Elämän suurinta rikkautta on saada ja antaa yhtä lailla. Ja sitä on aito vuorovaikutus. Älä milloinkaan vähempään tyydy, sillä mikään muu ei ole elämää lainkaan.