Mikään ei ole kuten ennen

Vanha kulunut sanonta 'ennen vanhaan kaikki oli toisin' Klisee, jonka nykyisiin elonmerkkeihin en tahdo ottaa edes kantaa. Se on mennyttä elämää jäädä elämään menneessä. Elääkseen hyvää ja omannäköistä elämää tarvitsee katsoa eteen. Etsiä tulevaisuutta unohtamatta elää tässä ainutlaatuisessa hetkessä. Pidettävä itsensä auki elämälle. 

Elämänvirta kulkee. Kuljettaa. Kaikki muuttuu. Kehittyy. Jalostuu. Aika kuultaa muistot, jotka menneeseen taakse jää. Aika tuo eteemme uudet haasteet, jotka kovaan kouluttaa. Menneisyyden arvet rakoilevat, mutta vain parantuakseen. On jätettävä jotain taakse, jotta tulevaisuus mahtuu elämään, kun ovet auki pamahtaa. On turha yrittää palata johonkin toimimattomaan. Sillä vaikka itse muuttuu uutta opittuaan, ei toimimaton muutu, jos ei kaikki kasvaa saa. Kadota itsensä taa.

Olen tehnyt vahvaa eroprosessia kaikkeen menneeseen. Tämä on ollut pitkä taival kulkea. Kohdata oma menneisyytensä. Myöntää oma vajavuutensa. Olosuhteiden todellinen alkeellisuus. Löytää todellinen vahvuutensa. Tehdä sydämestään vahva ja kestävä, samalla pyrkien säilyttämään se pehmeänä ja lämpimänä. Ylilyönnit on välttämättömiä. Virheet on väistämättömiä. Tärkeintä on kulkea eteenpäin pelkäämättä mitä seuraava päivä tuo tullessaan. Kohdata haasteet haasteina. Selvitä kunnialla vastoinkäymisistään. Olla antamatta toisten polkea sinua jalkoihinsa. Oman elämättömän elämänsä jatkeeksi. Katkeruuden kukkaseksi. Löytää itsemääräämisoikeus omaan elämäänsä. Pelkäämättä mitä muut siitä ajattelevat.

Tärkeintä taitaa olla ymmärtää itseään. Ymmärtää käyttäytymismalliaan. Menneisyyttään. Miksi toistuvasti kohtaa samat ongelmat edessään. Kuunnella sisäistä tunnemaailmaansa. Kyseenalaistaa sitä. Vahvistaa sitä. Niin positiivisissa kuin negatiivisissakin tunteissaan. Oppia ottamaan iskut vastaan. Vahvistuen olla haavoittumatta niistä yhä uudestaan ja uudestaan. Pyrkiä kantamaan vastuu ainoastaan omista tunteistaan, sillä jokainen tunne muodostuu ihmisen itsen sisällä. Kukaan muu ei ole vastuullinen sinun tunteistasi. Etkä sinä ole vastuullinen kenenkään muun tunteista. 

Sinun pitää tulla nöyräksi ymmärtääksesi omat haavasi ja parantuaksesi niistä. Tajuta, että haavat on meissä jokaisessa. Yhtään täydellista kasvatusohjelmaa ei ole olemassakaan, josta kasvaa vain täydellisiä ihmisiä. Vaikka meistä osa on ohjelmoitu luulemaan niin. Olen yhtä huolissani omasta kasvatusmallistani, jonka lapsilleni siirrän vaikka kokenut äiti olenkin, sillä tiedän etten voi olla täydellinen kasvattaja, koska en ole lähellekään täydellinen ihminen. Olen joutunut oman kipuni keskellä laiminlyömään äitiyttäni omia lapsiani kohtaan. Mutta tärkeintä on, että olen alkanut tarkastelemaan omia haavojani. Vain siten sukuni tulevat sukupolvet tulevat hyötytmään siitä. Uusi löydetty naismalli tulee vaikuttamaan vasta kuuden sukupolven päästä. Niin pitkä on kehitysprosessi parannettaessa tässä elämässä sukunsa syviä haavoja.

Sama tapahtuma aiheuttaa erilaisia tunteita eri lähtökohdista tulleissa ihmisissä. Sama tapahtuma  saattaa samanaikaisesti herättää eri ihmisissä erilaisia tunteita kuten vihaa, kipua, ahdistusta, rakkautta, myötätuntoa, riippuvuutta, epätoivoa ja niin edelleen. Silloin tapahtuman aiheuttaja ei ole syyllinen tunteisiin vaan tunteiden kantaja itse. Riippuu täysin ihmisen menneisyyden kaavasta miten kuhunkin tilanteeseen suhtautuu ja sen perusteella täytyy kyetä tekemään omat päätöksensä miten tilanteesta selviää. Tai miten etenee. Joskus pysähtyminen on parasta mitä voi tehdä vaikka se vaikeaa onkin. 

Vaihtoehtoina on siis jäädä tai paeta. Jäämällä ja pysähtymällä sinun tulee kohdata omat kipupisteesi, jos ja kun sellaisia on. Toinen jäämisen ilmenemismuoto on juosta takki auki tuleen siis seuraavaan suhteeseen ymmärtämättä, että menneisyys seuraa mukana mikäli siitä ei osaa ensin laskea irti. Se on ehkä enemmänkin riippuvuutta toisessa olemisesta. Niin pakeneminen kuin myös syöksyminen holtittomasti yhtä lailla on menneisyyden pakoilua. Kohtaamattomia tunteita, jotka on jäänyt elämättä. Tunteiden kohtaamattomuus johtaa ainoastaan siihen, että ne patoutuvat ja kasautuvat eivätkä milloinkaan päästä irti kantajastaan. Täten ihminen tulee ikuisesti purkamaan oman pahanolonsa maailmaan toisten kannettavaksi. 

Olen ensin tahtomattanikin joutunut ottamaan vahvoja irtiottoja menneisyyteen. Kun se koskettaa lähisuhteita, jotka ovat aina olleet tärkeitä elämässäni, on se ollut hyvin raskasta ja surullistakin. Sanotaan, että kaikki asiat voidaan selvittää. Kyllä. Mutta kaiken selvittämiseen tarvitaan aina kaikkien osapuolten ymmärrystä ja tahtotilaa muuttaa toimimattomia tai toisen olemista loukkaavia asioita. Mikäli molemminpuolista ymmärrystä ja kunnioitusta ei löydy, on tarpeen tehdä välimatkaa, sillä vanhat käyttäytymismallit eivät muutu itsestään. Niiden eteen on tehtävä työtä. Työtä. Ja vielä enemmän työtä. 

Itselläni on vahva usko. Usko, että ihmisen tahto elää sopuisassa ja toista kunnioittavassa symbioosissa toisen kanssa olisi sisäänrakennettua. Tahto muuttaa asioita, jotka eivät palvele molempien tarkoitusta. Ja missä tahansa suhteessa tahto muuttaa tilaa pysyvästi paremmaksi tarvitsee se ympärilleen puhetta. Puhetta. Ja vieläkin enemmän puhetta. Vanha klisee 'kasvettiin erilleen' on totisinta totta mitä vanheneviin parisuhteisiin tulee. Toisen tarve henkistymiselle ja elämän perusarvojen äärelle palaamiselle voi olla hyvinkin tarpeellinen. Ulkopuolisten on sitä hyvin vaikea koskaan edes ymmärtää. Henkisen minän kasvuntarve kun on ihan eri luokkaa eri ihmisillä. Henkisyys ja psyyke on ihmisessä näkymätön osa eikä sen kehityksen tarvetta tulisi milloinkaan aliarvioida.

Joskus alkuaikoina jo pohdin, että oma muutoksen tieni ei tule miellyttämään todellakaan kaikkia läheisiäni. Ja silloin luulin, että kyllä he ymmärtävät, kun huomaavat, että perusminäni on aivan sama kuin ennenkin. Mutta niin ei valitettavasti olekaan. Kaikki vanha jatkaa kulkuaan omalla tiellään. Heidän ymmärryskykynsä ei ylläkään muutoksentarpeeni ja henkisen minäni kehityksen kaareen saakka. Se kaikki muutos kun on näkymätöntä. Itseni pahanolon ja ahdistuksen suodatuksen jälkeistä elämää, jossa en suostukaan enää nielemään kaikkea kuten ennen, on selvää, että minusta tehdään syntipukki, koska en käyttäydykään enää vanhan totutun kaavan mukaan vaan ilmennän omia mielipiteitäni ja omaa arvomaailmaani. Tavat, jotka ovat toimineet ennen ovatkin romuttuneet, koska ne eivät toimikaan enää minun osaltani pyrkiessäni muodostamaan minun omaa ja ainutlaatuista minäkuvaa sukuni tauluun. 

Ihmisen hyvän elämän kannalta muutos on ehdoton. Paluuta vanhaan ei ole mikäli ihminen tahtoo löytää hyvän elämän. Elämän, joka on ihmisen itsensä näköinen. Itse yritin palata johonkin vanhaan, mutta pian huomasin, että se vei suunnattomasti energiaani. Aivan kuten se oli koko elämäni vienyt, jonka seurauksena uuvutin itseni. Lähes tukahdutin elämäni. Tajusin, että paluuta vanhaan ei ole. Siihen, mikä sinut on ajanut tilanteeseen, jossa ihminen voi niin pahoin, että lähes nääntyi. Se tosiasia tekee meistä surullisia ymmärtämään, että mikään ei koskaan tule enää olemaan kuten ennen. Ei mikään. 

Mutta uuden alun kannalta surutyö on vain tehtävä ja tulee vielä päivä, että se muuttuu voitonkyyneleiksi. Tie on pitkä ja yllätyksellinen. Koskaan ei voi tietää mitä seuraavan kulman takana odottaa. Ja se tekee surustakin siedettävää. On uskallettava päästää vanhasta ja toimimattomasta irti. Vapauttaa ahdinkoa tuottavat suhteet elämässään. Erottaa jyvät ja akanat toisistaan. Kuunnella sydämensä ääntä päästäkseen sinne minne oma elämänpolku vie.

Päästäessäni irti menneestä. On kaikki mennyt. Mikään ei enää palaa. Luokseni lennä. Siis vanha, kulunut ja entinen. Minun pitää vain surra suruni, säilöä kauniit muistot ja kuultaa ne mieleeni unohtaen kauna ja mielipaha. Elää elämääni hyvälle, jolle sen olen päättänyt pyhittää. Antaa menneiden olla ja jäädä elämään 'ennenvanhaan' elämää. Minun elämäni on tässä ja nyt. Päiväni täyttykööt ilosta, hymystä ja rakkaudesta. Minulle merkityksellisestä työstä ja elämästä.