28.8.2013

Rakkaudessa Suuria


Tässä taannoin olin kotipaikkakunnallani, jossa säännöllisesti pyrin vierailemaan. Yritän tutustua juuriini vieläkin vahvemmin, jotta tiedän mistä olen tullut ja miksi olen sieltä tuleva. On tietyt paikat, joissa käyn joka kerta. Jotka auttavat minua palaamaan hyviin menneisiin muistoihin. Lauran Kauppa on yksi niistä paikoista. Se ei ole se, että siellä on tavaraa lattiasta kattoon tai ikkunasta seinään, vaan se on Laura itse, joka minua vetää puoleensa. Muistan sen vaaleanpunaisen vanhan ihanan mansardikattoisen puutalon ja kukoistavan puutarhan, jossa lapsena heillä vierailin. Muistan talon lämmön, hengen ja tunnelman. Muistan hänen ruusunpiikeistä halkeilleet ja haavaiset kätensä. Paljon työtä tehneet. Elämässä hyvin pärjänneet. Kaksi hienoa taiteilijasielutytärtä elämään evästäneet. Hän on aina aidosti kiinnostunut mitä minulle kuuluu ja miten minä voin. Se tuntuu erityisen hyvältä vaikka emme ole läheisiä lain. Hän jotenkin sanattomasti kannustaa minua tekemään sitä mitä sydämessäni tunnen.

Viimeksi hänen luonaan käydessään juttelimme uusista projekteistani. Kerroin hänelle, että opettelen todellista rakkautta, kirjoitan siitä ja pyrin kanssaihmisiänikin siinä opettamaan, oppia osakseen ottamaan. Hän kysyi, että onko sinulla sitten joku kiva kaveri, jotta pystyt sitä opiskelemaan. Kielsin ja sanoin opettelevani sitä ihan itsekseni. Mikä emävale suustani pääsikään. Oliko se helpompi lausua kuin ainainen selittely, jota ei lähimmäisenikään kykene aina ymmärtämään. 

Olen paljon ylistänyt yksinolon tärkeyttä. Olen kirjoituksissani asettanut itseni usein yksinäisyyden jalustalle. Mutta olen juuri ymmärtänyt, että olen kieltänyt jotain tärkeää, hyvin tärkeää. Yksinäisyyttä tarvitaan ajatusten käsittelyyn. Prosessiin sisäistää todella asioita. Ottaa vastuu omista tunteistaan. Ymmärtää merkitystä. Purkaa menneisyyden taakkoja. Prosessoida mennyttä. Vihata. Surra. Antaa anteeksi. Päästää menneestä irti. 

Se kaikki vaatii oman aikansa ja uudet rakkaudelliset kokemukset nopeuttavat prosessissa. Uuden rakkauden tarkoitus on haastaa päästämään irti ja tarttumaan uuteen. Tälläinen rakkaus tekee kuitenkin usein kovinkin kipeää ja ilman ymmärrystä ei tule koskaan kantamaan hedelmää. Kivun tarkoitus on kuitenkin aina auttaa parantumaan ja siksi olisikin tärkeää kohdata se ja tuntea se vaikka kokisikin sen olevan toisen aiheuttamaa. Kipu kun on aina lähtöisin meistä itsestä eikä siihen syyllistä löydy vaikka elämänsä etsisi. Mutta mikäli on valmis kohtaamaan kipun, auttaa se paranemaan haavoista, joita mukanamme olemme kantaneet usein ehkä jopa tiedostamattamme. Uudet kokemukset sitten palauttavat kokemuksia menneestä ja kivun kautta niistä pääsee irti kunhan oppii luottamaan.

Niin siis sananen rakkaudesta ja sen tärkeydestä. Vaikka olen fyysisesti ollut yksin, mutta henkisesti minulla on aina ollut vahvoja yhteyksiä, joista minä kasvan rakkaudessa. Rakkaus tarvitsee kasvaakseen aina yhteyttä. Yksin rakkaus ei voi kasvaa. Eikä edes parantua. Minä olen kasvanut rakkaudessani juuri tällaisessa yhteydessä. Rakkaus on siitä hassu elementti, että se kykenee kasvamaan niin vapaudessa kuin vangittunakin. Vangitulla tarkoitan irtipäästämätöntä rakkautta, mutta siten ilmetessään rakkauden täytyy kuitenkin olla sielullista ja silloin se kaiken kestää ja kärsii yhdessä yhteyden kanssa. Muistattehan ne repivät rakkauskirjeet, joita naiset rintamalle sydänkäpysilleen runoili ja rakkauttaan vannotti antaen voimaa ja uskoa mielitietylleen sotatantereen eturintamaan. Rakkaudenvoimalla ne on sodatkin käyty. Tai ainakin niistä selvitty.

Sielujen yhteys on jotain ainutlaatuista, hyvin ainutlaatuista. Se kestää ja ymmärtää. Se tukee ja kannattelee. Se on valmis suuriin lupauksiin. Pettämättömiin unelmiin. Odottamaan. Kärsimään. Mutta ennen kaikkea uskomaan ja rakastamaan sydänjuuriaan myöten. Silloin tietää, että yhteys on yhteyttä sielujen, kun maailman myrskyt eivät voi sitä kaataa eikä katkaista vaikka kaikkensa se yrittääkin. Vain yhteydestä voi kasvaa ja oppia vieläkin suurempaa rakkautta. Se on todellista vahvuutta. Todellista sydänrakkautta.


Vaalitaan ja arvostetaan siis suuria yhteyksiä, suurta rakkautta, sillä ne ovat hyvin, hyvin harvinaisia tänä pinnallisuuden aikakautena. Mutta muistakaa, että jokaisella meistä on mahdollisuus. Jokainen, joka tutkii, tulee saamaan vastaukset. Jokainen, joka uskoo, on ainutlaatuisen yhteytensä löytävä ja kaikkensa saavuttava. Mutta se vaatii omaa panosta, herpaamatonta henkistä työtä ja suurista suurinta kärsivällisyyttä. Jokainen, joka etsii tarkoitustaan ja merkitystään elämälleen on sen löytävä. Jokainen, joka uskaltaa unelmoida suuresta rakkaudesta, tulee sen kohtaamaan. Repussaan mukanaan kaikkein tärkeimmät kantamaan - USKO, TOIVO & RAKKAUS.

Ei kommentteja: