25.5.2013

Hyvän Elämän Pauloissa


On toukokuinen hiukan tuulinen päivä. Aurinko työntää satunnaisia säteitään läpi pilvien. Pellot on kynnetty ja kylvetty. Oraat työntyvät pelloista toiverikkaana tulevan kesän otollisista säistä kasvaakseen täydelliseen kypsyyteen tuottaen hyvää satoa tuottajilleen ja päätyen nälkäisten pöytiin. Koko kasvukausi on puhjennut räjähdystäisesti uuteen kevääseen ja vehreyteen. Maa on niin kauneimmillaan uudessa vaalenvihreässä peitteessään.

Me täällä Pohjolassa joudumme elämään melko hektistä nopean kasvun elämää luonnon tarjoaman syklin mukaisesti. Usein mietin kuinka koville me täällä joudumme, kun vaihdamme vuodenaikoja, vaatetusta, työkaluja, kalusteita ja lämpötilaeroja niin tiuhaan tahtia ettei iän myötä meinaa enää perässä pysyä. Olemme tottuneet hektiseen luonnonrytmiin. Mutta se vaatii meiltä veronsa. Jossain vaiheessa tulee aika, että voimat alkavat ehtyä. Ei jaksa enää. Jostain on tingittävä. 

Ikäänkuin kaikki liikenevä energia olisi jo käytetty eikä lisäenergian ammennus enää olekaan itsestäänselvyys. Huomaamme, että kaikki mihin energiamme riittää onkin tehdä työtä, josta saamme eräänlaista turvaa elämällemme: materiaa siis ja toiseksi asettamaan uusia tavoitteita tulevaisuuteen. Se on se hamsterin juoksupyörä, jossa juostaan eikä valmiimmaksi tulla. Elämme aivan liikaa 'sitten kun' elämää. Unohdamme, että elämä on tässä ja nyt.

Itse olin entisessä elämässäni rauta kuumana joka suuntaan. En tiennyt mitä tarkoittaa lepääminen. Se uurastus ei kylläkään lähtenyt itseohjatusti. Tai lähti, mutta mikään ei milloinkaan riittänyt. Tein oman osuuteni ja lisäksi samanaikaisesti olin vetojuhtana kokonaiselle laumalle. Ensimmäisen kerran havahduin kun jouduin sairauslomalle silloisesta työstäsi uupumuksen vuoksi. Palasin töihin, mutta mikään ei muuttunut lupauksista huolimatta. Lähdin talosta puolen vuoden jälkeen ja kymmenen vuoden työuurastukseni palkittiin palkkaamalla kaksi työntekijää tilalleni. Ei, en tuntenut itseäni niin tärkeäksi, että se olisi noussut hattuuni. Ennemminkin olin hyvin surullinen, sillä pidin työstäni, jonka jouduin taakseni jättämään. 

Toimin myös entisessä elämässäni vedenjakajana. En siis puhu nyt juomavedestä vaan aallokosta, jossa seisoin myrskyä uhmaten jalat hiekkaan upottautuen kuin rautapatsas ja pitelin kiinni tyrskynpäistä, jotta ei ne rantapengertämme murtaisi. Yritin samalla kannatella pilviä taivaalla, jottei ne sadetta mukanaan toisi. Jos kuitenkin niin kävi, että jotain vahinkoa aiheutui loputtomista yrityksistäni huolimatta, menin minä ja korjasin kaiken. Se  oli kuin loputon suo. Rakensin, kannattelin ja korjasin, mutta koskaan en valmiiksi rakennelmaani saanut.

Tänään ymmärrän kuinka turhaa tuo kaikki olikaan. En silti saanut mitään pysyvää aikaiseksi vaan pikemminkin tuhosin kuin korjasin. Tuhosin omaa maaperää ja lasteni siinä samalla. En huomannut, että hiekka jalkojeni alla huuhtoutui mukanaan. Minä itse annoin sen kaiken tapahtua, sillä se oli kaikki mitä osasin. Mihin minut oli kasvatettu.

Nyt olen rakentanut uutta maailmaani pian neljä vuotta ja tuntuu, että se ei valmistu koskaan. Tässä uudessa maailmassani olen hyvin yksin. Se on myös oma valintani. Sillä ilman omaa ymmärrystä omasta itsestäni en voisi koskaan valmistua. Nyt tiedän miten ja mitä varten maailmaani rakennan. Tiedän, että siitä tulee kestävä. Rakennanhan nyt itselleni. Rakennan siitä niin hyvän ja kestävän, että kykenen kirjoittamaan siitä käsikirjan todelliseen hyvään elämään.   

Miljoonat kyyneleet, jotka ovat kuivuneet poskilleni ovat antaneet uudelle maaperälleni voimaa uuteen kasvuun. Tällä iällä energiavarastot eivät enää uusiudu samalla lailla kuin nuorempana. Siitä syystä uskonkin saaneeni lahjaksi hiljaisuuden ja levon. Tähän hetkeen. Jotta oppisin elämän todellisen merkityksen. Oma ymmärryksenikin hakee hyväksyntää taukoamatta. 

Omaa uskoani koetellaan joka hetki. Uupuneena usko hajoaa taivaan tuuliin ja tuntuu ettei ponnisteluistaan huolimatta ole saavuttanut yhtään mitään, mutta tiedänhän minä sen paremmin. Se on kaiken tarkoitus ja loppu viimeksi levättyään väsyneenä ja uskoessaan tulevaan kurjimmista kurjimmalla hetkellä saa tilalle vieläkin vahvemman uskon. Uskon, että elämä kantaa ja se kyllä antaa. Palkitsee juurikin sillä pieteetillä kuin sinä olet itsestäsi maailmalle antanut, mutta ensin sinun tulee olla valmis luottamaan. Luottamaan intuition voimaan täydellisesti. Antaa elämän viedä.

Kuinka moni oikeasti tietää, mitä intuitio on? Itse olen elänyt hyvin vahvasti ihan nuoresta tytöstä saakka luottaen intuitiooni. Toisin sanoen en ole murtunut halutessani jotakin tässä, nyt ja heti, vaan olen uskonut, että saan kulloinkin juuri sen mikä tarkoitettu on. Se on myös vahvistanut omaa energiaani jaksaa. Se on mahdollistanut minulle levon. Olen opetellut kuuntelemaan itseäni. Luottamaan itseeni. Luotamaan intuitiooni vieläkin vahvemmin. Tästä syystä tunnen sielussani milloin minun tulee toimia. Milloin olla vaan ja odottaa. Tunnen sisälläni, koska minun pitää mennä jonnekin. Tunnen ihmisten merkityksen, kun heitä elämääni tuodaan. Asiat, tapahtumat, näyt, unet, joilla on jokin sanoma tai merkitys elämässäni. Minun pitää vain kuunnella itseäni. Sisäistä ääntäni. Intuitiota.  


Sanomani taitaa tässä viestissä olla, että uskalla luottaa. Uskalla päästää irti niistä asioista ja ihmisistä, jotka eivät toimi elämässäsi. Eivät täytä tarkoitustaan. Mutta muista, että sinun tulee tuntea irtipäästämisen tarve sisimmässäsi, sillä jotkut ihmiset elämässäsi saattavat kuitenkin tarvita sinun läsnäoloasi heidän elämässään, mutta senkin kyllä tunnet sisälläsi. Älä kuitenkaan tee mitään väkisin. Jos olet väsynyt, ei sinun tarvitse palvella muita. Silloin sinun tarvitsee levätä. Tiedät kyllä kun on aika levätä ja kun aika palvella, kunhan kuuntelet itseäsi. 

Ole rohkea tehden ja kokeillen asioita, joita et ole koskaan tehnyt tai kokeillut. Voin kyllä sydämestäni luvata, että tulet melko suurella varmuudella myös mokaamaan ja se kuuluu elämään, joten älä huoli. Mutta ennen kaikkea tulet kokemaan jotakin ainutlaatuista, jota ei voi kokea elämättä elämäänsä. Tulee olemaan valtavaa henkistä ja emotionaalista stressiä pärjäämisestä ja irtiotoista, mutta se kaikki valmistelee elämään Sinun suurenmoista ja ikimuistoista elämää siellä missä Sinun kuuluu olla ja elää. Opettele riippumatonta elämää. Kykyä elää yksin ja uskallusta kohdata elämää yksin. Siten opit luottamaan ja tuntemaan ennen kaikkea itsesi. 

Asetin itselleni päämääriä lähtiessäni etsimään omaa uutta maailmaani ja elämääni. Ensimmäisenä opettelin antamaan anteeksi. Olemaan armollinen. Niin itselleni kuin muillekin. Anna aina anteeksi. Kaikki. Tässä ja heti. Tapahtumat tapahtuvat aina jostakin meistä riippumattomasta syystä. Jos sydämessäsi elät hyvää elämää etkä tahdo kenellekään mitään pahaa, voit luottaa, että ketään ei loppu viimeksi satu vaan kaikki tapahtunut on tarkoitettu opettamaan meille elämisen jaloa taitoa vaikka menisi joskus mönkäänkin niiden kanssa. Niistä pitää vain osata oppia ja olla kiitollinen opista, jonka vastoinkäymiset elämääsi tuo. Se on elämänlahja kunhan sen vain ymmärtää kukin tykönänsä. Ilman ikäviäkin kokemuksia ei voi kasvaa ja kehittyä. Valmistautua elämään omaa ainutlaatuista hyvää elämää. 

Toinen teesini on ollut suvaitsevaisuus. Sillä miten toinen käyttäytyy sinua kohtaan ei oikeasti ole mitään tekemistä henkilökohtaisesti sinun kanssasi. Kaikki hyvyys tai pahuus lähtee aina omasta itsestään. Omasta elämänkokemuksestaan. Omasta elämänasenteestaan. Ilkeämieliset ihmiset voivat huonosti. He ovat olleet kaltoinkohdelluimpia kaikista maailman ihmisistä. Ilkeämieliset ihmiset tarvitsevat vieläkin enemmän rakkautta, tukea ja hyväksyntää. En tarkoita sitä, että kaikki pitää hymyssäsuin vastaanottaa, sillä jokaisella on oikeus omaan arvoon, mutta rakkaudellisella ja ystävällisellä vastineella ilkeämieliset saattavat herätä näkemään edes hitusen tästä maailman todellisesta kauneudesta ja mikä tärkeintä itsellesi jää paljon, paljon parempi mieli ja samalla vahvistat osaltasi maailmamme rakkausenergiaa.

Vastaa siis aina kaikkeen rakkaudella, mutta älä tuhlaa rakkautta mikäli huomaat sen valuvan hukkaan kuin hiekka sormien välistä. Siinäkin pitää opetella tunnistamaan omat rajansa ja piirtää ne itseensä. 

Kun ihminen määrittelee itselleen tulevaisuutta. Asettaa unelmia. Kuullaan ne kyllä ja kulkijaa johdatetaan oman unelmansa luokse. Mutta se vaatii aikaa. Kärsivällisyyttä. Uskoa. Rakkautta. Vahvaa kykyä luottaa intuitioonsa täydellisesti. Hyväksyä ylä- ja alamäet, jotka kohdalle tulee. Olla kiitollinen kaikesta taukoamatta. Myös niistä vastoinkäymisistä. Levätä, kun on uupunut. Antaa pyyteettömän itsestään lähtevän ilon, hymyn ja rakkauden levitä ympäri ympäröivää maailmaa, aina kun siihen itsellä voimia on. Kehittää hyveitään. Kyseenalaistaa paheitaan. Kaikki se mihin ihminen elämässään keskittyy, kehittyy taukoamatta. Kaikki se, mikä ihmisessä kehittyy, valmistelee ihmistä uuteen elämään. Elämään unelmaansa todeksi, joka voi toteutua jo vaikka tänään.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos, lähes kuin omasta elämästäni :)

Anonyymi kirjoitti...

Kaunista ja viisasta pohdintaa!Olisi mielenkiintoista saada kuulla lisää narsismista.

Katja Kokko kirjoitti...

Hei, kiitos palautteesta ja mielenkiinnosta :) Palaute antaa aina lisäenergiaa kirjoittaa lisää, sillä ainoastaan palautteen kautta kirjoittaja(kin) voi tietää, että kirjoituksillaan koskettaa ja sitä kautta kenties muuttaa maailmaa edes hitusen paremmaksi paikaksi olla ja elää! Aion jatkossa kirjoittaa kyllä narsismista lisääkin, sillä uskon, että siihen tarvitsemme paljon ja paljon perehtymistä sekä ymmärrystä ja kasvuapua oman minän ja haavojen tunnistamiseen. Kirjoittana olen myös hyvin intuitiivinen eli kirjoitan blogiani siltä pohjalta mitä milloinkin tunnen ja koen hetkessä tarpeelliseksi. Työstän kovasti kyseistä aihetta parhaillaan itsekin tykönäni ja ollessani hyvin tunnollinen pyrin aina ensin itse sisäistämään tekstiä tiedostamattomaan tajuntaani, josta teksti lähtee syntymään ikäänkuin itsestään. Mutta sen verran voin luvata, että seuraavaksi tulen kirjoittamaan blogin 'Rakkaudettomuuden arvet', sillä puhdas rakkaudettomuus on narsismin ensisijainen aiheuttaja. Tarkoitukseni on pyrkiä etsimään ratkaisuja miten narsismista (minkääntasoisesta) pystyy eheytymään (uhrit, passiiviset narsistit, jotka kykenevät tunnustamaan ja kohtaamaan oman heikkoutensa ja vajavuutensa) ei niinkään syyllisiä, kuka on tehnyt ja mitä kenellekin, sillä jokainen on oman aikakautensa uhri ja efektinä siitä syntyy ns. lumipalloilmiö, joka meidän tulee saada pysähtymään. Mutta palaan pikimiten tähän aiheeseen ja monen monta kertaa vielä uudestaan, sillä olen sydämeni aiheelle antanut ja tarkoitukseni on tulla asiassa niin taidokkaaksi, että kykenen opettamaan meitä kaikkia rakastamaan itseämme ja toisiamme, jotta saadaan arvet parannettua!
Sillä välin tässä linkkejä aiheen pariin muualla:

http://narskulandia.blogspot.fi/
http://www.narsistienuhrientuki.info/
http://www.narsistienuhrit.info/