Rakkaudensoturi

Olen erittäin turhautunut. Olen pettynyt. Huolissani. En oikein ymmärrä mikä meitä ihmisiä vaivaa. Tai ymmärränhän minä ja mitä enemmän ymmärrän sitä enemmän huolissani olen. Olen huolissani meidän kaikkien puolesta. Olemme onnistuneet rakentamaan rahan valtakunnan, jossa ei ole tilaa aidolle rakkaudelle. Elämme niin kovin sääntömääräisessä ja ohjatussa yhteisössä, jossa kuvittelemme, että ainoa oikea ratkaisu on tehdä oikein kuitenkin niin, että ainoa asia, mitä teemme on väärin. Elämme kiillotetuissa kulisseissa ja pyrimme näyttämään maailmalle kuinka hienosti me pärjäämme ja kuinka yhteiskuntakelpoisia me olemme. Sisin hajalla. Rikki. Onni ja rakkaus kadoksissa kuljemme päivästä toiseen kuin huumatut. Etsien ulkopuoleltamme sitä, mikä on kuitenkin meissä itsessämme.

Toisaalta kun tuossa kiiltokuvaelämässämme voimme tarpeeksi pahoin tulee meidän etsiä kulissien ulkopuolelta toisenlaista elämää helpottaaksemme taakkaamme, jota oikeasti kannamme. Minäkin pyrin aikaisemmassa elämässäni ostamaan onnea ja kuvittelin, että rahalla sitä saa. Tiedän tiedän, olin elämässäni kuullut tuhansia kertoja kliseen ’raha ei tuo onnea’, mutta en osannut sisäistää sitä tietoa ennen kuin uskalsin päästää irti kaikesta turhanpäiväisestä. Uskalsin aloittaa irtautumisen maallisesta kertakäyttöisestä onnesta. Materiasta. Tulemaan riippumattomaksi. Olemaan yhtä luonnon kanssa. Löytämään elämäni todellisuus. Aitous. Todellinen ja merkityksellinen rakkaus, jonka olin kadottanut sääntöjen, kiireen ja pelon keskellä. Tänään olen köyhä rahallisesti, mutta sitäkin rikkaampi sisäisesti. Ja tiedän, että tämä rikkaus kulkee aina mukanani, mihin tahansa askeleeni johtaakaan.

Ihmisen päivittäiset perustarpeet ovat oikeasti hyvin pienet ja toki esteetikkona minulle on hyvinkin tärkeää, että ympäristöni näyttää hyvältä ja että minä voin ympäristössäni hyvin. Olen tehnyt paljon työtä sen eteen, että hyväksyn materian osana identiteettiäni, mutta siitä ei kuitenkaan milloinkaan tule minulle itseisarvoa. Sen vuoro tulee vasta sitten, kun itse voin hyvin omassa elämässäni. Materia on minulle palkkio mielekkäästä elämisestä, pyyteettömästä rakkaudesta kaikkea luojani luomaa kohtaan, menestyksekkäästä ja suunnitelmallisesta elämästä. Asioiden oikeanlaisesta arvottamisesta elämässään. Elämisentaidosta. Mutta sitä ennen minun on pitänyt oivaltaa elämäni perustarkoitus. Perusolemukseni kertoo kuitenkin loppu viimeksi sen kuinka minä voin, kuinka onnellinen ihminen minussa on läsnä.

Mitä pidemmälle kasvussani käyn, joka toisia ihastuttaa ja toisia vihastuttaa, sitä tietoisemmaksi tulen ympäröivästä maailmastamme. En aina tiedä, haluanko olla näin syvällä ihmislajin ja yhteiskuntamme ongelmissa. En aina tiedä, jaksanko kantaa kehossani kaikkea tätä tuskaisen yhteiskuntamme kärsimystä. Se on meissä. Kaikki edellisten sukupolviemme kärsimys on taakkanamme niin kauan kunnes olemme valmiita kohtaamaan menneen ja korjaamaan oman käyttäytymismallimme sille tasolle kuin sen kuuluisi vapaassa sielussamme maanpäällämme elää. Vapaana ja iloisena vaeltelevana kaunosieluna kuten hento perhonen lentelee kesäisellä kukkaniityllä.

Kannamme suuria suruja sukupolvelta toiselle; isältä pojalle, äidiltä tyttärelle siirrämme edellisten sukupolvien kärsimyksiä ja haavoja paikkailtavaksi tuleville sukupolvillemme. Meidän käyttäytymismallimme on perittyä omilta vanhemmiltamme ja tiedostamattammekin kohtelemme omia lapsiamme samalla intensiteetillä kuin meitä on kohdeltu. Olemme itse niin kivuissa menneisyyden traumojemme kanssa, että emme aina ymmärrä, osaa tai jaksa korjata meihin kohdistuneita virheitä omien lapsiemme kanssa. Siirrämme tiedostamatonta katkeruudenkehoa aina vain eteenpäin.

Kun minä aloin etsimään todellista minääni, en tiennyt mitä olisi edessä. En todellakaan ja hyvä niin. Aika on tuonut asiat käsittelyyn juuri siinä järjestyksessä kuin olen ollut valmis niitä vastaanottamaan ja käsittelemään. Olin ollut jo pitkään tilassa, jossa ymmärsin, että näin ei voi jatkua. Olin kuin seittiin sidottu perhonen, jossa vain olin, kun en muutakaan voinut. Siivet pahoin vaurioituneet. Tyngäksi kutistuneet. Tuli siis aika, että en enää löytänyt onneani siitä, missä olin. Missä elin. Tuli aika, kun aloin voimaan todella huonosti. Ilman siitä irtautumista olisin kuollut. Joutunut elävänä haudatuksi. Tulin hetkeen, jossa minun oli tehtävä päätöksiä, jotta voisin jatkaa eteenpäin.

Olen perusteellinen ihminen enkä hae elämässäni mitään väliaikaisratkaisuja koskaan mihinkään. Minulla on rohkeutta. Minulla on luonnetta. Minulla on itsehillintää. Minulla on kykyjä saada sanani elämään. Teoiksi. Minä en ole ihminen, joka olisi edes kyennyt multipersoonaelämään, mikä on valitettava ratkaisu niin monelle tänä päivänä. Se ei vie meitä elämässämme eteenpäin. Se ei ole koskaan ratkaisu mihinkään. Se ei kehitä meitä. Sitä kautta emme pysty löytämään todellista persoonaamme. Se ei tee yhteiskunnastamme parempaa. Onnellisempaa. Eheämpää. Sellainen ratkaisu loukkaa ainoastaan kanssaihmisiä. Se on itsekkyyttä. Epäkunnioitusta ihmisyyttä kohtaan. Elämää kohtaan. Se on riippuvuutta. Joillakin materiasta tai rahasta. Toisilla ihmisistä tai ihmissuhteista. Hyväksynnästä. Pelkoa luopua toimimattomista asioista elämässään. Pelkuruutta kohdata oma elämänsä silmästä silmään. Surullista. Hyvin surullista.

Suurinta maailmassamme on rakkaus. Rakkaus, jota minä tiedän osakseni ansaitsevani, on aitoa sydämenrakkautta, joka on ainoastaan minua varten. Se, joka uskaltaa tuon sydämenrakkauteni liittää omaan sydämeensä, tietää, että minä olen valmis antamaan kaikkeni. Itseni. Sillä se on kaikki, mikä on minussa. Se on siellä ikuisesti, sillä niin vapaa, viisas ja vahva sieluni tänään on. Minä elän rakkaudesta enkä milloinkaan, en milloinkaan petä sydämenrakkaudessani. Minulla ei ole tarvetta siihen, sillä niin suuri onni minussa asustaa ja niin syvältä sydämestäni rakkauteni pulppuaa. Kuin se olisi universumimme rakkauden alkulähde.

Ja niin vahva on uskoni, vaikka sitä pyritään horjuttamaan taukoamatta ja joka hetki, että tiedän sinun olevan minua varten ja kykenevän tarjoamaan minulle kaiken sen, jota minä tarvitsen tullakseni eheäksi rakkaudessani jaksaakseni rakastaa pyyteettömästi niitä, jotka rakkauttani osakseen tarvitsevat löytääkseen sen joskus itsestään. Minä tiedän, että rakkauteni ei ole kiiltokuvitelmaa vaan se on taivaassa solmittu rakkaudenliitoksi. Rakkauteni on ehtymätön ja raikas kuin virkistävä vesi. Tätä hetkeä varten minua on koulutettu kuin urheaa soturia konsanaan. Rakkaudensoturina elämääni askeltamaan - eturivissä nyt ja ainiaan. Rinnalla rakkaan hinnalla rakkauden.