Rakkaus - Olen Valmis

Painan pääni rintaasi vasten.

Muistoissani. Mielessäni.

Tunnen lämmön. Sydämensykkeesi.

Kaipauksen. Lohdutuksen.

Mielihyvä väristelee.

Lävistää sisimpääni.

Tunnen rakkauden rinnassani.

Olen luonasi. Aivan lähelläsi.

Aisti kosketukseni.

Tunnista sieluni.

Anna rakkauteni pesiytyä sinuun.  

Yksinäinen sydän tahtoo rakastaa. Välistä mietin miten olen valinnut näin kivikkoisen polun oppiakseni rakastamaan. Mitä niin pahaa olen voinut tehdä ettei rakkaus luokseni lennä. Välistä tuntuu, että rakkauteni valuu hukkaan eikä kukaan halua nähdä minua. Kuinka pitkään minut on tuomittu todistamaan, että sydämessäni sykkivä rakkaus on aitoa ja tahtoo sykkiä täydellä teholla. Pitkään yritin todistaa, että en tarvitse rakkautta. Kahden ihmisen välistä rakkautta. Tein niin pyrkiessäni tulemaan riippumattomaksi persoonaksi. Todistaessani ennen kaikkea itselleni, että voin olla onnellinen itsessäni ilman riippuvaa rakkautta toisesta ihmisestä.

Kuules nyt maailmankaikkeus ja kaikki universumin oliot. Minä osaan elää. Olla onnellinen. Olla itsenäinen. Olla kaikkea mitä ihmisen kuuluu ollakin. Olen ollut tunnollistakin tunnollisempi oppilas matkallani. Kuinka kummassa minun palkkioni kaikesta tästä kuuliaisuudesta voi olla alati jatkuva yksinäisyys. Toki ymmärrän, että olen itseäni, ainoastaan itseäni varten kaiken oppini opiskellut ja ymmärrän, että vaikka kuinka pyrin tulemaan paremmaksi ihmiseksi kohtaan hyväksymättömyyttä. Viime aikoina olenkin saanut kuulla kuinka itsekäs, vastuuton ja itseäni täynnä olen.

Niin olenkohan sittenkään onnistunut kasvuprosessissani. Itseni kannalta kyllä ja nyt ymmärrän, että en milloinkaan pysty muita kylliksi vakuuttamaan mikäli sitä ei haluta ymmärtääkään. Jokainen näkee maailman kuitenkin erilailla. Ja oman totuutensa ainoana ehdottomana totuutena.Edelleen tunnen, että kohtaan hyvin paljon välinpitämättömyyttä ja vastustusta, mitä enemmän ja pyyteettömämmin pyrin rakastamaan. Tiedänhän sen, että omassa olemisessani voin ainoastaan vakuuttaa itseni.

Muistan kuinka nuoruuden ystäväni, mies sanoi minulle kerran, että sinulla on sellainen ’look’ aina päällä, että älkää vaivautuko lähestymään. Niin, voi olla, että en ole kovin vastaanottavainen, sillä en kuitenkaan loppu viimeksi ole kovinkaan sosiaalinen ihminen. Suljenko maailman ja sen miehet ympäriltäni tiedostamattani. Enkä kykenekään kohtaamaan todellista rakkautta oman ujouteni keskellä, joka usein nähdään muiden toimesta ylpeytenä. Vai pidetäänkö olemustani niin vahvana, että suomalaisen miehen itsetunto ei riitäkään lähestyäkseen. Liian ehjänä, joka ei olekaan riippuvainen huolenpidosta. Joskus kuulin olevani riippuvainen rakkaudesta, ihan kuin se olisi joku synti haluta jakaa rakkaudentäyteistä elämää toisen ihmisen kanssa.  

Vahvojen naisten syndroomasta on paljon puhuttu. Mies tuntee riittämättömyyttä vahvan naisen imussa. Olen pyrkinyt kaikin mahdollisin keinoin kasvamaan omassa herkkyydessäni, mutta siltikään en usko, että se riittää. Vahvasta naisesta ei saada koskaan enää leivottua sellaista yksilöä, joka alistuisi elätettävän naisen rooliin. Tai siksihän suomalainen mies vahvoja naisia pelkää.

Vahva nainen ei kuitenkaan aina ole uhka, vaan se on itse asiassa helmi, jos sen vain oikein osaa nähdä. Vahva nainen on sinut itsensä kanssa. Ja kun on sinut itsensä kanssa voi antaa toisellekin yksilölle täydellisen vapauden elää omaa ainutlaatuista elämäänsä. Oman vapauden olla. Vahva nainen on ymmärretty täydellisen väärin. Usein kuvitellaan, että vahvuus on samaa kuin oma tahto ja määräävyys. Mutta mikäli ihminen on itsessään kasvanut, on vahvuus yhtä kuin suuri sydän ja oman persoonan eheys. Tahto elää yksilöllistä elämää ja silloin on valmis antamaan saman mahdollisuuden toiselle osapuolelle parisuhteessa.

Huomaan, että minua pelätään. Miehet kenen kanssa olen tekemisissä eivät uskalla pyytää edes treffeille, kuten olen joskus aikaisemminkin jo dilemmastani maininnut. Se on minusta tosi surullista, sillä vaikka olen itsenäinen nainen, ei se tarkoita etten olisi yksinäinen. Eikä sillä, elämääni kuuluu ihana perheeni, lukemattomat ystävät ja muut rakastettavat ihmiset, mutta sillä hetkellä kun sydämeni tuntee itsensä yksinäiseksi minulla ei ole ketään. Sillä hetkellä, kun ihoni kaipaa kosketusta tai pääni alleen vahvaa olkapäätä, johon painautua, kun olen surullinen, olen tyhjiössä eikä lohduttomuudella ole rajaa.

Äitini kerran sanoi minulle, että mikä ihmeen pakonomainen tarve sinulla on löytää mies vierellesi. Etten kuulemma voi olla edes varma löydänkö koskaan ketään. Minun ajatusmaailmaani ei moinen ajatusmalli kuulu. Minun ajatusmaailmaani kuuluu, että minä itse voin vaikuttaa siihen ettei minun tarvitse olla loppu elämääni yksin. Sillä minä en tahdo olla yksin. Minä tahdon rakastaa. Minä tahdon jakaa elämäni toisen ihmisen kanssa. Ihmisen, joka on kaltaiseni. Ihmisen, joka on kykenevä kohtaamaan kaltaiseni vahvan naisen. Ihmisen, joka ymmärtää, että rakkauteni on vahvempaa kuin vuorimalmit maan eikä milloinkaan petä rakkaudessaan. Ihmisen, joka on kykenevä rakastamaan minua takaisin samalla mitalla. Ihmisen, joka ei pelkää sitä kuka minä olen.

Huhuu, maailmankaikkeus, nyt on tullut aika. Minä olen valmiimpi kuin koskaan. Lähetä rakkaus luokseni. Liitä sydämemme yhteen iäksi.

I need L-O-V-E, rakkauteni pursuaa jo ylitse ♥ ♥ ♥  

Tunteiden Orjasta Herraksi

Melko huisia. Mietin omaa kasvuani. Mistä olen lähtenyt, mihin olen entänyt ja mihin vielä yllänkään. Tunne on uskomattoman luottavainen. Luottavainen nimenomaan. En enää hätäile minkään näennäisen vuoksi. Luotan itseeni. Luotan rakkauteeni. Olen lunastanut onnen ja pyyteettömän rakkauden itsessäni. En siis odota rakkaudestani vastalahjaa. En milloinkaan. En uhkaile olla antamatta rakkautta saamatta siitä vastinetta. Ennen kaikkea olen oppinut luottamaan täydellisesti maailmankaikkeuteen.

Uskallan toivoa parasta mahdollista ratkaisua asioihini ymmärtäen joka hetki, että mikäli jokin asia ei tunnu ottavan tuulta purjeisiin, sen ei ole tarkoitettu tapahtuvaksi. Ymmärtäen, että minun on päästettävä irti toimimattomista asioista saadakseni tilalle uutta ja parempaa. Että minun on sydämessäni arvostettava sitä, mitä minulla jo on, jotta olisin edes ansainnut uutta. Nyt ymmärrän mitä todella tarkoittaa sana kärsivällisyys. Se on yhtä kuin luottavainen. Tänään uskallan sanoa todella kasvaneeni kärsivälliseksi ihmiseksi. Ilman kärsivällisyyttä olemme tuhoon tuomittuja. Kaikki rakentamisen arvoinen on ansainnut tukevan perustan. Muistattehan tuon sadun kolmesta pienestä porsaasta ja sen opetuksen.

Tänään on se päivä, jolloin pyörittelen silmiäni ja vähän päätänikin. Ei, sillä ei edelleenkään paranneta maailmaa. Mutta kuitenkin ihmettelen. Ihmettelen joka ikinen hetki universumiamme. En voi käsittää kuinka elämä tarjoaa meille loputtomasti mahdollisuuksia, joita emme edes välttämättä huomaa tavoitellessamme jotakin sellaista, jota ei ole meille tarkoitettu. Nuo ihmeet, joiksi niitä kutsun, tuntuvat todellisilta ihmeiltä. Se, että en tavoittele mitään, onkin avannut minulle uusia portteja nähdä asioita, joita en kuvitellut edes olevan maailmassani minua varten.

Olen ollut niin vahvasti ohjelmoitunut sääntömääräiseen yhteiskuntaamme, elämään ulkopuolelta annettujen ihanteiden puolesta, että en ymmärtänyt kuinka voisin elää sellaisten ihanteiden puolesta, jotka ovatkin tarkoitettu juuri minun elämässäni elettäväksi. Jotka oikeasti ovatkin minun ihanteitani. 

Tiedättehän sellaisen tuskastuneen tunteentilan, kun ei saavuta jotakin kovasti haluamaansa vaikka kuinka tuskailee asiansa puolesta. Ikään kuin alkaa pelkäämään menettämistä jo ennen kuin on edes varmuutta sen saavuttamisesta. Minä olen elänyt lukemattomia sellaisia tunteentiloja aikaisemmassa elämässäni. Minun sydämessäni on asunut niin suuri pelko ja olen kuvitellut jonkin olevan jotakin niin ainutkertaista, jollaista ei tule kohdalleni enää ikinä toiste. Ikään kuin pyrkinyt pakottamaan sen omakseni vaikka sitä ei olisi minulle edes tarkoitettu. Viimein maailma on sulkenut sen lopullisesti elämästäni. Ja kuinka paljon tuskaa tuo onkaan tuottanut minulle jo ennen kuin maailma osoitti, että se ei ollutkaan minua varten.

Vasta kun on hyväksynyt, että on ihmisenä riittävä ilman yhteiskunnallista statuspainetta, on valmis kohtaamaan elämän ja sen tarjoaman ihmeen. Mietin pitkään, miten en menestynyt paremmin työssäni. Tunsin huonommuutta uupumuksestani ja saamattomuudestani. Kulutin energiat aina innostuessani jostakin uudesta ja hetken kuluttua huomasin, että en jaksanutkaan puskea läpi harmaan kiven. En jaksanut yksin viedä asiaani eteenpäin. Aloin aina uudelleen ja alusta. Jokainen kääntämäni kivi on ollut raskas ja energiavarastoni on kulunut jo pelkkään kiven kääntämiseen.

Pian huomasinkin, että käännettyäni kiven, en enää jaksanutkaan alkaa työstämään sitä. Olen luonteeltani periksi antamaton, joka jaksaa kyllä, mutta tarvitsee välillä vetoapua. Vähän niin kuin kannustusta. Vaikka minusta kyllä tuntuu, että eniten kannustusta sain, kun yksi nuorikko alkoi nauramaan ivallisesti minun unelmani edessä ja vähätteli asiaani. Sitä kohtaan aika paljon. Se, mitä minä teen ja mitä minä edustan on jostain kumman syystä monelle ihmiselle vähäpätöinen asia. Minulle se ei ole sitä, sillä se on minun suuri unelmani.

Tuo suuri unelmani sattuu vain olemaan pieninä pisaroina maailmalla. Mutta kaikki nuo pisarat ovat hyvissä kantimissa ja lupaavat paljon kunhan vain satavat samaan virtaavaan veteen. Ja kun veden saa vihdoin virtaamaan, mikään ei sitä sitten enää pysäytäkään. Niin paljon ja niin todellisesti minä uskon asiaani ja sen tulevaisuuteen. Unelmaani ei  edelleenkään mitata kertasuoritteisena rahatukkuna vaikka jossain vaiheessa siitä tuleekin saada korvausta, jotta pystyn missiotani suorittamaan. Minun missioni on tehdä maailmastamme edes hitusen onnellisempi paikka elää ja hengittää. Saada mahdollisemman moni näkemään mikä on todella totta. Minun maailmassani pienistä pisaroista alkaa pikku hiljaa muodostumaan se virtaa vesi, johon voi luottavaisesti laskea purtensa ja luottaa sen kantavaan voimaan. Ja se antaa luottamuksen myös minun elämääni, sillä se on intohimoni ja unelmani. Niin onnelliseksi olen itsessäni tullut, että soisin tämän saman onnen koko universumille.

Nyt luotan vahvemmin kuin koskaan niin ihmisyyden kuin rakkaudenkin menestymiseen. Tiedän, että minuakin varten on suunnitelma – loistava suunnitelma, kunhan vain luotan. Ja tiedän, että vastoinkäymisten tarkoituksena on vain vahvistaa omaa luottamustani. Uskoani sydämeni ääneen. Mikäli sydämeni sykkii yhtä suurella intohimolla vastoinkäymistenkin jälkeen, silloin tiedän varmuudella, että olen oikeassa suunnassa tavoittelemassa oikeita asioita. Minua vain koetellaan ja vastoinkäymisten tarkoitus on valmistella minua tulevaan ollakseni vieläkin varmempi ja vahvempi. Juurruttaa juureni vieläkin syvempään ja luottaa tunteeseeni.

Enää minun ei tarvitse pelätä, sillä niin vahvaksi olen tunnemaailmassani kasvanut. Olen vihdoin kasvanut tunteiden orjasta niiden herraksi. Tietoisuus siitä tekee maailmastani hyvin autuaan. En tunne riippuvuutta muiden hyväksynnästä. Huomaan kuinka minun olemistani yritetään horjuttaa tuon tuosta, mutta enää en välitä. Uskallan puolustautua ja uskallan puolustaa. Silloin, kun sisimmässäni tunnen, mikä on oikein. Juuri siitä syystä olen tasapainossa itseni ja elämäni kanssa pitäen katseeni tiukasti siellä, mihin minun on määrä katsoa, sillä siellä on jotakin, joka on tarkoitettu minun nähtäväkseni. 

Nyt vapauduttuani peloistani luotan entistäkin varmemmin sydämeni ääneen. Sillä hetkellä, kun vastoinkäymiset eivät enää aiheuta ihmisessä ahdistusta, on saavuttanut paljon. Hyvin paljon. On saavuttanut tietoisuuden, että asiat tapahtuvat juuri kuten niiden kuuluukin tapahtua ja juuri sillä hetkellä, kun niille ollaan valmiita. Tämä on elämäni kasvun yksi ehdottomasti merkittävämpiä merkkipaaluja. Tänään tunnen olevani vapaa kuin taivaanlintu.

Usko - Toivo & Rakkaus

"Usko - toivo & rakkaus.

Kadotettuasi uskon tulee sinusta passiivinen.

Kadotettuasi toivon tulee sinusta epävarma.

Kadotettuasi rakkauden lakkaa elämäsi olemasta." 

-Lovebug-

Olenhan vahva nainen. Tiedän sen. Tunnen sen. Myös muut tietävät ja tuntevat sen. Jopa valitettavasti pelkäävät sitä. Ehkä tiedostamattaankin. Miten vahvuus oikein määräytyy. Onko vahvojen ihmisten täytynyt käydä läpi vastoinkäymisiä enemmän elämässään. Vai onko se vain jokin suojakuori muuten niin herkän sisällön ympärillä. Vai onko se kenties fakta, että nuo vahvat ihmiset nimenomaan pystyvät ottamaan vastoinkäymiset paremmin haltuunsa kasvaakseen niistä. Uskoen kaiken tarkoitukseen. Onko vahvat ihmiset riippumattomampia kuin muut. Itsenäisempiä. Haluavatko he menestyä omassa elämässään. Kuunnella sydämensä ääntä. Olla poikkeavia sääntömääräisessä maailmassa. Onko vahvat ihmiset tietyn tyyppisten vanhempien aikaansaannoksia. Tai tietyntyyppisen ympäristön kasvatteja. On pitänyt opetella olemaan vahva tai vahvaksi on kasvatettu.

Minulla on myös toinen puoli, olen herkkä nainen. Herkkä kuin haavanlehti. Mutta huomaan, että mitä enemmän pyrin tulemaan vieläkin herkemmäksi, tulenkin vahvemmaksi. Uskon kaiken tarkoitukseen. Uskon intuitioni ääneen. Herkälle parempi nimitys olisi mielestäni kyllä tunneihminen. Tunteelliset ihmiset uskaltavat ja osaavat ilmaista tunteitaan laidasta laitaan. Mikäli itkettää niin itketään. Mikäli naurattaa niin nauretaan. Mikäli rakastuttaa niin rakastetaan. Mikäli ottaa päähän, niin sekin pitää purkaa ulos. Ikäpolveni lapset kasvatettiin niin ettei negatiivisia tunteita saanut ilmaista tai näyttää. Hyväksytty ja kunnon ihminen on aina kiltti ja hiljaa.

Itse olen viime aikoina tehnyt valtavia tunteenpurkauksia. Olen joutunut oikein opettelemaan niitä. Sellaisia purkauksia, jotka vapauttavat negatiivista energiaani. Aikaisemmassa elämässäni kohdistin negaatiot lähestulkoon aina lapsiini. Siirsin siis käyttäytymismalliani eteenpäin seuraavalle sukupolvelle. Purin heihin oman pahan oloni, sillä en paremmasta tiennyt. Minä en ollut koskaan oppinut muuta. Olen siis opetellut uusia kanavia purkaa negatiivista energiaani, sillä purettavahan se on. Aina. Mutta ei vihaa ja pahaa oloa saa purkaa muihin ihmisiin. Eikä liiemmälti sitä saa pitää sisällään, sillä se syö ihmistä ja tekee ihmisestä vieläkin vihaisemman ja katkeran, joka väkisinkin purkautuu muihin ihmisiin. Purkamisen jälkeen tulee anteeksiannon vuoro. Sitten aiheeseen ei enää palata.

Olen viime vuosina kokenut jumalattoman paljon epäoikeudenmukaisuutta. Oikeasti ihan käsittämättömän paljon. Olen pyrkinyt oppimaan kaikista koettelemuksista ja tulemaan vahvemmaksi ja vaativammaksi. Olen koko ajan menettänyt paljon. Siis rahassa. Mutta ehkä se on ollut se hinta, jota olen maksanut matkastani. Elämänkoulustani. Itsenäisyydestäni. Riippumattomuuden tavoittelusta. Kaikki ne ovat vahvistaneet minua persoonana ja tainnuttanut sitä ahdistuneisuutta, mitä vastoinkäymiset ihmisessä aiheuttavat. Eheyttänyt. Auttanut luottamaan, että kaikki selviää kyllä. Siis luottamaan entisestään omaan intuitioonsa. Ja elämän kantavaan voimaan.

Kyllä, voin sanoa, että tänään olen ihmisenä menestynyt. Vaikka palkkaa siitä ei maksetakaan. Olen oppinut luottamaan. Luottamaan ennen kaikkea elämään. Ihmisiin minun ei tarvitsekaan luottaa, sillä epäluotettavien ihmisten sanoma on minulle selvää. Maailman epäoikeudenmukaisuus, epäluotettavuus ja epärehellisyys on aivan käsittämätöntä. Elämmekö siis epämaailmassa? Enkä ehkä ihan vieläkään ole oppinut luottamaan, että hyvyys jossain vaiheessa palkittaisiin. Sillä hetkellä kun törmää seinään, tuntuu, ettei ole vastauksia olemassakaan. Olen kuitenkin onnekas, sillä uskoni on niin vahva, että pystyn keräämään itseni nopeasti. Olen selättänyt jo niin suuren määrän ahdistusta ettei vastoinkäymiset saa minusta enää otetta kuin hetkellisesti. Olen myös onnekas siinä mielessä, että olen siunattu suurella joukolla rakkaita YSTÄVIÄ, jotka auttavat, ohjaavat ja kannustavat minua, kun olen eksyksissä ja neuvoton.

Olen oppinut tuntemaan itseni. Hyväksymään oman vajavaisuuteni ja sitä kautta pystyn tunnistamaan sellaisen myös toisessa. Joten minun on helpompi hyväksyä. Helpompi ymmärtää. Ymmärrän, että asiat tapahtuvat enkä itse voi vaikuttaa niihin vaikka kuinka tunnollinen tai hyvä omassa elämässä olisinkin. Ja hei, en minä aina onnistu. Usein huomaan itseni pyörittelevän silmiäni ja tuhahtelevan, kun homma ei pelitäkään. Sitten muistan, että en voita sillä mitään, ainoastaan kulutan omaa energiaani, sillä silmilläni ei ole sellaista voimaa, että se saisivat asiat muuttumaan vaikka se olisi täysipäiväinen työnkuvani. Maailma on kuten on. Ainoastaan minä voin tehdä omasta elämästäni mielekkäämpää pyrkien positiivisuuteen ja rakentavaan sosiaalisuuteen. Rakastaa ympäröivää maailmaa sydämelläni. Ärsytyksenkin keskeltä löytää ne kultajyvät ja laittaa kiertoon.

Joku kerran pohti pitääkö onni ansaita. Itse olen sitä mieltä, että ei missään tapauksessa, sillä onni pitää oivaltaa, sille pitää antaa koti itsestä ja olla tietoisesti läsnä omassa elämässään. Onnen oivaltamisen eteen voi joutua tekemään paljonkin töitä. Selättämään niitä menneisyydessä muodostuneita elämänkaavoja, joilla ei ole mitään virkaa. Pyrkiä sisäistämään, että asiat maailmassamme tapahtuvat meistä riippumattomina tapahtumina. Turhaa kantaa huolta sellaisesta, johon ei voi itse mitenkään vaikuttaa. Kyllä elämä aina jotenkin kantaa kunhan vain sen antaa kantaa.

Oman unelmani kanssa olen ajautunut nyt niin ahtaalle, että en todellakaan tiedä miten jatkaisin tästä, mutta minun on vain luotettava ja uskottava vieläkin vahvemmin. Minua koetellaan nyt oikein kunnolla, olenko todella tosissani asiani kanssa. Pakotetaan alitajuntani työstämään ratkaisua. Välistä olen luovuttamassa. Osittain myös yhteiskuntamme on ajamassa minua luovuttamisen partaalle. Olen jo joutunutkin tekemään ratkaisuja, jotka eivät olleet suunnitelmissani. Ja lisää joudun tekemään, kuulin juuri tänään. Pala palalta unelmaltani viedään pohja, jotta tulisin jälleen osaksi yhteiskunnan monotonista koneistoa. Onneni ja olemiseni kuolisi mikäli joutuisin takaisin suorittamiskeskeiseen yhteiskuntaan olemaan vain yksitoikkoinen, ruosteinen mutteri koneistossa. Minulla on kykyjä enempään, minulle on annettu toisenlainen tehtävä, miksei sitä haluta nähdä? 

En kuitenkaan aio palata sinne, mistä kerran lähdin. En toivo sielulleni kuolemaa ja siksi minun pitää löytää keino selvittää minne minun pitää mennä, jotta löytäisin sinne, missä minun kapasiteettini ja kykyni pääsevät esille. Tuo ainainen paha; raha määrittelee elämäämme. Ihmisyysarvo ja yrittäminen on niin poljettu etten oikein edes ole aikaisemmin käsittänyt sitä. Millä kumman arvoilla me ihmisyyttä mittaamme. Minkä kumman vuoksi maailmamme on ajautunut tällaiseen tilanteeseen, ettei persoonallisuudelle anneta mitään arvoa tai poikkeukselle sijaa järjestelmässämme. Tarinaani kuunnellaan ja siihen todella uskotaan, mutta järjestelmämme on niin sääntökeskeinen ja jäykkä, ettei sille kyetä antamaan mitään mahdollisuutta.

En aio kuitenkaan luovutaa. Taistelen. Taistelen niin kauan, kunnes minua kuullaan todella. Niin kauan kuin minussa on Usko - Toivo & Rakkaus, niin kauan minun sieluni E-L-Ä-Ä onnellista elämää M-I-N-U-S-S-A - nuo kolme ovat uskollisimmat matkakumppanini ja niistä minä pidän viimeisillä voimillani kiinni loppuun saakka.