On täysikuu. Se mollottaa taivaalla koko komeudessaan. Olen valveilla. Ajatukset päässäni pyörivät kehää. En saa unta vaikka kuinka yritän kääntää kylkeä ja laskea lampaita. Joku sanoi, että täysikuu ei aiheuta ihmisille unettomuutta. Ja allekirjoitan tämän, sillä tiedän, että unettomuuteni aiheuttaa elämäni erilaiset tapahtumat. Ylä- ja alamäet. Ihmetyksen ja kummastuksen aiheet. Tunnemaailmani. Elämänstressi.
Niin, meillä kaikilla taitaa olla erinäköistä stressiä. Varmasti riippuen ihmisen luonteesta ylipäätään. Mietipä tarkkaan. Mikäli olet työorientoitunut ihminen, saa työasiat sinut stressaantumaan. Mikäli pelästyt helposti terveydentilaan liittyviä asioita, saa se sinut valvomaan unettomia öitä. Mikäli olet vahva tunneihminen, rakastuminen tai sen mahdollisuus saa sinut unettomaksi. Mikäli laskuja kertyy eikä kerta kaikkiaan ole rahaa maksaa niitä, saa se ajatusnystyrät toimimaan vuorokauden ympäri miten siitä laskukasasta taas selviänkään.
Uudet tilanteet herättävät aikaisempien vastoinkäymisten aikana syntyneet tunnetilat uudelleen muodostaen ikään kuin painetilan ihmiseen, jolloin ihminen muuttunee johonkin puolustusjärjestelmä tilaan. Alkaa näkemään tilanteet paljon suurempina, sillä jokin pelkotila sisimmässä ottaa vallan. Pelkää uusia pettymyksiä. Uusia vastoinkäymisiä. Tarkastellen tilannetta ikään kuin ulkopuolisena eikä uskallakaan enää luottaa intuitioonsa ja visioonsa. Pienen pienet asiat saattavat tuntua vuoren kokoisilta. Energiavarastot tuntuvat hupenevan kaikki vain omaan olemiseensa. Jo muutenkin vähäisinä unettomien öiden jälkeen. Ruokakaan ei maistu. Eikä liikunta juuri kiinnosta. Ollaan elämän oravanpyörässä.
Ei tahdo oikein uskoa, että jotain hyvää voisi tapahtua juuri minulle. Ei tahdo uskoa, että oma elämänpirta milloinkaan muuttuisi parempaan suuntaan. Taasko olen samassa tilassa kuin lukemattomia kertoja aikaisemmin. Jos nyt uskon ja panostan tähän, niin joudunko jälleen pettymään kun en saanutkaan kuljetettua tätä loppuun saakka. Tulee väkisinkin ajatus, että en ole ansainnut onneani kuitenkaan. En ole ansainnut menestystä vaikka olenkin tehnyt kovasti töitä sen eteen. Alkaa ikään kuin itse hajoittamaan mahdollisuuttaan ennen kuin on edes antanut mahdollisuudelle mahdollisuuden. Alkaa käymään edellisiä elämänsä tapahtumia läpi. Kohtaamaan aikaisempia vastoinkäymisiä. Etsimään niistä samanlaisuuksia. Uupumaan jo pelkästä ajatuksesta aloittaessaan jälleen jotakin uutta. Uskomaan, että on jo itse pilannut mahdollisuutensa omalla toiminnallaan. Menettää siis uskonsa itseensä ja asiaansa. Visio hämärtyy näkökentässä. Ajatus ei enää kulje. Tämä tapahtuu hetken päästä huipustaan. Tai mahdollisuuden huipusta.
Kyllähän me kaikki tiedämme sen. Hyvin menneen työhaastattelun jälkeen sieltä luvataan ottaa yhteyttä mahdollisimman pian eikä mitään kuulu viikkokausiin. Olet jo menettänyt kaiken toivosi kun sinulle ilmoitetaan, että olet saanut paikan. Tai saat viestin ihastuksenkohteeltasi, joka kantaa sinua siivillään muutaman hetken, mutta hetken päästä ajattelet jo, että ei se sinusta välitä kuitenkaan, kunhan leikkii tunteillasi kuten niin moni muukin aikaisemmin. Kaikki elämässä on kuin huumetta. Saatuasi maistaa palasen, kantaa se sinua siivillään, mutta vain tiettyyn pisteeseen saakka kunnes et enää usko, että olisit edes ansainnut sitä. Ja jälleen uskoaksesi asiaan tulee sinun saada lisäannos varmuutta.
Itse olen rakentanut nyt maailmaani pala palalta eheämmäksi. Olen lukemattomat kerrat kuvitellut, että nyt tässä on mun juttu. On se sitten ollut työtä, rakkautta tai mitä tahansa. Yhtä lailla olen aina innostunut ja vienyt asioitani tiettyyn pisteeseen. Kunnes on tullut aika, että olen huomannut ettei homma toiminutkaan. Eikä se saanutkaan siipiä alleen. Lannistuen hetkeksi. Ja jälleen aloitan alusta. Huomaten pian, että niin oli tarkoitettu. Elämällä oli jotakin vieläkin parempaa tarjolla juuri minua varten. Kuinka loputtomasti ihminen jaksaakaan tässä kehässä omien energiavarastojensa kanssa.
Rakkauden kanssa annoin jo aikoja sitten periksi. Se tulee, KUN on tullakseen. Mutta työ sitten. Siinä haen edelleen ideaaliratkaisua sovittaakseni eri elämänaloja yhteen. Rakastan vapauttani päättää asioistani itse. Käyttää aikani juuri kuten itse parhaakseni näen. Heräten uuteen aamuun kotonani ja miettien, että mitäköhän tänään keksisin tai kehittelisin. Koko ajan luonnollisesti visio siintää mielessäni tulevasta. Siitä, missä minä olen vuoden kuluttua tai viiden vuoden kuluttua. Ja sen vision avulla toteutan jokapäiväistä olemistani, tekemistäni ja kehityskaartani. Mutta on siinä se toinenkin puoli, mitä moni ihminen ei varmasti tule koskaan ajatelleeksi.
Vapaudessa, josta me vapaudessa eläjät maksamme melkoisen hinnan olemme oikeasti melkoisia rautahermoja. Ei ole tilipäivää. Ei ole lomarahoja. Ei ole pomoa, keneltä pyytää palkankorostusta. Ei ole esimiestä keneltä hakea tukea ehdotukselleen ja ehkä vielä pientä joulubonusta hyvin tehdystä työstä. Ei ole työaikaa. Ei palkallisia lomia. Ei säännöllisiä tuloja. Ylityökorvauksia. Ei henkistä tukiverkostoa. Ei alaisia kenelle delegoida paskat hommat. Ei laskutusosastoa. Ei perintäosastoa. Vaan kaikki pitää tehdä itse. Se on yksintekijän todellista arkea. Huoli huomisesta. Väsymys uuden kehittelemisestä. Uusien yhteistyötahojen hakemista. Uusien asiakkaiden ja tulonlähteiden taukoamatonta etsintää. Verkostoitumista. Liikeidean hiomista ja kehittelemistä.
Tulee aikoja, että painelen kaikkia mahdollisia punaisia ja keltaisia paniikkinappuloita. Romahdan. Painun veden alle. Pohjalle. Ryömin lattioita pitkin, kun en tiedä miten jatkaa. Menetän kaiken toivoni ja uskon itseeni. Olen valmis luovuttamaan. Olen valmis luopumaan unelmastani. Mutta pian ymmärrän, että romahduksella on tarkoitus kiillottaa visiotani entisestään. Kerta toisensa jälkeen nousen pohjalta ja katsoessani taakseni näen vain kasan vähäpätöisiä ongelmia, jotka eivät ole edes ongelmia. Pikemminkin huomaan, että hukkasin silmälasini enkä nähnyt tarpeeksi selvästi. Tuskankyyneleet olivat sumentaneet näkökenttäni. Ihminen tarvitsee vastoinkäymisiä pysyäkseen nöyränä. Nauttiakseen menestyksestään, kun sen aika on. Ja se tulee, mikäli on valmis menestyksensä eteen ponnistelemaan. Kunhan vain uskoo omaan olemiseensa niin paljon, että saa muutkin uskomaan.
Se, että saan kannustaa teitä rakkaat lukijani ja ystäväni elämään ainutlaatuista elämäänne todeksi antaa minulle hyvin paljon voimaa omaan olemiseeni. Se luo uskoa tulevaisuudelleni olla juuri se persoona kuka olen. Antaa itsestäni ja olemisestani pala maailmaan. Rakastaa ja välittää. Jatkaa matkalla kohti huippua. Kannustaa muitakin uskomaan unelmiinsa ja elämään niitä todeksi tässä ja nyt. Silloin en voi itsekään olla muualla kuin menestyksen tiellä. Elämällä sydämelläni. Välittäen kanssaihmisistäni. Kuka minuun uskoisi ellen minä itse ensin!
Usko sinäkin itseesi, sillä sinä olet sen ansainnut. Vain uskomalla itseensä saa menestystä osakseen. Vain jakamalla hyvyyttä saa hyvyyttä osakseen. Olemalla itse rehellinen petettyjen lupausten luvatussa valtakunnassa. Hyväksymällä niidenkin tarkoitus. Uskoen, että oma hyvyys palkitaan. Aina. Sitä voidaan tartuttaa. Sillä voidaan pelastaa palanen, pieni palanen maailmaa. Ja silloin tietää, että elää itselleen oikein. Ja se riittää. Ainakin minulle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti