Valoja & Varjoja

Esirippu nousee. Varjot vaeltavat estradilla. Huomaan kuinka selvästi varjot peittävät todellisen valon loisteen. Valon, joka loistaa meille kaikille. Jokainen voi nähdä siitä pilkahduksen huomaamatta valon todellista voimaa ihaillessaan vain varjojen sulavaa liikettä, niiden taukoamatonta tanssia, houkutusta edessään. Tartumme varjoihin heikkoina ja peloissamme. Lähdemme tiedostamattomaan taisteluun. Taisteluun varjoja vastaan. Etsien totuutta. Etsien onnea. Etsien rakkautta. Etsien ikuista valoa.

Salissa on pimeää kuten varjojenkin maailmassa on. Kaivan kassistani paperinpalan ja kynän. En anna pimeyden häiritä, sillä sisäinen valoni loistaa ja sieluni muodostaa uusia sanoja. Se riittää minulle. Kynäni kirjoittaa taukoamatta. Suuria oivalluksia tulvii päähäni syvältä sieluni syövereistä. Minun on purettava nuo ajatukset paperille, sillä ne tulevat kysymättä aikaa ja paikkaa.

Samoin tekevät ihmiset, jotka elämäämme tuodaan. Ne eivät kysele sinulta oletko valmis. Ne tuodaan elämäämme halusimme sitä tai emme. Jokin tarkoitus kaikella on. Nuo ihmiset, jotka ovat osoittaneet meille valontietä. Nuo ihmiset ovat tulleet ja he ovat menneet. He ovat koskettaneet meitä valonsäteellään. Yrittäessämme väistää valon kosketuksen keinolla millä hyvänsä jatkaen matkaamme vieläkin syvemmälle varjojen maailmaan. Tuo säde polttaa ja siitä säteilevä valo häikäisee lähes sokaisee meidät emmekä ole mitenkään valmiita kohtaamaan tuota valoa täydessä loisteessaan vielä. Kulje, kulje niin pitkälle, kunnes kuulet sielusi äänen pyytävän sinua muuttamaan suuntaasi.

Me jokainen tulemme joskus tienhaaraan. Meidän tulee valita kumpaa polkua lähdemme etenemään. Voimme hylätä kaiken mitä meillä on ollut ja valita varjojen polun, sillä siellä seireenit kutsuvat meitä emmekä pysty vastustamaan tuota kaunista, lumoavaa kutsua. Emme näe mitään, mutta seikkailunhalussamme haluamme kokea jotakin uutta. Jotakin mahtavaa. Meidän on lähdettävä tuolle polulle emmekä voi muuta.

Meitä pelottaa. Meitä ahdistaa. Valo tuntuu häikäisevän ja jopa polttavan. Olemme niin ahdistuneita, että uskomme piilottavamme ahdistuksen pimeyteen, varjojen maailmaan. Tuossa maailmassa ahdistuksemme vain kasvaa kasvamistaan. Siirrämme omaa tuskaamme eteenpäin luullen, että siinä piilee totuus löytääksemme itsemme. Luulemme, että tuska häviää, kun tanssimme varjojemme kanssa. Itse asiassa levitämme tuskan sanomaa. Siirrämme vastuuta omasta pahasta olostamme muihin, koska emme todella uskalla kohdata sitä itsessämme.

Tuskankaruselli on pyörähtänyt liikkeelle. Olemme itse matkustajia ja tarjoamme kyytiä kanssaihmisillemme välittämättä seurauksista. Pääasia, että itsellä on hetken aikaa hyvä olla. Joku ottaa palasen sitä tuskaa ja kantaa sitä mukanaan kunnes tuo toisen tuskantaakka on niin painava, että sen on kutsuttava seuraava matkaaja karusellin pyörteisiin. Karuselli pyörii ja pyörii koskaan pysähtymättä. Tuska kasvaa matkaajissa päivä päivältä. Lopulta ainoa vaihtoehto matkaajille on hypätä tuosta karusellista oman tuskantaakkansa kanssa ja ottaa vastuu ainoastaan oman taakkaansa kantamisesta. Niin toimii vastuuntuntoinen ihminen, joka ei halua olla varjojenlähettiläs. Hän haluaa valonlähettilääksi, sillä valonlähettiläänä voi jakaa iloa ja valoa kanssamatkaajiensa elämään. Varjojen maailmassa näyttämön sankareina ovat katkeruus, kyynisyys, kosto, pelko ja viha.

Valonkantajat jättävät elämääsi aina jotakin, jonka muistat sinä yksinäisenä hetkenä, kun huomaat, että varjot jatkavat loputonta leikkiään välittämättä siitä, kuka oikeasti olet. Varjot vievät sinut mukanaan, pimentävät näkyvyytesi ja huomaat olevasi yhä syvemmällä ahdingossa. Silloin tulee aika kaivaa repustaan esille se pieni valonsäde, jonka valonkantaja on jättänyt luoksesi. Tuo liekki ei milloinkaan sammu vaikka kulkisit kuinka pitkälle varjojen viitoittamaa tietä. Löytääksesi etsimäsi polun. Nyt valonpolun. Tuo liekki ei milloinkaan lakkaa olemasta, sillä se on annettu juuri sinulle sydän täynnä rakkautta. Sen tarkoituksena on lämmittää sinua, kun sinua paleltaa. Sen tarkoituksena on toimia tiennäyttäjänä, kun olet eksynyt. Sen tarkoituksena on auttaa sinua valitsemaan viisaammin seuraavassa risteyksessä, sillä koskaan ei ole liian myöhäistä valita polkua, jonka päässä loistaa ikuinen valo. Mutta tiedä, että helppoa polkua edes valon luokse ei ole olemassakaan.

Eksy, jotta voit löytää perille. Vaali valonsädettä, joka kosketti sinua, sillä se muistuttaa sinua ikuisesti, että on olemassa myös toinen polku. Kanna soihtua ja anna valon soihdussasi sokaista sinut, sillä vain häikäisevä valo häivyttää varjot elämästäsi. Me jokainen olemme astuneet harhaan löytääksemme sen, mitä etsimme. Tuo valonkantaja on istuttanut valonsäteen varjojen maailmaan. Se on uhmannut omia voimiaan niin tehdessään. Se on tehnyt, koska se on välittänyt.  Mutta viisas valonkantaja osaa kerätä voimansa jälleen ja uskoo, että tuo valonsäde valaisee vielä jonain päivänä varjojentien kulkijaa.

Valonkantaja ponnistelee taukoamatta varjojen maailmassa. Se on hänen työtään. Se on voimia kuluttavaa, sillä varjot pyrkivät nappaamaan kiinni myös valonkantajasta, mutta valonkantaja on vahva ja osaa vetäytyä varjojen maailmasta ja jättää varjojenmaailmassa kulkijat etsimään omaa polkuaan rauhassa. Tietoisena siitä, että päivänä minä hyvänsä tuon polun kulkija kaivaa repustaan sen pienen valonsäteen siemenen istuttaen sen omaan sydämeensä löytääkseen sieltä kirkkaan valon, joka puolestaan jonain päivänä voi viitoittaa tietä muille eksyneille. Ainoastaan täydellisessä pimeydessä huomaa valon merkityksen. Yksinäisimpänä hetkenä sen antaman lämmön. Sillä hetkellä ymmärtää, että tuo valo on kulkijassa itsessään. Että ainoastaan kulkija itse voi valaista omaa polkuaan.

Valonkantajat tulevat elämääsi herätelläkseen elämän sinussa. He poistuvat elämästäsi juuri oikealla hetkellä, sillä viisas valonkantaja tietää kyllä, milloin on tehnyt voitavansa. Valoa ei voi siirtää ihmiseltä toiselle vaan jokaisen on löydettävä oma sisäinen valo pimeytensä ja yksinäisyytensä keskeltä. Valonkantajan voima ei ole niin mahtava, että se voisi muuttaa kenenkään elämää vaan muutos lähtee aina kulkijasta itsestään. Pienin askelin, tuon valonsäteen voimalla, jonka kulkija on saanut osakseen. Taistellen itse omia varjojaan vastaan, sillä niin valonkantajakin on joskus tehnyt.

Valonkantaja on kohdannut rakkaudessa suurinta. Valonkantaja on jätetty yksin taistelemaan omia varjojaan vastaan. Päästen pienin askelin perille löytääkseen valon itsessään. Onnen itsessään. Rakkauden itsessään. Ne kaikki ovat meissä jokaisessa – toinen voi vain herätellä meidän tietoisuuttamme niiden olemassaolosta. Luoden uskoa, että jokainen voi löytää ne taistelemalla – taistelemalla varjojaan; pelkojaan vastaan. Selättämällä varjon kerrallaan omasta elämästään. Ottamalla vastuun omasta tuskastaan tartuttamatta sitä kanssaihmisiinsä. Tie on raskas ja pitkä, mutta välttämätön mikäli halajaa ikuisen valon valaisevan ainutlaatuista elämäänsä – nyt ja ainiaan.

Yö: Päivänsäde & menninkäinen

Tarina nimeltään Elämä

”Valon Soturi tietää, että tietyt hetket toistuvat. Hän näkee usein edessään samat ongelmat ja tilanteet joihin on törmännyt jo aikaisemmin, ja silloin hän masentuu. Hän ajattelee, ettei pääse eteenpäin elämässään, koska samat vaikeudet ovat taas vastassa. ’Olen kokenut jo tämän’, hän valittaa sydämelleen. ’Niin oletkin’, sydän vastaa. ’Muttet ole päässyt koskaan sen yli.’ Silloin Soturi ymmärtää, että toistuvilla kokemuksilla on yksi ainoa tavoite: niiden tarkoituksena on opettaa hänelle sellaista mitä hän ei halua oppia.”

-Paulo Coelho: Valon Soturin käsikirja-

Tunnen kuinka valonsäde kolkuttelee sieluni portilla. Se etsii säteen mentävää aukkoa, mutta sielunkantaja ei ole antanut sille mahdollisuutta. Sielunkantajan vahva mieli pyrkii vartioimaan sielunporttia kaikin keinoin. Se ei halua päästää valosädettä sielunportista sisään, sillä se olisi vanhan mielen kuolema. Vanha mieli lähettää sielunkantajalleen edelleen käskyjä miten hänen tulisi ohjailla valoa kantajassaan. Mieli pyrkii taukoamatta manipuloimaan sielunkantajaansa toimiakseen haluamallaan tavalla. Tavalla, jolla se on aina toiminut. Tavalla, joka on juurtunut sielunkantajaansa syvästi.

Sielunkantajan tahto on niin vahva, että mielen on annettava hiukan löysiä sielunkantajalleen löytää uusia tapoja lähestyä sielunsa porttia ja tapahtumia elämässään. Uusia, ennen kokemattomia tapoja, joiden avulla sielunkantaja yrittää löytää yhteyden oikean ja väärän välillä. Reittejä, joita pitkin sielunkantaja yrittää kulkea lähemmäksi valoa. Ymmärtämättä, että mieli on kuin vankila, jota kuunnellen ei pysty olemaan sitä, mitä hän syvällä sielussaan on. Muutos on kuitenkin välttämätön, sillä viisas sielunkantaja ymmärtää, että vanhalla mielellä ei ole mitään virkaa.

Taitava sielunkantaja osaa manipuloida mieltään mukautumaan käyttäytymismalliin, jonka olemassaoloon sielunkantaja itse uskoo. Taitava sielunkantaja tietää totuuden ja osaa erottaa oikean väärästä. Vanha mieli on kuitenkin edelleen vahva ja pyrkii taukoamatta nostattamaan vanhoja kaavoja esiin sielunkantajan toimintamallissa. Bumerangi-ilmiö on käynyt jo liiankin tutuksi. Silloin sielunkantaja ymmärtää, että on uskallettava kurkistaa vieläkin syvemmälle sieluunsa nähdäkseen totuuden. Jatkaakseen matkaansa eteenpäin palaamatta jälleen uudelleen lähtöruutuun.

Minä olen tarinankertoja. Olen pyrkinyt tarinoideni avulla käsikirjoittamaan omaa elämääni ja muidenkin siinä ohella. Kyllähän minä tiedän paremmin. Olen onnistunut osittain manipuloimaan omaa mieltäni ja taistelemaan aikaisempia kaavoja vastaan odottaen tuloksia. En ole ollut tässä tarinassani yksin, sillä minulla on ollut uskomattoman ihania matkakumppaneita; sielunkumppaneita, jotka ovat kertoneet heidän tarinaansa. He tarinoineen ovat olleet osa minun tarinaani. Olemme matkanneet yhteistä polkua kuitenkaan onnistumatta yhteensovittaa nuita kahta ainutlaatuista tarinaa. Olen luullut, että jossakin on valmis tarina, joka sopisi täydellistymäksi omalle tarinalleni. Olen illusioinnut ihannetarinan ja pyrkinyt yhdistämään nuo kaksi erillistä tarinaa yhdeksi tarinaksi. Meidän tarinaksi.

Jo pienestä tytöstä saakka minun on pitänyt osata osoittaa olevani osaava ja vahva nainen. On pitänyt osata hakea hyväksyntää luullen siten löytävänsä totuuden itsessään. Se kuinka olen jo pienestä tytöstä saakka pyrkinyt tarjoamaan sitä, mitä itse eniten tarvitsen, tulee nyt entistäkin vahvemmin esille, kun sen uskallan kohdata. Rohkenen sanoa sen ääneen. Se, kuinka menen isäni luo häntä halaamaan, odottaen todellisuudessa, että isäni ottaisi minut, pienen tyttönsä syleilyynsä ja kertoisi minulle rakkautensa. Alitajuisesti kerta toisensa jälkeen toivon saavani vastakaikua milloinkaan saamatta sitä. Kuitenkaan koskaan menettämättä uskoa ja toivoa, että niin tapahtuisi. Siitä minä olen elänyt ja hengittänyt.

Nyt huomaan toistaneeni aivan samaa kaavaa kaikkien kohtaamieni miesten kanssa. Odottaen, että joku huomaisi sieluni syvimmän toiveen. Uskoen ja luottaen, että joku ymmärtäisi, mitä minä tarvitsen. Enhän ole uskaltanut sitä vaatia, koska en ole kokenut ansaitsevani sitä. Mutta nyt asiat muuttuvat. Tiedän, että olen ansainnut rakkautta, välittämistä ja turvaa. Tiedän, että juuri niitä tarvitsen. Tähän saakka olen kieltänyt sen itsessäni vahvan naisen naamio kasvoillani. Olen näyttänyt itsestäni ainoastaan urhean minäni, vanhan käyttäymismallini mukaisesti, joka ei itse tarvitse mitään, kunhan vain saa antaa.

Tänään annan valonsäteelle luvan tunkeutua läpi sieluni portista. Tänään sieluni ja mieleni ovat ymmärtäneet, että yhteistyö on viisautta. Viisaus on yhteistyötä. Tulemista puolitiehen vastaan. Se, joka on kanssani matkaa tehnyt tietää kyllä. Se, mitä minä olen viljellyt, sitä minä haluan nyt niittää. Se, miten minä olen toiminut, sitä minä haluan nyt osakseni saada. Tähän saakka olen puhunut sanoilla, joita olen halunnut itse kuunnella. Olen pyrkinyt todistamaan, että minä olen totta. Että minä olen aito. Että minussa asuu rakkaus. Olen siis etsinyt totuutta, aitoutta ja rakkautta. Olen kohdellut kanssaihmisiäni juuri siten miten minä haluan itseäni kohdeltavan. Nyt olen vihdoin ymmärtänyt, että minun on puhuttava sanoilla, jotka muutkin kuulevat ja ymmärtävät.

Tänään käännän puhtaan sivun elämässäni ja annan tarinani elämän käsikirjoitettavaksi. Päättymättömäksi tarinaksi, jossa ei ole alkua eikä loppua. Annan tuolle tarinalle ainoastaan nimen - Elämä. Luotan syvimpään sieluni ääneen ja pyydän itselleni kaikkea sitä samaa, mitä minä olen valmistautunut antamaan ja ehkä vielä hitusen enemmänkin. Sillä nyt uskallan pyytää. Minun roolini elämäntarinassani on tästä eteenpäin olla feminiininen ja hauraskin nainen, joka on jättänyt taakseen hoivaamisviettinsä. Nainen, joka vastaanottaa ja ansaitsee osakseen vuorovaikutusta, arvostusta, läheisyyttä, turvallisuutta ja rakkautta. Nyt ja ikuisesti.   

Apulanta: Hiekka

Metsäntaikaa & Mielenrauhaa

On taivaallisen kaunis syksyinen aamu. Auringonsäteet tunkeutuvat ihoni läpi. Nautin hetkestä. Juuri siitä ainutlaatuisesta hetkestä, jonka elämä minulle tarjoilee. Kuljen saappaat jalassani kohti tuntematonta metsää. Metsää, joka kerta toisensa jälkeen näyttää minulle monimuotoiset kasvonsa. Tarkkailen maastoa ympärilläni. Vaikuttaa täydelliseltä maastolta, jossa suppilovahverot viihtyvät. Tuo sieni, sienien aatelistoa, joka on jokaisen huulilla. Helppoa - ajattelen minä. Varmuudella tiedän löytäväni etsimäni. Kuljen yhä syvemmälle metsää ja näen edessäni kaatuneen ämpärin. Pelko hiipii mieleeni ja ensiajatukseni on, että karhu on tullut ja ahdistellut metsänkävijää. Menen varovasti ämpärin luo ja huomaan, että ämpäri on tyhjä ja likainen. Se saa minut kummasti rauhoittumaan, sillä ymmärrän, että ämpäri on maannut siinä maastossa jo tovin jos toisenkin.

Seuraavaksi mieleeni tulee ajatus, että ehkä ämpäri on ’merkki’ jostakin. Joku toinen sienestäjä on jättänyt sen siihen, jotta löytäisi takaisin hyville apajille. Niin minäkin teen, seuraan merkkejä, jotta oppisin erottamaan todellisen valheesta. Sillä hyvä maastokaan ei takaa, että löytäisi etsimäänsä. Otan tarkan silmäyksen ympäristööni ja kuljen hiukan eteenpäin kuten vaistoni neuvovat minua tekemään. Elän juuri siinä hetkessä ja se kannattaa, sillä edessäni avautuu mittapuuni mukaan suppilovahverotaivas. Otan sieniveitsen koristani ja kyykistyn keräämään tuota satoa, jonka luontoäiti minulle tarjoaa. Kerätessäni sieniä täyttyy korini nopeasti jo puolilleen.

Väkisinkin mieleeni hiipii ajatus, että vain pienessä hetkessä saan korina kukkuralleen ihania metsänantimia. Yht’äkkiä huomaan, että sieniä ei näy vaikka haravoin kasvualustaa perusteellisesti. Ahneus otti minusta vallan. Saadessani vähäsen, olin jo vaatimassa luontoäidiltä lisää. Silloin ymmärsin, että minun pitää olla tyytyväinen siihen mitä minulla on. Silloin ymmärsin, että ahneus on pahin viholliseni, sillä silloin luonto näyttää minulle tylyimmät kasvonsa. Luonto antaa minulle ansaitun hetken miettiä ahneita ajatuksiani kaikessa rauhassa. Silloin saan inspiraation ymmärtääkseni paremmin. Ilman läsnäoloa tuossa hetkessä en olisi ymmärtänyt opetustani, joka minulle annettiin.

En lannistu vastoinkäymisistä vaan olen kiitollinen, jonka siitä opikseni sain. Matkan on jatkuttava. Ymmärrän, että en osaisi arvostaa saalistani mikäli se tulisi liian helpolla. Jatkan siis matkaani ja menen yhä syvemmälle metsään. Katson pimeään puoleen metsästä. Mietin mielessäni josko uskaltautuisin menemään sinne. Miksi en uskaltautuisi, olenhan ollut paljon pimeämmissäkin paikoissa. Muistan jo aikaisemmin oppimani. Etsivä löytää ja rohkea ottaa riskejä. Ylös on noustava - vastoinkäymisten ei tule milloinkaan antaa lamaannuttaa.

Ryömin kuusien alle enkä voi olla välittömästi huomaamatta valkoisia lakkeja edessäni. Menen lähemmäksi ja kumarrun taittamaan sienen maasta. Katson sientä ja mielestäni tuo sieni on herkkusieni. En ole koskaan aikaisemmin löytänyt herkkusieniä, joten olen hiukan epävarma. Mutta tutkittuani ja nuuskittuani sientä vaistoni sanoo, että edessäni on koko joukko herkkusieniä. Mieleeni hiipuu tarina sienestäjistä, jotka olivat keränneet valkoisia kärpässieniä herkkusieninä. Ajattelen, että otan riskin, sillä olenhan riskinottaja. Kerään sienet ja selvitän kotona mitä sienet ovat. Se voi tuhota koko minun sienisaaliini, mutta se voi myös palkita minut. Se riski on ottamisen arvoinen.

Kuljen metsässä eläen tässä hetkessä. Sitä sienestäminen vaatii. Ainoastaan silloin näen, mitä ympärilläni on. Ainoastaan siten minulla on mahdollisuus löytää uutta ja saada välitön palkkio. Tarkkailen edelleen ympäristöni kulkien koko ajan eteenpäin. Välistä huomaan, että ajatukseni harhailevat ja joudun pysähtymään ja palaamaan hiukan lähimenneisyyteeni. Käyn läpi mielessäni reittiä, jota olen kulkenut siihen pisteeseen ja olen jälleen takaisin siinä hetkessä, jossa olen. Alitajuntani seuraa vääjäämättä mukanani muistaen jokaisen askeleen, jonka olen juuri ottanut. Antaen minulle jälleen aavistukseni takaisin, jotta ymmärtäisin paremmin mistä olen tullut ja mihin olen menossa.

Tuolla sienimetsässä saan jälleen tietoisuuteni palaamaan tähän hetkeen. Pyrin rauhoittamaan mieleni aiheuttamat myrskyt. Tuolla sienimetsässä huomaan jälleen kuinka olemme yhtä luonnon kanssa. Kuinka luonto elää kuten meidän tulisi elää. Kuinka luonto kertoo meille omaa ainutlaatuista tarinaansa. Meidän tulee vain huomata se. Kunnioittaa sitä. Nähdä mitä edessämme on. Olla kiitollisia siitä, mitä meille annetaan. Meidän tehtävämme on ainoastaan elää tässä hetkessä, tiedostaa oman polkunsa suunta ja tehdä päätöksiä omiin arvoihinsa nojaten.

Tuolla sienimetsässä ymmärsin, että jokaisen ainutlaatuinen tehtävä on oppia erottelemaan herkkusienet myrkkysienistä. Ottaa riskejä löytääkseen ainutlaatuisuutta. Nähdä todelliset merkit. Se voi olla vaikeaa, sillä useat sienilajikkeet muistuttavat toisiaan – samannäköinen sieni voi olla herkkusieni tai myrkkysieni -toinen sieni voi tuoda autuuden ja toinen myrkyttää. Ainoastaan kurkkaamalla sienen sisimpään pystyy erottamaan kumpi kannattaa noukkia. Pikkuhiljaa alkaa näkemään jo sienen lakista, muodosta, tuoksusta, onko sieni noukkimisen arvoinen, sillä ainoastaan kartuttamalla kokemusta ja olemalla täydellisesti läsnä oppii näkemään eroavuuden jo päälle päin.

Vain elämällä sydämellään tässä ainutlaatuisessa hetkessä tietää olevansa oikealla polulla. Vain olemalla rohkea voi löytää uutta. Vain ottamalla riskejä voi löytää ennen näkemättömän, kokonaan uuden maailman.