Rakkaus voittaa aina vai voittaako?

Mikä voisikaan olla oivallisempi päivä pohtia rakkautta kuin ystävänpäivä, joka muualla maailmassa tunnetaan myös rakastavaisten päivänä. Miksi kummassa meille päivästä luotiin ystävysten välinen, kun olisimme voineet kehittää myös parisuhteen arvostuksen merkitystä. Kenties kaupallisuus olisi siitä kärsinyt ja tottavie muutos on aina pitkä ja aikaa vievä prosessi. Tässä, heti, nyt maailmassa ratkaisee se, mitä itse hyödyn emmekä jaksa katsoa pidemmälle tulevaan ymmärtääkseemme, että muutos tarvitsee todellisia ja epäitsekkäitä tekoja juuri tässä hetkessä. 

Itsekkään maailman ympäröimänä epäitsekkyys tuntuu joskus hyvinkin sietämättömältä. Tarvitaan vahvaa voimaa uskoa parempaan. Muutos on hidas prosessi eikä tulokset näy heti. Miksi siis edes viitsisimme nähdä vaivaa, kun välinpitämättömyydellä eläisi itselle ehkä helpompaa elämää. Välinpitämättömyys on muuten rakkauden vastakohta. Välinpitämättömyys on vahvaa itsekkyyttä, jolloin kaiken vastuun omasta elämästään siirtää itsensä ulkopuolelle vedoten omaan kohtaloonsa ja ainoastaan omiin tarpeisiinsa. Tiesitkö, että kohtaloa on menneisyys tai valinnat, jotka jätät tekemättä. Kaikki muu on sinun itsesi käsissä. Kun elämä tarjoaa sinulle mahdollisuutta, voit itse päättää miten siihen suhtaudut. Miten valitset. Ilman tarttumista mahdollisuuteen on jo antautunut kohtalolleen eikä siten voi saavuttaa sitä minkä elämä hänelle tarjoilee ja suo. Voi olla, että valinta johtaa epäonnistumiseen, mutta silloin se on opettanut sinulle jotakin. Olemme ikuisia etsijöitä emmekä pysty löytämään ellemme ole valmiita ylittämään mukavuusaluettamme ja myös epäonnistumaan. Jos ei ole löytänyt jotakin mitä etsii, ei ole uskaltanut mennä sinne, mistä sen voi löytää. 

Etsiminen on elämän pituinen prosessi. Löydettyämme jotain, minkä koemme kuuluvamme osaksi elämää, täytyy meidän oppia vaalimaan sitä ja tekemään työtä sen eteen. Ja lisäksi jatkaa etsimistä. Etsiminen ei tarkoita sitä, että voimme heittää vanhan pois kuin tylsän lelun vaan sitä, että voimme löytää uusia palasia jo rakennettuun elämään, jotka sopivat siihen mitä meillä jo on. Joskus tietenkin tulee aikoja, että täytyy päästää irti siitä, mikä ei toimi ja on este kehitykselle. Tietämättömyyttämme tai väkisin istutettu pala elämämme tauluun. Ihminen ja sen elämä ei valmistu kuin vasta kuolemassa, joten elääksemme täysipainoista elämää täytyy meidän olla valppaina löytääksemme sen, mikä valmistaa meidän merkityksellisen elämän.

Viime viikolla pohdin mottoa "rakkaus voittaa aina" Onko se todella totuus vai onko se vain myytti myyttien joukossa kuin tulevaisuuden ja toivon tae. Riippuu tietenkin mistä rakkaudesta puhumme. Hyvä pointti. Se rakkaus, josta minä puhun, ei välttämättä ole sitä rakkautta, miten sinä rakkauden ymmärrät. Siksi sanoittaminen on niin tärkeää. Puhua äänellä, jota ei vain kuulla vaan myös ymmärretään. Minulle rakkaus on vain yksi ja ainoa. Se on pyyteetöntä sympatiaa ja arvostusta universumia ja kaikkea sen luotua elollista ja elotonta kohtaan. Se on näkymättömän näkyväksi piirtämistä.

Eräs sielunveljeni kuvaili rakkautta osuvasti "rakkaus hävittää menneisyyden" ja "rakkaus on kaiken hyväksymistä" Rakkautta ei tietenkään pysty lyhyesti selittämään niin, että kaikki sen heti ymmärtää. Itse lisäisin sielunveljeni sanoihin seuraavaa. Menneisyys ei koskaan häviä vaan se on aina osa meitä ja meidän rikkaus vaikka se ei meitä aina miellytäkään. Voimme kääntää menneisyyden tappion tulevaisuuden voitoksi, mutta sen eteen on oltava valmis itse tekemään töitä ja uskallettava tuntea kipua. Kipu on merkki siitä, että menneisyyden aiheuttamista haavoista paraneminen on alkanut. Ja niitähän meillä on kaikilla. Ja myös niin, että rakkaus ei todellakaan hyväksy kaikkea, sillä silloin satutamme itseämme. Rakkaus antaa kuitenkin aina anteeksi, mutta osaa myös päästää irti ja vastuuttaa kanssa ihmisiään kasvamaan ja seisomaan omillakin jaloillaan.

Paulo Coelhon sanoin rakkaus muuttaa ja parantaa ihmistä. Se on uskon osoitus eikä koskaan vaihtokauppaa. Kun taas puolestaan Martin Luther King julistaa, että rakkaus on ainoa voima, joka pystyy muuttamaan vihollisen ystäväksi. Rakkaus on siis ihmisen mahdollisuuksien näkemistä. Lähimmäksi omaa ajatustani laittaisin toisen naisnäkökulman asiaan, että myönteisten voimien ruokkiminen ja helliminen tarttuu siinä missä kurjuuskin. Yhtä kuitenkin kaikki. Rakkautta voi tarkastella niin monesta eri perspektiivistä. 

Rakkautta on sekin, kun huomaa kuinka kanssakäymisessä toisen kanssa kasvaa omassa persoonassaan tai kuinka muuttuu omassa itsessään rakkaudellisen ja hyvän kanssakäymisen kautta. Kuinka huomaa viimein tulleensa nähdyksi. Näkyväksi teoissaan. Rakkaudessaan. Kuinka saa arvostusta osakseen. Kuinka viimein oppii kunnioittamaan ja rakastamaan itseään ja elämälahjojaan. 

Rakkautta on se, kun antaminen muuttuu itsetarkoitukseksi. Kun antaminen alkaa olemaan saamista ja se riittää. Mitä minä muita varten annan ja kuinka minä kohtaamisistamme kasvan ja kehityn. Minä rikastun päivä päivältä kohtaamisistani ja se rikkaus on jotain, jota kukaan ei voi viedä minulta koskaan pois. Se rikkaus on jotain, jota voin kuluttaa mielin määrin rikastuen itsekin aina vain lisää, samalla rikastuttaen muita. Rikkaus on rakkaus. Rakkaus on rikkaus. Rakkaus voittaa aina vaikka se ei olekaan helppo tie, mutta sillä tiellä elämällä on tarkoitus. Tieto siitä, että jokaisella rakkaudella heitetyllä siemenellä on mahdollisuus itää joskus, saa minut jaksamaan. Saa uskomaan. Toivomaan. Ja tietenkin koko universumia rakastamaan.