Rakkauden vuosi

Ulkona on harmaata. Sataa ja tuulee. Melkein salamoi. Se ei voi olla vaikuttamatta mielialaan. Joskus lapsuudessani puhuttiin, että on lottovoitto syntyä Suomeen. Istun myöhäistä aamua kahvikupin ääressä. Olen pohtinut vuoden vaihtumista ja kuluneita vuosia yhtä lailla. Olen yksin. Olen yksinäinen. Uskottelin pitkään itselleni sitä sun tätä. Uskoin pitkään vääriin ihmisiin. Elämäni rakkaus on ollut vain kärsivällisyyttä ja oppimista. Aina olen odottanut jotakin. Uskonut johonkin. Luullut, että rakkauteni voima voisi parantaa ihmisiä ympärilläni. Luokseni ovat valikoituneet erityisesti rankoissa oloissa varttuneet miehet. Pohdin isästäni alkaen kuinka rakkaudeton hänen elämänsä on ollut vähintään siitä saakka, kun hän jäi puoliorvoksi esikoiseksi vain 11-vuotiaana. 

Rakkaus on siis elämäni ehdoton teema. Äidillisyydestä ei liene siinä haittaa, mutta onko rakkauteni ollut aina vain sitä. Koko elämäni olen uskonut voivani pelastaa rakkaudella maailmaa. Pikku hiljaa alan menettämään uskoani rakkauteen ja se tekee elämästäni hyvin yksinäisen. Mitä, jos en koskaan enää saakaan kokea miehen ja naisen välistä rakkautta? Mitä, jos maailma ei kannakaan mukanaan sellaista sielua, joka uskaltaisi minua rakastaa, ennen kaikkea minut kohdata ja vierelläni vahvana kulkea? Jos minua varten ollut rakkaus on kääritty jo menneisyyden pakettiin ja siitä vapaaehtoisesti luovuin. Mitä, jos minua varten ei enää olekaan rakkautta jäljellä. Ihmistä, joka uskaltaisi syvästi rakastaa. Elämmehän hyvin pinnallista maailmaa pelonpeikot rinnallamme keksimme verukkeita miksi meillä ei ole aikaa rakkaudelle.

Viime päivinä olen hyvin paljon pohtinut asemaani  markkinoilla, jos niin asian voisi ilmaista. Kaava toimii aivan samalla lailla joka kerta. Ja ainoa mitä saan osakseni on välinpitämättömyyttä. Se on muuten rakkauden vastakohta ja ehkä julminta, mitä voi toista kohtaan koskaan osoittaa. Ja sitä kuulkaas saa kohdata mielin määrin. Minulla ehkä on lappu otsassa, jossa lukee "saa kohdella miten huvittaa" Niin. Itsehän annan siihen luvan. Toisaalta se saa minut tajuamaan millaisessa tilassa maailmamme makaa. Puhutaan taloudellisen ahdingon aiheuttamasta huonovointisuudesta. Olisiko jo aika puhua henkisen tilamme aiheuttamasta huonovointisuudesta. Modernisoida syitä ja seurauksia.

Kiltit ja hyväntahtoiset ihmiset ovat helppoja kohteita saadakseen osakseen huonoa kohtelua, koska heidän luonteensa ei ymmärrä ilkeyttä, joten eivät voi itsekään niin toimia. Ainakaan rakkauden edessä. Niin ja maailma huutaa kuinka nynnyjä me olemme, kun emme osaa ilkeyden taitoa. Mitä pahaa siinä on? Ei ihme, että herkät ihmiset luhistuvat, sillä se vaatii jumalattomasti ponnisteluja voittaa alistajansa ja vihollisensa. Siinä tarvitsee olla vahvempi kuin Bamse konsanaan. Ja syötävä paljon pinaattia, ehkä enemmän kuin Kippari Kalle koskaan osakseen saa. Pieni kertaus tähän väliin. Hyvän ponnistelut vaativat yletöntä voimaa ja siksi moni tyytyy elämään aitauksessaan, joka on jo valmiiksi rakennettu. Hyvät voimat täytyy juuri siksi saada yhdistettyä, että voimme yhdessä luoda parempaa maailmaa tukien toisiamme ja saadaksemme toisistamme tarvittaa voimaa muuttaa maailmaa. 

No niin. Vuodatuksen määrä on vakio. Olen itse hyvinkin vahvasti negatiivista klangia vastaan, sillä se syö vain turhaan niin kuulijansa kuin maailmankin energiaa. Joku ihme sisäinen voimani antaa minulle mahdollisuuden valita. Valita, josko valitan ja oksennan. Jos niin teen, en ikinä ikimaailmassa kykenisi kasvuun ja kehitykseen, sillä silloin en tunne sisäistä tuskaa ja kärsimystä, koska oksennan sen maailman märehdittäväksi ja murheeksi. Vain itsessäni voin löytää vastauksen ahdistuksen aiheuttajaan. Ookoo. Jotkut tarvitsevat herättäjää ja solmujen avaajaa, mutta vain oivalluttajaa, joka osaa herätellä sisäistä sinää, aitoa ääntäsi  dialogin avulla. Aito oivalluttaja ei anna valmiita vastauksia vaan tekee ikäviäkin kysymyksiä, joihin vain sinä voit itse aidosti vastata.

Hyvä alku löytääkseen itseään on alkaa pohtimaan niitä piirteitä itsessään, mitkä ärsyttävät muissa. Olemmehan toistemme peilejä. Ainoa asia, missä todellista itsekkyyttä vaaditaan tullaksemme ehjemmiksi, on olla oksentamatta paskaa muiden niskaan vaan todellakin märehtiä niitä ainoastaan itsemme tykönä kohdaten niistä aiheutuva kipu, kärsimys ja lisätuska. Se on todellista rohkeutta ja taitoa löytää hyvä oma elämä.

Maailman tuska ei häviä sitä levittämällä vaan kohtaamalla se itsessään suurempana siitä pääsee henkilökohtaisesti eroon. Muistaen kuitenkin, että tuska ei koskaan häviä kokonaan. Ja jossain vaiheessa on aika päästää irti märehdinnästä ja keskittyä itsestä ulospäin elämään kanssaihmisiä varten. Tiedäthän sen, mitä enemmän kiinnittää johonkin huomionsa, sitä suuremmaksi se kasvaa. Kärpäsestä tulee viimein niin sanotusti härkänen. Kiinnittämällä huomionsa itsensä ulkopuolelle johonkin objektiiviseen kohteeseen, kärpäsen vaikutus pysyy kärpäsen kokoisena. Saitteko kiinni ajatuksesta? Hyvä, sillä joskus se tekee tiukkaa itsellenikin. 

Otsikko Rakkauden vuosi ei ihan täyttynyt nyt tässä kirjoituksessa, mutta toivonkin, että se täyttyy todellisessa elämässä. Sillä elämä ei ole vain sanoja ja tarinoita vaikka niitä rakastankin. Tänä vuonna minä tahdon rakkautta. Todellista rakkautta. Välillä kahden ihmisen. Kosketusta. Läheisyyttä. Turvaa. Suudelmia. Faktista toisen rinnalla olemista. Tukemista. Onnistumisista iloitsemista. Aivan kuten kampanjassa TAHDON 2015. Minä vain edelleen tahdon miehen ja naisen välistä rakkautta, sillä niin perinteinen ja vanhanaikainen minä olen. Se ei tee minusta kuitenkaan suvaitsematonta. 

Muistakaa ystävät rakkaat, että on olemassa myös puolitie, johon voi ja pitääkin mennä ja tulla vastaan. Sitä me tarvitsemme. Emme voi ain vain todella tunnollisia vastuuttaa. Vastuunkantoa omasta elämästä ja muita kunnioittaen. Tarvitaan muutosta itsessä, ei vain pyrkiä muuttamaan muita. Ehdottomuus tuhoaa maailmaa. Hyvässäkin tarkoituksessa ehdottomuus herättää turhaa negatiivista energiaa, joten on hyvä tarkastella milloin on aika päästää irti. Silloin, kun se ei enää palvele ketään tai mitään. Pyrkimyksenä ihmisarvoiseen ja rakkaudella käyvään elämään. 

Meidän tulee säilyttää perinteitä, mutta kehittyä siinä rinnalla. Ymmärtäen kuitenkin, että perinteissä on meidän juuret. Niitä emme saa tuhota kehityksen tieltä. Löytää puolitie. Säilyttää hyvä ja kelpoinen. Päästää irti vain toimimattomasta. Löytää uusia ratkaisuja. Kaikki kelpo on jo keksitty. Ja niistä viisauksista, jotka vuosituhannesta toiseen maailmaa ovat pyörittäneet on löytyvä THE totuus. Ei ne muuten eläisi ja hengittäisi tässä maailman melussa meidän kuolevaisten matkassa.