Vuoroin vieraissa

Jokainen meistä muistaa lukemattomia kertoja, kun on törmännyt johonkin hyvän päivän tuttuun tai vaikka lapsuusajan ystävään. Siinä on ihmetelty miten tämä aika kiiruhtaa niin, että ei meinaa perässä pysyä. Vastahan olimme parhaita ystäviä ja nyt väliin mahtuu vuosia ja vuosikymmeniä, että emme ole tavanneet tai pitäneet lainkaan yhteyttä. Siinä sitten luvataan puolin ja toisin, että asiat muuttuu ja palataan ystävyydessämme sille tasolle kuin ennen oli. Puhelinnumeroita vaihdetaan ja vannotaan, että yhteyttä pidetään.

Aika kuluu jälleen eikä kumpikaan löydä aikaa pitää yhteyttä. Tai ehkä toinen on ollut aktiivisempi ja muutaman kerran soitellut ja kysellyt kuulumisia. Niin todellinen ystävyyssuhde tai mikä tahansa suhde vaatii vuorovaikutusta. Molempien osapuolien yhtä suurta kiinnostusta toisesta persoonasta ylläpitääkseen suhdetta yllä. Vuorovaikutus on kaiken perusta. Suhde ei voi kehittyä tai sillä ei ole arvoa mikäli siitä puuttuu vuorovaikutus. Mikäli toinen osapuoli on ainoastaan aina vain ottamassa eikä anna suhteeseen mitään, on suhde kuolemaan tuomittu. Tai voi myös olla, että passiivinen osapuoli ei näe vuorovaikutustarvetta suhteessa sen hetkisessä elämäntilanteessaan. Kehittymätön sielu saattaa kuvitella, että itse antamalla vieläkin enemmän saa suhteen toimimaan. Mutta kerronpa teille hyvät ystävät ja maailman kansalaiset. Mikään suhde maailmassa ei voi toimia tuolla velvollisuudentunto kaavalla. Minäkin kerran siis lähinnä koko elämäni luulin niin.

Eri ihmiset on tarkoitettu vaikuttamaan elämässäsi eri kehityskausina eikä jotain vanhaa  suhdetta ole tarpeen avata uudelleen mikäli sen aika ei ole. Se olisi pelkkää velvollisuudentuntoa eikä se kehitä kumpaakaan suuntaan eikä toiseen. Mikäli kuitenkin on tarkoitettu, että suhde tulee herättää uudelleen eloon, ja että molemmat tarvitsevat sitä yhtä paljon, tulee siitä merkityksellinen vuorovaikutussuhde. Silloin se tarvitsee molemminpuolista vuorovaikutusta pysyäkseen elossa. Ja voi olla, että sen uudelleenkesto on lyhyt, mutta tarkoituksen siitä löydettyään, voi suhteen herättäminen olla hyvinkin merkityksellinen siihen elämäntilanteeseen.

Minulla on merkityksellisiä ystäviä, jotka antavat myös minulle voimaa. Aina ei ole ollut niin. Olen kasvanut elämässäni uudelle tasolle ymmärtääkseni, että myös minun on saatava suhteistani. Minä olen ansainnut saada kaiken sen. Ja mikä tärkeintä nyt uskallan myös vastaanottaa. Olen aikaisemmassa elämässäni ollut puhdas antaja. Energiavarastoni ovat huvenneet elämänsaatossa, sillä minä olen vain antanut, mutta en ole osannut ammentaa omaa energiaani mistään. 

On kulunut kolme vuotta, kun olen opetellut elämääni uudelleen. Siis todellakin uudelleen. Antamisesta on tullutkin itselleni vapaaehtoista. Enää en pyri antamaan miellyttääkseni muita vaan teen sen omasta tahdostani ja silloin kun minusta tuntuu siltä. En pelkää vaikka teen virheitä enkä pelkää, että minut hylätään tai tuomitaan sen vuoksi, että en tee, tai että teen oman tahtoni mukaan. Olen ymmärtänyt, että ainoastaan omaa sydäntäni kuuntelemalla pystyn antamaan pyyteettömästi, jolloin antamisestani tuleekin itse asiassa saamista. Silloin tiedän, että energiani kuluvat hyvään, ennalta kirjoitettuun tarkoitukseen. Sillä tiedän, että olemalla täydellisesti minä voin ammentaa käyttöenergiani itsestäni. Omassa hiljaisuudessani. Omassa levossani. Hyväksyen, että aina ei tarvitse jaksaa. Hyväksyen, että jokainen on väsynyt joskus. Hyväksyen, että lepokin on työtä vaikka sitä ei maailmassamme hyvällä katsottaisikaan.

Olen siis opetellut käyttämään energiaani uudelleen ja harkiten. Kaiken turhanpäiväisen annan mennä ohi enkä käytä energiaani sellaiseen, jossa se valuu hukkaan. Vastaanottaja ei ole valmis vastaanottamaan. Luotan, että elämä kuljettaa minut juuri sinne minne minun on tarkoitettu kulkevaksi. Kohtaavaksi ne ihmiset, jotka on tarkoitettu kohdattavaksi. Enää en pyri pitämään väkisin kiinni jostakin sellaisesta suhteesta, josta puuttuu vuorovaikutus täysin. Uskallan jättää taakseni toimimattomia, tarpeettomaksi käyneitä suhteita. Suhteita, jotka tuottavat itselleni vain mielipahaa. Uskallan jatkaa matkaani  kohdatakseni  uusia ihmisiä ja löytääkseni heistä uusi tarkoitus elämääni.

   

Mutta merkityksellisintä on, että minä itse saan päättää kenelle annan ja koska annan. Mikäli toinen osapuoli vaatii ja koen, että energiani valuu hukkaan, en anna. Se voitaisiin mieltää itsekkyydeksi ja hylkäämiseksi, mutta se ei ole sitä. Se on typeryyden eliminointia. Ihminen, joka pyrkii käyttämään toisen ihmisen kallisarvoista energiaa vain ja ainoastaan omaan tarkoitukseensa on typeryyttä eikä kukaan sijoittaisi sellaiseen yritykseenkään, joka kyseisellä taktiikalla olisi jo konkurssikypsä. Jokaisen pitää kantaa oman elämänsä riskit. Tehtävä oman elämänsä suunnitelmat ihan itse. Hiottava suunnitelmansa niin kirkkaiksi, jolla pystyy luomaan kestävän perustuksen omalle tulevaisuudelleen.

Todellinen sydänystävyys voitaisiin määritellä seuraavasti. Ystävät, jotka hyväksyvät toisen virheineen päivineen. Kykenevät kannustamaan hyvinä hetkinä ja olemaan toisen tukena huonoina hetkinä. Ovat kiinnostuneita vastavuoroisesti myös toisen hyvinvoinnista. Ketkä eivät suutu tai loukkaannu, kun vuorovaikutus pitää taukoa. Ketkä sydämellään jatkavat juuri siitä hetkestä, mihin viimeksi jäätiin. Ei kysele tai vaivaannu kohtaamishetkellä. Eivät kyseenalaista sydämestäsi kumpuavaa olemistasi tai tekemistäsi, mutta uskaltavat sanoa, mikäli ovat eri mieltä. Ystävät, jotka  kykenevät vaistoamaan.  Kuuntelemaan omaa sydäntään. Kehittymään ja kasvamaan suhteessanne. Vaikka luopumaan ystävyydestänne mikäli  elämänpirta niin vaatii. Aidossa ystävyydessä ei tule tunne, että toisen pitää yksin vetää ystävyysrekeä perässään. Ystävä ymmärtää, että ystävällä on myös muuta elämää eikä ole milloinkaan mustasukkainen tai kateellinen siitä. Ystävä arvostaa ja kunnioittaa sinua ja ystävyyttä kanssasi. Ystävyys ei ole velvollisuudentuntoa. Se on vapaaehtoista vuorovaikutusta kun siltä tuntuu. Olemista vuoroin vieraissa toista varten. Ystävyys on positiivista ja kannustavaa kumppanuutta. Sellaisia ovat todelliset ystävät.  Ja ennen kaikkea se on vuorovaikutusta. Tätä ”kaavaa” voidaan toistaa elämämme kaikissa merkityksellisissä suhteissa.

Mikäli tunnet piston sydämessäsi. Huomaat, että vaadit ystävältäsi huomiota. Pyrit manipuloimaan ystävääsi tekemään jotain vasten tahtoaan. Niin tiedä, että niin ystävyys ei toimi. Sillä ystävyys on aina vapaaehtoista, huomioonottavaa ja vuorovaikutteista. Ystävyyssuhde ei voi perustua vain toisen tarpeille. Mikäli pelkäät menettäväsi ystävyyden olemalla täysin oma itsesi, et ole aidossa ystävyyssuhteessa. Mikäli koskaan joudut miellyttämään toista, et ole aidossa ystävyyssuhteessa. Mikäli koet joutuvasi tekemään asioita vasten tahtoasi, et ole aidossa ystävyyssuhteessa. Uskalla sanoa, mitä sinä tarvitset ja haluat, vain siten voit vakuuttua, että olet aidossa vuorovaikutteisessa ystävyyssuhteessa. Ja ystävyytenne on molemmille merkityksellinen. Eikä vain riippuvuussuhde jommalle kummalle.

Joskus pohdin, että löydänkö minä koskaan ihmisiä elämääni, jotka ymmärtäisivät minua. Antaisivat minun olla minä. Kannustaisivat minua tulemaan eheämmäksi.  Kannustaisivat minua saavuttamaan unelmani. Tänään olen erityisen kiitollinen niistä ihmisistä, jotka ovat tuotu elämääni kannustaman minua. Uskomaan minuun ja minun unelmiini. Jokainen ihminen maan päällä tarvitsee kannustusta. Jokainen ystäväni, joka on sydämessäni, on siellä aidosti ja juuri siitä syystä, että saan olla kanssasi minä.  Ja kun saan olla täysin alaston itseni, voin olla hyvässä vuorovaikutteisessa suhteessa kanssasi eikä minun tarvitse milloinkaan olla mitään muuta. Se on parasta vuorovaikutteista elämän suhdetoimintaa.  Ihan kaikessa suhdetoiminnassa. 

Rakkaudensoturi

Olen erittäin turhautunut. Olen pettynyt. Huolissani. En oikein ymmärrä mikä meitä ihmisiä vaivaa. Tai ymmärränhän minä ja mitä enemmän ymmärrän sitä enemmän huolissani olen. Olen huolissani meidän kaikkien puolesta. Olemme onnistuneet rakentamaan rahan valtakunnan, jossa ei ole tilaa aidolle rakkaudelle. Elämme niin kovin sääntömääräisessä ja ohjatussa yhteisössä, jossa kuvittelemme, että ainoa oikea ratkaisu on tehdä oikein kuitenkin niin, että ainoa asia, mitä teemme on väärin. Elämme kiillotetuissa kulisseissa ja pyrimme näyttämään maailmalle kuinka hienosti me pärjäämme ja kuinka yhteiskuntakelpoisia me olemme. Sisin hajalla. Rikki. Onni ja rakkaus kadoksissa kuljemme päivästä toiseen kuin huumatut. Etsien ulkopuoleltamme sitä, mikä on kuitenkin meissä itsessämme.

Toisaalta kun tuossa kiiltokuvaelämässämme voimme tarpeeksi pahoin tulee meidän etsiä kulissien ulkopuolelta toisenlaista elämää helpottaaksemme taakkaamme, jota oikeasti kannamme. Minäkin pyrin aikaisemmassa elämässäni ostamaan onnea ja kuvittelin, että rahalla sitä saa. Tiedän tiedän, olin elämässäni kuullut tuhansia kertoja kliseen ’raha ei tuo onnea’, mutta en osannut sisäistää sitä tietoa ennen kuin uskalsin päästää irti kaikesta turhanpäiväisestä. Uskalsin aloittaa irtautumisen maallisesta kertakäyttöisestä onnesta. Materiasta. Tulemaan riippumattomaksi. Olemaan yhtä luonnon kanssa. Löytämään elämäni todellisuus. Aitous. Todellinen ja merkityksellinen rakkaus, jonka olin kadottanut sääntöjen, kiireen ja pelon keskellä. Tänään olen köyhä rahallisesti, mutta sitäkin rikkaampi sisäisesti. Ja tiedän, että tämä rikkaus kulkee aina mukanani, mihin tahansa askeleeni johtaakaan.

Ihmisen päivittäiset perustarpeet ovat oikeasti hyvin pienet ja toki esteetikkona minulle on hyvinkin tärkeää, että ympäristöni näyttää hyvältä ja että minä voin ympäristössäni hyvin. Olen tehnyt paljon työtä sen eteen, että hyväksyn materian osana identiteettiäni, mutta siitä ei kuitenkaan milloinkaan tule minulle itseisarvoa. Sen vuoro tulee vasta sitten, kun itse voin hyvin omassa elämässäni. Materia on minulle palkkio mielekkäästä elämisestä, pyyteettömästä rakkaudesta kaikkea luojani luomaa kohtaan, menestyksekkäästä ja suunnitelmallisesta elämästä. Asioiden oikeanlaisesta arvottamisesta elämässään. Elämisentaidosta. Mutta sitä ennen minun on pitänyt oivaltaa elämäni perustarkoitus. Perusolemukseni kertoo kuitenkin loppu viimeksi sen kuinka minä voin, kuinka onnellinen ihminen minussa on läsnä.

Mitä pidemmälle kasvussani käyn, joka toisia ihastuttaa ja toisia vihastuttaa, sitä tietoisemmaksi tulen ympäröivästä maailmastamme. En aina tiedä, haluanko olla näin syvällä ihmislajin ja yhteiskuntamme ongelmissa. En aina tiedä, jaksanko kantaa kehossani kaikkea tätä tuskaisen yhteiskuntamme kärsimystä. Se on meissä. Kaikki edellisten sukupolviemme kärsimys on taakkanamme niin kauan kunnes olemme valmiita kohtaamaan menneen ja korjaamaan oman käyttäytymismallimme sille tasolle kuin sen kuuluisi vapaassa sielussamme maanpäällämme elää. Vapaana ja iloisena vaeltelevana kaunosieluna kuten hento perhonen lentelee kesäisellä kukkaniityllä.

Kannamme suuria suruja sukupolvelta toiselle; isältä pojalle, äidiltä tyttärelle siirrämme edellisten sukupolvien kärsimyksiä ja haavoja paikkailtavaksi tuleville sukupolvillemme. Meidän käyttäytymismallimme on perittyä omilta vanhemmiltamme ja tiedostamattammekin kohtelemme omia lapsiamme samalla intensiteetillä kuin meitä on kohdeltu. Olemme itse niin kivuissa menneisyyden traumojemme kanssa, että emme aina ymmärrä, osaa tai jaksa korjata meihin kohdistuneita virheitä omien lapsiemme kanssa. Siirrämme tiedostamatonta katkeruudenkehoa aina vain eteenpäin.

Kun minä aloin etsimään todellista minääni, en tiennyt mitä olisi edessä. En todellakaan ja hyvä niin. Aika on tuonut asiat käsittelyyn juuri siinä järjestyksessä kuin olen ollut valmis niitä vastaanottamaan ja käsittelemään. Olin ollut jo pitkään tilassa, jossa ymmärsin, että näin ei voi jatkua. Olin kuin seittiin sidottu perhonen, jossa vain olin, kun en muutakaan voinut. Siivet pahoin vaurioituneet. Tyngäksi kutistuneet. Tuli siis aika, että en enää löytänyt onneani siitä, missä olin. Missä elin. Tuli aika, kun aloin voimaan todella huonosti. Ilman siitä irtautumista olisin kuollut. Joutunut elävänä haudatuksi. Tulin hetkeen, jossa minun oli tehtävä päätöksiä, jotta voisin jatkaa eteenpäin.

Olen perusteellinen ihminen enkä hae elämässäni mitään väliaikaisratkaisuja koskaan mihinkään. Minulla on rohkeutta. Minulla on luonnetta. Minulla on itsehillintää. Minulla on kykyjä saada sanani elämään. Teoiksi. Minä en ole ihminen, joka olisi edes kyennyt multipersoonaelämään, mikä on valitettava ratkaisu niin monelle tänä päivänä. Se ei vie meitä elämässämme eteenpäin. Se ei ole koskaan ratkaisu mihinkään. Se ei kehitä meitä. Sitä kautta emme pysty löytämään todellista persoonaamme. Se ei tee yhteiskunnastamme parempaa. Onnellisempaa. Eheämpää. Sellainen ratkaisu loukkaa ainoastaan kanssaihmisiä. Se on itsekkyyttä. Epäkunnioitusta ihmisyyttä kohtaan. Elämää kohtaan. Se on riippuvuutta. Joillakin materiasta tai rahasta. Toisilla ihmisistä tai ihmissuhteista. Hyväksynnästä. Pelkoa luopua toimimattomista asioista elämässään. Pelkuruutta kohdata oma elämänsä silmästä silmään. Surullista. Hyvin surullista.

Suurinta maailmassamme on rakkaus. Rakkaus, jota minä tiedän osakseni ansaitsevani, on aitoa sydämenrakkautta, joka on ainoastaan minua varten. Se, joka uskaltaa tuon sydämenrakkauteni liittää omaan sydämeensä, tietää, että minä olen valmis antamaan kaikkeni. Itseni. Sillä se on kaikki, mikä on minussa. Se on siellä ikuisesti, sillä niin vapaa, viisas ja vahva sieluni tänään on. Minä elän rakkaudesta enkä milloinkaan, en milloinkaan petä sydämenrakkaudessani. Minulla ei ole tarvetta siihen, sillä niin suuri onni minussa asustaa ja niin syvältä sydämestäni rakkauteni pulppuaa. Kuin se olisi universumimme rakkauden alkulähde.

Ja niin vahva on uskoni, vaikka sitä pyritään horjuttamaan taukoamatta ja joka hetki, että tiedän sinun olevan minua varten ja kykenevän tarjoamaan minulle kaiken sen, jota minä tarvitsen tullakseni eheäksi rakkaudessani jaksaakseni rakastaa pyyteettömästi niitä, jotka rakkauttani osakseen tarvitsevat löytääkseen sen joskus itsestään. Minä tiedän, että rakkauteni ei ole kiiltokuvitelmaa vaan se on taivaassa solmittu rakkaudenliitoksi. Rakkauteni on ehtymätön ja raikas kuin virkistävä vesi. Tätä hetkeä varten minua on koulutettu kuin urheaa soturia konsanaan. Rakkaudensoturina elämääni askeltamaan - eturivissä nyt ja ainiaan. Rinnalla rakkaan hinnalla rakkauden.