Mahdottomasta mahdolliseksi

Persoonallisuus merkitsee itselleni tosi paljon. Siitä huolimatta, että usein se herättää ihmisissä myös närkästystä. Se, että uskaltaa olla erilainen. Uskaltaa tavoitella jotain suurempaa. Unelmaa. Kulkea omaa tietään. Antaa syvimmät ajatukset näkyä. Kuulua. Tuntua. Siitä mielestäni elämässä on kyse. 

Toisia ajatus erilaisuudesta hirvittää. Toisia se taas ihastuttaa. Selvääkin selvempää on, että riskejä elämässä on otettava mikäli haluaa elää täyttä elämää. Toisille täysi elämä saattaa täyttyä vaatimattomissakin oloissa, eikä täysi elämä todellakaan tarkoita mitään blingblingiä, mammonaa, kuuluisuutta ja seurapiirielämää.

Yksi ystävä ja esimieheni kerran sen hyvin tiivisti, ei kaikkien tarvitse olla artisteja ollakseen jotain. Ja tämä on tosi. Menestys ei ole ulkoisia puitteita vaan todellinen menestys on sisäinen rauha ja odotusarvo siitä, että minä itse voin myötävaikuttaa elämääni heikoimmistakin lähtökohdista käsin. 

Helppoa oman onnen ja rauhan etsiminen ei ole, joten siitä ajatuksesta kannattaa lähteä liikkeelle. Moni, entinen itseni mukaan lukien, ajattelee, että tästä kun selviän tai tuon kun saavutan, tulen onnelliseksi. Tai noudatan kaiken maailman elämän kliseitä, kuten: raha ei tuo onnea, elä hetkessä läsnä, ole hyvä ihminen, ole kiitollinen, rakasta itseäsi, ajattele positiivisesti ja niin edelleen. 

Ajatuksissa ja aforismeissa asuu totuus, mutta totuutta ei voi käsittää, mikäli sitä ei sisäistä omaksi rauhaksi ja tunteeksi todellisten tekojen kautta. Monet hienot ajatukset ovat vain sananhelinää mikäli emme pysty sisäistämään niitä. Kestää vuosia ja vuosia, että omaa suhdettaan ennen kaikkea itseään kohtaan, mutta myös ympäristöään kohtaan, pystyy muuttamaan lopullisesti. Kuitenkin pikku hiljaa, pala palalta, mahdottomaltakin tuntunut muuttuu mahdolliseksi.

Pitkä matka tähän pisteeseen on kuljettu ja tänään kykenen näkemään itseni muiden valossa. Ymmärrän, että vuosia jalostamani ominaisuudet ovat olleet minussa aina, niin hyvässä kuin huonossa, mutta en ole tahtonut nähdä niitä muiden valossa, ainoastaan omassa itsekeskeisessä valossani. Oman epävarmuuteni ja heikkouteni kautta.

Ihmisen henkinen kasvu ja kehitys tarkoittaa sitä, että itseään kykenee katsomaan kriittisesti itsensä ulkopuolelta, muiden silmin. Vain siten pystyy kehittymään edelleen luonnettaan hävittämättä, antamatta muiden turmella sinun ainutlaatuisuuttasi. Antaen persoonasi olla juuri se kuka olet. 

Vain täten, huolehtimatta mitä muut sinusta sanovat tai ajattelevat persoonallisuutesi edessä tai liian usein takana, sillä paskanjauhanta ei tästä maailmasta valitettavasti lopu, voit tulla todelliseksi menestyjäksi. Hyväksymällä heikkouden osana itseäsi, antamalla vahvuuden hallita herkkää sinääsi sen edessä, missä ikinä joku yrittää jälleen kerran siihen tikarilla sivaltaa. Sillä hetkellä heikkous muuttuu herkkyydeksi ja se on ihmisyyden mitta. 

Kun hyväksyy itsensä ja pitää itseään arvokkaana, alkavat ihmiset ympärillä kohtelemaan sinua samalla arvopohjalla. Itsestä, omasta ajatus- ja arvomaailmasta jokainen on lähtöisin ja sinne kaikki aina palaa takaisin. Se, kun kykenee arvostamaan itseään, näkyy ulos rakkautena ympäröivää maailmaa ja kokonaisvaltaista elämää kohtaan. 

Sidenote:

Herkkyys on ihmisyyden arvokkainta osaa ja sitä täytyy vaalia. Herkkyys on heikkoutta ainoastaan silloin, kun annat muiden hyväksikäyttää sitä. Eikä vahvuutta pidä käyttää muiden herkkyyden heikentämiseen vaan oman minuuden vahvistamiseen, kehittämiseen ja suojaamiseen. Ole sinä ja anna minun olla minä. Yhdessä me olemme me. Yhdessä olemme enemmän. Aina ja ikuisesti.

Muistatte varmasti kuinka kautta aikojen perheissä on usein majaillut ”mustia lampaita”. Niitä, jotka ovat erilaisuudellaan rikkoneet perheen sisäistä dynamiikkaa ja täten tulleet enemmänkin parjatuiksi kuin rakastetuiksi. Ja vieläpä niiden ihmisten taholta, joiden olisi tullut rakastaa ”no matter what”! Itse en kuitenkaan koskaan ollut se tarinan musta lammas vaan kiltti, pehmeä, valkoinen ja joukkoon hyvin sulautuva. Vasta paljon myöhemmin tuli aika, kun ymmärsin ettei värillä ole niinkään mitään väliä. Sen määritti vain ahdas vertauskuva aidon ihmisyyden edessä. Tahdoin vain tulla omaksi persoonaksi.

Tänään, arvottaessani persoonallisuutta enemmän, ymmärrän, että villani väri on kulloinkin se, joka pukee minua ja tukee sinua. Kiltteys ja pehmeys eivät värin vaihdosta ole kärsineet vaan päinvastoin, vain vahvistuneet. Turhaan pelkäsin, että tavoitellessani uutta ja parempaa, joutuisin luopumaan hyvästä vanhasta. Huono vanha on ainoa, joka uudistuksen myötä häviää. Me itse olemme myötäluojia elämällemme, joten me voimme itse vaikuttaa, mitä otamme, mitä säästämme ja mitä taakse pois jätämme. Sitä ei tee kukaan muu meidän puolestamme tai niin ei saisi ainakaan antaa tapahtua.

Tai tarina rumasta ankanpoikasesta, ja kuten muistamme, sekin tarina päättyi paremmin kuin hyvin, ankanpoikasen omaksi eduksi vahingoittamatta millään tavalla muita eläimiä matkan varrella. Matka kaikin puolin oli ruman ankanpoikasen ainoastaan itse kuljettava. Ja viimein hän löysi kuin löysinkin sen paikkansa, jonne hän kuului ja joka tuli osaksi häntä, jossa häntä rakastettiin, myös niiden parjaajien taholta. Hän löysi viimein oman identiteettinsä, kun hänestä lopulta kasvoi uljas ja kaunis valkoinen joutsen.