Kun aika on aika on

Kun aika on. Kun aika on oikea. Kun aika on pysähtyä. Kun aika on mennä ja kulkea. Teoriassa aikamääre kuulostaa yksinkertaiselta ja jopa helpolta. Unohda eilinen. Elä tätä päivää. Uskalla unelmoida huomisesta. Mutta älä liikaa ettei tänään jää elämättä kokonaan. Elämä ei hengitä huomisessa eikä varsinkaan eilisessä. Ainoastaan tässä ja nyt. Elämäntaitovalmennuksesta löytyy.

Jos nuoruutemme elimme yhteiskunnan asettamassa skenaariossa onnellisesta elämästä, kyseenalaistamatta siitä mitään, koulutus, työ, talo, kumppani ja lapset. Elimme niin sanottuja ruuhkavuosia lasten ja työn oravanpyörässä. Työtä tuli tehdä, jotta kaiken maailman elämän komponentit sai hankittua. Siinä ei paljon nuorena äitinä osannut ajatella kuka olen minä. Suoritettiin yhteiskunnan asettamaa elämää, mutta täysillä. Tosin oli siellä annettuja tekijöitä, jotka eivät olleet aina omia mieluisia valintoja. 

Kunnes saapui aika, joka menetti merkityksen. Enää ei ollut me vaan oli vain minä. Ja lapset tietty. Tuli odotettu yksinäisyys. Alkoi tutustuminen kadotettuun minään. Enää ei ollut kuin aamu, päivä, ilta ja yö. Ne määrittelivät vuorokauden rytmiä. Joskus ei sitäkään. Ensin valvottiin yöllä ja nukuttiin päivällä. Kylläkään ei mielen omasta tahdosta. Järjestelmä meni sekaisin. Yöllä ei tullut unta vaikka kuinka yritti lampaita laskea. Päivisin silmät muurautuivat  unessa kiinni lopullisesti, koska mieli oli niin väsynyt. Aina kannoin, väsymyksen lisäksi, huonoa omaatuntoa väsymyksestä matkassani. Olinhan ollut entinen elämäni suorittaja. Ihmenainen ja superäiti, joka teki aina kaikkensa kaikkien muiden eteen paitsi itsensä.

Vaikeinta mun mielestä elämässä on ymmärtää, mikä on elämän ulkopuolelta asetettu taakka ja mikä on sisäsyntyistä. Ulkopuolisista aiheista voi opetella eroon, mutta sisäsyntyiset ominaisuudet on ja pysyy kuten tämä oma ajatustenvirta. Herkkyys. Introverttiys.  Ne ajatukset tulee, on ja pysyy vaikka kuka sanoisi, että hellää jo vähän. Toki sitäkin voi rajoittaa kyllä, sillä mieli on manipuloitavissa myös oman itsen tekojen kautta. Toisaalta, jos alistuisin itseni manipulointiin, pettäisin itseni sillä samalla hetkellä. Ihmisen tehtävä on toteuttaa itseään ja käyttää lahjojaan muidenkin kuin vain itsensä hyväksi. Oppia ja opettaa. Kasvaa ja kehittyä. 

Palaan takaisin aiheeseen aika. Kun pohditaan sanaa aika. Monille se on kello. Toisille se on viikko ja viikonloppu. Vapaa-aika. Joillekin se on entinen aika. Nykyaika. Moderni. Vanhanaikainen. Toiset haluavat saada aikaan. Merkintöjä. Puumerkkinsä. Jäädä aikaan elämään. Joku kaihoaa keskiaikaa.70-luvun nuoret hippiaikaa. Kuka mitäkin aikaa. Mummo muistelee lapsiensa lapsuusaikaa. Tänään palvotaan tätä aikaa. Vapauden aikaa. Ainutlaatuista hetkeä tässä ja nyt. Haaveillaan ihanasta huomisesta. Salaa, koska huomisen haaveilu on tietyissä piireissä tuomittavaa. Elämä kun on ainoastaan tässä ja nyt.

Mä haaveilen huomisesta. Siitä, että löydän tasapainon. Työn, jossa saan toteuttaa arvopohjaani täysin kenenkään tuomitsematta sitä. Rakastavan parisuhteen, jossa on hyvä olla, jossa arvostus on läsnä, ja joka on pyyteetöntä, vuorovaikutuksellista rakkautta toista kohtaan. Toivon lapsilleni hyvää elämää ja oman paikkansa löytämistä tästä maailmankuvasta, joka on parhaillaan voimassaoleva. Nyt kuitenkin on aika jälleen haaveilulle. Oman elämän organisoinnille. Unelmien uudelleen lataukselle. Oman olemisen armahtamiselle. Vilkaisulle omiin saavutuksiin. Maadoittumiselle. Levähtämiselle hyvällä omallatunnolla. Itsensä arvostamiselle. Muiden mietteiden maatumiselle. Itsen kuuntelemiselle. Ikääntymisen hyväksymiselle. Pysähtymiselle. Piste.

Pitää varoa ettei jää kauniiden kliseiden vangiksi vapauduttuaan oravanpyörästä. Sitä huomaa jäävänsä kliseisiin jumittamaan ja jälleen suorittavansa kliseiden täyttämää elämää muiden mielien mukaisesti. Minulle juuri nyt tämä hetki on vain välttämätön risteys menneestä tulevaan. Se tuntuu erityisen pitkältä hetkeltä, mutta on erityisen tarpeellinen retki. Se on oma hetki, tauko elämästä, jossa en elä tätä päivää vaan se on portti johonkin paljon parempaan, joka on ymmärrettävän termistön mukaan vasta huomenna, tulevaisuudessa. Voi kunpa elämä olisikin niin yksinkertaista, että olisi vain aika tässä ja nyt. Kunpa taakka olisi niin olematon, että sitä ei olisi olemassakaan. Onnellinen minä. Onnellinen sinä. Ehkä joskus tulevaisuuden ajassa sekin on mahdollista, kun ensin on käyttänyt tässä ja nyt ajan hyvin murehtien menneisyyden murheet pois taakastaan. 

Menneisyyden murheet on aina osa ihmismieltä. Toiset meistä eivät laske niitä koskaan vapauttaakseen niitä ja he pystyvät niiden kanssa oikein mainiosti elämään. Herkimmät meistä kuitenkin kärsivät ja heidän tulee menneisyys itselleen laskea ja selvittää, jotta voivat elää tasapainoista, hyvää elämää. Tulevaisuudessa. Luovuus elää vapaudessa ja saa polttoaineensa menneisyyden murheista. Aika on aina. Oli se sitten hyvää tai pahaa. Samoin on ilma. Sekin on lämmin tai kylmä. Yhteiskunnan määrittelemät kriteerit vain määrittelevät sen ja antavat tajuttavat kehykset niiden olemiselle. Ja aivan samoin on ihminen. Kaunis tai ruma. Oikea tai väärä. Ihminenkin on osa aineetonta ja aivan jotain muuta kuin mitä yhteiskunta sen meille määrittää.

Kop kop kuka siellä?

Omantunnon kysymys. Mikä on omantunnon kysymys. Onko se opittu normi tai yhteiskunnan luoma oikea tapa toimia. Liittyykö se rehellisyyteen ja autenttisuuteen. Onko se jopa itsekäs normi. Minua, vain ja ainoastaan minua varten olemassa oleva ajatus tai käyttäytymissääntö. Kuka säännön antaa ja luo. Ohjaako sitä ohjaaja itse vai viekö vietit vieraaseen. Onko se uhka vai mahdollisuus. Eniweis omatuntoa kysytään joka päivä. Kuuletko sen vai annatko sille edes ajatusta. Oletko siihen yhteydessä vai kadotitko sen elämän edetessä. 

Pidätkö itsenstäänselvyytenä mikä kuuluu sulle ja mitä sä olet ansainnut saada ja vaatia itsellesi vai näetkö kenties bigger picture ympärilläsi. Ajatteletko tehdessäsi työtä vain palkkapussina vai pohditko syitä ja seurauksia työnantajallesi. Pidätkö itsestäänselvänä omia etujasi ja olet aina ensimmäisenä niitä vaatimassa, eturivissä esiintymässä ja juokset karkuun, kun vastuuta jaetaan tai peräänkuulutetaan? 

Ajatteletko koskaan muiden läpikäymiä tunteita omien edesottamuksiesi edessä vai etenetkö aina oma tunne edellä sen enempää piittaamatta, mitä siitä seuraa. Uskallatko perääntyä, kohdata tuntemasi tunteet ja nuolla omat haavasi. Ottaa vastuun teoistasi.

Normi omatunto on yleismaailmallisesti opittu taito. Sitä muokkaa kulttuuri ja mikä on yleisesti, laumassa hyväksyttävää. Väittäisin jopa, että sitä ohjaa myös pelko, mukavuudenhalu ja vietit tottakai. Opitusta omastatunnosta uupuu usein syyllisyys, sillä sille ei ole opittu antamaan tilaa sen sisällä. Sellainen omatunto voi myös muuttua elämän varrella riippuen ympäristöstä ja sen aiheuttamasta todellisuudesta sekö omista tarpeista tottakai. Esimerkkinä voisin ottaa tähän vaikka rahan ja omaisuuden. Ne saattavat häikäilemättä ajaa sun elämää omantunnon alennetulla hinnalla. Omien tarpeiden omatunto. Mitä sitten, kun mikään ei enää tunnu miltään tai elämän edessä eettinen stressi alkaakin painaa päälle.

On olemassa myös toisenlainen omatunto. Sitä kutsutaan aidoksi tai eettiseksi omatunnoksi. Eli sen sanoma pysyy aina muuttumattomana, on sitten kyse kenen tahansa tarpeista. Se on ihmisen syntymäoikeus, ajatella joskus myös epäitsekkäästi. Se on vahvassa yhteydessä intuitioon. Elämä on kartta, jossa intuitio on kuin tuon omantunnon kompassi. Mitä tietoisemmaksi tulee, sitä enemmän ne yhdessä edistävät ainutkertaista elämää, luovat matkalle suunnan, tarpeen ja tavoiteen. Mikäli sitä vastoin toimii, syntyy syyllisyydentunne, joka muuten by the way, on melko terve tunne sekin, sillä se kertoo sulle oikean ja väärän rajamaista. 

Se on omien sisäisten arvojen ääni, joka auttaa myös pohtimaan sun sisäistä ajatusta ja eettisen maailman rajoja. Se on vahvana osana henkistä olemusta ja kasvamista ihmisenä. Silloin kun saa yhteyden omaan sisäiseen ääneen, löytää omatunto tasapainon ja paikkansa, etenkin, jos tuntee epätasainoa odotusten ja olemisen välillä. Hyvä toinen esimerkki tästä olkoon ammatit, joissa raha määrittelee ihmisen kohtaamisen astetta tai ainainen kiire laittaa suorittamisen hyvin tehdyn edelle. 

Kun omatunto kolkuttaa, se kolkuttaa aina vähintään kahdesti, mutta se kolkuttaa silloin, kun tietoisuus on läsnä sinussa. Silloin olet itsesi äärellä aidosti, et itsekkäästi viettiesi vietävissä. Silloin itsenäisyys astuu itsekkyyden tilalle. Itsekkyyttä ohjaa halut, kun itsenäisyyden kompassi on tahto. Nämä kaksi kannattaa erottaa toisistaan ihan hyvällä, sillä tahto kuljettaa aitojen arvojen ja omanarvon äärelle, kun taasen halut ovat egon kuolemattomuuden symboli ja uudestisyntymä unohdettu universumi. 

Meidän kulttuurissa usein pidättelemme kielen kantoja oikean ja väärän rajamaitten edessä, koska meitä pidetään sillon tylsänä ja moraalinvartioina. Ajatellaan, kun kaikki hauskuus ja mukavuusalue katoaa, elämässä ei ole mitään mieltä. Se häpeä, jota esi-isiltämme kannamme mukanamme, tulee näkyväksi, jos toisen nolaa. Meidän kulttuurille on ominaista siirtää vastuu itsestä muille ja mikäli tulee arvostelluksi jostain eettisestä käsin, leimataan asian ilmiantaja herkästi huumorintajuttomaksi nipottajaksi. Kun jää kiinni vaikka muita solvaavasta kommentista tai teosta, kuuluu perästä: -Sehän oli vitsi. Ootpa sä tiukkis. 

Siinä siirretään oma syyllisyydentunne toiselle kannettavaksi. Omien sanojen tai tekojen vastuunkannosta ei oo silloin tietoakaan. Silloin just on hukkunut sinne tietoisuuden tietämättömyyteen. Toisiin kohdistuva epäkunnioittava käytös ei ole huumoria eikä vitsejä. Sellainen vastuuttomuus ja huumori paljastaa kyllä kantajansa syvimmätkin salaisuudet.