Olen viimeaikaisen elämäni aikana poikkeuksetta tiedostanut tapahtumien tarkoituksenmukaisuuden. Suurimman tiedostamisen tilan saavutan luonnollisesti kohdatessani vastoinkäymisiä. Niinhän se menee – unelmien eteen on tehtävä töitä ja vielä enemmän töitä. Se on raadantaa, pettymyksiä ja turhautumista. Pettymysten ja turhautumisen jälkeen voi valita joko ’lannistua ja luovuttaa’ tai ’jatkaa edelleen kohti unelmaansa.’ Mikäli valitsee lannistumisen ja luovuttamisen ei unelmaansa koskaan saavuta.
Kukaan ei ole sanonut, että unelmien tavoittelu olisi muka helppoa. Ei, sitä se ei todellakaan ole. Monilla elämänsaroilla olen sen täysin hyväksynyt jättäen asiat hautumaan elämänpirtaan. Niiden aika on sitten, kun niiden aika on, mutta en ole koskaan lakannut unelmoimasta tai kadottanut unelmaani näkökentästäni mikäli uskon unelmallani olevan siivet. Uskon, että kaikki tapahtumat, myös seesteiseltä tuntuvat kaudet vievät unelmaani koko ajan ja aina vain eteenpäin. Ja annan viedä niin kauan kuin sydämeni sanoo tahdon.
Tapahtumattomalla kaudella tapahtuu muita asioita, jotka valmistavat minua unelmaani kohden. Joka ikinen tapahtuma ja sattuma kuljettavat minua lähemmäksi. Alitajuntani työskentelee taukoamatta ja hakee uusia muotoja, jolla voin ymmärtää kokonaisvaltaisemmin unelmani todellisen merkityksen ja tarkoituksen. On kuitenkin oltava valmis tekemään paljon pyyteetöntäkin työtä, josta vasta ajan saatossa tulee saamaan palkkion. Tulee romahdusaikoja, kun kaikki mahdolliset vastustavat voimat tuntuvat olevan liikkeellä. Tuntuu, että mikään ei tunnu miltään eikä mikään etene mihinkään suuntaan. Mutta niin kuuluu ollakin. Ilman niitä romahduksia ei oppisi arvostamaan kulkemaansa matkaa unelmaansa kohden.
Aikaisemmin matkani varrella olin kovasti sitä mieltä, että olen matkalla jonnekin ja pääsen perille joskus. Muistan, kuinka jossain vaiheessa päätin, että nyt minulle riittää ja aion pitää taukoa tässä kasvamisessani. Olin niin päättänyt. Minähän olen päättäväinen nainen, joten ajattelin, että voin ohjailla elämääni ja kertoa sille, koska minulla olisi aikaa ja mielenkiintoa kasvaa itsessäni ja koska ei. Kuvittelin olevani jollakin polulla, josta voisin poiketa tienvarsitavernaan rentoutumaan ja ottaa siellä vaikka muutaman huurteisen.
Muistan elävästi sen hetken, kun tapasin erään ystäväni nuoruudestani ja ajattelin, että nyt on tullut aika huilahtaa. Johan tässä on kasvettukin. Muutama kuukausi tuon kohtaamisen jälkeen olin vakuuttunut, että nyt olen valmis. Luovuttamaisillani minulle tärkeässä kasvuprosessissa elämä tarjosikin minulle toisen ihmisen matkaamaan kanssani. Vaikkakaan ei konkreettisesti. Tuo ihminen oli myös valinnut lähteä etsimään omaa tietään kuten minäkin. En aluksi ymmärtänyt kuinka hän imaisi minut mukaansa tiedostamattaan. Tuo ihminen on aiheuttanut minun maailmassani enemmän tuskaa kuin kukaan toinen koskaan, mutta tuo ihminen on samalla opettanut minulle enemmän elämää kuin kukaan muu tällä planeetalla. Hän on tiedostamattaan ja alitajunnan tasolla laittanut minut kohtaamaan omat pelkotilani ja heikkouteni. Henkinen yhteytemme oli niin valtavan voimakas, että sitä on vaikea edes kuvailla.
Nämä päätökset eivät siis ole meidän käsissämme. Kun on itse tehnyt alitajuisen päätöksen lähteä omaa tietään etsimään, ei elämä tunne sanaa armo tai lepo. Eikä niin kuulu ollakaan, sillä elämä kulkee koko ajan eteenpäin. Ei kasvua voi pysäyttää. Ei tieltä voi hypätä vähäksi aikaa lepäämään. Ei elämä odota, että sinulla on aikaa kasvaa. Elämä itse ei ole oravanpyörä, josta hypätään pois, kun siltä tuntuu. Elämä kantaa ja elämä antaa. Meistä jokaista. Meidän on vain hyväksyttävä kaikki vastoinkäymiset elämässämme, koska niiden tarkoituksena on kasvattaa meitä ja auttaa meitä oppiaksemme arvostamaan vieläkin enemmän saavuttamiamme unelmiamme. Niiden tarkoituksena on eheyttää meitä omassa kasvussamme sekä kyseenalaistaa ja vahvistaa omaa arvomaailmaamme.
Meidän pitää vain olla tarpeeksi rohkeita kohdataksemme vastoinkäymiset ja niiden kertoma tarina. Meidän tulee tarkastella niitä ja punnita onko aika luovuttaa vai jatkaa vieläkin urheammin eteenpäin. Luovuttamisen aika on silloin, kun tuntuu, että sydän ei ole mukana. Mikäli vastoinkäymisten jälkeenkin löydät tavoittelemastasi unelmastasi totuudensiemenen, pitää urheasti jatkaa vain eteenpäin. Mitä tahansa päätöksiä elämässään tekeekään, tulee aina kuunnella sydämensä ääntä. Milloinkaan ei tule tehdä päätöksiä omaa sydäntään vastaan. Pitää vain ikuisesti luottaa omaan sydämensä ääneen. Millään muulla ei ole merkitystä.