Ennen kuin ovi kävi kuulin eteisestä "ai, jalka on kipeä, siihen sattuu." Viimeistään siinä vaiheessa jo aavistin, mitä tuleman piti. Pieni koululainen lähti matkaan, mutta odotin vain, koska ovi käy uudestaan. Ja niinhän siihen pian jo koputettiin. Tiesin kuvion niin tarkkaan. Tytär aavisteli, että tänä aamuna äiti olisi niin lempeä ja hyvätuulinen, että oikeista naruista vetämällä tänään äiti suostuisi ihan mihin tahansa. Näin ihminen valitettavasti usein toimii. Olosuhteiden ollessa suotuisat alamme itse tekemään niistä epäsuotuisia ja kaikki menee siitä eteenpäin kohti alamäkeä päätyen kuin nyrkki seinään. Voitte arvata, että huutoon ja kyyneliin päättyi myös tuo meidän ihana aamumme niin. Tytär lähti pyöräillen kouluun myöhästyen ja äiti huonoa omaatuntoa hermostumisestaan kantaen. Hyvästi ihana auvoinen aamu.
Lapselle tämä on tyypillistä rajojen hakua ja siinä aikuisen tulisi käyttäytyä kypsästi ja olla vankka kuin kallio, jotta lapsikin jotain tilanteesta oikeasti hyötyisi. Itse hermostun vastaavissa tilanteissa edelleen vedoten omaan uupumukseen. Opettelen edelleen jatkaakseni tilanteissa lempeyttäni. Olen paljon kehittynyt, mutta en tarpeeksi. Tärkeintä on, että ennen olisin antanut tilanteessa periksi. Mutta nyt jo ymmärrän, että tilanne on kasvattava vain ja ainostaan, kun en anna periksi. Lapsi myöhästyy koulusta, mutta mitä sitten? Myös myöhästyminen on terveesti omaa vastuuta kasvattavaa ja ihmisenä olemisessa kehittävää, kun se ei ole myöhästyjälle itselleen yhdentekevää. Syyllisyys on meille hyväksi, sillä silloin olemme elossa. Enkä nyt todellakaan tarkoita, että toisen aiheuttama syyllisyys. Tyttärenikin yritti vastuuttaa minua siitä, että hän myöhästyy, mutta hän itse tiesi paremmin, että syy ei ollut nyt kenenkään kuin hänen itsensä. Se kuka on aiheuttanut omalla toiminnallaan syyllisyyden itselleen oppii kyllä, mikä syyllisyyden tarkoitus on ja se luo vastuuta itsestä ja omasta toiminnasta.
Mikäli siis tunnet syyllisyyttä teoistasi tai tekemättä jättämisistäsi niin anna sille ajatusta, oletko todella syyllinen vai nappaatko herkästi myös toisen syyllistyksen vaikka se ei olisikaan sinun teoistasi johtunutta. Mikäli todella olet syyllisyydentunnoissa omista teoistasi johtuen niin siinäpä onkin hyvä kasvun paikka, sillä silloin toimit omaa omatuntoasi vastaan. Ja silloin syyllisyys on tervettä, koska silloin kannat itsestäsi ja teoistasi vastuuta. Syyttelemättä ketään muuta. Ja silloin olet jo pitkällä kehityksessäsi.
On kovin helppo syyttää muita, kun ei tunnista omaa vastuutaan. Lapsen kehitykselle se on tärkeää eikä se anna lupaa aikuiselle sitä selättää, koska muutoin lapsi ei opi vastuullisuutta itseään ja muita kohtaan. Lempeys on ihmiselle hyväksi, mutta niin on syyllisyyskin, kun se on itse aiheutettua. Jos aikuinen taasen vierittää syyn ilman todellista syytä lapsen päälle, ei lapsi opi silloinkaan kantamaan aitoa syyllisyyttä matkassaan vaan hän oppii kantamaan ainoastaan syyllisyydentunnetta toisen teoista kuvittelemalla olevansa syyllinen ilman omaa todellista osuutta asiaan ja kaatamaan oman aidon syyllisyyden jälleen jonkun toisen niskaan. Hänen syyllisyydentunne kuppinsa on jo täynnä eikä sinne mahdu enää se aito oma syyllisyys, joka johtaisi vastuuseen aidosta omasta olemisestaan ja teoistaan.
Kutsuisin sitä myös valheen ja epärehellisyyden kehitykseksi ja oman elämän kehittymättömyydeksi. Elämän aidon ja luonnollisen vastuun pakenemiseksi. Ja se on aina vastuuttomuutta niin omasta itsestään, teoistaan, ympäristöstään kuin elämänsä todellisesta kehityksestä. Sellainen ihminen oppii vain luovimaan ja toisia hyväksi käyttämään. Elämään valmista maailmaa kehittymättä tai kehittämättä. Sellainen ihminen ei jaksa kantaa itsestä vastuuta, kun sen tehtävänä on kantaa muiden jakamaa hänelle kuulumatonta vastuuta, joka näyttäytyy itsestä johtumattomana syyllisyydentunteena. Ainoastaan rehellinen voi aidosti olla vastuullinen. Ainostaan vastuullinen voi olla aidosti rehellinen. Seistä oman olemisensa ja tekojensa takana kuin vuori. Kantaa vastuu. Ja tuntea syyllisyyttä toimiessaan vastoin omaa omatuntoaan.
Aito syyllisyys on nimittäin aivan eri asia kuin syyllisyydentunne. Ja ne pitäisi oppia erottamaan toisistaan, jotta osaisi ja ennen kaikkea jaksaisi kantaa vastuun itsestään ja vain omista teoistaan. Tämäkin on eräänlainen oravanpyörä. Ihminen, joka oppii kantamaan vastuun itsestään lakkaa olemasta vastuullinen muiden teoista ja samalla hän lopettaa muiden syyllistämisen vastuullisena aikuisena tuntien tervettä syyllisyyttä omista huonoista päätöksistään ja täten osaa myös ympäristöään vastuuttaa jälleen kantamaan vastuun itsestään. Älä sinäkään koskaan toista syyllistä siitä mihin olisit itse voinut toisin vaikuttaa omilla valinnoillasi ja teoillasi. Vastuullinen ihminen on vakaa eikä koskaan ota vastaan toisen vastuuttomuutta ja siitä johtuvaa syyllisyyttä kannettavakseen. Tehvämämme on kantaa syyllisyyden sijaan toisiamme kohti omaan vastuuseen ja ainoastaan siten voimme katkaista toisen syyllistämisen kierteen. Vastuutetaan toisiamme itsemme vastuuseen sen sijaan, että kaadamme oman vastuun toiseen. Näin kierrätetään hyvää ja viljellään tulevaisuudelle kultaista jyvää.
