Pilvet roikkuvat. Maata hivelevät. On sumuinen aamu. Näkyvyys lyhyt ja hyvin heikko. Siitä huolimatta aika kuluu ja matka jatkuu. Tämän aamun sää kuvaa hyvin viime vuosien elämääni. Yht'äkkiä pilvet karkaavat ja aurinko ihoani jo hyväilee. Antaa energiaa. Kohta jo sataa ja herra yläkerrassa jylistelee kiukuissaan. Sadunhohtoinen ilta-aurinko timentteja vedenpintaan maalailee. Tahdon niin myötä- kuin vastoinkäymisissä sanottaisiin vihkivalassakin. Tahdon siis kaikkea tätä mitä osakseni saanut oon. Usko tai älä niin onnekas ihminen täällä päällä maan mä oon.
Joskus minua hävettää. Hävettää suunnattomasti. Olen kuin tuuliviiri, joka eri käänteissä osoittaa milloin minnekin. Löytämättä paikkaa. Löytämättä tehtävää. Paniikkinappula on punainen, jonka erottaa hyvin, kun maallinen paniikki iskee. Taloudellinen huoli. Mitä se oikeasti on. Siitä en taida tietää yhtään mitään, sillä minulla ja lapsillani on vielä katto pään päällä. Vaikkakin asuntoni onkin myyntiuhan alla mikäli en saa asioitani kuntoon tämän vuoden aikana. Mitä sitten? Sitten siirryn vuokralle, jossa asumiskuluni kaksinkertaistuvat. Ai niin, sittenhän vapautuu pesämunaa, jolla maksan vuokrani. Olen siis hyvin onnekas ihminen. Minulla on siis vaihtoehto, jota kaikilla ei ole.
Joku sanoo nyt, että mene töihin pahviaivo. Ai niin, töitäkin voisi tehdä. Niin, helppo ratkaisu on palata vanhaan, mutta tekeekö se minut onnelliseksi, jos se ei ole ennenkään onneani suonut ja autuutta minulle tuonut. Uskallan väittää, että en ole eksynyt yksin. Uskallan väittää, että sinäkin olet yhtä eksynyt, koska luet tarinoitani. Tai sitten vain saat mielihyvää siitä, kun muilla menee huonommin kuin sinulla. Silloin sinun ongelmasi on vieläkin suurempi kuin minun ongelmani, sillä et ole vielä tajunnut, että sinulla on ongelma.
Ihmiskunnan suurin kirous lienee tällä hetkellä, että meillä on valtavasti tietoa, joka luonnollisesti lisää meidän vastuuta, koska emme voi sanoa ettemme tiedä. Siitä huolimatta kukaan ei ole halukas kantamaan vastuuta vaan siirtää sitä itsestä ulospäin tuijottaen omaan napaansa. Sen sijaan voisimme alkaa kiinnittämään huomiomme muihin omien kokemuksiemme pohjalta palvellaksemme koko ihmiskuntaa. Aito hyvä edellä. Tullaksemme nöyräksi antaaksemme pyyteettömästi ilman ainaista oman edun tavoittelua. Tai voimmehan loputtomasti selitellä kuinka tarvitsemme lisää maata ja mammonaa.
Olen kuullut lukemattomia tarinoita siitä kuinka rahat ei riitä ja kuinka ei ole varaa ostaa sitä ja tätä tai matkustaa kerran vuodessa kaukomaille. Uskallan väittää, että kukaan näistä valittajista ei oikeasta elä puutteessa. Uskallan väittää, että rahasi riittävät kaikkeen mikä todella tarpeen on. Uskallan myös väittää, että kun mittaamme rahassa arvoamme, löytyy oikeasti rikkaimmat ihmiset sieltä, missä on maallista puutetta. Kokemus luo pohjan viisaudelle. Todelliset selviytyjät ovat siis niitä, jotka ovat kohtalostaan huolimatta kyenneet luomaan itselleen uuden, paremman elämän. Sellaisen elämän, jota ei rahalla osteta.
Kliseistä klisein: Raha ei tuo onnea, mutta helpottaa kyllä elämää kummasti. Taloushuolien kanssa elävän elävöittävä energia kuluu pähkäillessä, mistä maksaa välttämättömmimät elämisen kulut. Joskus aiemmin ajattelin, että henkinen viisaus ja maallinen rikkaus eivät kulje käsi kädessä. Ne eivät sovi yhteen eikä niitä viedä edes huomenna pussauskoppiin. Onneksi tuosta viisaudesta olen tullut hitusen viisaammaksi. Kyllä maallinen mammona helpottaa elämää ja antaa vapauden toteuttaa kutsumustaan. Palvella ihmiskuntaa maallisen maan.
Tahtoessaan vaikuttaa ja jakaa viisautta, jonka elämä on sille suonut täytyy olla maallista mammonaa, jotta sitä tärkeää asiaa voi jakaa. Pyhällä hengellä kun ruumis ei elä. Pyhästä hengestä elää ainostaan se henki, joka tekee kaiken työn ja lepää läpi yön. Uskallan väittää, sillä olen tänään rohkealla päällä, että minun hengessäni asuu sellaista viisautta, jota tahdon teillekin edelleen jakaa, sillä se on kutsumukseni. Elämäntarkoitukseni. En minä turhaan kadotuksessa kärsinyt ole. Oppiakseni ymmärtämään sinunkin elämää.
Tänään on suotuisa päivä heittää vähenevistä lanteistani yksi, se uniikki, elämän toivomuskaivoon, jossa tuo lantti monistuu niin, että saamme edelleenkin kattomme päällämme pitää jatkaakseni tätä hyvän työtä, jota tahdon maidän ihmiskuntaa palvellaksemme tehdä. Maailma muuttuu, muutumme sen mukana. Tahdomme tai emme. Muutos ajaa meitä muutokseen, josta löydämme aidon tarkoituksen elämällemme, jos vain tulemme nöyräksi löytääksemme sen.
Ota kiinni elämästä. Säilytä arvokkuus. Löydä arvosi. Usko itseesi. Ja vastuuta itsesi täyttämään oma ihmisen kokoinen paikkasi. Älä syytä maailmaa, sillä sinä olet osa sitä. Ilman vastuunkantoa itsestämme, teoistamme tai tekemättä jättämisistämme olemme kaikki yhtä syyllisiä. Niin minäkin aion tehdä ja menestyä. Mutta älä huoli, sillä tahdon menestyä yhdessä sinun kanssasi. Muutos alkaa pienistä teoista, kuten tuo toivomuskaivon lantti. Muutos vaatii kuitenkin tahtoa tekoihin. Ilman tekoja paraskin aikomus ei ole minkään arvoinen. Ei edes tuon pienen lanttisen. Etsivä löytää. Pyytävälle annetaan.
