Ihan aluksi
tahdon pyytää anteeksi. Olen sukeltanut syvissä vesissä ja tahtomattani vetänyt
muita mukaani. Pinnan alle piiloon. Sillä siellä on hyvin yksinäistä ja pimeää.
Mitä syvempään sukeltaa, sitä pimeämpää siellä on. Seuraavaksi tahdon esittää
kiitokseni. Minulla on ollut upeita oppaita, tahtoen tai tahtomattaan
matkassani mukana. Tietyt ihmiset nousevat tuon tuosta mieleeni, jotka ovat
minua opastaneet tai joskus minä olen
opastanut heitä. Vuorovaikutuksessa aina ymmärtämättä tarkoitusta. Eikä unohtamatta
ihmisiä, jotka ovat toimineet osana esikuvaani.
Olen
kiertänyt ja kaartanut. Luottanut ja pettynyt. Rakastanut ja vihannut. Itkenyt
ja nauranut. Opetellut erottelemaan tunteita kuin jyviä akanoista. Opetellut
ymmärtämään, että ikävä tunne ei ole vain ahdistava möykky sisälläni vaan joukko eri asioista johtuvia eriteltyjä tunteita. Opetellut etten ole vastuullinen toisen tunteista. Ainoastaan
omistani, joita sisälläni kannan. On monia eri variaatioita negatiivisista
tunteista ja positiivisista tunteista. Ennen tunnevalikoimissani oli ainoastaan
hyviä ja huonoja tunteita. Niitä ei edes oltu jaoteltu sinun tai minun
tunteikseni. Tunsin itsessäni myös sinun tunteesi.
Monia monia
kertoja tuskailin. Miksi en saanut naurunarusta vedettyä. Tiesin, että ilo ja
huumori ovat korkein olemukseni, yhtä rakkauden kanssa, mutta syvällisyys oli imaissut imuunsa. Päivittäin toivoin pian löytäväni sisäisen blondin minusta. Etsin iloa ja löysinkin, mutta se ei vain tarttunut minuun kiinni. Olin kuin tefloni. Ahdistuin ilosta. Tunsin tuskaa. En siitä, että muilla oli ilo irti vaan siitä
etten saanut itseäni nauramaan. Keskityin vain sukeltamaan ja välistä löytämään
pinnan, jossa haukkaan happea.
Tänään olen
löytänyt ilon. Olen löytänyt naurun ja huumorin. Tänään naurunaruistani löytyy
vain päävoittoja. Ei tyhjiä naruja sanois nauraja. Toki olen myös surullinen aika ajoin.
Vihaan vihamiestäni, mutta nyt tiedän, että minulla on oikeus omiin tunteisiin. [lainaus: Yks Antsku Imatralta vaan]Olen pukeutunut näkymättömään suojakaapuun kuin mikäkin ghostbuster. Vain sillä
mitä minä itsestäni ulospäin suollan on väliä. Sitä tartutan muihin ihmisiin.
Ymmärtäen, että ilo tarttuu niihin ketkä kykenevät sitä vastaanottamaan.
Toisille ilo
voi tehdä kipeää. Tuntuen kuin se olisi pinnallista ja välinpitämätöntä. Mutta
ei. Sitä se ei missään tapauksessa ole. Usko iloon ja nauruun niin olet sen
löytävä. Itsestä lähtevä ilo ja huumori ovat elämän suola ja sokeri yhdessä.
Muistatko kun nauroit niin, että sisuskalusi hytkyivät, adrenaliini virtasi
suonissa, vedet valuivat noroina pitkin kasvojasi. Sitä on ilo ylimmillään. Sen olin hukannut ja sitä etsin. Kunnes sen uudelleen itsestäni löysin.
Ystäväni ja
mahtavin mentorini kaikista [rakas Maijaseni, tämä on sinun meriittisi] joskus opetti, että ihmisen kasvu ja kehitys ei ole vain
syvällisyyttä vaan se on tasapainottelua henkisyyden ja materiaalisuuden
välillä. Olen luopunut paljosta kasvaakseni henkisesti ja voidakseni hyvin.
Luopunut siis myös materiasta. Silti asiani ovat paremmin kuin koskaan
aiemmin. Vanha paradoksi kuuluu, saat sen mistä luovut. Itse olen sitä jatkanut: ja jopa vieläkin enemmän. Siihen uskon. Edelleen. Vaikka välistä lannistuisinkin. Kukaan ei ole luvannut helppoa elämää eikä oikotietä onneen.
Tänään olen erityisen kiitollinen kaikesta, jonka olen osakseni
saanut ja jonka osana saan olla. Erityisesti niistä ihmisistä, joita varten olen olemassa ja jotka ovat minua varten olemassa. Jotka
arvostavat ja jotka iloitsevat tänään kanssani. Vaikka olisivat surullisiakin. Jotka hengittävät samaa ilmaa
kanssani. Tuntevat sieluni laulun. Sydämeni sykkeen ja lämmön. Heidän kanssaan
tänään tanssin.
Kuljettuani
pitkän, yksinäisen ja hyvin askeettisenkin tien, uskallan kokemuksellani valaa
toivoa sinuun, joka vielä etsit ja kaipaat. Iloa. Naurua. Tai vaikka rakkautta. Kaiken aika ja paikka tulee ja on
kunhan vain uskot ja luotat. Nouset ylös yhä uudestaan ja uudestaan. Olet valmis
taisteluun kun sen hetki on. Sisäiseen taisteluun itsesi ja tunteittesi kanssa. Sinä vain itse voit käydä omat taistelusi. Ikävät tunteet kun vaan kuuluvat elämään ja yrittävät meille aina jotain parempaa opettaa. Muista aina matkatessasi, että jokaisella, aivan jokaisella
meistä on haavoja ja arpia. Olemme oman elämämme sotureita ihan jokainen. Jokaisella on ihan ikioma kohtalonsa, joka voi poiketa hyvinkin paljon omastasi. Ole siis lempeä ja herkistä itsesi
kuulemaan maailman ääni ja antamaan tilaa ihmisille ympärilläsi.
Menneisyydestään
ei koskaan pääse irti. Pitää vain oppia kylvämään menneisyytensä siemenet uudestaan tuottaakseen tulevaisuuden satoa. Tänään on portti menneisyydestä tulevaan ja
jokainen astuttu askel, jätetty jälki on jo kirjoitettu menneisyyden
historiaan. Tänään on aika kirjoittaa tulevaisuutemme historiaa. Toivotaan
toivotaan, että joskus saamme toisenlaisen maan. Mutta yksin toivo ei riitä
vaan tarvitaan todellisia tekoja. Meissä makaa tulevaisuuden maamerkki. Tarvitaan siis todellisia tekoja tulevaisuuttamme varten.
Tavoittele
asioita. Anna ajatus ja päämäärä. Huomioi omat tarpeesi kullakin hetkellä. Etsi
ne joukot ja siirry heidän pariin, jotka vahvistavat sinua tullaksesi
todelliseksi sinäksi. Ei ole suvaitsemattomuutta tai itsekkyyttä viettää
elämäänsä kaltaistensa parissa, jotka vahvistavat juuri sinua ja sinun
ainutkertaisuuttasi. Muusta voi päästää irti. Menemään. Elämän suurinta
rikkautta on saada ja antaa yhtä lailla. Ja sitä on aito vuorovaikutus. Älä
milloinkaan vähempään tyydy, sillä mikään muu ei ole elämää lainkaan.
